Laura Mauro pienoisromaani Otavaisen olkapäillä on kenties hämmentävintä, mitä olen aikoihin lukenut. Onneksi kirjan molemmissa esipuheissa, joista ensimmäisen on kirjoittanut kirjailija ja Haamu-kustantamon sisäpiiriläinen Marko Hautala ja toisen teoksen suomentaja ja kauhukirjailija Lauri Lattu. Heillekin Laura Mauro oli ollut ennen tähän tekstiin törmäämistä uppo-outo nimi, joka vielä hämmensi kotoisuudellaan eli kalskahti harhaanjohtavasti suomalaiselta.
Laura Mauro on kuitenkin brittikirjailija, joka on syntynyt
Lontoossa ja asuu nykyään Oxfordshiressa. Hän on julkaissut useita kauhunovelleja,
jotka ovat kahmineet esimerkiksi British Fantasy Award -palkintoja novellisarjassa.
Kiinnostuksen kohteikseen Mauro mainitsee
japanilaisen painin, venäläiset avaruuskoirat ja suomalaisen kansanperinteen.
Viimeksi mainitusta Mauro ainakin on erittäin hyvin perillä.
Sen todistaa vahvasti hänen tuotannostaan ensimmäisenä suomennettu Otavaisen
olkapäillä -teos. Omat erityiset mausteensa tarinaan tuovat tapahtuma-aika
ja päähenkilöt. Pienoisromaanin tapahtumat sijoittuvat Suomen kansalaissodan
aikaan suurin piirtein helmikuun loppupuolelle tai maaliskuun alkuun maaseudulle
Tampereen tuntumaan, ja keskiössä on pieni joukko punaisten naiskaartilaisia.
Kauhufantasiaromaanin sijoittaminen juuri tuohon ympäristöön
on melkoinen veto. Asetelmahan on jo itsessään kauhea: nuoret naiset, oikeammin
tytöt, yrittävät löytää omia joukkojaan sekasortoisessa sodassa, jossa rintamalinjoja
on vain satunnaisesti. Maaseudulla kuka tahansa voi olla joko omia tai
vihollisia, ja olosuhteet ovat ankarat. Vilusta, nälästä ja kuolemanpelosta ei
totisesti ole puutetta.
Kuutamoyönä asetoveri Osku alkaa tuijotella mitään näkemättömin
silmin pimeään metsään ja päätyy vähän myöhemmin mielipuolisena raivoten
käymään toveriensa kimppuun suu veristä vaahtoa pursuten. Mitä Osku metsässä
oikein näki ja mitä hänelle siellä tapahtui?
Alkaa liikkua huhu oudosta metsän keskellä loistavasta valosta,
joka houkuttelee puoleensa mutta jonka katsominen on vaarallista. Ovatko
liekkiöt häiriintyneet käynnissä olevista taisteluista ja lähteneet liikkeelle?
Metsässä liikkuvat ovat vaarassa päätyä aavevalon peittoon. Se muuttaa heidät
verenhimoisiksi hirviöiksi.
Mauro on taitava suppean muodon käyttäjä. Teoksessa ei tunnu
olevan yhtään turhaa lausetta tai elementtiä. Tarinan kyytiin hypätään heti
ensimmäisistä virkkeistä ilman sen kummempia pohjustuksia tai selittelyjä. Naiskaartilaisryhmän
hankala dynamiikka avautuu hienosti tapahtumien edetessä. Kun kukaan ei ole
varsinaisesti johdossa, seuraa valtataistelua. Alituinen kuolemanpelko ja jo
nähdyt kauhut tekevät tuhoaan tyttöjen mielissä. Lisäksi kaikilla on ase,
vaikka sen käyttäminen on toisille tutumpaa kuin toisille.
Valkoisten käsiin joutuminen on jatkuva, konkreettinen uhka,
mutta sen eteen tulee toinen, epämääräisempi mutta sitäkin kauhistuttavampi vaara.
Miten taistella jotain sellaista vastaan, joka on selittämätön ja
yliluonnollinen? Mauro ei selitä tätäkään romaanin puolta auki, vaan lukija on
yhtä ymmällään kuin metsään kadonnutta ystäväänsä epätoivoisesti etsivä Siiri.
Kiitos kustantamo Haamu, että tämä teos on suomennettu! Kirjallisuus tosiaan
avaa maailmaan näkökulmia, joita ei aavista olevankaan. Näinkin paatunut lukija
voi vielä yllättyä! Mahtavaa!
Suom. Lauri Lattu.
Haamu 2024. 116 s.
Upea kansi Noora Jantunen.
Arvostelukappale.
Kauhu ei kuulu vakiolukemistooni, mutta tämä kirja kuulostaa kyllä houkuttelevan mielenkiintoiselta!
VastaaPoista