Outi Hongisto: Veljet - Amir & Younas & Jälkeläinen

 

Jatkuvajuonisen dekkarisarjan kirjoittaminen ja julkaiseminen lienee jokseenkin riskialtis projekti, jossa vaaditaan lujaa uskoa tuotteeseen ja hyvää kestävyyttä monessa mielessä. Näin syvälliseen ajatuskulkuun päädyin saatuani hetki sitten päätökseen Outi Hongiston dekkaritrilogian viimeisen osan Veljet – Jälkeläinen.

Olen lukenut vuonna 2020 ilmestyneen aloitusosan Veljet– Amir tuoreeltaan. Olen siitä kirjoittamassani jutussa todennut: ”… päättyy piinaavalla tavalla täysin kesken. Jatkoa on luvassa, mutta miten malttaa odottaa siihen asti?” Niinpä!

Seuraava osa Veljet - Younas on ilmestynyt vuonna 2021 ja olen saanut siitä kustantajalta arvostelukappaleenkin, mutta en ole tullut siihen sitten kuitenkaan tarttuneeksi, vaikka vaikutuin aloitusosasta ja viihdyin sen parissa mainiosti. Miksi? Koska en vuoden kuluttua enää mielestäni muistanut tarpeeksi aloitusosan rivakasti edenneestä ja muistaakseni hyvinkin monipolvisesta juonesta. Tuntui, että olisi pitänyt lukea aloitusosa uudelleen, mutta siihen ei sentään ollut kiinnostusta eikä aikaa. Niinpä kirja siirtyi dekkarikirjahyllyni uumeniin odottamaan parempia aikoja.

Niinpä vähän huonoa omatuntoa potien hieman hätkähdin, kun jossain vaiheessa tätä vuotta huomasin, että Hongiston sarjaan oli ilmestynyt jo kolmas osa eli Veljet – Jälkeläinen. Nyt en ainakaan enää muistanut, mitä siinä aloitusosassa oikein tapahtui! Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja aloittaa uudelleen alusta. Äänikirjan kuuntelemallahan se on helppoa ja vaivatonta. Tuumasta toimeen!

Kuuntelin siis Amirin uudelleen, ja aloitin heti perään Younasin kuuntelun. Istuin viikolla paljon autonratissa, joten kirjat etenivät hyvää vauhtia. Younas oli kuitenkin vielä pahasti kesken viikonlopun alkaessa. Onneksi kirja oli myös painettuna hyllyssäni, sillä huomasin jääneeni täysin tarinan koukkuun! Luin kirjan loppuun perjantaina iltayöstä. Aamulla totesin, että Jälkeläisestä ei vielä ole saatavana äänikirjaversiota, joten onneksi minulla on painettu kirja lukupinossani! Luin sen päivässä.

On sanottava, että näin yhteen putkeen nautittuna tämä trilogia totisesti on parhaimmillaan. On kiitettävä Myllylahti-kustantamoa, joka on ottanut tietoisen riskin sarjan julkaisemiseen sitoutuessaan. Samoin on oltava iloinen, että kirjailija Outi Hongisto on uskaltanut aloittaa dekkaristinuransa tällä formaatilla. Valtava työ on tehty, ja varsinaiset hedelmät ovat poimittavissa vasta nyt. Mutta sato on laadukas ja runsas, joten panostus ja odotus palkittiin! Ainakin siis lukijan näkökulmasta.

Olen kirjoittanut Veljet – Amir -dekkarista ja sen juonikuvion alkuasetelmasta suhteellisen perusteellisen jutun, joten en lähde sitä nyt kokonaan kertaamaan. Todettakoon tässä vain, että lapsina äitinsä kanssa Suomesta turvapaikan saaneet pakistanilaisveljekset Younas ja Amir ovat nuorina aikuisina ajautuneet lain eri puolille. Younas työskentelee nopeasti urallaan edenneenä rikosylikonstaapelina KRP:ssa, ja pikkuveli Amir on ajautunut Kauklahdessa majaansa pitävään maahanmuuttajataustaisten rikollisjengiin.

Amir temmataan nopeasti ja tiukasti jengin talutusnuoraan. Samaan aikaan Younas ryhmineen pääsee kyseisen jengin puuhien jäljille. Erityisesti Younas alkaa aavistella, että jengin todelliset aivot pysyttelevät visusti taka-alalla. Pyörittääkö pääkaupunkiseudun huumekauppaa joku korkeassa asemassa työskentelevä poliisi?!

Hongisto kuvaa hyytävästi, miten helppoa järjestäytyneen rikollisuuden johtohahmojen on kutoa verkkojaan ja saada kenet tahansa palvelemaan omia päämääriään. Paras ja rehellisinkin poliisi tai muu viranomainen on murrettavissa. Jos ei muuten, niin tämän läheisten ihmisten henkeä uhkaamalla.

Veljet – Younas jatkuu saumattomasti siitä, mihin aloitusosa Amir jää. Mukaan tulee pari uutta henkilöä. Ensinnäkin Younasin tutkintaryhmään palkataan turkulainen oikeustieteilijä Matias, ja toinen uusi näkökulma on nuori rikostoimittaja Emma Backman, joka janoaa kiihkeästi päästä tekemään oikeita juttuja iltapäivälehteen ja jolla onkin pettämätön uutisvainu.

Koko sarjan juoni tiivistyy oikeastaan Younasin ja mädän poliisin väliseksi kamppailuksi, jossa keinoja ei lopulta kaihdeta kummallakaan puolella. Kumpikin tekee kaikkensa omien päämääriensä saavuttamiseksi. Kun toinen vetää hetkeksi pidemmän korren, on toisella jo vähintään yhtä häijy vastaveto valmiina. Younas on alakynnessä, koska hän haluaisi pelata rehellisin keinoin, mutta ei tiedä, kehen voi luottaa.

Tapahtumat vyöryvät eteenpäin kiivaaseen tahtiin, ja lukijaparka kääntää sivuja peläten pahinta ja toivoen parasta. Kuka selviytyy voittajana ja millä hinnalla? Kuka ylipäätään on vielä lopussa hengissä?

Juonenkuljetuksessa Hongisto on ehdottomasti parhaimmillaan. Toiminta ja vauhti pitävät vähän pitkäksi venyvän tarinan vireen vähintäänkin kohtalaisena, parhaimmillaan erinomaisena. Hintana on kuitenkin, etteivät mielenkiintoisetkaan henkilöt oikein saa syvyyttä, jonka ansaitsisivat. Erityiskiitos on annettava päähenkilöistä. Kovin monta maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaista poliisipäähenkilöä en suomalaisesta dekkarikentästä muista, Kati Hiekkapellon Serbian unkarilainen Anna Fekete tulee tällä hetkellä ainoana mieleen (mutta varmasti muitakin on, laittakaa vain kommenttikenttään vinkkejä). Younas Zardari on tervetullut lisä suomalaisdekkaripoliisien sankkaan joukkoon!

Pääpahiksen perimmäiset motiivitkin jäävät harmillisen hennosti perustelluiksi. Miten poliisista tulee häikäilemätön ja mitään katumaton rikollispomo? Tämä on edelleen Jari Aarnion jälkeisenäkin aikana kiinnostava kysymys. Sen sijaan maahanmuuttajanuoren ajautuminen jengin syliin on valitettavankin uskottavasti perusteltu.

Paikoin tarinankuljetuksen vauhti on niin kova, ettei jännitettä pysähdytä riittävästi tiivistämään. Muutamissa kohdin jäin harmittelemaan hyytävän ja täysin yllättävän tapahtuman turhan nopeaa sivuuttamista. Taustatyöt on tehty huolella, ja tutkittavaa ja selvitettävää on varmasti ollutkin hurjasti! Vain paikoin tuntuu tausta-aineisto paistavan hieman läpi, muuten se on onnistuneesti sulautettu kerrontaan.

Trilogiassa on siis kirjasta toiseen saumattomasti jatkuva juoni. Jonkin verran Hongisto kuitenkin avaa ja nopeasti kertaa aiempia juonenkäänteitä matkan varrella, mikä helpottaa kirjat harvakseltaan lukevia mutta hieman tuskastuttaa ne yhteen menoon lukevaa. Tämän asian kanssa varmasti jokainen jatkuvajuonista sarjaa kirjoittava painiskelee. Veljet-sarja kuitenkin kannattaa lukea ainakin ilmestymisjärjestyksessä ja nyt koko sarjan ilmestyttyä myös melko tiiviiseen tahtiin.

Outi Hongisto: Veljet – Amir
Myllylahti 2020. 336 s.
Äänikirja Saga Egmont, lukija Panu Vauhkonen.

Outi Hongisto: Veljet – Younas
Myllylahti 2021. 293 s.
Äänikirja Saga Egmont, lukija Panu Vauhkonen.

Outi Hongisto: Veljet – Jälkeläinen
Myllylahti 2023. 245 s.

Painetut kirjat arvostelukappaleita, äänikirjat itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Kolmetoista vuotta kirjasomessa

 

Näinä päivinä blogini Kirsin kirjanurkka täyttää 13 vuotta. Ihmisvuosissa ollaan siis murrosiän ja teinivuosien alkumetreillä, koiranvuosissa mentäisiin jo viimeisiä kurveja. Helsingin kirjamessujen kirjabloggaajien illallisella todettiin, että kymmenen kirjablogivuotta tarkoittaa jo dinosaurusluokitusta.

Sen verran olen ilmeisesti ihan ääneenkin hienoista turhautumistani tuskitellut, että samaisella illallisella muutamakin dinosauruskollega kyseli varovasti, mitä olen blogini suhteen tekemässä. Messuillan huumassa ajatus pillien pussiin lyömisestä tuntui kaukaiselta. Kotona kirjapinojen ääressä tilanne näyttää hieman toisenlaiselta.

Kuten mediasta on saanut jokainen huomata, kirjamaailma on ollut viime aikoina ja tullee lähivuosina olemaan hurjassa murroksessa. Saman murroksen mainingit keikuttavat myös kirjasomea. Kun aikanaan puolivahingossa tulin aloittaneeksi kirjabloggaamisen, oli melkein kaikki toisin kuin nyt.

Muutokset eivät koske pelkästään somemaailmaa. Muuttunut on myös työelämä. Kun olen istunut työpäivän koneeni ääressä milloin Teams-palavereissa milloin webinaareissa ja väliajat vastaillut sähköposteihin, Whatsapp-viestiketjuihin ja tekstiviesteihin (kyllä, niitäkin edelleen saan työpuhelimeeni), ei oikein tunnu löytyvän puhtia istahtaa illalla koneen ääreen naputtelemaan pohdittua ja punnittua blogijuttua. Puhti ei aina riitä edes kunnolla tehtyyn Insta-päivitykseen.

Lopettamassa en silti ole, mutta muutoksia omaan tekemiseen ja toimintaan on ollut pakko miettiä. Jotkut niistä ovat toteutuneet itsestään sen kummemmin päätöksiä tai linjauksia tekemättä, toisia olen hautonut pidemmän aikaa.

Pelkkä kirjablogi ei oikein nykymaailmassa enää toimi kuin siinä alkuperäisessä tarkoituksessa, jossa sen aikanaan perustin, eli omana muistikirjana. Blogia käyvät edelleen lukemassa ilmeisesti jotkut kustantamoiden edustajat ja ehkä kirjailijat itse sekä koulutöitään tekevät koululaiset ja opiskelijat. Katso vaikka tuota sivupalkissa olevaa listaa suosituimmista teksteistä. Sekä Mila Teräksen että Colson Whiteheadin teoksista on tehtäviä suosituissa lukion äidinkielen oppikirjoissa…

Jos haluaa saada blogijutulleen lukijoita (ja kukapa ei haluaisi, itselleen voi kirjoittaa ihan tietokoneensa tiedostoihinkin), on niitä ’markkinoitava’ muissa somekanavissa. Kirsin kirjanurkallakin on oma Facebook-sivu ja Instagram-tili. Tili on myös X:ssa, mutta sinne en ole enää tehnyt sisältöä heinäkuun jälkeen. Kaipaan kirja-Twitterin kulta-aikoja hyvine keskusteluineen, mutta en enää halua tehdä korvauksetta sisältöä amerikkalaiselle miljardöörille. Mastodonttiin tein tilin, mutta masennuin kaiken alusta rakentamisen vaivan edessä.

Jos todella haluaisi olla aktiivinen kirjasomevaikuttaja, pitäisi olla mukana nuorekkaammissa kanavissa, kuten TikTokissa. Ne eivät kuitenkaan ole minun aluettani. Jo näiden perinteisten somekanavien käyttö on riittävän työlästä ja aikaa nielevää. Harmittaa välillä, että panos ei näy kummoisenakaan tuottona, mutta rakkaudesta lajiin tätä edelleen tehdään, niin jatkossakin. Dinosaurus siis grammaa kaltaisilleen!

Tuntuu siis ja ihan tilastojen valossakin näyttää, että oikein ketään ei enää kiinnosta lukea kirjablogia. Kieltämättä se taas syö omaa innostusta tehdä säännöllisesti juttuja. Hämmästyttävää kyllä saan kuitenkin edelleen ja jopa enenevässä määrin myös suoraa palautetta ihmisiltä, niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Yllätyn ja hämmennyn aina, kun joku kertoo saaneensa minulta hyvän lukuvinkin. Juuri siksi juttuja kirjoitan, joten se on kaikkein paras palaute! Kiitos siis jokaisesta!

Mitkä kirjat sitten päätyvät lukulistalleni ja sieltä lopulta blogiini asti? Olen vuosien varrella profiloitunut dekkarifaniksi. Olen ihan tietoisesti pyrkinyt antamaan tilaa nuortenkirjallisuudelle ja nuorten aikuisten romaaneille. Spefi ja viihde ovat lähellä sydäntäni myös. Rakastan kotimaista kirjallisuutta. Yrityksistä huolimatta en ole pystynyt rajaamaan kenttääni kovinkaan onnistuneesti! Enää en edes yritä moista, vaan luen ja kirjoitan sellaisista kirjoista, joista haluan.

Vuosien varrella on blogistanian kulissien takana keskusteltu ja lempeästi kiisteltykin arvostelukappaleista. Kuka niitä saa ja millä perusteella? Pitäisikö ne ilmoittaa verottajalle? Vaikuttaako maksutta saatu kirja siitä kirjoitettuun blogijuttuun? Onko eettisempää kirjoittaa vain kirjaston kirjoista?

Itse olen alusta asti suhtautunut arvostelu- ja ennakkokappalekäytäntöihin arkisesti. Apuna on ollut jo ennen kirjablogiaikaa tehty sanomalehden avustajantyö, johon arvostelukappaleet kuuluvat luonnollisena osana. Kirja on siitä juttua kirjoittavan kriitikon tai bloggaajan työväline. Olen siis pyytänyt ja saanut arvostelukappaleita kustantamoilta myös blogiani varten.

Nykyään päädyn pyytämään kirjoja hyvin harvoin ja vakaan harkinnan jälkeen. Tämä on ollut ihan tietoinen päätös. En halua, että kirjabloggaaminen muuttuu suorittamiseksi, kirjojen lukeminen ja niistä kirjoittaminen velvollisuudeksi. Katson, että pyydetty arvostelukappale ainakin jossain määrin myös velvoittaa siitä kirjoittamaan.

Sen sijaan ilahdun joka kerta, kun postilaatikkoon kolahtaa jokin yllätyskirja. Olen siis etuoikeutettu sillä tavoin, että monella kustantamolla on yhteystietoni. Monet kirjailijat ja ainakin pienkustantamot, mutta nykyään isompienkin toimijoiden edustajat, myös lähestyvät kirjabloggaajia esimerkiksi sähköpostitse ja tarjoavat kirjaansa tai kirjojaan arvioitaviksi.

Harmillisen monelle joudun vastaamaan kiitos ei. Joko tarjottu teos ei sovi lainkaan omaan lukijaprofiiliini tai sitten tilanne kirjanurkassani on jo valmiiksi kaoottinen enkä ehdi lukea sinne jo tulleitakaan teoksia saati kirjoittaa niistä! En myöskään halua, että pienkustantamo tai yksittäinen kirjailija käyttää niukkoja varojaan postittaakseen minulle kirjansa ilman, että saa edes sen toivomansa blogijutun. Reiluuden nimissä kerron tilanteeni avoimesti kirjaansa tarjoaville.

Nykylinjaukseni on, että kirjoitan blogiin jutun vain sellaisista kirjoista, joista olen saanut painetun arvostelukappaleen. Kirja on ainoa palkkioni tekemästäni työstä. Saatan silti kuunnella kirjan, mutta kuunteluaikapalvelut maksan itse (muita vaihtoehtoja ei oikein ole tarjolla). Huomaatte tässä varmasti vähän hankalan kuvion: en pyydä arvostelukappaleita, mutta kirjoitan vain arvostelukappaleista. Tämä nyt kuitenkin on linjaukseni.

Poikkeuksia toki on tästäkin säännöstä. Se on tiukimmillaan isojen kustantamojen uutuuksien kohdalla. Vanhempia teoksia ja pienempien talojen kirjoja saatan lainata kirjastosta tai kaivaa omasta hyllystäni ja silti kirjoittaa niistä. Voin vaikuttaa kirjamarkkinoiden mekanismeihin minimaalisesti tai en lainkaan, joten tarjoan oman pikkiriikkisen panokseni mieluiten niille, jotka sitä eniten tarvitsevat tai jotka haluavat vastavuoroisesti tarjota minulle edes sen kirjan.

Menipä tämä juttu nyt synkistelyksi! Harmaansynkeällä marrassäällä lienee osuutensa asiaan. Kirjasome on tuonut elämääni valtavan paljon iloa ja lämpöä. Ehdottomasti sen paras anti ovat olleet ystävät ja tutut, toiset kirjasomettajat, ne kirjabloggaajadinosaurukset etunenässä, kustantamojen väki ja monet kirjailijat. Kirjamessut ja muut kirjalliset riennot ovat nykyään ensi sijassa tuttujen kohtaamisen areenoita! Lisäbonuksena tietysti se pääasia, eli kirjat. Lukeminen ainakin jatkuu, varmasti siitä kirjoittaminenkin!

Ihanaa kirjasyksyä kaikille teille, jotka tänne asti jaksoitte jaarituksiani lukea! Kiitos, että seuraatte ja luette!