Paljoa emme tiedä
siitä, mitä todella tapahtui ja miksi maailma kylmeni. Muistan, kuinka
alkukesästä Herran vuonna 1000 näimme sinisen tähden ilmestyvän taivaalle.
Saimme sanan Konstantinopoliin, että Antikristus, Valkoinen noita, oli
hyökännyt lännen kuninkaiden kimppuun. Ilmestyskirjan petojen kanssa hän kulki
maiden halki kuin jäinen puhuri, repi alas muurit, tornit ja kirkot, surmasi
hallitsijat ja pyyhki kristittyjen sotajoukot tieltään. Viimeiseksi kuulimme,
että Babylonin portto oli jo lähestymässä laumoineen Roomaa.
Elokuun lopulla,
kesken helteisen iltapäivän, tunsin kuinka Blachernain palatsin portaat
vapisivat jalkojeni alla. Maa valitti ja järkkyi. Marmoripylväät halkeilevat.
Valtava jyrinä repi taivaita. Tummat pilvet kiisivät Kultaisen sarven lahden
ylle myrskytuulen nopeudella, ja äkkiä hirmuinen lumimyräkkä peitti kaiken
alleen. Sinä päivänä vanha maailma loppui.
NESTORIOS
MALEÏNOKSEN, KEISARIN KRONIKOITSIJAN KÄSIKIRJOITUS,
KONSTANTINOPOLISSA HERRAN VUONNA 1007
Niilo Seväsen Ikitalven polku -fantasiaromaanin
alkuun lainatussa, eräänlaisena prologina toimivassa fiktiivisessä kronikanpalasessa
kuvataan tyhjentävästi tarinan alkutilanne. Eletään ’Herran vuotta’ 1007, seitsemän
vuotta kronikassa kuvattujen tapahtumien jälkeen, jolloin silloinen tunnettu
maailma on rajun maanjäristyksen jälkeen kylmennyt äkillisesti ja rajusti, ja
tarinan tapahtumat käynnistyvät Konstantinopolissa ja Italian Paviassa.
Konstantinopolissa hulttiomaisen luutunsoittaja Orfeuksen
hääsoittokeikka ylhäisön palatsissa päättyy karusti, kun kesken kaiken paikalle
rynnistää hänen siskonsa Ksenia seitsemänvuotiaan tyttärensä Hallan kanssa.
Ksenia vaatii Orfeusta auttamaan häntä ja Hallaa, jonka heidän perässään olevat
tuntemattomat miehet haluavat kaapata mukaansa. Tilanne on kaoottinen, ja
sitten kaikki pimenee.
Herätessään Orfeus huomaa olevansa hävityksen
keskellä vahingoittumattoman Hallan kanssa, mutta Ksenia ja tämän vainoajat
ovat kadonneet jäljettömiin ja loput paikalla olijat ovat pääosin vainajia. Alkaa
hengästyttävä vaarojen täyteinen pakomatka halki jääkylmän maan ja jäitä
kolisevan meren. Ketä tai mitä he pakenevat ja mihin, ei varsinaisesti ole
selvää Orfeukselle mutta ei toisaalta muillekaan. Selvää on vain, että he ovat jatkuvassa
hengenvaarassa, eikä pysähtyä voi. Odottamattomaksi oppaakseen Orfeus ja Halla
saavat salaperäisen, telepaattisesti ihmisten kanssa kommunikoivan ketun.
Konstantinopolin palkkamurhaajien mestari Arkadios
saa oudosti käyttäytyviltä venetsialaisiksi itseään väittäviltä muukalaisilta
tehtäväksi etsiä ja vangita Hallan. Mestari lähettää matkaan parhaat ja
uskollisimmat palkkamiekkansa Skadin ja Orm Punaisen. Skadin isä on aikoinaan
tullut pohjoisesta Svean maasta ja äiti on kotoisin Antiokiasta. Verenperintönsä
takia Skadi on häikäisevän kaunis nainen, mutta taitojensa takia myös tappavan
vaarallinen.
Samaan aikaan Paviassa leskeksi jäänyt ja seitsemän
vuotta sitten taisteluiden melskeisiin poikansa kadottanut keisarinna Theofana
saa tietää, että luostarin kellareissa luonnottomasti tajuttomana vuosikausia
virunut pohjanmies on herännyt. Miehellä saattaisi olla tietoa kadonneesta
Otto-pojasta, joten Theofana uhmaa neuvonantajiaan ja lähtee tyrmään tapaamaan
miestä.
Lisäksi Hallan kintereillä on vielä salaperäinen,
suurikokoinen, ilmeisen vaarallinen ja kasvonsa huolella metallisella naamiolla
kätkevä mies. Kaikki tahoillaan panevat merkille, että sininen tähti on jälleen
syttynyt taivaalle.
Kaiken keskipisteenä oleva Halla-tyttö on erityinen
lapsi. Hän erottuu joukosta ulkonäkönsä puolesta, sillä hänellä on hyvin vaalea
iho ja kultaiset hiukset. Lisäksi silmät ovat huomiota herättävän siniset. Orfeus
myös aavistaa, että hääpitojen tapahtumissa Hallalla oli oma kummallinen osuutensa.
Kuka tai mikä tyttö oikein on, ja mitä ihmettä oudot viholliset hänestä niin
kiihkeästi haluavat?
Hallan ajatuksiin lukija pääse sujahtamaan tämän
unien kautta. Ne ovat ainoat romaanin minämuodossa kerrotut osuudet. Unimaailmassa
Halla kohtaa valvemaailman ihmisiä ja olentoja, mutta he ovat muuttaneet
muotoaan. Unien kautta Halla saa vihjeitä ja varoituksia tulevista tapahtumista.
Ikitalven polun ennakkouutisessa
Sevänen kertoo, että häntä ovat innoittaneet kirjoitustyössä Kalevala ja
kirjailijat Mika Waltari, Aino Kallas, Umberto
Eco, J. R. R. Tolkien ja George R. R. Martin. Eipä
siis todellakaan ihme, että Ikitalven polku teki niin suuren vaikutuksen!
Luetellut kirjailijat ja heidän teoksensa ovat viimeistä lukuun ottamatta
omiakin suuria kirjarakkauksiani. Ilmeisesti ne ovat olleet myös Seväsen
lukemistoa jo pitkään, sillä vaikutus kyllä näkyy, mutta juuri oikealla tavalla
eli omaan tyyliin sujuvasti sulautettuna.
Kaunokirjallisten fantasiavaikutteiden lisäksi
Sevänen on kutonut omaperäiseen tarinaansa kosolti historiallisia faktoja ja
yksityiskohtia sekä Kalevalan lisäksi runsaasti pohjoismaista mytologiaa.
Niin, miksiköhän olen tästä romaanista ja sen aloittamasta sarjasta niin
vaikuttunut?! Tämä alkaa nimittäin ällistyttävästi kuulostaa ainesluettelolta,
jossa kerron, mistä kaikesta onnistunut ja vaikuttava fantasiaromaani mielestäni
rakennetaan!
Pidän Seväsen kirjoitustyylistä, joka painottuu vahvasti
toimintaan ja sujuvaan dialogiin. Kuvittelisin, että tähän lopputulokseen
pääseminen ei ole ollut ihan helppoa. Tai mistäpä sen tiedän, mutta monesti
tämäntyyppiset massiivisehkot fantasiatarinat pitävät sisällään hitaita ja
luvalla sanoen pitkäveteisiä selitys- ja jaaritteluosioita. Sevänen sen sijaan menee
suoraan asiaan, ja maailmantilan selittäminen pidetään minimissä myöhemminkin.
Lukija saa itse koota tiedonmuruja matkan varrelta
ja yrittää niistä sitten rakentaa kokonaisuutta. Todella paljon tuntuu vielä
jäävän hämärän peittoon ihan tarkoituksellakin, koska tarina jää sillä tavoin
kesken, että sen olettaa jatkuvan suoraan seuraavassa osassa.
Ikitalven polku on selkeästi aikuisille
suunnattu fantasiaromaani. Kuten olen monesti ennenkin todennut,
kaunokirjallisuudelle on todella hankalaa ja pääosin turhaa asetella ikärajoja.
Arvaan, että moni lukemaan tottunut yläkouluikäinenkin lukija ahmii tämän
ihastuneena eikä hätkähdä yhtään, mutta en tätä ihan pienimmille ja herkimmille
silti varsinaisesti suosittele. Monet kohtaukset ovat taitavasti rakennettuja, vaikuttavia
ja pelottavia, eikä brutaalilta väkivallalta ja yliluonnollisilta, paikoin
etovilta kauheuksilta vältytä. Keventäviä elementtejä, kuten huumoria tai
romantiikkaa, on mukana niukasti.
Ikitalvi-sarjasta tulee varmasti todella eeppinen,
oikea tapaus fantasiagenressä. Ainakin kaikki merkit ovat nyt ilmassa.
Ikitalven polun henkilöt eivät tiedä,
mistä luonnonmullistukset, ilmaston muuttuminen sietämättömän hyytäväksi ja ikitalvessa
liikkuvat myyttiset pedot ovat peräisin tai mikä ne aiheuttaa. Lukijalla on heihin
nähden pieni etu puolellaan, sillä Ikitalvi-sarjalle on ilmestynyt eräänlainen
johdantonovelli Talven portti. Suosittelen sitäkin lämpimästi,
vaikka hyytävää siinäkin on meno. Se ei paljasta romaanin tai tulevien osien juonta,
mutta antaa vähän lisätaustaa ja helpottaa myös seuraavan osan ilmestymisen odottamisen
aiheuttamaa tuskaa.
Niilo Sevänen: Ikitalven polku (Ikitalvi 1)
Gummerus 2024. 398 s.
Äänikirjan lukija Raiko Häyrinen (ilm. 13.3.2024)
Upeat kannet Jenni Noponen.
Arvostelukappale.
Todella kiinnostava teksti, kiitos♥ Ja kirjan kansi on♥ Minulle olisi riittänyt Tolkien, Aino Kallas ja Mika Waltari. Onneksi Umberton kirja on saksaksi:) On muuten kiva tietää ja kuulla, mitkä kirjat ovat sytyttäneet kirjoittamisen palon ja sen mausteet. En löydä kuvaani lukijoistasi, mutta en ole mihinkään sieltä lähtenyt. Vaikuttava postaus♥♥
VastaaPoistaPS. Tsekkasin, että olen edelleen blogisi seuraaja:) ♥
VastaaPoistaKävin kuuntelemassa pari viikkoa sitten Seväsen haastattelua Joensuun pääkirjastossa. Kuulostaa todella kiinnostavalta, silmäilin juttuasi vain varoen etten tietäisi paljoa etukäteen. Haastattelun yleisö oli hauskan monipuolinen, paikalla oli Seväsen perhettä, meitä hevi-ihmisiä muutama ja sitten iäkkäitä ihmisiä (enimmäkseen naisia). :D
VastaaPoista