Inga Koskinen: Sokea veri

 

Lukemattomien kirjojen pinot tuntuvat kohoavan kohti kattoa ja erilaisten projektien lukemisia on rästissä vaikka kuinka. Silti lukuvuoroon saattaa kiilata yllättävä jokeri ja sekoittaa tuosta vain kaikki hyvässä uskossa laaditut suunnitelmat. Viimeksi minulle kävi näin viime maanantaina (31.10.2022), kun paikallislehdessämme (Salon Seudun Sanomat) oli koko sivun juttu sauvolaisesta Inga Koskisesta ja hänen kirjoistaan sekä omasta kustantamostaan.

Jutun mukaan Koskinen on asunut myös Salossa ja hänen kirjojensa tapahtumat sijoittuvat osittain Saloon ja Salon seudulle. Salonseutulainen dekkarikirjailija, josta en ollut kuullut mitään! Tilanne olisi korjattava välittömästi. Jutussa kerrotaan, että Koskinen on julkaissut kaksi asianajaja Brita Myrskystä kertovaa dekkaria Sokea veri (Basam Books 2021) ja Tatuoitu hammas (Books are media 2022) ja että hän parhaillaan kirjoittaa sarjaan kahta jatko-osaa.

Sokean veren on siis julkaissut Basam Books. Lehtijutussa Koskinen kertoo, miten tyrmistynyt hän oli esikoisromaaninsa kansikuvasta, jossa naishahmolla on hänen mielestään vääränlainen mekko. Se on vanhanaikainen eikä tyttömäinen, kuten Koskinen oli tarkoittanut. Kansikuvaa ei enää saanut vaihdetuksi, joten Koskinen muutti sitten kirjan tekstin sopimaan kanteen.

Tapaus kuitenkin suivaannutti kirjailijan niin, että hän ei enää edes tarjonnut Tatuoidun hampaan käsikirjoitusta kustantamoille, vaan perusti oman Books are media -nimisen kustantamon. Kustantamon ideasta ei kerrota sen tarkemmin, mutta ainakin tällä hetkellä sen verkkosivuilla esitellään ainoastaan Inga Koskisen Tatuoitua hammasta.

Koskisen dekkarisarjan päähenkilö on kolmikymppinen asianajaja Brita Myrsky, jolla on jos jonkinlaisia ongelmia. Brita on ainakin Sokeassa veressä minäkertoja, jonka näkökulmasta lähes koko tarina kerrotaan. Lomassa kulkee lapsuuden ja nuoruuden ajasta kertova takauma- tai muisteluosuus, jonka lisäksi on vielä muutamia kohtauksia, joissa näkökulma on Britan miesystävä Nikon tai tämän pomon Maurin. Niko ja Mauri ovat turkulaisia poliiseja.

Noin puoliväliin saakka Sokea veri voisi olla kriittinen työelämäromaani tai kuvaus siitä, miten työelämä ajaa ihmisen loppuun ja miten tämä ei saa terveydenhoidon järjestelmiltä tarvitsemaansa apua. Koskinen kuvaa Britan työarkea, joka vaikuttaa vähintäänkin ahdistavalta. Oikeuslaitos karistaa tässä kuvauksessa todellakin kaiken hohdon ja valitettavasti myös uskottavuuden harteiltaan! Brita huomaa yhä useammin ajattelevansa, miten mitättömistä seikoista on kiinni, miten oikeutta jaetaan. Oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus lain edessä ovat vain pelkkää sanahelinää.

Brita on siis kolmikymppinen, mutta hän tuntuu olevan täysin romuna niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Keskittymisvaikeudet alkavat tehdä hallaa uralle, mutta levätä ei voi, koska palkkaus asianajotoimistossa on provisioperusteista. Elämänhallinta on kadoksissa, ja ainakin bulimia ja alkoholismi näyttävät naista vaivaavan. Lapsuudessa ja nuoruudessa on tapahtunut paljon traumoja aiheuttaneita synkkiä asioita, jotka nousevat pintaan työuupumuksen lamaamassa mielessä. Ei hyvältä näytä!

Ulospäin kyllä näyttää hyvältä. Britalla on hyvä koulutus, hyvä työpaikka, kaunis asunto ja kallis auto, oma hevonen Kemiönsaaressa ystävän maatilalla, kauniita vaatteita ja hienoja ylellisyysesineitä. Komea mieskin on kiinnostunut. Mutta kiiltävä pinta ei pelasta, kun sisällä on kaikki pielessä.

Brita alkaa siis seurustella Nikon kanssa. Niko on ollut Britan isoisän työkaveri, joten he ovat tunteneet toisensa jo kauan, mutta heidän tiensä risteävät nyt uudelleen. Suhde tuntuu todella ambivalentilta. Välillä pari kuhertelee romanttisesti, ja seuraavassa hetkessä Brita saattaa pidäkkeittä sättiä miestä tai mies ottaa etäisyyttä työkiireisiinsä vedoten. Brita toimii muutenkin ainakin minun silmissäni todella epäjohdonmukaisesti ja poukkoilevasti.

Kirjan puolivälin jälkeen Varissuolla tapahtuu keskellä kirkasta päivää murha, jota Niko esimiehineen ryhtyy laihoin tuloksin selvittämään. Lukijalla on omat aavistuksensa tapahtumasta, mutta se sysätään kummallisesti sivuun ja siirrytään jälleen setvimään Britan terveysongelmia. Niissä toisaalta riittääkin setvittävää. Kirja päättyy siten, että jos en tietäisi Britan tarinan jatkuvan, olisin olettanut sen todellakin päättyvän Sokean veren kansien sulkeuduttua.

On myönnettävä, että Sokea veri jätti minut melkoisen hämmentyneeksi. Mitä tämän on tarkoitus olla? Tämä ei siis ole välttämättä ollenkaan huono juttu, rajoja saa ja pitääkin koetella ja ravistella. Mutta en tätä sarjan aloitusosaa nyt oikein dekkariksi laskisi, mutta toisaalta selvää on, että päästäkseen kunnolla perille kirjailijan tarkoituksesta pitäisi lukea koko sarja. Siihen en taida kuitenkaan olla ihan tältä istumalta valmis.

En nimittäin pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä, en edes Britasta. Hänen käytöksensä on liian omituista minun makuuni, ikävääkin, vaikka toisaalta ymmärrän sen taustalla olevia syitä. Hieman yllätyin omasta kukkahattuisuudestani, kun huomasin kirjassa viljellyn sumeilemattoman kiroilun alkavan ärsyttää. V-sana vilahtaa ja p-sana tärähtää Britalta kovin helposti. Salolaisuus tai turkulaisuuskaan ei oikein kirjasta välity, vaikka miljööt kyllä nimetään huolella. Repliikit on kirjoitettu yleispuhekielellä, jossa ei varsinaista murretta ole mukana.

 

Inga Koskinen: Sokea veri
Basam Books 2021.

Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.