Mikko J. Kiviluodon esikoisromaanin Casa
Dementeria lukuohjeena toimivana alaotsikkona on Rikosromaani, jossa ei
ole murhaajaa. Ruumiita kylläkin. Genreluokittelu on monesti hieman
pulmallista, niin tälläkin kertaa. Tuoreimmassa Ruumin kulttuuri -lehdessä (3/2021)
Casa Dementeria mainitaan tänä syksynä ilmestyvien jännityskirjojen
listalla, mutta itse en välttämättä sitä sinne olisi laittanut.
Mutta makukysymyksiä nämä viime kädessä lienevät, enkä tuota
nyt minään virheenä tai vääryytenä pitäisi. Kyllä Casa Dementeriassa ihan
tarpeeksi rikollisiakin puuhataan, ja on se loppuhuipennuksessaan myös
jännittävä. Itse kuitenkin sujauttaisin sen ennemminkin absurdin ja lempeän huumorin
veijariromaaniosastolle. Jos haluaa vertailla, suosittelisin mitta-asteikolla
paikkaa jossakin Arto Paasilinnan ja Antti Tuomaisen välimaastosta.
Casa Dementeria on varakkaille ja rikkaille vanhuksille
tarkoitettu viimeisten aikojen luksushoitokoti, jonka perustavat Portugalin Algarveen
suomalaiset yrittäjät Carlos Mäkinen ja Vilna Ägräs. Carlos ja Vilna ovat
tunteneet toisensa opiskeluajoista alkaen. Carlos on entinen ravintola-alan yrittäjä
ja nykyinen työtön, mutta perfektionisti-Vilna on suorittanut sekä kauppa- että
lakitieteen tutkinnot loistavin arvosanoin. Nyt parivaljakko on päättänyt
karistaa Suomen loskat harteiltaan, muuttaa aurinkoisempiin maisemiin ja rikastua.
Tehokaksikko ei kaihda kovaa työntekoa, kun unelmaa
lähdetään toteuttamaan. Sopiva tontti raunioituneine rakennuksineen hankitaan, piirustukset
laaditaan ja sopivat yhteistyökumppanit Portugalista värvätään. Rahoituspuoli
ratkeaa, kun idea saadaan myytyä mahtailevaan brittityyliin viehtyneelle miljardööri
Sven-Olof Coranderille.
Sopimuksessa Vilnaa ja Carlosta huolettaa vain lainanlyhennyksen
tiukka aikataulu. Jos he eivät saa lainaansa ajoissa maksettua, myy Corander
heidän rakkaan Casansa vilauksessa norjalaisille yhtiöille, jotka kärkkyvät
jatkuvasti alan yrityksiä ryppäisiinsä. Onneksi Carlos, jolla on työhuoneensa
seinällä vakuuttavan näköiset todistukset niin geriatrian kuin gerontologiankin
tohtorintutkinnoista, keksii oivallisen tavan lisätä Casan kassavirtaa ilman,
että kukaan huomaa, saati kärsii. Kunhan vain Suomen viranomaiset saadaan pysymään
loitolla!
Kuten arvata saattaa, erilaisia kommelluksia ja läheltä piti
-tilanteita on luvassa. Asukkaat ovat muistamattomia ja käyttäytyvät
arvaamattomasti. Paikalliset yhteistyökumppanit venyttävät kaikkia sääntöjä
mennen tullen, ja Casan omakin henkilöstö on jokseenkin kirjavaa porukkaa. Esimerkiksi
suomalainen Karma Viren, joka on toiminut aiemmassa elämässään
eliittieskorttina, mieltyy nunna-asuunsa vähän turhankin paljon ja päätyy
lopulta jakamaan päivittäin siunauksia styrokskappelissa parkkipaikalla.
Tummiakin sävyjä tarinassa on. Synkin kude on intialaisen
Guptan karu pakolaistarina, joka saa lähinnä palan lukijan kurkkuun. Guptalle
käy hyvin, kun hän päätyy tomaattifarmilta töihin Casa Dementeriaan. Tuhansille
oikeille guptoille niin ei koskaan käy. Mutta saamme me sentään edullisia
tomaatteja pöytiimme.
Hieman minua arvelutti jossain vaiheessa, kuinka paljon veijariromaanissa
voidaan hupailla Alzheimer-potilaiden kustannuksella ilman, että menee
mauttomaksi. Asia kun koskettaa vähän turhankin läheltä. Mutta ei huolta.
Kiviluodon huumori on hienotunteista. Casa Dementerian lukemisen jälkeen
olen edelleen sitä mieltä, että kaikesta voi ja pitääkin vitsailla, kunhan sen
tekee oikein eli suuntaa kärjen sinne, minne pitääkin. Nyt irvailun kohteena
ovat muun muassa suomalainen vanhustenhoitopolitiikka epäonnistumisineen sekä (kuvitteelliset)
omaiset, jotka iloisina lähettävät vanhuksensa Euroopan etäisimpään kolkkaan
pois omilta niskoiltaan.
Casa Dementeria on letkeästi etenevä romaani, joka
jonkin verran rönsyää keskivaiheilla muutamiinkin suuntiin. Kiviluoto suhtautuu
henkilöihinsä lempeästi. Vaikka juuri kukaan ei ole sitä, mitä väittää
olevansa, eivät huijaukset kuitenkaan ole pahantahtoisia. Sääntöjä ja
totunnaisia tapoja venytetään lähinnä useimpien parhaaksi ja yhteiseksi hyväksi!
Joka tapauksessa tarinan loppuvaiheessa ollaan tilanteessa,
jossa Carloksen ja kumppaneiden rakentelema rahantekohimmeli on romahtamaisillaan.
Tuho on vain tuntien päässä, eikä kenelläkään ole ideanpoikastakaan ongelmien
ratkaisemiseksi. Kunnes apu (?) tulee yllättävältä taholta! Pelastuuko Casa
Dementeria sittenkin?
Mikko J. Kiviluoto: Casa Dementeria
Docendo 2021. 296 s.
Äänikirjan lukija Pertti Koivula, kesto 11 h 2 min.
Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti