Anu Patrakka: Arvoton

 

Anu Patrakan Rui Santos -dekkarisarjan kuudes osa Katumuksen kallio (Into, 2022) oli Vuoden johtolanka -palkinnon lyhytlistalla, mutta vielä tällä kertaa ei Johtolanka Patrakalle napsahtanut. Olen pitänyt kyllä silmällä Patrakan Portugalin Portoon ja lähiseuduille sijoittuvaa dekkarisarjaa, mutta en ole ainuttakaan Rui Santos -dekkaria vielä lukenut.

Patrakka on jo vuosia asunut Portugalissa päätettyään jättää suomalaisen liike-elämän oravanpyörän taakseen ja ryhtyvänsä kirjailijaksi. Wikipedia tietää kertoa, että Patrakalla on portugalilainen puoliso, joka hoitaa vanhaa sukutilaa Porton kaupungin lähellä.

Päätin paikata aukon sivistyksessäni ja lukea Anu Patrakan dekkarin, kun sain hänen uuden dekkarisarjansa aloitusosasta Arvoton kustantajalta ennakkokappaleen. Kyse on jälleen poliisidekkarisarjasta. Päähenkilö on Porton poliisin henkirikosyksikköön tiiminvetäjäksi juuri palkattu Nelson Monteiro. Viisikymppisellä Monteirolla on takanaan työura Lissabonin huumepoliisina, avioero ja kaksi aikuista lasta. Portoon hän on hakenut voidakseen olla lähellä poikaansa, joka asuu äitinsä luona, sekä voidakseen auttaa ikääntyvää isäänsä.

Sopeutuminen uuteen tiimiin ei ole aivan helppoa. Esihenkilötehtävää on hakenut myös Monteiron alainen Ana Torres, varakkaan teollisuussuvun perijä. Ryhmän nuorin jäsen Kiame Pinheiro on lojaali Analle, vaikka ei halua vaikeuksia Monteironkaan kanssa. Työpaikan tunnelma on vähintäänkin nihkeä, eikä Monteiro ole kovin taitava tunnelman nostattamisessa. Säilyttääkseen auktoriteettinsa hän haluaa kiivaasti näyttää pätevyytensä niin esihenkilöilleen kuin alaisilleenkin.

Paikka näyttöihin aukeaakin pikaisesti, sillä heti Monteiron ensimmäisinä työpäivinä paljastuu kammottava rikos. Rannalla sijaitsevalta roskalavalta löytyy irti leikattu ihmisen pää. Se on ilmiselvästi kuulunut miehelle, jonka etniset juuret lienevät jossakin Aasiassa Intian suunnalla. Muita ruumiinosia ei ilmaannu, joten uhrin henkilöyden selvittäminen osoittautuu todella suuritöiseksi urakaksi.

Lukijalla on pahat aavistukset, että uhri saattaisi olla Aran, bangladeshilainen nuorukainen, johon suomalainen Emilia tutustuu sunnuntaisella rantakävelyllään. Nelikymppinen Emilia on muuttanut Portoon tekemään etätöitä, koska on kaivannut tasapaksuun elämäänsä jotain muutosta. Lyhyt keskustelutuokio Aranin kanssa paljastaa karusti, miten erilaisista lähtökohdista he ovat saapuneet Portugaliin tekemään töitä. Aasialaiset siirtotyöläiset ovat miltei avoimen riiston kohteena, kun taas suomalaisnainen voi vapaasti valita, suostuuko kotimaataan kehnompiin työehtoihin saadakseen paremman ilmaston suomat edut.

Poliisi tuntuu etsivän neulaa heinäsuovasta, mutta Monteiro ryhmineen ei niin vain luovuta. Jokaiseen oljenkorteen tartutaan vimmalla. Sitten suomalaisyritys tekee katoamisilmoituksen kadonneesta naistyöntekijästään. Jäljet alkavat vähitellen lämmetä, mutta ehtiikö poliisi ajoissa? Löytyykö paloittelusurmaajan jäljiltä vielä lisää uhreja?

Tunnustan, että odotin ehkä hieman kepeämpää tai aurinkoisempaa dekkaria kuin Arvoton on*. Patrakka ei tosiaankaan ole säästellyt yhteiskunnallisia näkökulmia. Ilmiselvää on siirtotyöläisten epäoikeudenmukainen riisto, jonka varassa tuotetaan edullinen ruoka eurooppalaisten pöytiin. Jokainen maahan tullut siirtotyöläinen on tarpeen tullen vaivattomasti korvattavissa toisella yhtä ahkeralla ja vaatimattomiin oloihin tyytyvällä työntekijällä.

Orjuuteen vertautuva ihmiskauppakuvio ei ole suinkaan ainoa epäkohta, jota Patrakka sohaisee. Esiin tulevat ainakin portugalilaisen työelämän räikeä eriarvoisuus, ympäristön ja luonnon tuhoutuminen tehomaatalouden ja rakentamisen takia, sosiaaliturvan olemattomuus, erilaisten etuuksien väärinkäyttö, vanhustenhoidon epäkohdat ja maaseudun autioituminen. Myönnän, että Arvottoman luettuani en ihan hirmuisen innokkaasti ole lähdössä Portugalin-matkalle! Sen verran ankea kuva tästä Euroopan lounaiskolkasta dekkarissa piirtyy.

Nelson Monteiro ei anna alkuvaiheessa itsestään kovinkaan sympaattista kuvaa, mutta vähitellen häneen alkaa ainakin tottua ja lopulta tuntea jonkinlaista myötätuntoakin. Monteiron pieni mutta tehokas tiimi on ihan mielenkiintoisista henkilöistä koottu. Heidän kauttaan päästään helposti kurkistamaan Portugalia ja portugalilaista työelämää sekä arkea monesta näkökulmasta. Monteiro edustaa perinteistä miesnäkökulmaa, mutta ei ole onneksi kaikkein mahdottomin jäärä. Kyllä tämän joukon tapaa ihan mielellään uudelleenkin.

Miljöö- ja henkilökuvaus ovat siis kuosissa, eikä juonenkuljetuksessakaan ole moitittavaa. Poliisi rämpii alkuun tuskastuttavan hitaasti mahdottomalta tuntuvan tehtävänsä kanssa, mutta lukijan ei tarvitse tyytyä vain siihen, mitä poliisi tietää. Näkökulmavaihdoksilla seurataan tapahtumia mukavan monipuolisesti, ja Patrakka myös johtaa lukijaa ovelasti harhaan useassa kohtaa. Kaikki ei ole ihan sitä, miltä ensin näyttää.

Anu Patrakka: Arvoton
Otava 2023. 311 s.

Ennakkokappale.

* Selvennetään nyt vielä, että vaikka odotin kepeämpää, astetta tummempi ote ei ollut suinkaan pettymys!