Eppu Nuotion uuden dekkarisarjan avaavan Leinikkimekon
takakannessa luvataan, että Raakel Oksa ratkaisee -sarja sammuttaa janon, jonka
Ellen Lähteen tutkimuksia -sarja jätti lukijoihin. Itse määrittelisin tuon
janon toiveeksi ja tarpeeksi lukea välillä jotain kevyttä, hyvin kirjoitettua
ja leppoisaa, mutta silti mukavasti huomaansa ottavaa. Raskaat ajat erityisesti
luovat tarvetta myös hyvälle viihteelle, ja ainakin minulle Nuotion kevytdekkarisarjat
ja yksittäiset romanttishenkiset romaanitkin ovat juuri sitä tarjonneet.
Niin tarjosi Leinikkimekkokin. Puuseppäyrittäjä
Raakel Oksa on monipuolisine kädentaitoineen ja herkkine vaistoineen oivallinen
päähenkilö uudelle sarjalle. Leinikkimekon alussa Raakel saa
remontoitavakseen vanhan töölöläisen jugendkerrostalohuoneiston, joka on joskus
kuusikymmentäluvulla jaettu kahdeksi asunnoksi mutta jonka uudet omistajat
haluavat jälleen yhdistää yhdeksi.
Purettavasta väliseinästä löytyy vanha peltinen keksilaatikko,
johon on säilötty kuusikymmenluvun muodin mukainen leinikkikuvioinen kesämekko,
paksu ruskea hiuspalmikko ja pala hartsia. Arvoituksellinen kätkö kutkuttaa Raakelin
mielikuvitusta ja uteliaisuutta. Kenen tavarat olivat? Miksi ne on kätketty seinän
sisään? Remonttipuuhien, perhe- ja sydämenasioiden seassa Raakel alkaa
selvittää, ketkä asunnossa ovat tavaroiden kätkennän aikaan asuneet ja mitä
oikein oli tapahtunut.
Romaanin toinen taso kulkee nykyhetken lomassa. Se sijoittuu
vuoden 1960 kesään, jolloin nuori ristijärviläinen Hilkka Lampinen saa elämänsä
tilaisuuden ja pääsee Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan kesäkurssille. Asunto
järjestyy maalle kesäksi muuttaneen tuikean Aune-tädin hulppeasta kerrostaloasunnosta
Töölöstä. Hilkan ihanaa vapauden kesää varjostavat kuitenkin ilkeä ja ahdisteleva
professori ja vihamielisesti käyttäytyvä naapuri.
Leinikkimekko etenee melko pitkälle niin, että on
epävarmaa, onko ylipäätään tapahtunut mitään rikosta ja jos on, mikä se on ollut.
Sitkeä Raakel kuitenkin jatkaa menneisyyden kaivelua ja haastattelee ihmisiä,
jotka ovat olleet osallisia tapahtumiin tai ainakin aikalaisia. Vähitellen
palasista alkaa muodostua kuvio, ja riittävästi asiaa pengottuaan Raakel alkaa
päästä totuuden jäljille. Samaan aikaan hänen oman elämänsä perustuksia ravistellaan
ankarasti.
Nuotio kirjoittaa tutun tunnistettavalla ja luistavalla
tyylillään ja dialogipainotteisesti. Vaikutelma on kepeä, mikä ei ole lainkaan
helppo saavutus. Vaikka aikatasoja on kaksi, on juonta helppo seurata. Eikä lopulta haittaa sekään, että ihan kaikkiin kysymyksiini en saanut tyydyttävää vastausta. Pääpaino on muualla kuin varsinaisessa rikosjuonessa.
Nuotion henkilönsä
ovat rakastettavia inhimillisine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ja kyllä, romaanin ei aina tarvitse olla yli 300-sivuinen ollakseen riittävä! Myös miljööllä
on väliä. Helsinki näyttää pääasiassa paremmat kasvonsa lukijalle, ja ei-helsinkiläinenkin
nautti (ja kurkki ahkerasti katunäkymiä Googlesta!). Jatkoa odottelemaan vain!
Eppu Nuotio: Leinikkimekko
Raakel Oksa ratkaisee 1
Gummerus 2022. 232 s.
Kansi Timo Numminen.
Arvostelukappale.
Tämä oli tarjolla kirjaston pikalainoissa, mutta en sitten ottanut mukaan. En ole koskaan lukenut Eppu Nuotiota, mutta joskus voisi kokeilla.
VastaaPoistaArvostan (dekkari)kirjailijaa, joka nykyään tohtii julkaista alle 400 sivuisen kirjan. Luin aikoinaan Eppu Nuotion Pii Marin -sarjan,joka on mielestäni varsin kelvollinen. Leinikkimekkoon pääsin Helmetin varauslistalla sijalle 801��
VastaaPoista