Niilo Sevänen: Ikitalven polku (Ikitalvi 1)

 

Paljoa emme tiedä siitä, mitä todella tapahtui ja miksi maailma kylmeni. Muistan, kuinka alkukesästä Herran vuonna 1000 näimme sinisen tähden ilmestyvän taivaalle. Saimme sanan Konstantinopoliin, että Antikristus, Valkoinen noita, oli hyökännyt lännen kuninkaiden kimppuun. Ilmestyskirjan petojen kanssa hän kulki maiden halki kuin jäinen puhuri, repi alas muurit, tornit ja kirkot, surmasi hallitsijat ja pyyhki kristittyjen sotajoukot tieltään. Viimeiseksi kuulimme, että Babylonin portto oli jo lähestymässä laumoineen Roomaa.

Elokuun lopulla, kesken helteisen iltapäivän, tunsin kuinka Blachernain palatsin portaat vapisivat jalkojeni alla. Maa valitti ja järkkyi. Marmoripylväät halkeilevat. Valtava jyrinä repi taivaita. Tummat pilvet kiisivät Kultaisen sarven lahden ylle myrskytuulen nopeudella, ja äkkiä hirmuinen lumimyräkkä peitti kaiken alleen. Sinä päivänä vanha maailma loppui.

NESTORIOS MALEÏNOKSEN, KEISARIN KRONIKOITSIJAN KÄSIKIRJOITUS,
KONSTANTINOPOLISSA HERRAN VUONNA 1007

Niilo Seväsen Ikitalven polku -fantasiaromaanin alkuun lainatussa, eräänlaisena prologina toimivassa fiktiivisessä kronikanpalasessa kuvataan tyhjentävästi tarinan alkutilanne. Eletään ’Herran vuotta’ 1007, seitsemän vuotta kronikassa kuvattujen tapahtumien jälkeen, jolloin silloinen tunnettu maailma on rajun maanjäristyksen jälkeen kylmennyt äkillisesti ja rajusti, ja tarinan tapahtumat käynnistyvät Konstantinopolissa ja Italian Paviassa.

Konstantinopolissa hulttiomaisen luutunsoittaja Orfeuksen hääsoittokeikka ylhäisön palatsissa päättyy karusti, kun kesken kaiken paikalle rynnistää hänen siskonsa Ksenia seitsemänvuotiaan tyttärensä Hallan kanssa. Ksenia vaatii Orfeusta auttamaan häntä ja Hallaa, jonka heidän perässään olevat tuntemattomat miehet haluavat kaapata mukaansa. Tilanne on kaoottinen, ja sitten kaikki pimenee.

Herätessään Orfeus huomaa olevansa hävityksen keskellä vahingoittumattoman Hallan kanssa, mutta Ksenia ja tämän vainoajat ovat kadonneet jäljettömiin ja loput paikalla olijat ovat pääosin vainajia. Alkaa hengästyttävä vaarojen täyteinen pakomatka halki jääkylmän maan ja jäitä kolisevan meren. Ketä tai mitä he pakenevat ja mihin, ei varsinaisesti ole selvää Orfeukselle mutta ei toisaalta muillekaan. Selvää on vain, että he ovat jatkuvassa hengenvaarassa, eikä pysähtyä voi. Odottamattomaksi oppaakseen Orfeus ja Halla saavat salaperäisen, telepaattisesti ihmisten kanssa kommunikoivan ketun.

Konstantinopolin palkkamurhaajien mestari Arkadios saa oudosti käyttäytyviltä venetsialaisiksi itseään väittäviltä muukalaisilta tehtäväksi etsiä ja vangita Hallan. Mestari lähettää matkaan parhaat ja uskollisimmat palkkamiekkansa Skadin ja Orm Punaisen. Skadin isä on aikoinaan tullut pohjoisesta Svean maasta ja äiti on kotoisin Antiokiasta. Verenperintönsä takia Skadi on häikäisevän kaunis nainen, mutta taitojensa takia myös tappavan vaarallinen.

Samaan aikaan Paviassa leskeksi jäänyt ja seitsemän vuotta sitten taisteluiden melskeisiin poikansa kadottanut keisarinna Theofana saa tietää, että luostarin kellareissa luonnottomasti tajuttomana vuosikausia virunut pohjanmies on herännyt. Miehellä saattaisi olla tietoa kadonneesta Otto-pojasta, joten Theofana uhmaa neuvonantajiaan ja lähtee tyrmään tapaamaan miestä.

Lisäksi Hallan kintereillä on vielä salaperäinen, suurikokoinen, ilmeisen vaarallinen ja kasvonsa huolella metallisella naamiolla kätkevä mies. Kaikki tahoillaan panevat merkille, että sininen tähti on jälleen syttynyt taivaalle.

Kaiken keskipisteenä oleva Halla-tyttö on erityinen lapsi. Hän erottuu joukosta ulkonäkönsä puolesta, sillä hänellä on hyvin vaalea iho ja kultaiset hiukset. Lisäksi silmät ovat huomiota herättävän siniset. Orfeus myös aavistaa, että hääpitojen tapahtumissa Hallalla oli oma kummallinen osuutensa. Kuka tai mikä tyttö oikein on, ja mitä ihmettä oudot viholliset hänestä niin kiihkeästi haluavat?

Hallan ajatuksiin lukija pääse sujahtamaan tämän unien kautta. Ne ovat ainoat romaanin minämuodossa kerrotut osuudet. Unimaailmassa Halla kohtaa valvemaailman ihmisiä ja olentoja, mutta he ovat muuttaneet muotoaan. Unien kautta Halla saa vihjeitä ja varoituksia tulevista tapahtumista.

Ikitalven polun ennakkouutisessa Sevänen kertoo, että häntä ovat innoittaneet kirjoitustyössä Kalevala ja kirjailijat Mika Waltari, Aino Kallas, Umberto Eco, J. R. R. Tolkien ja George R. R. Martin. Eipä siis todellakaan ihme, että Ikitalven polku teki niin suuren vaikutuksen! Luetellut kirjailijat ja heidän teoksensa ovat viimeistä lukuun ottamatta omiakin suuria kirjarakkauksiani. Ilmeisesti ne ovat olleet myös Seväsen lukemistoa jo pitkään, sillä vaikutus kyllä näkyy, mutta juuri oikealla tavalla eli omaan tyyliin sujuvasti sulautettuna.

Kaunokirjallisten fantasiavaikutteiden lisäksi Sevänen on kutonut omaperäiseen tarinaansa kosolti historiallisia faktoja ja yksityiskohtia sekä Kalevalan lisäksi runsaasti pohjoismaista mytologiaa. Niin, miksiköhän olen tästä romaanista ja sen aloittamasta sarjasta niin vaikuttunut?! Tämä alkaa nimittäin ällistyttävästi kuulostaa ainesluettelolta, jossa kerron, mistä kaikesta onnistunut ja vaikuttava fantasiaromaani mielestäni rakennetaan!

Pidän Seväsen kirjoitustyylistä, joka painottuu vahvasti toimintaan ja sujuvaan dialogiin. Kuvittelisin, että tähän lopputulokseen pääseminen ei ole ollut ihan helppoa. Tai mistäpä sen tiedän, mutta monesti tämäntyyppiset massiivisehkot fantasiatarinat pitävät sisällään hitaita ja luvalla sanoen pitkäveteisiä selitys- ja jaaritteluosioita. Sevänen sen sijaan menee suoraan asiaan, ja maailmantilan selittäminen pidetään minimissä myöhemminkin.

Lukija saa itse koota tiedonmuruja matkan varrelta ja yrittää niistä sitten rakentaa kokonaisuutta. Todella paljon tuntuu vielä jäävän hämärän peittoon ihan tarkoituksellakin, koska tarina jää sillä tavoin kesken, että sen olettaa jatkuvan suoraan seuraavassa osassa.

Ikitalven polku on selkeästi aikuisille suunnattu fantasiaromaani. Kuten olen monesti ennenkin todennut, kaunokirjallisuudelle on todella hankalaa ja pääosin turhaa asetella ikärajoja. Arvaan, että moni lukemaan tottunut yläkouluikäinenkin lukija ahmii tämän ihastuneena eikä hätkähdä yhtään, mutta en tätä ihan pienimmille ja herkimmille silti varsinaisesti suosittele. Monet kohtaukset ovat taitavasti rakennettuja, vaikuttavia ja pelottavia, eikä brutaalilta väkivallalta ja yliluonnollisilta, paikoin etovilta kauheuksilta vältytä. Keventäviä elementtejä, kuten huumoria tai romantiikkaa, on mukana niukasti.

Ikitalvi-sarjasta tulee varmasti todella eeppinen, oikea tapaus fantasiagenressä. Ainakin kaikki merkit ovat nyt ilmassa.

Ikitalven polun henkilöt eivät tiedä, mistä luonnonmullistukset, ilmaston muuttuminen sietämättömän hyytäväksi ja ikitalvessa liikkuvat myyttiset pedot ovat peräisin tai mikä ne aiheuttaa. Lukijalla on heihin nähden pieni etu puolellaan, sillä Ikitalvi-sarjalle on ilmestynyt eräänlainen johdantonovelli Talven portti. Suosittelen sitäkin lämpimästi, vaikka hyytävää siinäkin on meno. Se ei paljasta romaanin tai tulevien osien juonta, mutta antaa vähän lisätaustaa ja helpottaa myös seuraavan osan ilmestymisen odottamisen aiheuttamaa tuskaa.

Niilo Sevänen: Ikitalven polku (Ikitalvi 1)
Gummerus 2024. 398 s.
Äänikirjan lukija Raiko Häyrinen (ilm. 13.3.2024)
Upeat kannet Jenni Noponen.

Arvostelukappale.