Turkulainen Ilona Tuominen on julkaissut kaksi
trilleriä Ja jollen sinua saa (Bazar, 2021) sekä Huutoon
vastaa kaiku vain (Bazar, 2022). Nyt ilmestynyt kolmas
romaani Seurustelusalaliitto on hyvän mielen romaani, joka
aloittaa turkulaiseen puutalokortteliin sijoittuvan Kortteli-nimisen sarjan. Kirjan
elokuvaoikeudet myytiin jo ennen sen ilmestymistä.
En ole Tuomisen trillereitä toistaiseksi lukenut, vaikka
esikoisteoksen olen jossain vaiheessa ostanut hyllyynikin. Uusi dekkaristi on
kiinnostanut, eikä miljöökään ole ollut vähäpätöinen asia, sijoittuuhan Ja
jollen sinua saa Turkuun.
Turkuun sijoittuu myös Seurustelusalaliitto. Keskeisenä
tapahtumapaikkana on sarjalle nimen antanut puutalokortteli, jossa sijaitsee
päähenkilö Sanni Virtasen mummola. Kun Sannin avioliittoaie romaanin alussa
menee rytinällä ja dramaattisen näyttävästi karille ja upouudesta huippumodernista
omakotitalostakin tulee lähtö, tarjoaa tyhjillään oleva isovanhempien asunto turvasataman.
Mummi on jo edesmennyt, mutta Sannille tärkeä pappa on heti valmis ojentamaan
auttavan kätensä rakkaalle Hurrikaanilleen.
Lähtöasetelmassa siis Sanni hylätään näyttävästi alttarille,
hän menettää paitsi rakkaan Maxinsa myös kotinsa ja vähän yllättäen myös
suurimman osan ystävistään. Elämää on lähdettävä kolmikymppisenä rakentamaan
pala palalta uudelleen. Onneksi tukena ovat Alma-sisko, pappa sekä työkaveri
Siru, pian myös Elvis- ja Kookos-kissat. Naapureistakin alkaa löytyä ihan
mukavia ihmisiä, jos ei lasketa seinänaapurin äksyilevää Koistista, joka
jostain syystä inhoaa Sannin pappaa ja sitä myöden myös Sannia.
Romaanin nimi jo paljastaa keskeisen juonikuvion. Sanni
päätyy pitkällisten pohjustusten kautta tutustumaan Maxin uusvanhan tyttöystävä
Erikan entiseen kihlattuun Jukkaan. Erinäisten käänteiden jälkeen Sanni ja
Jukka päättävät ryhtyä valeseurustelemaan kostaakseen ja näyttääkseen eksilleen
ja vähän muillekin asioihinsa sekaantumaan pyrkiville tahoille. Kuten arvata
saattaa valeseurustelusta seuraa kaikenlaisia kommelluksia sekä ihan oikeaa
ihastumista ja rakastumista, mistä jälleen seuraa monenmoisia pulmia ja käänteitä.
Seurustelusalaliitto on muhkea, lähes neljäsataasivuinen
lukupaketti, jossa olisi ollut minun makuuni reippaahkosti tiivistämisen varaa.
Varsinaiseen asiaan eli seurustelusalaliittoon päästään vasta noin romaanin puolivälissä,
mitä ennen on pitänyt käydä läpi ensin Sannin ja Maxin häävalmistelut, ero- ja erostatoipumiskuviot.
Tälle kirjalle pelastus oli äänikirjamuoto, sillä sen verran huomasin
kuunnellessani tuskastuvani asioiden hitaaseen etenemiseen, että painettu versio
olisi saattanut jäädä keskenkin, viimeistään, kun Sanni toista kertaa hinkkaa loiskunutta
kahviaan lattialankuista.
Turku ja Turun idyllisiltä näyttävät puutalokorttelit (joita
sentään muutama on säilynyt!) jäävät kaikesta huolimatta Seurustelusalaliitossa
tyhjähköksi kulissiksi. Tapahtumat olisi voinut sellaisinaan sijoittaa
oikeastaan mihin kaupunkiin tahansa.
Tuominen hallitsee oivallisesti hyvän mielen romaanin konventiot.
Sanni huomaa lopulta viihtyvänsä erinomaisesti vähän kulahtaneessa
puutalokorttelissa eikä kaipaa virtaviivaista omakotitaloa sen paremmin kuin selkärangatonta
Maxiakaan. Elämä alkaa vähitellen muuttua oman näköiseksi, ja Sanni löytää
itsestään ihan uutta puhtia. Huumoria ja kommelluksia on tarinan höysteenä
mukavasti, mutta ei ilkeää. Lopun onnellisuuteen voi luottaa huolettomin
mielin.
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto
Bazar 2023. 396 s.
Äänikirjan lukija Kati Tammensola.
Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän
aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti
kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:
Minna
Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tiivistäminen ei olisi ollut haitaksi. Luin tämän paperiversiona. On tosi nopealukuinen kyllä ja jättää monia lankoja auki, joten jatko-osiin on tartuttava... Kivaa olisi, jos turkulaisuus pääsee myöhemmissä osissa isompaan rooliin. Nythän se tosiaan näkyy lähinnä muutamina paikanniminä.
VastaaPoistaIdeana ihan hyvä mutta kuten edellinekin sanoi niin tiivitystä. Pääsääntöisesti kun kuuntelee ja katselee nuorten ihmisten elämää niin tuollaista päättämäättömyyttä esiintyy paljon. Maailmassa paljon mahdollisuuksia mutta ei osata sanoa mikä on se oma päämäärä mitä kohden mennään. Ihmisä käytetään hyväksi ja jätetään ja otetaan käyttöön kun tarvitaan.
VastaaPoistaItse nautin kirjan pituudesta ja viivyttelystä. Salaliittoon ei päästy aivan heti, mutta nautin lukea ”sivuseikoista” tarinan edetessä. Ne tuovat lisää Sanniin persoonaa ja tarinaan elävyyttä! Lisää tätä!
VastaaPoista