Merja Mäki: Ennen lintuja

 

Olen itsekin ollut välillä sitä mieltä, että talvi- ja jatkosotien ajasta on meillä jo kirjoitettu tarpeeksi romaaneja. Kerta toisensa jälkeen käy ilmi, että olen väärässä, kuten viime vuonna Rosa Liksomin upean ja vaikuttavan Väylän äärellä. Viimeksi totesin taas saaneeni uutta näkökulmaa lähihistoriamme traumaattisiin vaiheisiin Merja Mäen romaanin Ennen lintuja parissa. Mäen romaani sivuaa muuten kiinnostavasti Liksomin naisten ja lehmien evakkotaivalteemaa.

Allin perhe asuu Sortavalan maalaiskunnassa Haavuksen saaressa Laatokalla. Pienen saaren asukkaat ovat ammattikalastajia, niin myös Alavan perheen isä. Alli on 24-vuotiaana helmikuussa 1940 saamassa parantajan oppia Sortavalan kaupungissa, kun sitä ankarasti pommitetaan.

Paniikissa Alli pakenee takaisin kotiin, vaikka tietää, että äiti ei tule hänen paluutaan hyväksymään. Jos tytär on päättänyt pysyä naimattomana, on hankittava ammatti. Parantajana Alli voisi hankkia elantonsa. Mutta Alli ei halua parantajaksi vaan kalastajaksi. Kun veljet ovat lähteneet sotaan ja toinen jo kaatunutkin, haave voisi ehkä toteutua. Unelman tielle kuitenkin tulee yllättäen Sylvi, Tuomas-veljen raskaana oleva nuorikko.

Paljon ankarampi isku on rauhansopimus. Vaikka Sortavalan kohdalla rintama on pitänyt, kuuluvat sen alueet luovutettaviin. Evakkomatka alkaa sekasortoisissa tunnelmissa, ja Alli sekä Sylvi päätyvät kulkemaan talon lehmien ja hevosen kanssa kohti Seinäjokea, jossa Allin isän suvulla on maatila. Pohjanmaa ei kohtele kaiken menettäneitä evakkoja kovin lämpimästi. Vastoinkäymiset seuraavat toistaan.

Alli on Karjalasta lähtiessä vannonut isälleen, että he palaavat kotisaaren rantaan ennen muuttolintujen paluuta. Ihan niin ei tietenkään tapahdu, mutta epilogissa keitetään taas teevettä kodin liedellä, vaikka talon hirret vihollinen on vienyt mennessään.

Ennen lintuja on vetävä ja koskettava romaani. Mäen kerrontatapa vie lukijan vastustamattomasti tarinan pyörteisiin. Henkilökuvaus on onnistunutta, sillä kiinnyin kovasti minäkertoja Alliin ja lopulta myös Sylviin, jonka kanssa Alli monen yhdessä koetun vastuksen ystävystyy. Sen sijaan Allin kovasydämisestä ja ylpeästä äidistä on vaikea pitää. Äiti nujertaa ja väheksyy vanhinta tytärtään järjestelmällisesti. Lopulta lukijalle selviää syy tähän käytökseen, mutta se ei silti muutu. Alli joutuu kokemaan kohtuuttoman kovia kylmäkiskoisen äitinsä takia.

Mäki kuvaa armotta sitä sekasortoa, jossa alueluovutukset tapahtuivat. Virallisissa puheissa luvattiin monenlaista, mutta käytäntö oli toista. Evakuoitava omaisuus joko jätettiin olosuhteiden pakosta lähtöpaikoilleen, kuten Alavan talon rantaan Laatokalla, tai se katosi viimeistään harhaillessaan rautateillä ja asemilla. Miltä tuntuu ihmisestä, jolta on riistetty koko maallinen omaisuus ja kaikki arvokkuus? Entä kun vastassa on ynseyttä, epäluuloa ja ylenkatsetta?

Sodan uhreja eivät todellakaan olleet vain kuolleet ja haavoittuneet. Myös henkiset vammat olivat syviä, mutta niiden hoitoon ei ollut mahdollisuuksia tai osaamista. Nämä näkökulmat tulevat tarinaan mukaan Allin Tuomas-veljen kohtalon kautta. Myös Allin sotavammasairaalassa kohtaama Vilho on menettänyt sodassa muutakin kuin oikean kätensä sormet. Miten talonpoika voi elättää perheensä ja hoitaa tilaansa rampautuneena? Entä kun uusi sota tulee, eikä enää kelpaakaan rintamalle?

Koskettavin ja lohduttomin kohtalo on kuitenkin sotaorvoilla pikkulapsilla, joita kukaan ei tule hakemaan kotiin sairaalasta.

Sota oli murroskohta, jonka ytimessä nuori Alli on monellakin tapaa. Ihmiset repäistiin väkivalloin juuriltaan, kuten Alavan perhe. Alavat ja muut haavuslaiset ja heidän kaltaisensa menettivät elintapansa ja -keinonsa. Kukaan ei enää tarvinnut heidän ammattitaitoaan.

Samalla tilanne avasi myös uusia mahdollisuuksia, kuten Allikin huomaa. Parantaja olisi ollut hänelle perinneyhteisön hyväksymä ammatti, mutta sotasairaalassa työskentelee ja opiskelee naisia sairaanhoitajiksi. Onko siitä myös Allin unelmaksi? Riuska nainen pystyy tosin muutenkin elättämään itsensä tilanteessa, jossa työvoimasta on huutava pula. Mutta vaikka maailma muuttuu rytinällä, monet luutuneet moraalikäsitykset elävät edelleen sitkeästi. Onko Allilla voimaa niiden murtamiseen?

Kuten sanottu, kiinnyin Alliin kovasti. Välillä sydän nousi kurkkuun pelosta ja huolesta, välillä taas olisi mieli tehnyt ravistella Allia ja kieltää häntä kuuntelemasta äidin ilkeitä sanoja.

Kuten alussa sanoin, Ennen lintuja -romaanissa on yhteisiä aineksia viime vuonna ilmestyneen Rosa Liksomin Väylä -romaanin kanssa. Pakolaisuusteema on tietysti ilmeisin, samoin sodan ja sen seurausten tarkastelu naisten näkökulmasta. Konkreettisimmillaan yhtäläisyydet ovat kuvauksessa Allin ja Sylvin matkasta Sortavalasta Seinäjoelle. Alavan lehmäkin poikii kesken evakkotaipaleen, ja naisten on selviydyttävä tilanteesta keskenään. 

Liksomin romaanin kieli on väkevää murretta, mutta ei Mäkikään ole suinkaan tyytynyt pelkkään yleiskieleen. Monet karjalaiset ilmaukset antavat sävyä romaanin hienolle kielelle. Kielten ja kulttuurien pieniltä yhteentörmäyksiltäkään ei vältytä.

Merja Mäki: Ennen lintuja
Gummerus 2022. 415 s.

Ennakkokappale.