Sofialla on ollut huono päivä, ja kaiken huipuksi hän
nukahtaa bussissa havahtuen vasta pimeällä metsän keskellä sijaitsevalla
päätepysäkillä kuljettajan hätistellessä hänet ulos. Puhelimen akku on lopussa
ja kengänkorko miltei irti. Missä hän edes on?
Epätoivon ollessa syvimmillään Sofia huomaa ällistyksekseen vähän
matkan päässä tienreunassa entisen parhaan ystävänsä Nanan. Mitä ihmettä Nana tekee
täällä keskellä ei mitään? Tytöt eivät ole nähneet toisiaan sitten peruskoulun
päättymisen, kun he jatkoivat eri lukioihin.
Nana ottaa oitis ystävänsä siipiensä suojiin ja johdattaa tämän
metsän siimeksessä lymyävään Villa Ruusuun, upeaan goottitunnelmaa huokuvaan
taloon, joka on köynnösten peitossa ja villiintyneen sokkeloisen puutarhan ympäröimä.
Nana asuu talossa kissansa ja reippaan monilukuisen ystäväjoukkonsa kanssa.
Kaikki toivottavat Sofian lämpimästi mukaan joukkoonsa tuikeailmeistä mutta jäyhänkomeaa
Kainia lukuun ottamatta.
Sofia lupaa jäädä vain yhdeksi yöksi, mutta pian hän lakkaa suunnittelemasta
kotiin paluuta. Aika soljuu Villa Ruusussa leppeästi, kaikki on ihanaa ja jokaisen
asukkaan toiveiden mukaista. Kukaan ei kaipaa puhelintaan tai nettiä, vaan
päivät kuluvat ratsastaessa, rannalla pelaillessa, puutarhaa hoitaessa tai maukkaita
ruokia maistellessa rattoisien kulttuurikeskustelujen lomassa.
Iltaisin Sofia lukee valkoisiin samettikansiin sidottua
salaperäistä päiväkirjaa, jossa japanilainen Mei kertoo elämästään ja
kohtaamistaan vastuksista. Orpo tyttö on otettu vastentahtoisesti setänsä
talouteen Ayame-tyttären leikkitoveriksi. Kun tytöt alkavat olla naimaiässä,
määrää setä Ayamen joka ilta rantamajaan soittamaan kotoa. Ayame kuitenkin
punoo ovelan juonen, joka sinetöi sekä hänen että Mein kohtalot.
Kummallisella tavalla Mein kiehtova tarina alkaa kietoutua
Sofian omaan elämään.
Joka kurjen laulua kuuntelee on Sinikka Koyaman
esikoisteos, jossa kustantamon esittelyn mukaan kohtaavat suomalainen ja
japanilainen kulttuuri sekä historia ja nykyhetki. Päähenkilö Sofia on
19-vuotias tuore ylioppilas, ja tarina käsittelee eri suunnilta nuoren naisen
oman tien löytymistä erilaisten paineiden ja vastusten keskellä, joten kirja
voidaan lukea nuorten aikuisten eli niin sanotun Young Adult -kirjallisuuteen. Sydämenasioita
on mukana reiluhko ripaus, mutta kovin kuumiin tai aistillisiin syövereihin ei
uppouduta.
Lukija saanee itse päättää, kuinka paljon Joka kurjen
laulua kuuntelee -romaanissa on fantasia- tai spefi-aineksia. Alkuun niitä
tuntuu olevan kosolti. Itse tulkitsin alkuvaiheissa, että tulossa voisi olla
jotain kauhuun viittaavaa yliluonnollisuutta, mutta kuten sanottu, Villa Ruusu
alkaa sivu sivulta muistuttaa yhä enemmän nuoren naisen paratiisia. Mitä
pidemmälle tarina eteni, sitä vakuuttuneempi olin siitä, että myös Sofian
nykyhetki oli fantasiaa.
Sen rinnalla unimaailmaan kytketty Mein tarina veti lopulta
huomattavasti paremmin kuin Villa Ruusun ylenpalttinen makeus. Miksi Sofia ei
kyseenalaista mitään ympärillään tapahtuvaa? Tähän tulee äkkiarvaamatta
vastaus, joka selittää (miltei) kaiken. Loppuosa kirjasta sijoittuu reaalimaailmaan
ja ratkoo Sofian ongelmia toinen toisensa perään. Harmillisesti Japaniin
sijoittuva osuus myös päättyy tässä kohdassa, eikä sen mukana olo saa kunnollista
perustelua.
Teoksessa on siis kolme toisiinsa limittyvää tarinan tasoa:
Sofian Villa Ruusussa viettämä aika, Mein muinaiseen Japaniin sijoittuva osuus
sekä Sofian tarinan jatko Villa Ruusun jälkeen. Kytkökset näiden välillä jäävät
osin arvoituksiksi, ja vähiten muihin liittyy Mein tarina, josta siis itse pidin
eniten. Koyama ei selitä liikaa, vaan lukija saa itse tehdä päätelmiä.
Ainakin yksi romaanin teemoista on vaikeuksista selviäminen.
Koyama valaa lukijaan uskoa, että kaikesta voidaan selvitä, vaikka välillä
tilanne näyttää toivottomalta. Sofian ongelmat ratkeavat siis toinen toisensa
perään ja minun makuuni vähän turhankin helposti. Toiveikkuudessa ei ole mitään
pahaa, päinvastoin, mutta ehkä vähän enemmän säröä olisi voinut olla.
Musiikilla on oma tärkeä osuutensa niin Sofian kuin Meinkin
elämässä. Oli ihan pakko guuglata ja katsoa YouTubesta pari musiikkivideota, joilla
soitettiin kotoa. Mielenkiintoista! Japanilainen kulttuuri selvästi kiinnostaa
kirjailijaa kovasti ja siitä on kertynyt paljonkin tietoa. Kenties seuraavassa
romaanissa Japani on jo varsinainen miljöö? En panisi pahakseni.
Sinikka Koyama: Joka kurjen laulua kuuntelee
Basam Books 2022. 294 s.
Kansi Sinikka Koyama.
Lainattu kirjastosta.
Hei, kiitos tosi paljon arviostasi! Joonas Riekkolan Kirjafile-kanavan (Youtube) videossa on itse asiassa aika hyvin avattu sitä, miten Japanitarina liittyy tähän kokonaisuuteen, mutta toisaalta tykkään siitä, että jokainen tekee tarinasta omat tulkintansa. Mitä tulee seuraavaan tarinaan, niin siinä puolet kirjasta on Japania ja kyseinen kirja tulee olemaan hyvin paljon synkempi niin tunnelmaltaan kuin teemoiltaankin. Kyse on siis itsenäisestä jatko-osasta.
VastaaPoistaLuin myös tämä justiinsa. Uusi tuttavuus ja erilainen kirja.
VastaaPoista