Tampereen Kirjafestarit

Sain Tampereen Kirjafestareille mediapassin.
Kotiin tuodut kirjat ostin ihan itse. 

Vuoden 2022 kirjallisuustapahtumat päättyivät osaltani viikonloppuna (3.-4.12.2022) vietettyihin Tampereen Kirjafestareihin. Tampere-talossa pidettävät tamperelaiset kirjamessut olivat jälleen lämminhenkiset ja miellyttävät. Suurin osa keskusteluista ja haastatteluista pidetään talon lukuisissa erilaisissa saleissa, joten tapahtumaa leimaa tietty rauhallisuus. Tavanomaista messuhälinää on vain suuressa alakerran kirjamyyntisalissa, jonka kulmissa tänä vuonna oli kaksi esiintymislavaa, sekä pääaulassa sijaitsevan lavan tuntumassa.

Ohjelmaa oli tarjolla ainakin kuudella eri lavalla ja salissa samanaikaisesti, joten välillä vierailijaparka joutui tekemään vaikeita valintoja. Monenlaista onnistuimme puolentoista messupäivän mittaan seuralaiseni kanssa näkemään ja kuulemaan. Jälleen kerran huomasin, että kannattaa mennä kuuntelemaan jotain sellaista haastattelua, jossa käsiteltävää kirjaa tai kirjoja en ole vielä lukenut, jos haluan saada jotain uutta ohjelmasta irti. Tosin riski on, että sen jälkeen on tehtävä kirjaostoksia. Näin kävi tälläkin kertaa!

Lauantaina aloitimme kuuntelemalla Olli Jalosen haastattelun Finlandia-ehdokkaana olleesta Stalker-vuodet-romaanista, joka jo ennestään oli lukulistallani mutta nyt lukupäätös sai vielä lisävahvistusta.

Heti perään Marko Suomi haastatteli lohjalaistunutta Aki Ollikaista Kristuksen toinen tuleminen -romaanista, jota bloggaajakollega suositteli luettavaksi kertoen sen olevan Nälkävuoden veroinen.

En muista, milloin olen viimeksi kuullut legendaarista Seppo Jokista, joten nyt oli tartuttava tilaisuuteen, kun kustantaja Jouni Tervo haastatteli tamperelaista kirjailijasupertähteä. Aamulehti kirjoitti samaisesta haastattelusta jutun, jonka kärkenä oli, että Jokinen paljasti jääkiekkojoukkuesuosikkinsa (Ilves vai Tappara?). Pahasti tehty on jo luettuna, joten nyt ei luettavien

pino kasvanut!

Samaten olen jo kuunnellut Päivi Alasalmen Alamaailman kuningattaren, mutta halusin silti nähdä ja kuulla hänen haastattelunsa. Kannatti mennä, sillä Alasalmi on mainio esiintyjä.

Lauantaipäivän hienoimpiin hetkiin kuului miltei tunnin mittainen keskustelu, jossa Suomen Kirjasäätiön Elina Lahdenkauppi jututti Iida Raumaa, Eeva Turusta ja Ville-Juhani Sutista. Iida Raumaa kävimme kuuntelemassa vielä sunnuntaina uudelleen. Hävitys on mahdollisesti sittenkin lukulistalla, samoin Vaivan arvoista ja Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Katsotaan.

Marko Hautalan kauhunovellikokoelma Kuolleiden valssi on edelleen lukematta, mutta kiinnostaa kyllä, olenhan kauhua aikoinani lukenut paljonkin enkä sitä vieläkään ylenkatso.

Lauantain odotetuimpia juttuja oli saksalaisen Zoë Beckin haastattelu, jonka dystopiajännäri Minun silmäni näkevät muuten osittain sijoittuu Tampereelle. Miksi, ne tietävät, jotka paikalla olivat.

Lauantain festariohjelma päättyi osaltani Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjaa koskevaan haastatteluun, jota ennen kuuntelin Emmi Itärannan haastattelua, joka käsitteli Teemestarin kirjaa. Aina kirjan ei siis tarvitse olla uusi, jotta siitä voitaisiin puhua messulavalla.

Sunnuntaina päätimme taas toteuttaa ajatustamme, että kuunnellaan jotain, josta emme etukäteen paljoa tiedä. Anneli Kanto haastatteli kirjailija Tuija Välipakkaa kirjasta Kirjailijan keittiössä. Haastattelu oli mainio, kuten aina, kun Anneli Kanto on mukana. Mutta myös kirjan idea on niin hieno, että se piti käydä oitis ostamassa.

Ulpu-Maria Lehtisen haastattelun halusin kuulla, koska en ollut ennen nähnyt kirjailijaa kuin kuvissa, vaikka Kalmanperhon kutsun olenkin jo lukenut.

Heikki Kännön Finlandia-ehdokas Ihmishämärä on edelleen lukematta, samoin Kännön aiemmat teokset. Haastattelu oli mielenkiintoinen, mutta ovatkohan kirjat sittenkin liian kova pala minulle?

Ihan viimeiseksi ennen kotimatkaa kuuntelimme vielä, kun Anna-Riikka Carlson haastatteli Ujuni Ahmedia ja Elina Hirvosta teoksesta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Tämä voisi olla kevään tai ensi syksyn lukupiirikirja?

Ohjelma oli siis aivan mainio. Mainiota oli myös tavata monia, monia ystäviä, joitakin vain tosi pikaisesti, toisia taas vähän pidemmän kaavan mukaan illallisen merkeissä. Nyt on hyvä vähän hengähtää ja kerätä voimia ensi vuoden kirjarientoihin!