Olen tyytyväisenä seurannut Pekka Hyytin
historiallisten Tampereelle sijoittuvien dekkareiden sarjaa, jossa
rikospoliisissa työskentelevä Voitto Karhu ja Aamulehden toimittaja Ina
Djurling ratkovat kimurantteja rikostapauksia 1920- ja 1930-luvun taitteessa.
Pariskunta törmää toisiinsa jo ensimmäisen kirjan Tummat pilvet eilisen
alkusivuilla. Alkuun välit ovat ammatilliset, mutta alkavat sitten pian
lämmetä. Neljäs kirja Tuonen morsian alkaa Inan ja Voiton häistä.
Sarjan viides osa Omantunnon kysymys sijoittuu vähän
yllättäen vuoden 1939 loppuun ja 1940 alkukuukausiin. Ajassa hypätään siis
miltei koko vuosikymmen eteenpäin. Inalla ja Voitolla on kolme lasta, mutta
lastenhoitojärjestelyjen ansiosta molemmat ovat kiinni leipätyössään. Ina on
edelleen toimittajana Aamulehdessä, ja Voitto on ylennyt komisarioksi Tampereen
poliisilaitoksella, joka kärsii alkamassa olevan sodan takia jatkuvasta
miehistöpulasta. Yllättäen tamperelaiset saavat vahvistuksekseen Helsingistä
laitoksen historian ensimmäisen naiskonstaapelin!
Kirjan jälkisanoissa Hyyti kertoo kirjan taustamateriaalia
tutkiessaan törmänneensä tamperelaiseen everstiluutnantti (myöh. eversti) Aaro
Pajariin ja tämän johtamaan Jalkaväkirykmentti 16:een, joka muodostettiin
Tampereella. Pajari pyysi sodan alussa anteeksi toimintaansa Tampereella vuonna
1933, jolloin hän johti suojeluskuntalaisia, jotka kansanjoukon hurratessa repivät
sosialidemokraattien liput kaupungin lipputangoista.
Tämä taustatieto avaakin ainakin jonkin verran Omantunnon
kysymystä. Olin nimittäin sen äärellä hieman hämmentynyt. Hyytin aiemmat
neljä teosta ovat olleet ennen kaikkea lähihistoriaan sijoittuvia dekkareita
tai ainakin selvästi jännitysromaaneja, joissa on huolellisen ajankuvan lisäksi
ollut toimiva ja kiinnostava rikosjuoni.
Omantunnon kysymyksessä ei ole dekkarijuonta. Se on historiallinen
romaani, joka kertoo tamperelaisten elämästä ja kohtaloista talvisodan aikana
niin Tampereella kuin rintamallakin. Tuttujen tamperelaisten nuorukaisten
mukana lukija joutuu keskelle taistelukohtauksia, ja myös Ina päätyy toviksi
rintaman kauhujen tuntumaan. Yksi kirjan henkilöistä sattuu epäonnekseen
olemaan Helsingin keskustassa marraskuun viimeisenä päivänä 1939.
Poliisi kamppailee sotaan valmistautuvassa teollisuuskaupungissa
vakoojien ja sabotöörien kanssa. Näihin kuvioihin liittyvät episodit ovat Omantunnon
kysymyksen parasta antia, ja niistä on nykylukijan helppoa vetää yhtäläisyyksiä
nykymaailman menoon. Propagandaa ja valeuutisia on ollut ennen nettiäkin, eivätkä
kaikki suomalaiset suinkaan olleet tiiviissä yhteisrintamassa talvisodankaan
aikana. Vaikka Tampereen poliisi saa tukea supolta, eivät poliisin resurssit
sittenkään ole riittävät kaikkien tihutöiden selvittelyyn saati torjuntaan.
Tässä leikissä ihmishenki on halpa.
Rintamalle sijoittuvien taistelukohtausten kuvaamisessa
Hyyti onnistuu mielestäni kiitettävästi, ja ne ovat pelottavia ja vauhdikkaita.
Romaanin koherenssia ne kuitenkin vain hajottavat. Samoin ihailin Helsingin
pommituskohtauksien toteutusta. Myös ne ovat realistisen tuntuisia ja siis
varsin karmaisevaa luettavaa. Mutta olen vastaavat tapahtumat lukenut viime
vuosina ainakin parista muusta romaanista.
Aaro Pajariin liittyvä takauma vuoden 1933 tapahtumista
Tampereella on toki kiinnostava anekdootti, mutta tuntuu kovin irralliselta ja
kömpelöstikin romaaniin ujutetulta jaksolta. Ankarampi kustannustoimittaja
olisi tämän darlingin leikkauttanut pois, vaikka kipeää olisi tehnytkin.
Romaani ei olisi poistosta ainakaan kärsinyt.
Sanotaan nyt vielä erikseen ja alleviivaten, että pidin
kiinnostavasta ja sujuvalukuisesta Omantunnon kysymyksestä, paikoin
kovastikin, vaikka se herätti minussa edellä olevia osin kriittisiä ajatuksia
ja epäileviä kysymyksiä. Analysoisin, että ongelma (jos sellaisesta voi edes
tässä puhua) on lähinnä omassa odotushorisontissani. Odotin historiallista
poliisidekkaria, mutta sain historiallisen romaanin pikanteilla vakoilu- ja
sotaromaanimausteilla.
Olisi mielenkiintoista voida lukea tämä romaani niin, ettei
olisi Hyytin aiempaan tuotantoon tutustunut lainkaan. Silloin Omantunnon kysymys
olisi ehkä parhaimmillaan. Mielenkiintoista nähdä, mitä Hyyti kirjoittaa
seuraavaksi! Vieläkö Voiton, Inan ja Tampereen tarina saa jatkoa?
Pekka Hyyti: Omantunnon kysymys
Myllylahti 2022. 356 s.
Arvostelukappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti