”Neuloosi on mielestäni varsin
käyttökelpoinen uudissana. Se kuvaa hyvin sitä tunnetta, kun mielen täyttää
voimakas sisäinen tarve neuloa niin, että päivittäiset kotityöt jäävät
tekemättä, puhelimeen ei tule vastattua ja nukkumaanmenokin viivästyy. Kaikki
muu tekeminen tuntuu turhalta ajanhukalta.”
Näin kuvaa Laura Niemi neuloosi-sanan merkitystä
vuonna 2013 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kotus-blogissa otsikolla Neuloosin pauloissa. Turun yliopiston
uskontotieteen yliopistonlehtori ja dosentti, tohtori Tiina Mahlamäki on
napannut tämän mainion termin tarinallisen tietoteoksensa nimeksi.
Neuloosi ilmestyi marras-joulukuun taitteessa (v. 2023), mutta
kuulin siitä ensimmäisen kerran Tiina Mahlamäeltä vuoden 2021 kesäkuussa, kun
tapasimme Sammatissa kirjailija Eeva Joenpellon 101-vuotisjuhlan
merkeissä. Tiina Mahlamäki on Eeva Joenpelto -seuran puheenjohtaja, ja itse
olen samaisen seuran hallituksen jäsen. Meillä molemmilla oli vastuutehtäviä
kyseisessä juhlassa.
Kuten vuosiluvuista varmasti huomaatte, tuolloin elettiin korona-aikaa.
Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhla edelliseltä kesältä oli peruuntunut, eivätkä
101-vuotisjuhlankaan enteet olleet kovin hyvät. Kokoontua kuitenkin saatiin,
mutta juhla myös striimattiin, koska kaikki eivät halunneet tulla paikan
päälle.
Neulebuumi oli koronavuosina voimissaan, ja kaupoista jopa loppuivat
välillä ainakin jotkut tietyt langat. Jokainen kynnelle kykenevä tuntui neulovan
vimmatusti mitä upeimpia islantilaistyylisiä kaarrokeneuleita tai vähintään monimutkaisin
kuvion koristeltuja pitkävartisia villasukkia. Mistä tässä käsityövillityksessä
oikein oli ja on kyse? Ilmeisesti näistä tunnelmista ja kysymyksistä lähti idea
kirjoittaa aiheesta tietokirja.
Mahlamäki kuvaa Neuloosin alkusivuilla omaa
suhdettaan neulomiseen näin: ”Neulominen on minulle tapa keskittyä ja
samalla saada aikaan jotain näkyvää ja käsillä kosketeltavaa. Se on minun
meditaatiotani, tapani harjoittaa henkisyyttä. Neulominen on kulkenut mukanani
suurimman osan elämääni, vähintään puoli vuosisataa.”
Mitä sitten tarkoitetaan tarinallisella
tietokirjallisuudella? Kun yritän etsiä sille tarkkaa määritelmää, huomaan,
että kyseessä on viime vuosikymmenellä yleistynyt mutta itse asiassa melko
vanha tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen laji. Pirjo Hiidenmaa
toteaa artikkelissaan Trendinä tarinallinen tietokirja muun
muassa näin: ”Koska tarinallisuus sopii hyvin juuri yksittäisten
tapahtumien, kokemusten ja henkilöhistorioiden kuvaamiseen, on siitä tullut
väline tuoda näkyviin arkisia kokemuksia ja hyödyntää niiden todistusvoimaa
yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyssä.”
Tunnista Mahlamäen Neuloosista lukuisia Hiidenmaan
esittelemiä tarinallisen tietokirjan piirteitä, eikä ihme, sillä Mahlamäki on toimittanut yhdessä Emilia
Karjulan kanssa teoksen Kurinalaisuutta ja kuvittelua, joka
käsittelee juuri luovaa tiedekirjoittamista.
Mahlamäen Neuloosi on minämuodossa kirjoitettu ja
kerrottu tietokirja neulomisesta, sen harrastamisesta ja merkityksestä kertojalle
itselleen mutta myös laajasti ilmiöstä itsestään, sen historiasta, muutoksista
ja merkityksistä. Kirjassa ei ole neuleohjeita, mutta siitä saa kyllä
virikkeitä, vinkkejä ja vihjeitä neuleharrastuksen aloittamiseen tai
kehittämiseen. Varoitukseksi kannattaa kuitenkin katsoa kirjan alussakin mainittu
Laura Neuvosen lyhyt animaatioelokuva Kutoja – The Last Knit
YouTubesta!
Koska olemme sattumalta kirjailija Mahlamäen kanssa
suunnilleen samanikäisiä ja meillä on taustoissamme monia yhteneväisyyksiä,
löysin kirjasta runsaasti samastumiskohtia. Moni muisto omasta menneisyydestä
ja perheen ja suvun taustoista pulpahti pintaan kirjaa lukiessani. Minäkin olen
auttanut äitiä ja isoäitejäni pitelemällä lankavyyhtiä ojennetuissa käsivarsissani.
Vielä 1970-luvulla käsityölangat myytiin vyyhteinä, ei kerinä, kuten nykyään. Työ
siis piti aloittaa kerimällä lanka, eikä se onnistunut kovin hyvin ilman
apukäsiä.
Minunkin kokemukseni on, että käsitöiden tekeminen kuului
arkeen. Meidän suvuissamme on ommeltu käsin ja koneella, niin sähkökäyttöisellä
kuin poljettavallakin ompelukoneella, kudottu kankaita ja kudonnaisia kangaspuilla,
virkattu ja kirjottu, valmistettu koneellisesti neuleita ja neulottu tietysti
myös käsin niin villapaitoja kuin sukkia ja lapasiakin. Olen kasvanut käsitöiden
tekemisen keskellä, mutta omat taitoni ja innostukseni ovat vaihdelleet vuosien
ja vuosikymmenien mittaan runsaasti.
Mahlamäki kuljettaa omien ja läheistensä käsityökokemusten
ja yleisemmän neuletietouden rinnalla kahta tarinaa. Kirjan alussa hän päättää
ryhtyä neulomaan islantilaista Riddari-nimistä kaarrokevillapaitaa, ostaa
siihen tarvittavat langat ja etsii ohjeen. Matkan varrella on neuletyössä erilaisia
vaiheita, mutta lopussa komea kaarrokeneule on valmis, sen langat on päätelty
ja se on viimeistelty pesussa ja kuivattu.
Tummemman raidan tarinaan tuo Mahlamäen äidin vakava sairastuminen
ja lopulta menehtyminen. Äiti oli innokas neuloja, mutta sairaus vei häneltä
myös mahdollisuuden tehdä käsitöitä. Mahlamäki kuvaa kauniisti äitinsä raskasta
saattohoitoa. Lopussa päättyy paitsi äidin elämä myös yksi käsityöprojekti.
”Olen hauras, uuvuksissa valvomisesta ja mielen
järkytyksestä. Palelen. Vedän ylleni uudenkarhean, vihreän neulepaitani ja
koen, miten lämpö leviää yläruumiiseeni. Kävelen ulkona kirpeässä ja kirkkaassa
syyspäivässä, tunnen miten islantilaisten lampaiden kasvattama villa kerää
liikkeessä muodostuvaa lämpöä ja palauttaa sen minulle takaisin. Kuin äidin
halaus. Tämä paita ylläni en enää palele.”
Mutta kuten sanottu, tarinallisessa tietokirjassa yksityinen
taso on vain yksi osa kokonaisuudesta. Neuloosissa käsitellään myös muun
muassa neulomisen historiaa sen syntyajoista alkaen, erilaisia näkökulmia lankojen
ekologisuudesta ja niiden käytön eettisyydestä, neulomisen yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja tapaa ilmaista itseään neulomalla. Neulominen ei
todellakaan ole mikään yksinkertainen ja yksioikoinen ilmiö!
Jos siis neulomisen historia, filosofia ja yhteiskunnallisuus
kiinnostavat, suosittelen Neuloosia lämpimästi. Samaten uskon, että
jokainen käsitöitä joskus vähänkin tekemään joutunut tai niihin täysin
hullaantunut lukija löytää kirjasta ainakin jotain samastuttavaa, tuttua ja
uutta sekä tietoa ja huvia. Neuloosi on koukuttava ja koskettava, hauska
ja surumielinen teos käsillä tekemisen riemusta ja lohdusta.
Kuten hyvät kirjat usein, myös Neuloosi johdatti
minut toisien kirjojen pariin. Mahlamäki viittaa monessa kohdassa ahvenanmaalaisen
toimittaja-kirjailija Karin Erlandssonin tarinalliseen tietoteokseen Sininen
lanka – Mitä tiedän neulomisesta. Erlandssonin nimi oli minulle jo tuttu,
sillä olen lukenut häneltä dekkarin Kuolonkielot, mutta Sinisestä
langasta en ollut aiemmin kuullut.
Lainasin sen oitis kirjastosta ja ahmaisin nopealukuisen teoksen
pikavauhdilla. Sininen lanka muistuttaa monin tavoin Neuloosia.
Myös Erlandsson kirjoittaa minämuodossa ja aloittaa kirjan lankaostoksilla.
Jotain pitäisi neuloa hienoista sinisävyisistä langoista, mutta jostain syystä
tällä kertaa neuletyö takkuaa pahasti. Useaan kertaan kertoja päätyy purkamaan
työnsä. Neuletyön edistyessä Erlandsson kertaa neulomisen historiaa ja siihen
liittyvää faktaa ja kertoo oman neulojatarinansa. Entä voiko neulomalla muuttaa maailmaa?
”Maailma romahtaa ikkunan takana, mutta aina voin neuloa rakkailleni
yksisarvisia. Se ei ole tarpeeksi, mutta se on jotain.”
Mahlamäen tavoin Erlandssonin työ on pääosin kirjoittamista.
Hän löytää kirjoittamisesta ja neulomisesta paljon yhtäläisyyksiä. Ne myös täydentävät
toisiaan mainiosti. Sekä Neuloosissa että Sinisessä langassa on lopussa
hyvä lähdeluettelo, joista voi poimia itseään kiinnostavia kirjoja ja
artikkeleita lisätiedon ammentamiseen.
Kun kerran olin päässyt neulekirjallisuuden makuun, päätin
samaan menoon kuunnella myös kaksi neuleromaania. Luin jo kymmenisen vuotta
sitten Kaisa Ikolan silloin vain netistä ladattavissa olleen romaanin Oikein nurin, ja kirjoitin siitä myös jutun blogiini. Kummastelin, miksi
romaanille ei ollut kirjailijan sitkeistä yrityksistä huolimatta löytynyt
kustantajaa. Joskus ihmeitä tapahtuu, sillä nyt Oikein nurin ja sen
tuoreehko jatko-osa Kaksi oikein yhteen ovat saatavissa niin painettuina
kuin e-versioinakin eli siis myös äänikirjoina.
Oikein nurin -romaanin tapahtumat sijoittuvat noin
viidentoista vuoden takaiseen aikaan. Päähenkilö Annilla on menossa parisuhdekriisi,
ja samaan aikaan hän hurahtaa vastoin kaikkia odotuksiaan täysin neulomiseen.
Kirjassa tehdään käsitöitä vimmaiseen tahtiin mutta ennen kaikkea hamstrataan
lankoja ja kaikkea muuta neulomiseen liittyvää tavaraa siihen malliin, että
hitaampia heikottaa. Kirja edustaa siis jonkinlaista neule- ja lanka-chick-litiä, mutta se tarjoaa samalla hauskan nostalgiatripin aikaan, jolloin netti ei vielä ollut liimautuneena jokaisen kämmeneen, vaikka se käytössä jo olikin.
Ikola kirjoitti jatko-osan Kaksi oikein yhteen viitisentoista
vuotta aloitusosan jälkeen ja viisaasti sijoitti myös kirjan tapahtumat
nykyaikaan. Sinkkuna elelevä keski-ikäistyvä Anni saa kesävieraaksi parhaan ystävättärensä 14-vuotiaan
Liina-tyttären, jolla on erilaisia hankaluuksia elämässään. Käy ilmi, että Liinalla
on suosittu vlogi. Kuten arvata saattaa, Liina hurahtaa pian käsitöihin ja
vetää Anninkin uudelleen neulomisen pariin. Kuvioihin liittyy myös komea
lankakauppias…
Kaksi oikein yhteen on vähän vähemmän ostelupainotteinen
kuin Oikein nurin, mikä on ihan tervetullutta. Harrastuksen yhteisöllisyyskin
on tuotu virkistävästi nykypäivään. Nautittavaa, helppoa luettavaa ja
kuunneltavaa, mutta kyllä näissä vähintäänkin pieni neuloosiriski on, se pitää
varoitukseksi kertoa.
Tiina Mahlamäki: Neuloosi
Into 2023. 229 s.
Äänikirjan lukija Emilia Howells.
Lahja.
Karin Erlandsson: Sininen lanka – Mitä tiedän neulomisesta (Det blå garnet:
Ett bok om att sticka)
Suomentanut Ulla Lempinen.
S & S 2022. 188 s.
Äänikirjan lukija Jenni Sainio.
Kirjasto.
Kaisa Ikola: Oikein nurin
Saga Egmont 2022. 340 s.
Äänikirjan lukija Elina Saarela.
Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Kaisa Ikola: Kaksi oikein yhteen
Saga Egmont 2023. 259 s.
Äänikirjan lukija Johanna Kokko.
Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.