Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

 

Johanna Valkaman Ilkkalan Susanna -sarjan aloitusosa Katariinanpyörä päättyy epilogiin, jossa kapinapäällikkö Jaakko Ilkan leski Susanna Katariina Ilkkala os. Weck purjehtii kasvattilastensa Hanneksen ja Piritan kanssa kohti Tukkiholmin kaupunkia tavoitteenaan asettua sinne porvarien joukkoon mauste- ja tervakauppiaana. Suomen puolelle jääneille lapsille on ansaittava toimeentuloa. Eletään 1500-luvun viimeisiä hetkiä.

Kuningatarlaiva jatkaa Ilkkalan Susannan eli Katariina Weckin tarinaa neljännesvuosisata myöhemmin eli hänet tavataan Tukkiholmista vuonna 1625. Aikahyppäys on kirjailijalta hyvä oivallus monellakin tapaa. Kyseinen vuosi on Ruotsin valtakunnan pääkaupungin kannalta kohtalokas ja mielenkiintoinen. Samalla Katariinan elämässä on menossa aivan uusi vaihe, joten uudet lukijat voivat huoleti tarttua tähän teokseen ja palata sitten halutessaan aloitusosan pariin. Katariinanpyörän juonenkäänteistä ei paljastu liikaa.

Katariina on siis asettunut pysyvästi Tukkiholmiin ja on nyt osa kaupungin porvaristoa, vaikka viimeinen sinetti eli porvarisvala on vielä vannomatta. Isä on aikanaan teroittanut, että vannomatta on paras, ja sitä neuvoa Katariina yrittää viimeiseen asti noudattaa. Helppoa ei suomalaistaustaisella naisella ole yritysmaailmassa, mutta lyypekkiläiset sukujuuret ja perheen kauppahuone ovat hyvä tuki kuitenkin.

Heti Kuningatarlaivan alussa Katariina saa huonoja uutisia. Hänen kauppakumppaninsa arvostettu maustekauppias Blasius Dundi on menehtynyt. Tapaus on paha takaisku Katariinalle ja häneen huonekunnalleen. Blasiuksen tyttäret eivät halua jatkaa yhteistä liiketointa Katariinan kanssa, joten hänen on muutettava kaupungin keskustasta Södermalmille, missä jo ennestään asuu runsaasti suomalaisia ja muita Ruotsin valtakunnan syrjäseuduilta kaupunkiin muuttaneita. Alue on siis kaikkea muuta kuin arvostettu, minkä omapäinen Pirita kimpaantuneena tuo esiin kerta toisensa jälkeen.

Katariinan talous ei vaikuta kovin vakaalta, ja hän ponnistelee kovasti saadakseen tilanteen hallintaansa. Samalla on huolehdittava äärimmäisen tarkasti moitteettomasta maineesta, sillä pienikin tahra porvarin ja vielä naisen nimessä saa nopeasti aikaan tuhoisan ketjureaktion. Samalla Katariinalla on huoli paitsi Suomessa asuvista lapsistaan, jotka ovat jääneet hänelle sydäntä särkevän etäisiksi, myös Hanneksesta ja Piritasta ja heidän tulevaisuudestaan. Hannes haikailee merille ja Pirita rikkaisiin naimisiin. Miten käy Katariinan ja hänen kauppahuoneensa?

Kuten sanottu, vuosi 1625 on hyvin valittu ajankohta romaanin tapahtumille. Ruotsin ja Puolan välillä jatkunut pitkä sota kiihtyy kesällä. Samaan aikaan Tukkiholmissa rakennetaan kuninkaan tilaamia suuria sotalaivoja, joista tärkein on antanut nimensäkin romaanille. ’Kuningatarlaiva’ on Vasa-laiva, jonka on tarkoitus olla valmistuttuaan häikäisevän upea Ruotsin laivaston lippulaiva ja tuhoa kylvävä sotakone. Rakennustelakkaa johtaa tiukoin ottein tanskalainen Söfring ’Juutti’ Hansson, joka on myös tekeillä olevan Vasan tuleva kapteeni.

Hanssonin jykevä ja karski olemus saa aikaan kummia väristyksiä Katariinan vartalossa. Yllättäen jyhkeän telakanvalvojan ja Katariinan polut alkavat risteytyä mitä omituisimmissa yhteyksissä. Romanttisille haaveille Katariinalla ei kuitenkaan juuri ole aikaa, koska on yritettävä kaikin keinoin saada Hanneksen Suomesta tuoma tervalasti myytyä.

Kuningatarlaiva ei ole kovin juonivetoinen historiallinen romaani, eikä edeltäjänsä tavoin kovin romantiikkapainotteinenkaan Katariinan ja Hanssonin välisestä ilmiselvästä kipunoinnista huolimatta. Valkama on enemmän keskittynyt kaupungin arkeen ja sen asukkaiden toimeentulon puolesta jatkuvasti käymän kamppailun ja ankaran elämän kuvailuun. Naisten, lasten ja köyhien asema ei ollut kaksinen, ja kaikkein huonoimmassa asemassa olivat vielä muualta tulleet, kuten suomalaiset. Suomalaisia pilkattiin avoimesti säätyläispiireissä, eikä Katariinakaan välty tilanteilta, joissa hän joutuu altavastaajaksi suomalaiskytköstensä takia. Sitkeä ja omanarvontuntoinen porvari ei kuitenkaan yleensä jää sanattomaksi tai neuvottomaksi.

Mielenkiintoista antia romaanissa on tietysti Vasa-laivan rakentaminen, josta olisin lukenut mielelläni enemmänkin. Lukija tietysti tietää, miten kuninkaan ylpeydelle tulee käymään, joten rakennusvaiheiden probleemat sekä projektiin liittyvä politikointi saavat tiettyä kohtalokasta sävyä ylleen. En ole Vasa-museossa käynyt, mutta mitä ilmeisimmin pitäisi!

Tässä hetkessä kirjaa lukeva kiinnittää huomiota myös Tukkiholmissa vallitsevaan jatkuvaan ruton pelkoon. Kulkutaudeilta yritetään suojautua kaikin mahdollisin tiedossa olevin keinoin. Hannes esimerkiksi istuttaa Katariinan uuden talon seinustalle ruusuja, joiden tuoksu tiettävästi torjuu tauteja aiheuttavaa miasmaa. Myös omatekoisia ruttonaamioita käytetään taudilta suojautumiseen.

Ilkkalan Susanna on siis sarja, ja Kuningatarlaiva on sen toinen osa. Se päättyy tavalla, joka antaa mahdollisuuden joko päättää tarina tähän tai jatkaa. Itse toivon tietysti jatkoa, sillä sarja on tähän mennessä ollut todella mielenkiintoinen, raikas ja antoisa lisä suomalaisessa laadukkaassa historiallisen romaanin kentässä. Esimerkiksi Katariinan Lontoossa asuva kaksossisko Kristiina on jäänyt kovin vähäiseksi sivuhenkilöksi. Häneen tutustuisin mieluusti paremminkin.

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva
Otava 2022. 303 s.
Kansi Timo Numminen.
Äänikirjan lukija Elina Varjomäki.

Arvostelukappale.