Dekkari- ja jännityskirjallisuutta välistä moititaan
kaavamaisuudesta. Kotimaisen dekkarikirjallisuuden kenttää ja erityisesti esikoisdekkareita
melko laajasti lukevana voin kyllä olla eri mieltä. On hämmästyttävää, miten
erilaisia sarja-avauksia, tuoreita ideoita ja persoonallisia tyylejä sekä
lähestymistapoja putkahtelee julki jatkuvasti.
Mikael Viima, sarjarikollisten profiloinnista psykologian
tohtoriksi väitellyt IT-alan yrittäjä, varoittaa esikoisromaaninsa Verijälki
esilehdillä lukijaa teoksensa perustuvan Suomessa 1980–2000-luvuilla tehtyihin rikoksiin.
Ainakaan minä en suomalaista rikoshistoriaa niin hyvin tunne, että olisin
tunnistanut tosielämän rikoksia Verijäljestä, mutta se ei haitannut.
Olen ollut sitä mieltä, että kirjan kuin kirjan voi yhtä
hyvin lukea itse tai kuunnella äänikirjana. Verijäljen kuuntelin ensin,
ja kohtalaisen hyvin sujui. Luin otteita myös painetusta versiosta ja huomasin,
että Viiman persoonallinen kirjoitustapa ja erityisesti kirjan tekstin taitto
ja typografia eivät täysin välity äänikirjamuodossa. Verijälkeen kannattaa
ehdottomasti tutustua painetussa muodossa, jos haluaa saada kaiken sen irti,
mitä kirjailija on halunnut antaa.
Rakenteellisesti Verijälki ei aivan mullistavan uutta
tuo rikoskirjallisuuteen. Liikkeelle lähdetään jouluaaton aatosta Karibialta,
missä kirjan päähenkilöksi pian osoittautuva Aarni Susi löytää itsensä
lentokenttäbaarin tiskiltä. Muisti on mennyt täysin. Kuka hän on, missä hän on
ja mitä hän siellä tekee? Käsissä on verta, tiskillä pino valmiiksi kirjoitettuja
postikortteja ja lompakossa lentolippu Helsinkiin. Lisäksi tuntuu siltä, että
jossain vaiheessa on murtunut kylkiluu tai pari.
Toinen aikataso alkaa Helsingistä Pasilan poliisiasemalta
joulukuun ensimmäisen päivän yönä. Väkivaltarikosyksikön analyysitutkijana
toimiva Aarni Susi selailee papereita, joissa kerrotaan pahamaineisen väkivaltarikollisen
päässeen juuri vapaaksi kärsittyään ansaitun pitkän vankeusrangaistuksen. Susi
kuitenkin tietää, että Kärkkäinen tulee tekemään pian taas uusia kammottavia
rikoksia. Loputon hippaleikki poliisien ja rosvojen välillä siis jatkuu.
Tällä kertaa Susi on kuitenkin väärässä. Vielä samana yönä
hänet hälytetään onnettomuuspaikalle Kompassitorin laidalle. Mies on ilmeisesti
yrittänyt itsemurhaa ja ajanut autolla suoraan mereen. Kun pelastuslaitos on
nostanut miehen kuiville, on merestä löytynyt myös raa’asti puukotettu ruumis. Pian
käy ilmi, että puukotettu kroppa on juuri vankilasta vapautunut Kärkkäinen.
Alkaa omituisen tapauksen erikoinen tutkinta, jossa Aarni Susi ja hänen leveää
itämurretta suoltava työparinsa Otso joutuvat paiskimaan hartiavoimin töitä päästäkseen
kärryille tapahtuneesta.
Aikatasot vuorottelevat. Nykyhetki etenee hitaammin kuin
menneet tapahtumat, ja ennen kuin tarina päättyy, ne ovat kohdanneet ja täydentäneet
toisensa. Miten Kompassitorin rannasta löytynyt kuollut sarjarikollinen ja
Karibian rikkaille tarkoitettu unelmalomakohde liittyvät toisiinsa? Merkillistä
kyllä Viima saa kuvion toimimaan, vaikka melkoisia käänteitä siihen kyllä
tarvitaan.
Aarni Susi on niin moniongelmainen keski-ikäinen poliisi,
että jo melkein alkaa naurattaa. Hän on eronnut, ja pian käy ilmi, että eroon
on syynä pariskunnan pikkupojan kuolema. Miten ja miksi poika on kuollut,
selvinnee myöhemmin. Murheensa Susi hukuttaa klassisesti ja harvinaisen
perusteellisesti viinaan. Hän on aiemminkin kärsinyt stressireaktion aiheuttamasta
muistinmenetyksestä. Verijäljessä Aarni Susi joutuu raa’an pahoinpitelyn
uhriksi, mutta lääkäriin hän menee vasta esihenkilönsä rankasti painostettua. Siihen
asti hän vetelee kourakaupalla hämäräperäisiä kipulääkkeitä. Työ menee Suden
arvoasteikossa kaiken edelle. Kuulostaako tutulta? Jeppis, niin minustakin.
Tyyliltään Verijälki on melkoisen synkkää nordic
noiria sekä trillerin ja poliisiromaanin sekoitusta. Väkivaltaa kuvataan
harvinaisen yksityiskohtaisesti kohtauksessa, jossa Aarni Susi joutuu sen uhriksi.
Myös seuraukset ovat kivuliaita, ja ne kyllä hidastavat Aarnin menoa vaikka
eivät häntä pysäytäkään. Romaani loppuu lajityypille epätyypilliseen käänteeseen,
ja on mielenkiintoista nähdä, miten tästä lähdetään eteenpäin. Kyse on
kuitenkin sarjan aloituksesta.
Verijälki jätti minut kummallisen kaksijakoisiin tunnelmiin.
Juonikuviot on kehitelty vetäviksi, joskin lukijan pitää niellä melkoinen
joukko sattumuksia ennen kuin ollaan loppuratkaisussa. Alkuasetelmat ovat
harvinaisen kutkuttavia, niistä pisteet. Jatkossa ote vähän herpaantuu eikä
Viima malta olla saarnaamatta pariinkin otteeseen muun muassa rikollisuudesta
ja lainvalvonnasta. Viihdyin, ja pidin Viiman persoonallisesta tavasta kertoa
tarinaa, vaikka välillä Suden supersankaruus vähän hymyilyttikin.
Mielenkiintoinen, erottuva avaus.
Mikael Viima: Verijälki
WSOY 2022. 357 s.
Äänikirjan lukija Mikko Leskelä, kesto 11 h 51 min.
Kansi Ville Laihonen.
Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti