Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa

 

Opettaja, kouluttaja ja kirjoittaja Minna Haapasalon esikoisromaanin Tilkkuterapiaa kannet ovat kauniit kuin karamelli (ne on suunnitellut Terhi Ekebom) ja ne vihjasivat minulle, että kansien välissä oleva tarina olisi kevyttä ja sokeristakin hattaraa. Väärässä olin. Kirjailija itse kuvaa teostaan blogisivuillaan viihteelliseksi lukuromaaniksi. No on se toki sellainenkin, mutta myös paljon muuta. Vaikka ei minulla mitään viihteellisiä lukuromaaneja vastaankaan ole, ei sillä.

Luin juuri ennen Tilkkuterapiaan tarttumista Katariina Vuoren viihteellisen lukuromaanin Kasvun paikka, jossa huonekasviharrastus lähtee päähenkilöltä aivan lapasesta ja lopputulos on mainion absurdi. Ehkä siksikin ennakko-odotukseni oli, että myös Tilkkuterapiaa-romaanissa hurahdetaan täysillä ja absurdisti tilkkutöihin. Niin ei käy, vaikka päähenkilön tarinan kyllä kiertyy kansalaisopiston tilkkutyökurssin vaiheisiin ja käsillä tekeminen on keskeistä hänen paranemisprosessissaan.

Riinan elämä murenee kerralla, kun avopuoliso Jarkko pudottaa pommin: hänellä on suhde työkaveriinsa, joka on nyt raskaana. Jarkko ilmoittaa asiallisesti, että Riinan ja hänen tarina oli nyt sitten siinä. Kolme keskenmenoa on osoittanut, että Riina ei todennäköisesti saa koskaan omia biologisia lapsia, joten senkin osalta on syytä mennä eteenpäin.

Pariskunnan suhde on ollut taloudellisesti ja jälkikäteen arvioiden myös emotionaalisesti epätasapainoinen. Jarkolla on menestyvä rakennusalan yritys, joten rahasta ei ole ollut pulaa. Riina on saanut keskittyä hulppean talon ja tontin suunnitteluun ja toteuttamiseen, ja siihen hän todellakin paneutunut antaumuksella. Sivussa on syntynyt menestyvä sisustusblogi, jonka sisältöä Riina on tehnyt kotia ja pihaa yhä upeammiksi hinkkaamalla. Päivätyö huonekaluliikkeen myyjänä on ollut tavallaan vain kuviota täydentävää sivutoimintaa.

Pitkän avoliiton aikana Riinan välit omaan sukuun ovat jääneet retuperälle, mutta Jarkon ilmoituksen jälkeen Riina pakenee siskonsa perheidyllin pariin ja päätyy sitä kautta ankeaan kerrostaloyksiöön. Siellä nopeasti tärkeimmäksi harrastukseksi muodostuu siideritölkkien keräily lattialistojen vierille. Romahdus tuntuu täydelliseltä ja lopulliselta.

Saadakseen jotain muuta ajateltavaa kuin oman epätoivoisen tilanteensa ja sen viinaan hukuttamisen, Riina ilmoittautuu täysin kylmiltään ja ummikkona kansalaisopiston tilkkutyökurssille. Kurssipaikka on ikivanha huvila kaupungin (joka muuten on Turku) laidalla, ja tunnelma muutenkin hyvin autenttinen. Kurssia vetää kaksi vanhempaa naista, ja kurssilaisetkin ovat pääosin naisia. Mukana on vain yksi mies, joka on jo kokenut tilkkutyöharrastaja. Riina suhtautuu omaan osaamiseensa ja kiinnostukseensa skeptisesti, mutta kurssi osoittautuu lopulta hyvin antoisaksi ja avaa monia yllättäviäkin lukkoja hänessä ja hänen elämässään.

Minna Haapasalo kuvaa blogisivuillaan romaaninsa rakennetta ja sen takana olevaa ajatteluaan. Idea kyllä aukenee lukijalle muutenkin, mutta on mielenkiintoista verrata kirjailijan tarkoituksia omiin tulkintoihinsa.

Riina on monin tavoin lyöty palasiksi erossa. Vähitellen alkaa kuitenkin tapahtua eheytymistä, tosin helppoa ja suoraviivaista se ei ole. Kohtalolla on lisää takaiskuja hänen varalleen suunniteltuna, mutta elämä voittaa, eivätkä taide, käsillä tekeminen ja itseensä rehellisesti katsominen sekä uusiin ihmisiin ja osin vanhoihin tuttuihinkin uudelleen tutustuminen ainakaan ole haitaksi.

Odotin siis vimmattua käsityöharrastamista, mutta sitä en saanut. Tilkkuterapiaa-romaanissa kyllä tehdään käsitöitäkin, mutta ei yltiöpäisesti heittäytyen. Valmiiksi saaminenkaan ei ole välttämätöntä.

Riina ei ole mikään pyhimys eikä pelkkä uhri, vaikka hänen ja Jarkon liitosta vähitellen paljastuu monenlaista ikävää. Erosta selviytyminen ja oman elämän uudelleen rakentaminen ihan toisenlaisille perustuksille on romaanissa kuvattu hyvin, kiinnostavasti ja osin humoristisesti.

Välillä Riina tekee virheitä, isojakin, mutta lopulta tunnelin päässä alkaa näkyä muutakin kuin vastaantulevan junan ajovalo. Loppuratkaisuissa on ehkä hiven liikaakin onnenkantamoisia, mutta olkoon. Kuten sanottu, kyse on kuitenkin viihderomaanista.

Mitään villiä intohimoa tilkkutöitä tai kansalaisopiston käsityökursseja kohtaan ei tästä syttynyt, ja ehkä ihan hyvä niin. Mutta yllätyin, miten kovasti aloin Riinasta pitää ja miten hyvin kirjan parissa viihdyin. Ihan mainiota! Erityiskiitos romaanin tapahtumien sijoittumisesta Turkuun sekä mielenkiintoisesti kuvatusta ammattimaisesta blogiharrastuksesta.

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa
Karisto 2022. 273 s.
Äänikirjan lukija Armi Toivanen.
Kansi Terhi Ekebom.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.