Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista

 

Sain ranskalaisen Marie NDiayen romaanin Kolme vahvaa naista Gummeruksen Anna Baijarsilta muutama vuosi sitten Turun kirjamessuilla. Yksi sadoista messujen ohjelmista oli Unohdetut kirjat -niminen paneelikeskustelu, jossa kustantamojen edustajat kertoivat julkaisemistaan hienoista mutta jostain syystä flopanneista teoksista. Paneeli oli monin tavoin ikimuistoinen. Kirjoitin siitä perinpohjaisen selostuksen, jonka voi kurkata täältä.

NDiayen Kolmesta vahvasta naisesta olen merkinnyt muistiin näin:

”Gummeruksen vuonna 2013 suomeksi julkaisema Marie NDiayen romaani Kolme vahvaa naista on palkittu Goncourt-palkinnolla ja se on ollut ehdolla Man Booker International -palkinnolle. Sitä on myyty Ranskassa yli 800 000 kappaletta ja sen käännösoikeudet on myyty 30 maahan. Suomessa sitä on myyty noin 600 kappaletta.”

Kolme vahvaa naista lämmitti kirjahyllyäni yli viisi vuotta, mutta vihdoin koitti sen aika, kun lukupiirimme valitsi sen toukokuun kirjakseen. Alun perin lukupiirikokoontumisemme piti olla 3.5.2023, jolloin minulla oli este. Siksi kirjoitin kirjasta blogijutun, jonka aioin julkaista lukupiiritapaamisen alkamisaikaan. Sattumalta lukupiiriämme kuitenkin jouduttiin siirtämään, joten pääsenkin mukaan tapaamiseen. Mutta koska juttu oli jo melkein valmis, toteutan suunnitelmani mutta viikkoa alkuperäistä ajankohtaa myöhemmin.

En ollut kuullut Marie NDiayesta ennen tuota Turun kirjamessujen paneelia, enkä totuuden sanoakseni sen jälkeenkään. Poimin tähän muutamia netistä löytämiäni faktoja, jotka heijastuvat luettuun teokseen tavalla tai toisella.

NDiaye on siis ranskalainen kirjailija, jonka senegalilainen isä muutti takaisin kotimaahansa pian tyttären syntymän jälkeen. Marie NDiaye syntyi vuonna 1967 ja kävi ensimmäistä kertaa Afrikassa yli 20-vuotiaana. Hän tapasi isänsä uudelleen vasta aikuisena. Kirjallinen ura alkoi jo nuorena, ja esikoisromaani ilmestyi, kun NDiaye oli 17-vuotias.

Kun Nicolas Sarkozysta tuli Ranskan presidentti, NDiaye muutti perheineen Berliiniin, koska oikeistopresidentin valtakaudella Ranskasta oli kirjailijan mielestä tullut ankea ja depressiivinen.

NDiayea pidetään 1950-luvulla syntyneen ranskalaisen kokeellista romaania edustavan kirjallisen suuntauksen perillisenä, ja esimerkiksi hänen toinen julkaistu romaaninsa Comédie classique koostuu vain yhdestä virkkeestä. Teoksissa on myös yliluonnollisia ja maagisia elementtejä, viiltävää yhteiskuntakritiikkiä, psykologisesti syväluotaavaa analyysia sekä hyytävää tunnelmaa.

Kolme vahvaa naista sai siis vuonna 2009 arvostetun ranskalaisen Goncourt-palkinnon, joka myönnetään vuoden parhaalle ja omaperäisimmälle proosateokselle. Palkinto on nimenomaan mainetta ja kunniaa tuottava huomionosoitus, sillä sen rahallinen arvo on kymmenen euroa. NDiaye oli ensimmäinen musta nainen, jolle palkinto on myönnetty.

Concourt-palkinto ja erityisesti kirjailijan siinä yhteydessä lausumat kärkkäät valtaapitäviä arvostelevat kommentit herättivät Ranskassa kiivaan sananvapautta koskeneen keskustelun. Sarkozyn puoluetoveri kansanedustaja Eric Raoult kirjoitti kulttuuriministerille vaatien kurinpalautusta. Hänen mielestään etenkin palkituilta kirjailijoilta edellytetään asianmukaista pidättyvyyttä lausunnoissa. Syntynyt kohu ilmeisesti siivitti kirjan myyntiä.

NDiayelle on myönnetty eri teoksista muita merkittäviä palkintoja, ja vuonna 2020 hän sai siihenastisesta tuotannostaan Prix Marguerite Yourcenar -kirjallisuuspalkinnon.

Kolme vahvaa naista on kuitenkin edelleen NDiayen ainoa suomennettu teos. Alkuperäisteos ilmestyi siis vuonna 2009 Ranskassa ja oli selvästi kansainvälinen läpimurto. Suomeksi se ilmestyi vuonna 2013 Anna-Maija Viitasen suomentamana, ja Anna Baijarsin kertoman mukaan neljä vuotta myöhemmin myynti oli siis Suomessa 600 kappaletta.

On vaikea tietää, mistä kaikesta kirjan floppaaminen eli todella masentavan alhaiset myyntiluvut johtuvat. Kymmenen vuotta sitten ilmestyneen kirjan painettujen lehtiarvioiden jäljittäminen ei onnistu kovin hyvin pelkän netin avulla. Kolme vahvaa naista -romaanista en löytänyt yhtään päivälehtiarviota netistä. Sen sijaan erilaisten verkkolehtien sivuilta ja kirjablogeista arvioita löytyy nykymittapuulla runsaasti.

Kaikissa lukemissani esittelyissä ja arvioissa muistetaan mainita, että Kolme vahvaa naista on triptyykkiromaani. Kuvataiteen puolelta napattu termi siis tarkoittaa kolmiosaista teosta ja sopii kieltämättä oikein hyvin tähän kolmesta osasta ja kolmesta tarinasta muodostuvaan romaaniin. Lukiessani kirjaa mietinkin, missä menee raja yhtenäisen romaanin ja kolmen erillisen mutta samoihin kansiin sidotun pienoisromaanin (tai pitkän novellin?) välillä.

Kolmiosainen rakenne tekee teoksesta hankalalukuisen. Olin sanoa raskaan, mutta se ei ehkä ole tässä oikea määritelmä. Kaikki tarinat ovat mielestäni omilla tavoillaan raskaita, jopa synkkiä, mutta se ei johdu rakenteesta vaan tunnelmasta ja aiheesta. Lukija joutuu kuitenkin romaanin parissa kolme kertaa aloittamaan alusta, joten lukuflow’n saavuttaminen ei onnistu (jos sitä siis tavoittelee).

Teoksen nimi antaa odottaa, että kaikissa kolmessa osassa päähenkilö olisi nainen, mutta keskimmäisessä ja sivumäärältään laajimmassa osassa päähenkilö on Fanta-nimisen senegalilaisnaisen ranskalainen aviomies Rudy. Miltei kaikki, mitä lukija saa Fantasta tietää, suodattuu Rudyn näkökulman läpi. Lukija ei voi olla kovinkaan luottavainen sen suhteen, että Rudy olisi objektiivinen itsestään kertoessaan tai edes reilu, kun on puhe Fantasta.

Monet kriitikot ja bloggaajat sanovat romaanin olevan rankka mutta kuitenkin toiveikas. Olen eri mieltä tästä. Minusta kirjan tarinoiden tunnelma oli ahdistava, ja viimeinen tarinoista on suorastaan karmea ja päättyy kaikkea muuta kuin toiveikkaasti! En ymmärrä, miten joku voi sen kokea toiveikkaana tai rohkaisevana.

Senegalin historia on polveileva ja väkivallan sekä levottomuuksien kyllästämä. Valtion alueet kuuluivat aikanaan Ranskan siirtomaavallan alle, ja Senegal itsenäistyi toisen maailmansodan jälkeen. Isäntämaan ja entisen siirtomaan välillä on ilmiselvää jännitettä, ja Rudyn äiti paljastaa kommentillaan murskaavasti, millainen kuva ranskalaisilla on senegalilaisista.

Ensimmäisen tarinan Norah on (ilmeisesti) ranskalaisen äidin ja senegalilaisen isän jälkeläinen, joka kokee olevansa enemmän kotonaan Ranskassa. Lapsena isän luona vietetyt lomaviikot eivät ole luoneet hänelle senegalilaista identiteettiä. Tosin muistojen luotettavuus asettuu tarinan lopussa kyseenalaiseen valoon.

NDiayenen valikoimaan kuuluva maagisuuskin on ujutettu kaikkiin tarinoihin muuntuvan lintumotiivin muodossa. Norah palaa isänsä kotitalolle vain huomatakseen, että isä on muuttunut. Entinen itsevarma ja määrätietoinen mies on kadonnut omituisesti käyttäytyvän vanhuksen tultua tilalle. Jo tullessaan portilta pihaan Norah huomaa suuren pihapuun alla höyheniä. Ne ovat pudonneet isästä, joka yöpyy puun oksalla linnun hahmossa. Kukaan ei kuitenkaan pidä tätä mitenkään outona, ei edes Norah.

Rudy taas kohtaa useampaan otteeseen ällistyttävän aggressiivisesti käyttäytyvän suuren kanahaukan, jonka hän tietää olevan Fantan lähettämä viesti tai oikeastaan linnun hahmossa saapuva kosto. Viimeisen tarinan Khady näkee itselleen määrätyssä miessaattajassa välillä afrikanvariksen piirteitä.

Kolme vahvaa naista ei ole kovin helppolukuinen tai mukaansa tempaava romaani, eikä se tietenkään sellainen missään nimessä yritä tai haluakaan olla. Kaikki henkilöt joutuvat vähintään hankaliin ja kiusallisiin tilanteisiin, pahimmillaan suoranaiseen hengenvaaraan. Miten on mahdollista tällaisissa tilanteissa säilyttää arvokkuutensa ja kasvonsa? Nöyryytykset ja hyväksikäyttö jatkuvat hamaan loppuun saakka, mutta jopa julmimmin kaltoinkohdeltu Khady pitää silti kiinni nimestään, siitä, kuka on.

Mielenkiintoista oli kuitenkin tämä kirja lukea. En ainakaan muista lukeneeni ennen teosta, joka sijoittuu Senegaliin ja avaa runsasväkiseen maahan edes pikkuriikkisen kurkistusaukon. Itse asiassa hyvin vähän tulen lukeneeksi ranskalaistakaan kirjallisuutta. Jos törmäätte Kolmeen vahvaan naiseen vaikkapa kirjastossa, suosittelen kyllä kurkistamaan kansien väliin.

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista (Trois femmes puissonies)
Suom. Anna-Maija Viitanen.
Gummerus 2013. 279 s.

Arvostelukappale.