Marja Aarnipuron Kaarina Riikonen ratkaisee -dekkarisarjassa
on nyt kuusi osaa, kun uutukainen Luolamiehen mysteeri ilmestyi alkuvuodesta.
En ole ennen Luolamiehen mysteeriä tullut lukeneeksi ainuttakaan sarjan
dekkaria, vaikka olen sitä kyllä pitänyt silmällä ja kustantamo on ilahduttanut
minua ainakin muutamalla arvostelukappaleella vuosien varrella.
Voin paljastaa tässä syynkin tarttumattomuuteeni. Sain
nimittäin Maakellarin arvoituksen käsiini siinä vaiheessa, kun olin vielä
toipumassa kaksivuotisesta Johtolanka-palkintoraadin jäsenyydestäni. Tilanne ei
ollut kovin suotuisa, voin sen näin jälkikäteen tunnustaa. Olin saanut
yliannostuksen kotimaisista dekkareista. Jos uusi dekkari ei tuolloin osannut
myydä itseään minulle kolmen ensimmäisen sivun aikana, se palasi armotta
hyllyyn. Näin kävi paitsi Maakellarin arvoitukselle, myös muun muassa Marko
Kilven Undertaker-sarjan aloitusosalle Kuolemantuomio.
Sarjan kyytiin hyppääminen onnistui mielestäni vallan mainiosti
tästä kuudennestakin osasta. Sen perusteella Aarnipuro kirjoittaa leppoisahkoa
ja suoraviivaista dekkaria, jossa alussa on tapahtunut rikos, jota sitten selvittelevät
niin Viikko-lehden toimittaja Kaarina Riikonen kuin Helsingin poliisitkin
komean ja sympaattisen komisario Anton Koivusen johdolla.
Rikostutkinnan lomassa on runsaasti Kaarinan arjen kuvailua. Viisikymppinen
Kaarina on naimisissa rakennusalalla työskentelevän Jarin kanssa ja
pariskunnalla on kaksi aikuisuuden kynnyksellä keikkuvaa lasta sekä kaksi pientä
koiraa. Kaarina on hiljattain sairastanut rintasyövän, mutta on nyt palannut töihin
Viikko-lehteen. Media-alaan siis kurkistetaan sisältä päin. Meno lehdessä
vaikuttaa melko hurjalta, eikä nykyteknologiaa lähinnä vastustanut Kaarina
oikein tunne oloaan mukavaksi. Uusi esihenkilö on varsinainen lohikäärme.
Kaarinalla on kuitenkin oivallinen uutisnenä, hyvä työtiimi
ja ennen kaikkea loistavat verkostot. Niistä on Luolamiehen mysteerissäkin
moneen otteeseen arvaamatonta hyötyä. Vinkin Vartiokylän Linnavuoren luolassa
kuoliaaksi ammutusta miehestä Kaarina saa omalta kampaajaltaan. Tämän
alakouluikäinen poika on kaverinsa kanssa vahingossa löytänyt ruumiin, ja nyt
äiti pyytää Kaarinalta vinkkiä, kenen puoleen kääntyä pojan psyyken suojaamiseksi.
Kaarina neuvoo ystäväänsä mutta hälyttää myös työkaverinsa oitis juttukeikalle.
Heillä on skuuppi!
Poliisilla on hyvin vähän mihin tarttua. Miksi vähän
epämääräinen rakennusyrittäjä on ammuttu syrjäisessä luolassa? Johtolankoja on
tuskastuttavan vähän, mutta sitkeän perustyön tuloksena aina jotain pientä löytyy.
Lisäapua tulee tapauksen kimpussa häärivältä Kaarinaltakin, vaikka lohikäärme
ei sitä hänelle annakaan. Sen sijaan Kaarina joutuu tekemään juttua tyhjäpäiseltä
vaikuttavasta somejulkkiksesta. Mutta kuinka ollakaan, sekin tehtävä on lopulta
ihan hyödyllinen rikosjutun kannalta.
Aarnipuro ei mässäile verellä ja suolenpätkillä. Uhri on
tapettu, mutta itse tappoa ei kuvata eikä sen fyysisiä seurauksiakaan kuin
aivan ylimalkaisesti. Arvoitusta ratkotaan ihmisiä jututtamalla ja
yksityiskohtia yhdistelemällä. Tämä ja runsaan muun arjen kuvauksen perusteella
kyseessä on siis leppoisa cozy mystery -tyyppinen dekkari. Kyse ei ole jännityksestä,
vaan viihdyttävästä tarinasta.
Annan pisteitä myöhäiskeski-ikäisistä päähenkilöistä.
Kaarina on vähän päälle viisikymppinen, Anton Koivunen mielestäni noin
kuusikymppinen. Nuorempaakin väkeä on tietysti mukana, mutta Kaarina ja Anton
ovat keskeisimmät. Heillä on kummallakin tahollaan kukoistava parisuhde, johon
kuuluu myös kuumottavaa seksiä. Anton on ollut piintynyt poikamies, mutta nyt
hän on löytänyt rinnalleen ihanan naisen. Romantiikkaa on siis ilmassa, samoin
ripaus erotiikkaa. Juuri sopivasti, sanoisin.
Marja Aarnipuro: Luolamiehen mysteeri
CrimeTime 2023. 349 s.
Äänikirjan lukija Erja Manto.
Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Kaarina Riikonen ratkaisee -sarja:
Maakellarin salaisuus
Ikäneidon testamentti
Syöpälääkärin kuolema
Ottopojan kohtalo
Surmamäen kirous
Luolamiehen mysteeri
Mulla kanssa jäi aikanaan Maakellarin arvoitus kesken, kun se ei millään päässyt sieltä maakellarista liikkeelle. Enkä sittemmin ole Aarnipuroa lukenut. Mutta kirjailijatkin kehittyvät, ehkä pitäisi antaa mahdollisuus jollekin näistä myöhemmistä osista.
VastaaPoista