Ensimmäinen
kosketukseni Tuomas Liuksen tuotantoon oli lopulta varsin absurdeja
kierroksia ottava scifimaustettu teknotoimintatrilleri Sudenkorennon kesä,
jonka luin ihastuneena pari vuotta sitten. Jos silloin päätin, että on jossain
vaiheessa ehdottomasti tartuttava myös Liuksen dekkareihin eli Etsivätoimisto
Haka -sarjaan. Aikomus oli viime viikkoon asti edennyt vain niin, että ostin
jokin aika sitten kirpparilta sarjan aloitusosan Haka ja sulloin sen täpötäyteen
dekkarihyllyyni odottelemaan otollista hetkeä.
Tänä syksynä
harvakseltaan täydentynyt Etsivätoimisto Haka -sarja sai uuden osan, kun
Sikojen lahti ilmestyi. Sain tästä muhkeasta (555 sivua!) ja
komeakantisesta (Timo Nummisen käsialaa) arvostelukappaleen kustantajalta
(CrimeTime), ja pistin sen oitis kuunteluun. Lähdin siis tutustumaan Etsivätoimisto
Hakan Julia Noussairiin ja Marko Pippuriseen suhteellisen kylmiltäni sarjan
viidennestä osasta, mutta se ei osoittautunut virheeksi, vaan pääsin mielestäni
ihan mukavasti kaksikon kyytiin.
Joitakin
viittauksia kaksikon menneisiin seikkailuihin tarinassa vilahtelee, mutta
varsinaisista juonipaljastuksista ei ole kyse, joten on hyvin mahdollista
palata aiempiin osiinkin vielä jossakin vaiheessa. Julia Noussair on siis sukujuuriltaan
suomalaisegyptiläinen, mitä ei Sikojen lahdessa (lahdissa?) sen
kummemmin alleviivata, ja Alek-pojan omistautunut yksinhuoltaja. Julia on ammatiltaan
poliisi, mutta ei enää kuulu poliisivoimiin vaan on Etsivätoimisto Hakan toimitusjohtaja.
Etsivätoimiston toinen
osakas tai työntekijä on ’moraaliltaan häilyvä automekaanikko’, kuten Sikojen
lahden takakansiteksti kuvailee, Marko Pippurinen. Erityisesti Pippurisella
tuntuu olevan vahva taipumus joutua mukaan erilaisiin sotkuihin, eivätkä hänen
toimensa läheskään aina kestä täyttä päivänvaloa, ja sen lisäksi hänen
huumorinsa on lievästi sanoen mautonta. Mutta tosipaikan tullen hän on
rautainen ammattilainen. Kaksikon välinen side on paitsi ammatillinen myös henkilökohtainen.
He ovat läheisiä ystäviä, jotka luottavat toisiinsa kuin kallioon.
Toimintaelokuvamaisen
alkulämmittelyn jälkeen päästään varsinaiseen asiaankin, kun Pippurinen tulee
hankkineeksi Hakalle keikan. Pohjois-Karjalassa ja muuallakin Suomessa ainakin
naisseikkailuistaan tunnettu liikemies Tapio Witka tarvitsee itselleen ja
ylioppilaaksi valmistuvalle Joonas-pojalleen henkivartijat eli turvahenkilöt Joonaksen
lukiolla järjestettävään lakitustilaisuuteen, jossa hän itse on juhlapuhuja.
Witka on saanut uhkauksia Vihreä kaarti -nimiseltä aktivistiryhmältä.
Helppo ja rahakas
keikka muuttuu kuitenkin kertarysäyksellä painajaiseksi, kun Joonas Witka siepataan
Julian ja Markon nenien edestä näytöstyyliin. Lunnasvaatimus on erikoinen. Vihreä
kaarti vaatii vastineeksi Joonaksesta, että Witka myy sille itärajalta
omistamansa 50 hehtaarin suuruisen metsäalueen pilkkahinnalla. Julian ällistykseksi
Witka kieltäytyy jyrkästi eikä suostu myöskään pyytämään apua poliisilta. Pian Julia
ja Marko ovat kaulaansa myöden yhä kummallisempia ja vaarallisempia käänteitä
saavassa tehtävässä, jossa tuntemattomia toimijoita hääräilee siellä ja täällä.
Mistä oikein lopulta on kysymys?
Entä miten
kuvioon liittyy Sikojen lahden kansikuvan upea papukaija? Se tarinanhaara
lähtee liikkeelle Marko Pippurisen kroonisesta rahapulasta. Kun hän kyseenalaisia
keinoja käyttäen saa selville, että Heppaetsivät (12-vuotiaiden Janiran ja Johannan
varsin pätevä etsivätoimisto) selvittelee kadonneen vihersiipiara Nestorin
tapausta, josta on luvassa 1000 euron palkkio, hän päättää napata linnun ja
löytöpalkkion Heppaetsivien nenän edestä. Kuinka ollakaan, papukaijajahti ja Joonaksen
tapauksen selvittely risteävät aikanaan itärajan tuntumassa.
Lius totta vieköön
kirjoittaa ihan omanlaisellaan tavalla yhdistellen erilaisia aineksia ja tyylejä
täysin ennakkoluulottomasti. Huumori ei aina ole ihan kaikkein maukkainta vaan
päinvastoin lähentelee paikoin uhkaavasti mauttomuuden rajaa, mutta toisaalta tarinassa
ei juuri ole suvantokohtia, vaan juonilangat etenevät joutuisasti kukin
suunnallaan ja punoutuvat lopulta sieväksi kudelmaksi. Ruumiitakin tulee
välillä hengästyttävään tahtiin, eikä Lius todellakaan häikäile ottaa päiviltä
milloin ketäkin henkilöistään.
Huumori on tunnetusti vaikea laji, mutta oma huumorintajuni kohtaa kyllä Liuksen tekstin kanssa ainakin suurimmaksi osaksi. En tohdi Sikojen lahtea suositella lukijoille, jotka kaipaavat perinteistä synkkätunnelmaista trilleriä, mutta jos tunnistaa itsessään absurdin huumorin ystävän, tämä on ihan nappiluettavaa. Monenmoiset ajan ilmiöt saavat Liuksen näppäimistöllä enemmän tai vähemmän kyytinsä, ja esimerkiksi erilaiset salaliittoteoriat ovat hienosti hallinnassa. Kyse ei siis ole pelkästään hyvin kirjoitetusta trilleriparodiasta, vaan kuin huomaamatta käsitellään vakaviakin yhteiskunnallisia ilmiöitä. On lukijan tehtävä sitten tehdä niistä johtopäätöksiä, jos niin haluaa.
Lisäpisteitä vielä tarinan sijoittumisesta Pohjois-Karjalaan, jonka maisemat ovat minulle vieraampia. Paikallisväri on vahva, mikä ei ole lainkaan hassumpi juttu.
Tuomas Lius:
Sikojen lahti
CrimeTime 2023. 555 s.
Äänikirjan lukija Mikko Leskelä.
Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Etsivätoimisto
Haka -sarja:
Haka (Like 2009)
Laittomat (Like 2010)
Härkäjuoksu (Like 2011)
Lanka palaa (Like 2019)
Sikojen lahti (Crime Time 2023)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti