Olen seurannut kirjailija Joonas Riekkolaa
Twitterissä pitkään. Profiilissaan hän määrittelee itsensä vielä esikoiskirjailijaksi
ja edelleen (kirja)tubettajaksi. Youtube-kanavallaan Joonas Riekkola
julkaisee Luova Ruho -nimellä kirjamaailmaa yleisesti ja omaa kirjoittamistaan
käsitteleviä vloggauksia sekä kirjafilee-nimellä kulkevia arvioita lasten- ja
nuortenkirjoista.
Siivoojana työskentelevä Riekkola osallistui
scifi-romaanikäsikirjoituksellaan Kariston ja Lastenkirjainstituutin
kirjoituskilpailuun, jossa etsittiin erityisesti pojille sopivia kiinnostavia
tekstejä. Karisto julkaisi hänen kilpailuun lähettämänsä käsikirjoituksen Silkkomaahan
kadonneet vuonna 2021. Riekkolalla oli tarjota kustantamolle myös kirjan
jatko-osaa, mutta Karisto ei ollut siitä kiinnostunut, ja hän julkaisi lopulta Nanofaarao-nimisen
romaaninsa omakustanteena tänä keväänä.
Riekkola on kertonut kirjoittamisesta ja julkaisemisesta
hyvin avoimesti vlogissaan. Hänen kertomansa perusteella suomalainen lasten- ja
nuortenkirjallisuuden kustannustoiminta näyttäytyy jokseenkin karuna toimintaympäristönä.
Silkkomaahan kadonneet sijoittuu kauas (?)
tulevaisuuteen, jossa nykyään tuntemamme maailma ja teknologia ovat muinaista
historiaa. Kaikki mahdolliset ympäristökatastrofiuhkakuvat ovat toteutuneet
tuhoisin seurauksin.
Päähenkilö on Ilves-niminen poika, joka on riitautunut kotikylänsä
päällikön ja koko väen kanssa ja päättänyt kadota. Vuoden verran hän on
asustanut lähellä sijaitsevan pyhän tammen latvuksessa. Ilman ystävänsä
Västäräkin apua hän olisi joutunut luovuttamaan jo aikoja sitten. Tarinan
alussa Ilves löytää yhden mummonsa ystävän kuolleena polulta lähellä kylää. Iäkkään
naisen selässä on kaksi omituisesti savuavaa reikää. Ilveksen on palattava
kylään hakemaan apua.
Yhdessä Västäräkin kanssa Ilves kohtaa metsässä tytön, joka
sanoo nimekseen Aino. Tytöllä on yllään erikoinen punainen mekko, ja hänen
hiuksensa ovat omituisen hopeanhohtoiset. Häijy rosvojoukko ajaa Ainoa takaa,
ja nuoret päättävät lyöttäytyä yhteen ja paeta joen yli pelottavaan
Silkkomaahan. Sinne Ilves on aikonut lähteä jo pitkään, sillä hän haluaa
selvittää, mitä hänen vanhemmilleen on tapahtunut. Äiti ja isä ovat aikanaan
lähteneet retkikunnan mukana tutkimaan Silkkomaata, eikä heistä ole sen koommin
kuulunut.
Nopeasti käy ilmi, että tarinat Silkkomaan vaaroista eivät
ole olleet tyhjää pelottelua. Nuoret kohtaavat mitä hirvittävimpiä mutaatioiden
seurauksena syntyneitä petoja, ja sen lisäksi Ainon perässä olevat rosvot
saavuttavat heitä savuavilla moottoriajoneuvoillaan kammottavan nopeasti. Mitä
rosvot oikein Ainosta haluavat?
Ilves ja Västäräkkikin huomaavat, että Aino ei tosiaankaan ole
ihan tavallinen nuori nainen. Lukija tajuaa nopeasti, että Aino on jonkinlainen
androidi, mutta Ilves ja Västäräkki eivät osaa sellaista kuvitellakaan. Ainon
taidoista ja kyvyistä on kuitenkin korvaamatonta apua, kun he törmäävät barbaarisiin
susilaisiin ja näiden tarkoin vartioimaan salaisuuteen, jota myös rosvojoukko kiivaasti
havittelee.
Silkkomaahan kadonneet on juuri sellainen vauhdikas ja toiminnantäyteinen seikkailuromaani, jota poikien lukemattomuudesta huolestuneet tahot jatkuvasti peräänkuuluttavat. Sävy on tumma, jopa synkeä, mutta ei kuitenkaan aivan toivoton. Riekkola ujuttaa opetukset taitavasti kerronnan lomaan, eikä saarnaavuutta tai sormi pystyssä opettamista ole. Lukija saa tehdä johtopäätöksensä itse. Loppu jää samalla tavalla avoimeksi kuin alkukin: elämä jatkuu, kenties tarinakin. Riekkola ei tosiaankaan harrasta selittämistä, mitä pidän erinomaisena ansiona.
Vasta Nanofaaraota aloitellessani tajusin, että Aino
on oikeastaan Silkkomaahan kadonneiden päähenkilö. Ainakin juuri hänen
tarinansa jatkuu Nanofaaraossa. Jos Silkkomaahan kadonneet oli
mielestäni nopeatempoinen, Nanofaaraossa kierrokset vain kohoavat. Ehkä jo
aavistuksen liikaakin, sillä henkilö- ja miljöökuvaus ja samalla tärkeät tunnelman
luominen ja jännityksen tiivistäminen jäävät paikoin turhan ohuiksi.
Mutta ei Riekkolalta ainakaan mielikuvitusta puutu! Nanofaarao
on aivan uskomaton seikkailu tulevaisuuden Suomen alueella ja Uusi Kemi -nimisessä
kaupungissa. Uutta Kemiä johtaa karismaattinen johtaja faarao Sinuhe, joka on
vakuuttunut ja vakuuttanut kansalaisensakin, että suomalaisilla on takanaan
kerrassaan loistava menneisyys. Nyt on aika rakentaa uudelleen menetetty
valtakunta ja palauttaa sen mahti.
Tarina käynnistyy, kun Nuukso saapuu Uuteen Kemiin. Hän
etsii siskoaan Uulaa, joka on lähtenyt kotoa. Uula on aina ollut hyvä kaikenlaisessa
tekniikkaa vaativassa, ja hän on tehnyt lukuisia enemmän ja vähemmän toimivia
keksintöjä. Sitä ei kuitenkaan katsota hyvällä, sillä hän on tyttö. Pitkiin
aikoihin Uulasta ei kuulunut mitään, mutta sitten hän lähetti kotiin kirjeen ja
kultakolikon. Uuden Kemin katujen huhutaan olevan kullalla silattuja, ja
ilmeisesti huhu pitääkin paikkaansa.
Nuukso joutuu heti Uuden Kemin porteista astuttuaan pahoihin vaikeuksiin ja
päätyy vankityrmään. Sieltä hänet pelastaa erikoinen hopeahiuksinen tyttö, joka
kertoo nimekseen Aino. Hän kehottaa Nuuksoa häipymään pikaisesti kaupungista,
sillä kansan keskuudessa kytee tyytymättömyys faarao Sinuhea ja hänen epäpätevää
hallintoaan kohtaan. Nuukso ei kuitenkaan suostu lähtemään ennen kuin on
tavannut Uulan ja saanut kerrottua tälle asiansa.
Ällistyksekseen Nuukso tajuaa, että Sinuhen pääinsinööri
Nefernefernefer on oikeasti hänen isosiskonsa Uula, joka ei muuten lainkaan
ilahdu Nuukson näkemisestä. Kaupungin ytimessä rakennetaan valtavaa
hirsiversiota pyramidista, ja työmaa suorastaan nielee kaikenlaista työvoimaa. Sinne
Nuuksokin päätyy Uulan alaiseksi.
Mutta mitä sisko oikein puuhaa rakennustyömaan uumenissa?
Myös Ainoa kiinnostavat Uulan puuhailut sekä Sinuhen yhä kummallisemmaksi
muuttuva käytös. Ei kai kyseessä vain ole jokin Nuukson kotikylässä ankarasti kielletty
muinaisteknologia? Kun salaisuudet alkavat paljastua, kaiken tuho on vain hiuskarvan
päässä toteutumistaan.
Nanofaaraossa on paljon riemukkaita oivalluksia, ja
Riekkola yhdistelee rehvakkaasti erilaisia aineksia tarinaansa. En voinut olla
hykertelemättä faarao Sinuhelle ja hänen kalleimmalle aarteelleen eli
muinaiselle painetulle kirjalle, jonka jäännöksistä pystyy hädin tuskin päättelemään
otsikon Sinuhe, egyptiläinen. Toinen Sinuhen aarteista on virheettömänä
säilynyt punainen muoviämpäri. Kumpaakin aarretta säilytetään tarkasti
vitriineissään faaraon palatsin yksityisissä tiloissa.
Nuukso ja Uula joutuvat omituisessa kaupungissa yhä uusiin
vaikeuksiin ja vaaroihin, joten Ainon kyvyistä ja taidoista on jälleen korvaamatonta
apua. Lopussa Aino paljastaa uuden mielenkiintoisen hitusen menneisyydestään,
joten lukija jää odottamaan hänen seuraavaa seikkailuaan.
Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
Karisto 2021. 202 s.
Kansi Karin Niemi.
Ostettu.
Joonas Riekkola: Nanofaarao
BoD/Omakustanne 2023. 213 s.
Kansi Karin Niemi.
Lainattu kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti