Luin syksyllä Hannu Salmen Finlandia-ehdokkaana
olleen tietoteoksen Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827. Teos
teki suuren vaikutuksen monestakin syystä. Turun palo vuonna 1827 oli
todellinen suurkatastrofi, joka muutti historian kulkua.
Kirja johdatti jälleen kirjan luo, sillä törmäsin Facebookin
Historialliset romaanit -ryhmässä Merja Kurkisen uutuusromaanin Kohtalon
kellot, jossa Turku palaa vuonna 1827. Innostuin pyytämään kirjasta
arvostelukappaleen, vaikka tunnustan suhtautuvani erittäin varovasti
omakustanteina julkaistuihin teoksiin.
Kohtalon kellot kuitenkin yllätti erittäin
positiivisesti jo ulkoasullaan, joka on miltei ylellinen. Kovakantisen kirjan
kansikuvassa on taustana Carl Ludvig Engelin maalaus Turusta vuodelta 1814.
Siinä kirkon torni on siis vielä paloa edeltävässä asussa. Siististi sidotussa
kirjassa on myös lukunauha, ja taitto on miellyttävä. Myös fontti on
riittävän suurta ja miellyttävälukuista. Kirjan taitosta vastaa kirjailija
itse.
Sisältönsä puolesta Kohtalon kellot on puhdasta
rehellisenromanttista historiallista viihdettä. Sanon tämän siis kaikella
rakkaudella.
Päähenkilö on turkulaisen nahkurimestari David Waldainin
lempitytär Catharina, joka romaanin alussa kesällä vuonna 1827 täyttää
kaksikymmentä vuotta. Isän toiveena on, että Catharina kihlautuisi
syntymäpäivänään serkkunsa Oskarin kanssa, joka on otettu nahkurinverstaaseen
kisälliksi ja josta isä toivoo yritykselleen jatkajaa ja perheensä toimeentulon
turvaajaa. Sulhasehdokas ei älykästä ja taitavaa Catharinaa miellytä. Hän
haluaisi jatkaa työskentelyään verstaalla kenkien suunnittelijana, mutta
Oskarilla on toisenlaiset ajatukset vaimon tehtävistä ja asemasta.
Kesän korvalla Catharina kirjaimellisesti törmää salskeaan
ylioppilaaseen tuomiokirkon nurkilla kirkon kellojen juuri kumistessa ja
menettää sydämensä. Pian selviää, että kiinteäkatseinen punapää on Joakim
Hornhufvud, varakkaan pohjalaisen laivanvarustajasuvun jälkeläinen.
Tarina etenee romanttisen viihteen kaavan mukaan, eli
hyveellisten kyyhkyläisten onnen eteen rakentuu toinen toistaan vaikeampia
esteitä. Lukija on alkusivuista alkaen jokseenkin varma, että aikanaan vielä
hääkellot kumahtelevat oikeille ihmisille. Mutta miten sinne asti päästään, kun
Turkukin palaa ja koleraepidemia niittää kaupunkilaisia hurjat määrät?
Genren konventiot ovat Kurkisella hyvin hallussa, samoin historiallisen
ajankuvan rakentaminen. Itse odotin kiinnostuneena, miten kirjailija onnistuu romaanin
alkupuolelle sijoittuvan Turun tuhoisan palon kuvauksessa. Koska se on vain
yksi tapahtuma, joskin vaikutuksiltaan moninainen, kirjan päähenkilön elämässä,
se ei lohkaise romaanista kovin merkittävää sivumäärää. Katastrofaalinen
tunnelmakin jää osittain tavoittamatta, mutta ihan tyydyttävästi kirjailija siitä
kuitenkin selviytyy.
Tarinaan on mukavasti ujutettu myös oikeita historiallisia
henkilöitä, joista on kirjan lopussa vielä lyhyet esittelyt. Kirjan lopussa on
myös lukuvinkkejä lisätietoa kaipaaville lukijoille.
Suurin piirtein tarinan puolivälissä jännite karkaa toviksi
ja mietin, miten mielenkiinto on tarkoitus pitää yllä paksuhkon teoksen
loppuun. Sitten alkaa kiiriä ensin etäältä mutta vähitellen yhä lähempää
huolestuttavia uutisia uudesta vitsauksesta eli koleraepidemiasta. Korona-ajan lukija
koki melkoisia déjà-vu-hetkiä, kun Turkuun alettiin perustaa kolerasairaalaa
tartunnan saaneille ja määrätä ihmisiä koteihinsa eristyksiin. Valitettavan
tuttua on myös ihmisten tehottomalta vaikuttava kamppailu epidemiaa vastaan. Kolera
hiipii yhä lähemmäs Catharinan perhettä. Ketkä joutuvat taudin uhreiksi?
Kurkinen siis kirjoittaa luistavasti ja vakuuttavasti
romanttista historiallista proosaa. Catharinassa on lieviä emansipatorisia
piirteitä, vaikka ihan mutkatonta hänen pyrkimyksensä sekä
ammatinharjoittajaksi että vaimoksi ei tietenkään ole. Eniten tiellä tuntuvat
olevan konservatiivisesti ajattelevat naiset Oskar-serkkua lukuun ottamatta.
Viihdyin Kohtalon kellojen parissa oivallisesti. Se
avasi jälleen uusia näkökulmia menneeseen Turkuun ja Suomeen.
Merja Kurkinen: Kohtalon kellot
BoD 2022. 378 s.
Arvostelukappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti