Katariina Vuori: Kasvun paikka

 

Valehtelin paljon. Valehtelin saaneeni kasveja ilmaiseksi. Sanoin, että ne olivat minulla vain käymässä, läpikulkumatkalla, että ne olivat oikeasti jonkun toisen. --- Ja niin minä taas lähdin, ja pystyin hengittämään paremmin vasta, kun sain kaupassa jonkun kasvin syliini. Jos jäin sen kanssa kotona kiinni ja jouduin kuulusteltavaksi, valehtelin, että se on uutta erikoissalaattia tai jokin yrtti.

 

Silvia on kotirouva. Hänet vakinaistettiin tehtävään hääpäivänään. Miehellä on hyväpalkkainen työ, ja hän haluaa, että Silvia hoitaa kokopäiväisesti kotia kuten äitikin aina teki. Silvialla on kaksi alakouluikäistä tytärtä, joten kotona ei oikeastaan ole paljoakaan tehtävää, vaikka miehen ohjeiden mukaan leipoa pitääkin joka päivä.

Silvia ei oikein pysty näkemään itselleen tulevaisuutta. Kauppakoulu jäi vuoden jälkeen kesken, mutta perushoitajaopinnot* hän suoritti loppuun, vaikka ei sairaalassa pystykään työskentelemään. Ne hajut, tiedättehän. Opiskelu ja oppiminen ovat aina olleet hänelle vaikeita, eikä tilannetta ole helpottanut äidin kuuluvasti ilmaistu asenne, ettei Silviasta ole mihinkään.

Oma keittiöpsykologin diagnoosini Katariina Vuoren Kasvun paikka -romaanin päähenkilö Silvian tilanteesta on, että hän on turhautunut, vähän ehkä masentunutkin sekä hyvin yksinäinen. Sattuma johdattaa hänet huonekasviharrastuksen pariin, ja hän addiktoituu pahemman kerran. Kasvit tuovat sisältöä hänen päiviinsä, mutta pahimmillaan tilanne on sellainen, että vain kasvit tuntuvat ymmärtävän Silviaa ja tuovat konkreettista lohtua hänen elämäänsä.

Liioittelu on tuttu huumorin keino, ja sitä Vuori hyödyntää perin pohjin tarinassaan. Silvia tosiaankin kokee kaiken mahdollisen, mitä voi kuvitella kunnolla huonekasveihin hurahtaneen kokevan. Hän koukuttuu kasvien ostamiseen niin ruokakauppareissuilla marketeista kuin harrastajien nettikirppiksiltä. Hän ostaa ja myy sekä vaihtaa kaikkea mahdollista pistokkaista suurikokoisiin kasveihin. Posliinikukkiin hän onnistuu kehittämään sellaisen pakkomielteen, että suunnitteilla on jo matka Papua-Uuden-Guinean viidakoihin.

Onnettoman huonosta viherpeukalosta kehittyy lopulta maallikkoasiantuntija, joka onnistuu pelastamaan monia terminaalivaiheen kasvejakin. Vastoinkäymisiä tosin riittää matkan varrelle tuholaisista kasvitauteihin. Harmillisimpia ongelmia ovat kuitenkin kodin rajalliset tilat sekä siellä asuvat muut ihmiset, kuten aviomies, jotka eivät arvosta Silvian antaumuksellista kasviharrastusta. Silvia oppii nopeasti peittelemään hankintojaan kuin paraskin alkoholisti.

Vuori hukuttaa lukijan kasvitietouteen, ja paikoin tuli tunne, että vähän vähempikin olisi riittänyt. Koukutuin kuitenkin seuraamaan Silvian tarinaa. Kuinka pitkälle addiktio menee? Kuinka tuhoisia seurauksia intohimoon heittäytymisestä voi olla? Onko Silvialle tarjolla ulospääsyä tilanteesta? Ja ennen kaikkea, miten käy Silvian avioliitolle? Muuttuuko mikään? Viittaako romaanin nimi Kasvun paikka myös muuhun kuin Silvian viidakoksi muuttuvaan olohuoneeseen?

Oma huonekasviharrastuneisuuteni on hyvin vaatimatonta. Silti pystyin eläytymään Silvian hurahdukseen ja myös nautin Vuoren mielettömästä tietomäärästä, joka kirjan sivuilta tursuaa. Voin vain kuvitella, miten paljon tästä tarinasta saa irti sellainen lukija, joka tietää alasta minua enemmän. Joku varoitteli, että tämä saattaa sytyttää myös lukijassa himon haalia heikkopäisenä kasveja, mutta ainakaan toistaiseksi sellaista en itsessäni tunnista. Keskityn edelleen kirjojen haalintaan.

Siihen liittyen huomasinkin vasta nyt, että Katariina Vuorelta on tänä vuonna ilmestynyt toinenkin teos eli tietokirja Merireitti menneisyyteen – Kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin. Sekin kiinnostaa minua niin paljon, että ostin sen pari viikkoa sitten omaksi.

Katariina Vuori: Kasvun paikka
Otava 2022. 333 s.
Äänikirjan lukija Ella Pyhältö.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

*Tästä Silvian perushoitajan koulutuksesta ja pätevyydestä puhutaan useaan otteeseen, ja se särähti, koska perushoitajakoulutus päättyi Suomessa v. 1993. Silvia ei kuitenkaan ole minun mielestäni sen ikäinen, että hän olisi sen ehtinyt käydä, vaan hänen pitäisi olla koulutukseltaan lähihoitaja. No, kaikenlaiseen sitä tarrautuu.