Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

 

Olen aina rakastanut muhkeita hyvin kirjoitettuja historiallisia romaaneja, joiden sivujen välistä pääsee uppoamaan kokonaan toiseen todellisuuteen ja joiden parissa paitsi viihtyy myös kuin vahingossa oppii uutta. Hyvän historiallisen romaanin juoni vetää ja henkilökuvaus on uskottavaa. Parhaassa tapauksessa kielikin on sovitettu tarinan maailmaan istuvaksi. Kun kaikki palaset loksahtavat paikalleen, lukeminen on suuri nautinto.

Tällainen omaan lukumakuuni täydellisesti istuva herkkupala oli assyriologi Kaisa Åkermanin esikoisromaani Hajusteentekijän tytär. Jo kustantaja Bazarin kevään 2022 katalogia selatessani kiinnitin romaaniin ja sen kauniiseen kanteen huomiota, ja kun siitä sitten vilahti jossain päin kirjasomea kiinnostava maininta, päätin pyytää siitä arvostelukappaleen itselleni. Kun tutustuin kirjan tietoihin tarkemmin, vahvistui, että kirjailija Kaisa Åkerman on suomalainen ja tosiaan koulutukseltaan assyriologi eli ainakin voisi huoleti luottaa faktojen olevan kohdallaan.

Hajusteentekijän tytär sijoittuu yli kolmentuhannen vuoden takaiseen Lähi-itään. Tapahtumapaikkoina ovat Assyria, Heetti ja Egypti, ja tärkeimmät tapahtumapaikat on merkitty kirjan alkusivuilta löytyvään karttaan. Tarina alkaa prologilla, jossa Namirtu synnyttää tyttären Assurissa. Lapsi kiidätetään suoraan temppelin pappien tarkistettavaksi, sillä se on poikkeuksellisen selvästi merkitty: lapsen koko oikea puoli kasvoista alkaen on kirkkaan punainen. Tulenjumala Girru on merkinnyt hänet omakseen. Se tulkitaan hyväksi enteeksi.

Toistakymmentä vuotta myöhemmin Namirtu ja hänen tyttärensä Ilussa asuvat Kalhun kaupungin liepeillä sijaitsevassa majatalossa. Namirtu pitää käsissään majatalon talouden ohjaksia, ja Ilussa opiskelee äitinsä johdolla pienessä vajassa hajusteentekijän eli muraqqitun ammattia. Äiti on ankarasti kieltänyt häntä näyttäytymästä päiväsaikaan kaupungilla, joten orjapoika Erenu saa hoitaa tarvikkeiden hankinnan hänen puolestaan.

Namirtu kasvattaa tytärtään ankarin ottein, mutta iltaisin heillä on tapana istua pimenevässä puutarhassa. Silloin Namirtu kertoo tyttärelleen tarinoita ja teroittaa tämän mieleen, kuinka tärkeää on kaikissa olosuhteissa pitää huolta vanhasta savitaulusta, joka on seurannut heidän mukanaan Assurista asti. Savitauluun on kirjoitettu jotain nuolenpääkirjoituksella, mutta Namirtu ei suostu paljastamaan tekstin sisältöä Ilussalle. Luku- ja kirjoitustaito on vain koulutettujen kirjureiden hallitsema taito.

Heidän omaa tarinaansa Namirtu ei kuitenkaan suostu Ilussalle kertomaan. Miksi he ovat aikanaan lähteneet Assurista? Kuka Ilussan isä on? Miksi Ilussa ei saa käydä kaupungissa? Miksi hänen pitäisi äidin ohjeiden mukaan nousta omaa sukuaan vastaan? Ennen kaikkea, mitä savitaulussa lukee? Kysymyksiä on paljon, ja sitten äkkiä onkin liian myöhäistä. Ilussa päätyy vaaralliselle matkalle kohti Egyptiä. Mutta mikä on hänen kohtalonsa, jonka merkit Girru on painanut hänen kasvoihinsa?

Åkerman on punonut oivallisen juonen, jossa on salamyhkäisyyttä, ilkeää juonittelua ja väkivaltaa, yllättäviä käänteitä sekä romanttisia sivupolkuja. Ilussa joutuu selviytymään ahneiden ja pahantahtoisten juonittelujen verkossa, mutta hän ei onneksi ole yksin. Uskollinen orja Erenu, Rahima-ystävä sekä karavaaneja autiomaiden halki luotsaava egyptiläinen kauppias Ahuru ovat korvaamattomia, vaikka aina ei siltä ihan tunnukaan.

Ilussa kasvaa tapahtumien pyörteissä aikuiseksi ja oikeaksi naiseksi, joka huomaa herättävänsä huomiota miesten keskuudessa ja ennen kaikkea, että miehet herättävät hänessä erilaisia kiihkeitäkin tuntemuksia. Hänen on myös tehtävä vaikeita päätöksiä omaan elämäänsä liittyen. Mitä Namirtu-äiti ja tulenjumala Girru ovat hänen tehtäväkseen ajatelleet? Onko hänen tulevaisuutensa ammatistaan ylpeänä hajusteentekijänä vai sittenkin uskollisena vaimona ja äitinä? Voiko hän itse tehdä valintansa, vai päättävätkö niistä sittenkin miehet tai papit, sukulaiset tai tuomarit?

Hajusteentekijän tytär alkaa hieman verkkaisesti, mutta hyvin nopeasti huomasin jääneeni täysin tarinan koukkuun. Ahmin muhkean kuusisataasivuisen romaanin lopulta parissa päivässä samaan aikaan kiihkeästi toivoen saavani tietää, miten kaikki päättyy, ja peläten kirjan sivujen loppumista. Ilussasta tuli miltei ystäväni, ja halusin palata hänen seuraansa aina kun vain voin. Åkerman on loihtinut kirjan sivuille aavikon kuumuuden, hiekan tuoksun ja auringon armottoman valon taitavin vedoin. Hajustepajojen aromit ja hienostuneiden voiteiden tuoksut voi miltei haistaa sieraimissaan!

Åkerman ei selitä mitään, vaan lukija temmataan suoraan tarinaan. Kirjan lopussa on lyhyt romaanin maailmaa avaava tietopaketti Mesopotamiasta ja sen kulttuurista. Erityisen kiehtovia ovat savitauluasiakirjat, joita on säilynyt runsaasti ja joita ei ole vielä läheskään kaikkia ehditty tutkia. Toisin kuin papyrus tai paperi, savi ei tuhoudu kuumuudessa eli esimerkiksi tulipalo ei tuhoa savitauluarkistoa.

Loppusivuilla on myös henkilöluettelo kirjan henkilöistä, mutta sitä en ainakaan itse pahemmin kaipaillut. Samoin lopussa on laaja luettelo termeistä selityksineen, mikä on erinomaista lukijoiden palvelua mutta jota tutkimattakin tarinassa pysyy mainiosti kärryillä.

Vaikutuin Åkermanin taitavasta kerronnasta. Jos Ilussan tarina ei enää saisikaan jatkoa, toivon Åkermanin kuitenkin vielä kirjoittavan lisää historiallisia romaaneja. Minusta tuli fani kerta heitolla!

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär
Bazar 2022. 603 s.
Äänikirjan lukija Elina Varjomäki, kesto 17 h 29 min.
Kansi Eija Kuusela.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.