En ole kovin kummoinen musiikki-ihminen. Haluaisin kyllä
olla, siitä ei ole kyse. En luonnehtisi itseäni myöskään miksikään
oopperaihmiseksi, vaikka muutaman oopperan olen elämäni aikana nähnyt ja
kuullut. Ensimmäinen oopperani taisi olla Kansallisoopperan Macbeth Aleksanterin
teatterissa joskus 1980-luvulla, jonne lukion musiikinopettaja vei
opiskelijoitaan (valitsin lukiossa musiikinkurssit, koska olen vielä surkeampi
kuvataiteissa).
Sittemmin olen vieraillut uudessa oopperatalossa ja Savonlinnassa, ja arvioisin,
että kaikkiaan olen nähnyt alle kaksikymmentä oopperaesitystä. Vaikka kuinka
aina puhutaan siitä, että ooppera on tarkoitettu kaikille ja että taidemuotoa
siksi tuetaan yhteisistä varoista, totuus on ainakin näin Helsingin ulkopuolella
asuvalle toinen. Liput ovat ymmärrettävästi hintavia, mutta päälle tulee vielä
melkoinen lista muita kuluja. Puhumattakaan sitten siitä, että kohteena on Savonlinnan
oopperajuhlat käytännössä Suomen toisella laidalla.
Tällainen oli ja on siis oma taustani, josta lähdin lukemaan
ja kuuntelemaan musiikkitieteilijä, toimittaja, kirjailija ja oopperalibretisti
Minna Lindgrenin tietokirjaa Minun oopperani – Epätäydellinen historia.
Muhkeassa opuksessaan Lindgren todellakin kertoo oopperan historian 1600-luvun
alusta 1900-luvun alkuun, asettaa sen (väljästi) poliittisen ja historian ja
kulttuurihistorian kehykseen ja avaa sitä kunkin ajanjakson merkittävimpien säveltäjien
ja oopperoiden kautta.
Sain kirjasta painetun arvostelukappaleen, mutta päädyin
kuitenkin kuuntelemaan sen äänikirjana, jonka Minna Lindgren itse lukee. Ratkaisu
oli minulle toimiva monestakin syystä. Vaikka teoksessa kulkee kronologian
punainen lanka, se toiminee parhaiten hakuteoksena, josta kerrataan tai
opiskellaan ensimmäistä kertaa taustatietoja ennen oopperanautintoa. Siihen
tarkoitukseen aion oman painetun kappaleeni tallettaa.
Yhteen menoon kirjan läpi lukeminen on melkoinen urakka,
sillä musiikin ammattilaisena ja intohimoisena oopperan ystävänä Lindgren on
ladannut kirjan hengästyttävän täyteen tietoa. Sen omaksuminen ei ole ihan
helppo pala, eikä tietysti välttämätöntäkään. Saattaa olla, että painetun
kirjan lukeminen olisi jäänyt jossain vaiheessa minulta kesken, mutta
äänikirjaversio piti kuitenkin mielenkiinnon yllä niin, että selviydyin urakasta.
Suoritukseksi tämä tosiaan oli lipsahtaa muutamaankin kertaan. Ainakin yksi
osasyy on, että oma musiikin teorian tuntemukseni on tosiaan peräisin sieltä
1980-luvun alun lukio-opintojen ajoilta.
Lindgren keventää faktatykitystä kuivakkaalla ja
terävänäköisellä huumorillaan, josta pidän: ”…oopperakirjallisuuden vaikein
rooli, kolmivuotias lapsi, joka ei päästä ääntäkään mutta jota draaman
käänteissä kiljuvat sopraanot retuuttavat kuin sätkynukkea. Roolin tehneet ovat
ratkaisseet tehtävänsä joko kauhusta itkien tai vilkutellen tutuille yleisössä.”
(Madame Butterfly.)
Lindgren myös puhuttelee lukijaa toistuvasti rakkaaksi
lukijakseen, joka toistuvasti tapaa oopperasta kaiken tietävän ja verrattoman
naapurinsa roskakatoksella, ja opastaa tätä antamalla vinkkejä, miten saada
naapurille jauhot suuhun. Lindgren myös antaa ymmärtää, että hänen teoksensa ei
kovin laajaa yleisöä kiinnostane puhuttelemalla lukijaoletettua ’toiseksi’ tai ’jommaksikummaksi’
lukijakseen.
Äänikirjan kuunneltuani selasin vielä painetun kirjan läpi.
Se on taitettu kauniisti, ja jokaisen esitellyn oopperan alkusivu on
koristeellinen. Kirjassa on myös Ville Rannan laatima piirroskuvitus,
joka keventää taittoa. Kuvia on kuitenkin verrattain vähän ja jotenkin satunnaisesti
siellä täällä. Niiden osuutta olisi voinut korostaa ja suhdetta tekstiin terävöittää,
sillä nyt ne tuntuvat vähän irrallisilta lisäyksiltä. Hauskoja ja oivaltaviakin
ne toki ovat.
Mitä Minun oopperani minussa sai aikaan? Ainakin
vimmatun halun kuunnella ääninäytteitä esitellyistä teoksista. Pitäisikö
kaivella YouTubea? Olisipa äänikirjoja, joissa olisi myös musiikkinäytteitä! Oopperaankin
voisi taas mennä jossain vaiheessa…
Minna Lindgren: Minun oopperani – Epätäydellinen historia
Teos 2022. 412 s.
Kuvat Ville Ranta.
Äänikirjan lukija Minna Lindgren.
Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Tämä oli hauska, viihdyttävä ja sivistävä.
VastaaPoista