Kun lähtee lukemaan ruotsalaisten Thomas Engströmin
ja Margit Richertin dystopiaromaania Nattavaara, on hyvä tietää,
että se on Nordmark-trilogian aloitusosa. Ei ole siis tarkoituskaan, että juonilangat
vielä tämän teoksen kuluessa solmiutuvat yhteen ja muodostavat valmiin kuvion.
Nyt vasta pohjustetaan.
Lukijaa ei sitten sen kummemmin pohjustetakaan, vaan
paiskataan kylmiltään tarinan outoa maailmaan ja keskelle hyytäviä tapahtumia. Pala
palalta saa kuitenkin pian koottua jonkinlaisen käsityksen maailmasta, jossa
ollaan, eli lähitulevaisuudessa, kahden tuhoisan pandemian ja
ilmastokatastrofin jälkeisessä pohjoisessa, jonne on syntynyt kummallinen
itsenäinen tai ainakin autonominen Nordmarkin valtio.
Pienessä Jokkfallin kylässä 16-vuotias Erik tekee
kammottavan löydön. Vanhemmat ovat tehneet itsemurhan heidän pienen maatilansa
rantasaunassa. He ovat jättäneet Erikin selviytymään yksin ja huolehtimaan myös
9-vuotiaasta pikkusiskostaan Sofiasta. Käy kuten Erik jo osaa pelätäkin, eli
kyläneuvosto häätää hänet ja Sofian kotoaan. Oikeutta voisi saada, mutta sitä
varten pitää lähteä kauas Kiirunaan tuomioistuimen eteen. Matka ei tule olemaan
vaaraton.
Samaan aikaan Strittjomvaren kylässä Marjan ja Mårtenin käy
huonosti. Pariskunta on aikanaan muuttanut etelästä pysyvästi mökilleen, kun
ajat ovat käyneet yhä huonommiksi. Kahdestaan omillaan sinnitellyt pariskunta
on pärjäillyt juuri ja juuri. Mårten on kadonnut markkinamatkallaan ja Marja
päätyy ryöstelevän polkupyöräjengin matkaan jouduttuaan ensin itse ryöstelijöiden
uhriksi. Marja päättää selviytyä ja pelastaa Mårteninkin, joka on ilmeisesti
päätynyt orjaksi.
Nordmarkia johtaa itsevaltaisesti epävakaasti käyttäytyvä
jaarli Sebastian Hall apunaan juonitteleva varajaarli Daniel Hartmann. Vallassa
pysyminen sekavina aikoina ei ole helppoa. Riesoja on monenlaisia, muun muassa
uskonlahko hesekieliläiset, joiden aikeista pitäisi saada selkoa, ja kapinoivat
saamelaiset, jotka on jollakin aikavälillä kukistettava lopullisesti. Vaalitkin
lähestyvät, mutta niitä voitaneen sopivasti lykätä, mikäli valtakuntaa uhkaa
sota. Kehenkään ei voi luottaa.
Juristin koulutuksen saanut ja vapaana kirjoittajana toimiva
Thomas Engström on ennen Nordmark-trilogiaa julkaissut kuusi jännitysromaania,
joista neljä muodostaa poliittisten trillereitten sarjan. Sarjasta on tehty
tv-versio. Engströmin vaimo Margit Richert on kulttuuritoimittaja ja
kriitikko.
Aftonbladetin arviossaan kriitikko Lotta Olsson kuvailee,
että Nattavaara muistuttaa paikoin Game of Thronesin ja Mad Max II:n
yhdistelmää. Nattavaaran kylän liepeillä sijaitseva leiri, jonne Marja teoksen
loppuvaiheissa päätyy, taas muistuttaa kammottavasti ihmiskunnan historian pahimmista
ja synkimmistä vaiheista.
Tuttuja sysimustia dystopiatunnelmia Nattavaarassa
tosiaan viritellään. Itselleni nousivat mieleen ainakin Harri V. Hietikon
apokalyptiset dystopiat, joissa häikäilemättömimmän ja vahvimman laki voittaa
anarkistisessa maailmassa. Kovinkaan monta toivonsädettä ei Nattavaarassa pilkahda.
Nordmark-trilogian seuraava osa on nimeltään Armasjärvi.
Jälleen kyseessä on suomalaiselta kalskahtava paikannimi (kirjan nimi on siis
myös ruotsiksi Armasjärvi, kuten Nattavaarakin on Nattavaara).
Sillä viitataan paikkakuntaan, jossa Erik käy uskonnollista eliittikoulua
soluttauduttuaan hesekieliläisiin.
Thomas Engström ja Margit Richert: Nattavaara (Nattavaara)
Suom. Kari Koski.
Into 2022. 359 s.
Äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 11 h 26 min.
Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu BookBeat.
Kuulostaa jo sen verran raadolliselta, että en ehkä nykyisten maailmantapahtumien aikana halua tätä lukea.
VastaaPoista