Kolmetoista vuotta kirjasomessa

 

Näinä päivinä blogini Kirsin kirjanurkka täyttää 13 vuotta. Ihmisvuosissa ollaan siis murrosiän ja teinivuosien alkumetreillä, koiranvuosissa mentäisiin jo viimeisiä kurveja. Helsingin kirjamessujen kirjabloggaajien illallisella todettiin, että kymmenen kirjablogivuotta tarkoittaa jo dinosaurusluokitusta.

Sen verran olen ilmeisesti ihan ääneenkin hienoista turhautumistani tuskitellut, että samaisella illallisella muutamakin dinosauruskollega kyseli varovasti, mitä olen blogini suhteen tekemässä. Messuillan huumassa ajatus pillien pussiin lyömisestä tuntui kaukaiselta. Kotona kirjapinojen ääressä tilanne näyttää hieman toisenlaiselta.

Kuten mediasta on saanut jokainen huomata, kirjamaailma on ollut viime aikoina ja tullee lähivuosina olemaan hurjassa murroksessa. Saman murroksen mainingit keikuttavat myös kirjasomea. Kun aikanaan puolivahingossa tulin aloittaneeksi kirjabloggaamisen, oli melkein kaikki toisin kuin nyt.

Muutokset eivät koske pelkästään somemaailmaa. Muuttunut on myös työelämä. Kun olen istunut työpäivän koneeni ääressä milloin Teams-palavereissa milloin webinaareissa ja väliajat vastaillut sähköposteihin, Whatsapp-viestiketjuihin ja tekstiviesteihin (kyllä, niitäkin edelleen saan työpuhelimeeni), ei oikein tunnu löytyvän puhtia istahtaa illalla koneen ääreen naputtelemaan pohdittua ja punnittua blogijuttua. Puhti ei aina riitä edes kunnolla tehtyyn Insta-päivitykseen.

Lopettamassa en silti ole, mutta muutoksia omaan tekemiseen ja toimintaan on ollut pakko miettiä. Jotkut niistä ovat toteutuneet itsestään sen kummemmin päätöksiä tai linjauksia tekemättä, toisia olen hautonut pidemmän aikaa.

Pelkkä kirjablogi ei oikein nykymaailmassa enää toimi kuin siinä alkuperäisessä tarkoituksessa, jossa sen aikanaan perustin, eli omana muistikirjana. Blogia käyvät edelleen lukemassa ilmeisesti jotkut kustantamoiden edustajat ja ehkä kirjailijat itse sekä koulutöitään tekevät koululaiset ja opiskelijat. Katso vaikka tuota sivupalkissa olevaa listaa suosituimmista teksteistä. Sekä Mila Teräksen että Colson Whiteheadin teoksista on tehtäviä suosituissa lukion äidinkielen oppikirjoissa…

Jos haluaa saada blogijutulleen lukijoita (ja kukapa ei haluaisi, itselleen voi kirjoittaa ihan tietokoneensa tiedostoihinkin), on niitä ’markkinoitava’ muissa somekanavissa. Kirsin kirjanurkallakin on oma Facebook-sivu ja Instagram-tili. Tili on myös X:ssa, mutta sinne en ole enää tehnyt sisältöä heinäkuun jälkeen. Kaipaan kirja-Twitterin kulta-aikoja hyvine keskusteluineen, mutta en enää halua tehdä korvauksetta sisältöä amerikkalaiselle miljardöörille. Mastodonttiin tein tilin, mutta masennuin kaiken alusta rakentamisen vaivan edessä.

Jos todella haluaisi olla aktiivinen kirjasomevaikuttaja, pitäisi olla mukana nuorekkaammissa kanavissa, kuten TikTokissa. Ne eivät kuitenkaan ole minun aluettani. Jo näiden perinteisten somekanavien käyttö on riittävän työlästä ja aikaa nielevää. Harmittaa välillä, että panos ei näy kummoisenakaan tuottona, mutta rakkaudesta lajiin tätä edelleen tehdään, niin jatkossakin. Dinosaurus siis grammaa kaltaisilleen!

Tuntuu siis ja ihan tilastojen valossakin näyttää, että oikein ketään ei enää kiinnosta lukea kirjablogia. Kieltämättä se taas syö omaa innostusta tehdä säännöllisesti juttuja. Hämmästyttävää kyllä saan kuitenkin edelleen ja jopa enenevässä määrin myös suoraa palautetta ihmisiltä, niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Yllätyn ja hämmennyn aina, kun joku kertoo saaneensa minulta hyvän lukuvinkin. Juuri siksi juttuja kirjoitan, joten se on kaikkein paras palaute! Kiitos siis jokaisesta!

Mitkä kirjat sitten päätyvät lukulistalleni ja sieltä lopulta blogiini asti? Olen vuosien varrella profiloitunut dekkarifaniksi. Olen ihan tietoisesti pyrkinyt antamaan tilaa nuortenkirjallisuudelle ja nuorten aikuisten romaaneille. Spefi ja viihde ovat lähellä sydäntäni myös. Rakastan kotimaista kirjallisuutta. Yrityksistä huolimatta en ole pystynyt rajaamaan kenttääni kovinkaan onnistuneesti! Enää en edes yritä moista, vaan luen ja kirjoitan sellaisista kirjoista, joista haluan.

Vuosien varrella on blogistanian kulissien takana keskusteltu ja lempeästi kiisteltykin arvostelukappaleista. Kuka niitä saa ja millä perusteella? Pitäisikö ne ilmoittaa verottajalle? Vaikuttaako maksutta saatu kirja siitä kirjoitettuun blogijuttuun? Onko eettisempää kirjoittaa vain kirjaston kirjoista?

Itse olen alusta asti suhtautunut arvostelu- ja ennakkokappalekäytäntöihin arkisesti. Apuna on ollut jo ennen kirjablogiaikaa tehty sanomalehden avustajantyö, johon arvostelukappaleet kuuluvat luonnollisena osana. Kirja on siitä juttua kirjoittavan kriitikon tai bloggaajan työväline. Olen siis pyytänyt ja saanut arvostelukappaleita kustantamoilta myös blogiani varten.

Nykyään päädyn pyytämään kirjoja hyvin harvoin ja vakaan harkinnan jälkeen. Tämä on ollut ihan tietoinen päätös. En halua, että kirjabloggaaminen muuttuu suorittamiseksi, kirjojen lukeminen ja niistä kirjoittaminen velvollisuudeksi. Katson, että pyydetty arvostelukappale ainakin jossain määrin myös velvoittaa siitä kirjoittamaan.

Sen sijaan ilahdun joka kerta, kun postilaatikkoon kolahtaa jokin yllätyskirja. Olen siis etuoikeutettu sillä tavoin, että monella kustantamolla on yhteystietoni. Monet kirjailijat ja ainakin pienkustantamot, mutta nykyään isompienkin toimijoiden edustajat, myös lähestyvät kirjabloggaajia esimerkiksi sähköpostitse ja tarjoavat kirjaansa tai kirjojaan arvioitaviksi.

Harmillisen monelle joudun vastaamaan kiitos ei. Joko tarjottu teos ei sovi lainkaan omaan lukijaprofiiliini tai sitten tilanne kirjanurkassani on jo valmiiksi kaoottinen enkä ehdi lukea sinne jo tulleitakaan teoksia saati kirjoittaa niistä! En myöskään halua, että pienkustantamo tai yksittäinen kirjailija käyttää niukkoja varojaan postittaakseen minulle kirjansa ilman, että saa edes sen toivomansa blogijutun. Reiluuden nimissä kerron tilanteeni avoimesti kirjaansa tarjoaville.

Nykylinjaukseni on, että kirjoitan blogiin jutun vain sellaisista kirjoista, joista olen saanut painetun arvostelukappaleen. Kirja on ainoa palkkioni tekemästäni työstä. Saatan silti kuunnella kirjan, mutta kuunteluaikapalvelut maksan itse (muita vaihtoehtoja ei oikein ole tarjolla). Huomaatte tässä varmasti vähän hankalan kuvion: en pyydä arvostelukappaleita, mutta kirjoitan vain arvostelukappaleista. Tämä nyt kuitenkin on linjaukseni.

Poikkeuksia toki on tästäkin säännöstä. Se on tiukimmillaan isojen kustantamojen uutuuksien kohdalla. Vanhempia teoksia ja pienempien talojen kirjoja saatan lainata kirjastosta tai kaivaa omasta hyllystäni ja silti kirjoittaa niistä. Voin vaikuttaa kirjamarkkinoiden mekanismeihin minimaalisesti tai en lainkaan, joten tarjoan oman pikkiriikkisen panokseni mieluiten niille, jotka sitä eniten tarvitsevat tai jotka haluavat vastavuoroisesti tarjota minulle edes sen kirjan.

Menipä tämä juttu nyt synkistelyksi! Harmaansynkeällä marrassäällä lienee osuutensa asiaan. Kirjasome on tuonut elämääni valtavan paljon iloa ja lämpöä. Ehdottomasti sen paras anti ovat olleet ystävät ja tutut, toiset kirjasomettajat, ne kirjabloggaajadinosaurukset etunenässä, kustantamojen väki ja monet kirjailijat. Kirjamessut ja muut kirjalliset riennot ovat nykyään ensi sijassa tuttujen kohtaamisen areenoita! Lisäbonuksena tietysti se pääasia, eli kirjat. Lukeminen ainakin jatkuu, varmasti siitä kirjoittaminenkin!

Ihanaa kirjasyksyä kaikille teille, jotka tänne asti jaksoitte jaarituksiani lukea! Kiitos, että seuraatte ja luette!