Lukupiirissä siis luimme ruotsalaisen Patrik Svenssonin
tarinallisen tietokirjan Ankeriaan testamentti ja pidimme kovasti.
Yllätyin itsekin, miten mukaansa tempaava, koskettava ja vaikuttava kirja oli.
Siitä innostuneena kaivoin esille jo ennen Ankeriaan testamenttia
saamani ennakkokappaleen norjalaisen Morten A. Strøksnesin Merikirjasta,
joka sekin on tarinallinen tietokirja ja jäänyt samaan tapaan hyllyyni
odottelemaan parempia lukuaikoja. Miesten jäähainpyydystysprojekti ei suoraan
sanoen kiinnostanut tippaakaan. Mitä lie äijäilyä.
Saamani ennakkokappaleen sisäkannessa esitellän Strøksnes vuonna
1965 syntyneeksi toimittajaksi ja kirjailijaksi. Merikirjalla hän
nappasi Norjan Finlandian eli Brage-palkinnon, ja kirjan oikeudet myytiin pian lähes
kolmeenkymmeneen maahan. Hyvin samanlainen tapaus siis kuin Svenssonin
läpimurto pari vuotta myöhemmin Ruotsissa.
Muutenkin teokset ovat samantyylisiä, ja monia yhtymäkohtia ja rinnakkaisuuksia
voi ainakin näin kirjat perättäin lukiessa poimia. Molemmissa kirjoittajan henkilökohtainen
historia, arkielämä, lomittuu faktapohjaiseen kerrontaan ja aiheen
moniulotteiseen käsittelyyn. Kumpikin kirjailija on tehnyt valtavasti ja
laajasti taustatutkimusta ja kerännyt tietoa monipuolisesti. Faktat, myytit ja
kertomukset on sitten sulatettu sujuvaksi kerronnaksi, joka imaisee lukijan
mukaansa vastustamattomasti kuin Mosktraumen, kauhistuttava vesipyörre Lofoottien
niemenkärjen ulkopuolella.
Oslolaistunut Strøksnes päättää Lofooteilla Engeløjan saarella
asuvan ystävänsä Hugon kanssa pyydystää perinteisiä menetelmiä käyttäen pelätyn,
parhaimmillaan tonnin painoisen jäähain. Käytetään siis koukkuja ja petokalaa
syvyyksistä houkuttelevaa mahdollisimman haisevaa syöttiä joko niin, että siima
koukkuineen viritetään poijun ja painojen avulla paikoilleen tai niin, että
haita ongitaan vavalla suoraan veneestä. Projekti osoittautuu pitkäksi, monin
tavoin hankalaksi ja myös hengenvaaralliseksi, sillä meri jos mikä on arvaamaton
ja tappava.
Strøksnes matkustaa useita kertoja pohjoiseen uskomattoman
upeille Lofooteille ja majoittuu ystäväpariskuntansa luo odottelemaan sopivaa
pyyntisäätä. Pohjois-Norjan rannikon sääolosuhteet eivät ole kovin suopeita
hankkeen näkökulmasta. Odotellessaan hän tekee kirjoitustöitä ja lukee niihin,
jäähaihin, Lofootteihin ja mereen liittyviä kirjoja ja tekstejä. Hugo vaimoineen
kunnostaa vanhasta kalatehtaasta matkailuyritystä. Mutta aina sopivan sään
osuessa kohdalle lähdetään hainpyyntiin.
Mutta hainpyynti ei lopulta ole Merikirjan tärkein aihe.
Se on lopulta meri kaikissa muodoissaan, Lofootit, ihmisen ja luonnon suhde
sekä se, millaista tuhoa ihmiskunta on saanut maapallolla aikaan ja mitä meillä
on odotettavissamme. Perussävy on toisaalta toiveikas, alkaahan kirjailijan
puoliso tarinan mittaan odottaa pariskunnan lasta, mutta toisaalta hyvinkin pessimistinen.
Tuho etenee eksponentiaalisesti, eikä ihminen tunnu ottavan mitään varoitusmerkkiä
todesta.
Entä miten käy kaverusten jäähainpyydystysprojektin?
Kannattaa lukea itse!
Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää
jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana (Havboka. Eller
Kunsten å fange en kempehaj fra en gummibåt på et stort hav gjennom fire
årstider)
Suom. Katriina Huttunen.
Gummerus 2018. 312 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.
Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.