Lukemattomien kirjojen pinot tuntuvat kohoavan kohti kattoa
ja erilaisten projektien lukemisia on rästissä vaikka kuinka. Silti lukuvuoroon
saattaa kiilata yllättävä jokeri ja sekoittaa tuosta vain kaikki hyvässä
uskossa laaditut suunnitelmat. Viimeksi minulle kävi näin viime maanantaina
(31.10.2022), kun paikallislehdessämme (Salon Seudun Sanomat) oli koko sivun
juttu sauvolaisesta Inga Koskisesta ja hänen kirjoistaan sekä omasta
kustantamostaan.
Jutun mukaan Koskinen on asunut myös Salossa ja hänen
kirjojensa tapahtumat sijoittuvat osittain Saloon ja Salon seudulle.
Salonseutulainen dekkarikirjailija, josta en ollut kuullut mitään! Tilanne
olisi korjattava välittömästi. Jutussa kerrotaan, että Koskinen on julkaissut
kaksi asianajaja Brita Myrskystä kertovaa dekkaria Sokea veri (Basam
Books 2021) ja Tatuoitu hammas (Books are media 2022) ja että hän
parhaillaan kirjoittaa sarjaan kahta jatko-osaa.
Sokean veren on siis julkaissut Basam Books.
Lehtijutussa Koskinen kertoo, miten tyrmistynyt hän oli esikoisromaaninsa
kansikuvasta, jossa naishahmolla on hänen mielestään vääränlainen mekko. Se on
vanhanaikainen eikä tyttömäinen, kuten Koskinen oli tarkoittanut. Kansikuvaa ei
enää saanut vaihdetuksi, joten Koskinen muutti sitten kirjan tekstin sopimaan
kanteen.
Tapaus kuitenkin suivaannutti kirjailijan niin, että hän ei
enää edes tarjonnut Tatuoidun hampaan käsikirjoitusta kustantamoille,
vaan perusti oman Books are media -nimisen kustantamon. Kustantamon
ideasta ei kerrota sen tarkemmin, mutta ainakin tällä hetkellä sen
verkkosivuilla esitellään ainoastaan Inga Koskisen Tatuoitua hammasta.
Koskisen dekkarisarjan päähenkilö on kolmikymppinen
asianajaja Brita Myrsky, jolla on jos jonkinlaisia ongelmia. Brita on ainakin Sokeassa
veressä minäkertoja, jonka näkökulmasta lähes koko tarina kerrotaan.
Lomassa kulkee lapsuuden ja nuoruuden ajasta kertova takauma- tai
muisteluosuus, jonka lisäksi on vielä muutamia kohtauksia, joissa näkökulma on
Britan miesystävä Nikon tai tämän pomon Maurin. Niko ja Mauri ovat turkulaisia
poliiseja.
Noin puoliväliin saakka Sokea veri voisi olla kriittinen
työelämäromaani tai kuvaus siitä, miten työelämä ajaa ihmisen loppuun ja miten
tämä ei saa terveydenhoidon järjestelmiltä tarvitsemaansa apua. Koskinen kuvaa
Britan työarkea, joka vaikuttaa vähintäänkin ahdistavalta. Oikeuslaitos karistaa
tässä kuvauksessa todellakin kaiken hohdon ja valitettavasti myös uskottavuuden
harteiltaan! Brita huomaa yhä useammin ajattelevansa, miten mitättömistä
seikoista on kiinni, miten oikeutta jaetaan. Oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus
lain edessä ovat vain pelkkää sanahelinää.
Brita on siis kolmikymppinen, mutta hän tuntuu olevan täysin
romuna niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Keskittymisvaikeudet alkavat tehdä
hallaa uralle, mutta levätä ei voi, koska palkkaus asianajotoimistossa on
provisioperusteista. Elämänhallinta on kadoksissa, ja ainakin bulimia ja
alkoholismi näyttävät naista vaivaavan. Lapsuudessa ja nuoruudessa on
tapahtunut paljon traumoja aiheuttaneita synkkiä asioita, jotka nousevat
pintaan työuupumuksen lamaamassa mielessä. Ei hyvältä näytä!
Ulospäin kyllä näyttää hyvältä. Britalla on hyvä koulutus,
hyvä työpaikka, kaunis asunto ja kallis auto, oma hevonen Kemiönsaaressa
ystävän maatilalla, kauniita vaatteita ja hienoja ylellisyysesineitä. Komea
mieskin on kiinnostunut. Mutta kiiltävä pinta ei pelasta, kun sisällä on kaikki
pielessä.
Brita alkaa siis seurustella Nikon kanssa. Niko on ollut
Britan isoisän työkaveri, joten he ovat tunteneet toisensa jo kauan, mutta
heidän tiensä risteävät nyt uudelleen. Suhde tuntuu todella ambivalentilta.
Välillä pari kuhertelee romanttisesti, ja seuraavassa hetkessä Brita saattaa
pidäkkeittä sättiä miestä tai mies ottaa etäisyyttä työkiireisiinsä vedoten.
Brita toimii muutenkin ainakin minun silmissäni todella epäjohdonmukaisesti ja
poukkoilevasti.
Kirjan puolivälin jälkeen Varissuolla tapahtuu keskellä
kirkasta päivää murha, jota Niko esimiehineen ryhtyy laihoin tuloksin selvittämään.
Lukijalla on omat aavistuksensa tapahtumasta, mutta se sysätään kummallisesti
sivuun ja siirrytään jälleen setvimään Britan terveysongelmia. Niissä toisaalta
riittääkin setvittävää. Kirja päättyy siten, että jos en tietäisi Britan
tarinan jatkuvan, olisin olettanut sen todellakin päättyvän Sokean veren
kansien sulkeuduttua.
On myönnettävä, että Sokea veri jätti minut melkoisen
hämmentyneeksi. Mitä tämän on tarkoitus olla? Tämä ei siis ole välttämättä
ollenkaan huono juttu, rajoja saa ja pitääkin koetella ja ravistella. Mutta en
tätä sarjan aloitusosaa nyt oikein dekkariksi laskisi, mutta toisaalta selvää
on, että päästäkseen kunnolla perille kirjailijan tarkoituksesta pitäisi lukea
koko sarja. Siihen en taida kuitenkaan olla ihan tältä istumalta valmis.
En nimittäin pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä, en edes
Britasta. Hänen käytöksensä on liian omituista minun makuuni, ikävääkin, vaikka
toisaalta ymmärrän sen taustalla olevia syitä. Hieman yllätyin omasta
kukkahattuisuudestani, kun huomasin kirjassa viljellyn sumeilemattoman kiroilun
alkavan ärsyttää. V-sana vilahtaa ja p-sana tärähtää Britalta kovin helposti. Salolaisuus
tai turkulaisuuskaan ei oikein kirjasta välity, vaikka miljööt kyllä nimetään
huolella. Repliikit on kirjoitettu yleispuhekielellä, jossa ei varsinaista
murretta ole mukana.
Inga Koskinen: Sokea veri
Basam Books 2021.
Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti