Samuel Burr: Täydellinen arvoitus

 

Vuonna 1979 varakas mutta ennen kaikkea älykäs neiti Pippa Allsbrook perustaa Arvuuttajien klubin, johon hän on kutsunut nimekkäimmät sanaristikoiden ja muiden älypelien laatijat ja kehittelijät. Kun klubin toiminta on ehtinyt vakiintua, Pippa ottaa seuraavaan rohkean askeleen ja tekee mullistavan ehdotuksen. Useat klubin jäsenet muuttavat Pippan kanssa Bedfordshireen Creighton Halliin, Pippan sukulaisten aikoinaan omistamaan komeaan taloon.

Vuonna 1991 Pippa löytää Creighton Hallin rappusilta hatturasian, jonka sisällä on äänekkäästi itkevä poikavauva. Pojasta tulee Pippan kasvattilapsi ja koko Arvuuttajien klubin yhteinen silmäterä Clayton Stamper.

Vuonna 2016 Clayton Stamper on murtunut. Rakas Pippa, jota hän on aina pitänyt äitinään, vaikka onkin tiennyt asian oikean laidan, on kuollut. Clayton ei vieläkään tiedä, ketkä olivat hänen biologiset vanhempansa ja miksi he päättivät jättää hänet Arvuuttajien klubin ulkoportaille. Pippa ei koskaan halunnut puhua asiasta, eikä Clayton saanut kunnolla kysytyksi. Käy kuitenkin ilmi, että Pippa on jättänyt Claytonille perinnöksi monimutkaisen arvoitustehtävän, jonka osat ratkaisemalla Clayton saisi tietää totuuden menneisyydestään mutta myös jotain tärkeää tulevaisuudestaan.

Monia kirjoja on tullut aikojen kuluessa kehaistua ihaniksi, välillä vähän turhankin löyhin perustein, mutta tätä brittiläisen Samuel Burrin romaania Täydellinen arvoitus ei voi oikein millään muulla adjektiivilla kuvailla. Se on täydellisen ihana! Ainakin, jos on vähänkin viehtynyt sellaiseen romantisoituun vanhahtavaan brittimenoon, jossa on tunnelmallisia pubeja, ränsistynyttä kartanoromantiikkaa, eksentrisiä älykköjä, hillittyjä romansseja, kissoja, kirjastohuoneita ja paljon teetä ja keksejä sateisina iltoina. Niin, ja asuntoveneitä!

Lisäksi lukija tempaistaan sisään erilaisten arvoitusten, pelien, sanaleikkien ja palapelien kiehtovaan maailmaan. Täydellinen arvoitus on saatavana myös äänikirjana, ja itsekin kuuntelin osia kirjasta, mutta parhaimmillaan tämä on kyllä ihan painettuna, katsokaa vaikka:

 

Tarina etenee kolmessa aikatasossa. Lukija saa tietää, miten Arvuuttajien klubi syntyi, keitä siihen liittyi ja miten toiminta alkoi muotoutua. Samaten päästään selville siitä, millaiseen tilanteeseen hatturasia vauvoineen aikanaan putkahti. Mutta ennen kaikkea seurataan Claytonia, kun hän ratkaisee täydellistä arvoitusta eli omaa alkuperäänsä. Samalla hän tutustuu Lontoossa komeaan Neiliin, joka asuu Little Venicessä upeassa asuntoveneessä muhkean kissansa kanssa. Voisiko Neil mahdollisesti pitää Claytonista?

Jos kaipaa tarinaa, jossa on vain onnellisia loppuja, Täydellinen arvoitus on täydellinen valinta. Romaanissa ei ole yhtään ilkeää tai pahaa ihmistä. Vaikka vastoinkäymisiäkin välillä kohdataan, niistä kuitenkin selvitään, jos ei muuten, niin yhteistyöllä ja yhdessä. Claytonin ratkontaurakkakaan ei lopulta ole niin mahdoton, kuin ensin tuntuu. Pippa on ottanut kaiken huomioon ja ohjailee poikaansa lempeästi vielä rajan toiselta puoleltakin.

Täydelliseen arvoitukseen kannattaa heittäytyä ja antautua sen maailman vietäväksi. Vähäinenkin kyynisyyden hippunen todennäköisesti pilaa koko jutun, ja kokonaisuus alkaa maistua liian imelältä. Mutta ihan täydellinen lohturomaani tämä on!

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus (The Fellowship of Puzzlemakers)
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi.
Otava, 2024. 443 s.
Kansi Elina Warsta.
Äänikirjan lukija Anssi Niemi.

 

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Dekkariviikko kirjablogeissa 2024 -teemaviikon yhteenveto #dekkariviikko

 

Perinteinen kesäkuun alun #dekkariviikko kirjablogeissa on tältä vuodelta nyt paketissa. Tänä vuonna dekkariviikkoa vietettiin 10.-16.6.2024. Kirjakauppaliitto ei tänä vuonna teemavuotta järjestänyt, mutta kirjablogeissa ja -somessa sitä vietettiin hyvinkin murhapitoisissa tunnelmissa!

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille blogeille ja bloggaajille sekä muuten teemaviikkoon somessa osallistuneille! Teitä oli hurjan paljon!

Mukana oli kaikkiaan 30 blogia ja yksi kirjailijan kotisivu, joista osa julkaisi yhden jutun mutta moni ahkeroi useita juttuja. Seitsemästä kirjasta kirjoittivat Kirjarouvan elämää -blogin Piritta, Kirsin Book Clubin väki, Nostetaan teksti pöydälle -blogin Tiina ja Tuulevi Tuulevin lukublogista. Tuijata-blogin Tuija bloggasi yhdeksästä kirjasta ja Kuunneltua-blogissa on jutut peräti kymmenestä eri teoksesta! Erityismaininta vielä Kirsin konttuuri -blogille, jossa esitellään hienoissa jutuissa seitsemän eri kirjailijan tuotantoa vähän laajemminkin. Linkit blogeihin ja juttuihin löytyvät alta.

Itsekin tavoittelin jälleen seitsemää luettua kirjaa ja kirjoitettua juttua, mutta kaikenlaista muutakin puuhaa tässä taas on ollut, joten jouduin tyytymään kuuteen juttuun. Ihan hyvänä saavutuksena pidän sitäkin!

Dekkareita totisesti on joka makuun. Sen ainakin huima listamme, jossa esitellään yhteensä 91 eri teosta (joista yksi kahteen ja viisi peräti kolmeen kertaan) ja neljätoista dekkarisarjaa, kiistatta osoittaa taas kerran. Bloggaajat olivat lukeneet ja kuunnelleet dekkareita paitsi suomeksi myös englanniksi, ruotsiksi ja ranskaksi. Joukossa on monta aivan tuoretta, jopa vasta viime viikolla ilmestynyttä dekkaria, mutta myös monia klassikoita. Erityisesti Agatha Christien mukana olo neljällä eri teoksella ja viidessä jutussa kannattaa mainita.

Nappaa alta itsellesi kesäluettavaa! Kerro toki kommenteissa, mikä erityisesti kiinnostaa tänä kesänä.

Epäkaupallisena yhteistyökumppanina dekkariviikolla oli Suomen dekkariseura, joka kampanjoi erityisesti jäsenhankintateemalla. Voittoa tavoittelematon seura kaipaa näinä ankarina aikoina kipeästi jäseniä. 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.



Nämä dekkarit esiteltiin kirjablogeissa dekkariviikolla 10.6.-16.6.2024:

Aarnipuro Marja: Kuolema catwalkilla (CrimeTime, 2024) Tuijata

Adolfsson Maria: Välttämätön paha (Tammi, 2024) Kirsin Book Club

Ahnhem Stefan: Vaihto (WSOY, 2024) Kuunneltua

Backman Elina: Ennen kuin tulee pimeää (Otava, 2023) Nostetaan teksti pöydälle

Backman Elina: Kun jäljet katoavat (Otava, 2021) Nostetaan tekstipöydälle

Backman Elina: Kuinka kuolema kohdataan (Otava, 2024) Kirjarouvan elämää, Kuunneltua, Nostetaan teksti pöydälle

Backman Elina: Kun kuningas kuolee (Otava, 2020) Nostetaan teksti pöydälle

Bengts Marie: Murha muotinäytöksessä (Bazar, 2020) Kirjahullun päiväkirja

Berry Julie: Kunnes kerron totuuden (Tammi, 2014) Kirjaimia

Carter Chris: Ääni kuolemalle (Otava, 2024) Hemulin kirjahylly

Christie Agatha: Lomahotellin murhat (WSOY, 1965) Kirjasähkökäyrä

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä (WSOY, 1954) Kirjasähkökäyrä, Sheferijm– Ajatuksia kirjoista!

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä (WSOY, 1969) Kirjasähkökäyrä

Christie Agatha: Salainen vastustaja (WSOY, 1974) Kirjahamsterin lukuvinkit

Clarke Lucy: Haaksirikkoutuneet (Otava, 2024) Kirjarouvan elämää

Cornwell Patricia: Ruumistarha (Otava, 1994) Ankin kirjablogi

Dahl Arne: Pahan piirissä (Into, 2024) Kuunneltua

Erra Jyrki: Orjantappurakruunajaiset (Otava, 2024) Kirsin Book Club

Faber Kim & Pedersen Janni: Murhan maa (Like, 2024) Tuulevin lukublogi

Fields Helen: Täydelliset todisteet (BookBeat, 2023) Nostetaan teksti pöydälle

French Tana: Hylkymaa (WSOY, 2024) Tuulevin lukublogi

Garve Andrew: Leandan sankari (WSOY, 1960) Sataa valoa

Grebe Camilla: Varjokuvat (Gummerus, 2020) Tarukirja

Griffiths Elly: Viimeinen leposija (Tammi, 2024) Tuulevin lukublogi

Griffiths Kaarina: Lintumies (Otava, 2024) Kirjan jos toisenkin, Kirjojen kuisketta, Kirsin kirjanurkka

Hakkarainen Milka: Vieno Helzeniuksen täytyy kuolla (Myllylahti, 2024) Kirjarouvan elämää

Hargla Indrek: Apteekkari Melchior ja Ratskaivonkadun kummitus (Into, 2021) Kirjahamsterin lukuvinkit

Harper Jane: Ulkopuoliset (Tammi, 2024) Tuulevin lukublogi

Hesseldahl Morten: Mörkret under isen (Bokfabriken 2023) Tarukirja

Highsmith Patricia: Lahjakas herra Ripley (WSOY, 1984) Kirsin Book Club

Hjulström Carin: Pikku murha vain (Tammi, 2024) Kirjan jos toisenkin

Horst Jørn Lier & Enger Thomas: Lähtölaskenta (Otava, 2024) Kuunneltua

Hotti Paula: Murha Ylämaalla (Otava, 2024) Kirsin Book Club

Hyyti Pekka: Jos kostaa haluat (Myllylahti, 2023) Kirjarouvan elämää

Hämeen-Anttila Virpi, Kivekäs Ansu, Raevaara Tiina ja Susi Pauliina: Se on täytetty
(CrimeTime 2024) Kirsin kirjanurkka

Jackson Holly: Kiltti tyttö, kohta kuollut (Karisto, 2024) Yöpöydän kirjat

James Peter: Kuoleman koura on kylmä (Minerva, 2013) Kuunneltua

James Peter: Kuoleman koirat (Minerva, 2024) Kuunneltua

Jansson Anna: Leikkiä tulella (Gummerus, 2023) Kupliva maailmani

Jansson Anna: Tappava petos (Gummerus, 2024) Kuunneltua

Jokinen Seppo: Satuttamisten summa (Kultosaari, 2024) Kirsin kirjanurkka

Jónasson Ragnar: Repeämä (Tammi, 2024) Tuijata

Jónasson Ragnar: Saari (Tammi 2021) Kirjan pauloissa

Kilpi Marko: Undertaker Kuolemankauppiaat  (Crime Time, 2023) Jokken kirjanurkka

Kjellsdotter Nilla: Jo joutuvi yö (Gummerus, 2024) Nostetaan teksti pöydälle

Koivisto Meritta: Sukulainen (Avain, 2023) Kirsin kirjanurkka

Kotajärvi Sanna: Pimeän peto (Into, 2024) Kirsin Book Club

Laaksonen Juha: Murha lintusaaressa (Some Day Capital Oy, 2015) Kirsin kirjanurkka

Lapena Shari: Valheiden verkko (Otava, 2024) Tuijata

Lehtinen Tuija: Tyttökullat ja kolme vainajaa (CrimeTime, 2024) Kuunneltua

Leon Donna: Hyvä nimissä (Otava, 2024) Tuijata

Leon Donna: Kuolema oopperassa (Otava, 2012) Kirjahamsterin lukuvinkit

McManus Karen M.: Neljä askelta murhaan (WSOY, 2023) Yöpöydän kirjat

Messina Lynn: Murhatun rakastajan tapaus (Aula & Co, 2024) Kirjakaapin kummitus

Mikkanen Minna: Stalkkeri (Lind & Co, 2024) Kirjakaapin kummitus

Miller C.L.: Antiikin metsästäjän murhaopas (Otava, 2024) Amman kirjablogi, Hemulin kirjahylly, Tuijata

de la Motte Anders: Keräilijä (Into, 2024) Hemulin kirjahylly, Kirsin Book Club

Gillaume Musso: Kirjailijoiden salattu elämä (Siltala, 2024) Tuijata

Osman Richard: Mies joka kuoli kahdesti (Otava, 2022) Kulttuuri kukoistaa

Osman Richard: Torstain murhakerho (Otava, 2021) Kulttuuri kukoistaa

Patrakka Anu: Kiusaaja (Otava, 2024) Kulttuuri kukoistaa  

Penner Sarah: Lontoon salatieteellinen seura (Harper Collins Nordic, 2023) Kirjaimia

Penny Louise: Pedon mieli (Bazar, 2024) Tuulevin lukublogi

Rankin Ian: Kalman asialla (BlueMoon, 2004) Tarukirja

Rankin Ian: Pakkosiirtoja (BlueMoon, 2005) Tarukirja

Rankin Ian: Paljas poliitikko (BlueMoon, 2002) Tarukirja

van Rensburg Laure: Kiltti tytär (Otava, 2024) Tuulevin lukublogi

Reyes Ana: Talo puiden suojassa (Sitruuna, 2024) Kirjojen kuisketta

Roth Holly: The Sleeper (Simon and Schuster, 1954) Jotakin syötäväksi kelvotonta

Rämö Satu: Hildur (WSOY, 2022) My Book Carousel

Rämö Satu: Jakob (WSOY 2024) Amman kirjablogi

Rönnbacka Christian: Henna Björk – Jahti (Bazar, 2023) Kirjasähkökäyrä

Saarinen Saana: Siirtolapuutarhan varjoissa (Luovinet, 2010) Kirjahullun päiväkirja

Salonen Jari: Bumerangi (Otava, 2021) Kirjarouvan elämää

Salonen Jari: Käärme (Otava, 2024) Kirjarouvan elämää

Seeck Max: Uskollinen lukija (Tammi, 2019) Tarukirja

Simenon Georges: Le chien jaune (Librairie Arthème Fayard, 1931) Jotakin syötäväksi kelvotonta

Stevenson Benjamin: Jokainen perheestäni on tappanut jonkun (Aula & Co, 2024) Tuijata

Stout Rex: Mustan vuoren varjossa (Viihdeviikarit, 1987) Jokken kirjanurkka

Strömberg Sara: Hakkuu (S&S, 2024) Tuulevin lukublogi

Takamura Kaoru: Lady Joker 1 (Baskerville, 2022) Kirjaimia

Tuokko Kaisu: Yksin (Otava, 2024) Kirsin Book Club, Tuijata, Kirsin kirjanurkka

Tuomola Johanna: Kaikki totuudet (Myllylahti, 2024) Kirjarouvan elämää

Tuomola Johanna: Pimeä kunnia (Storytel, 2024) Kuunneltua

Tuomola Johanna: Salattu menneisyys (Storytel, 2024) Kuunneltua

Wahlberg Karin: Yöpäivystäjä (BookBeat, 2022) Nostetaan teksti pöydälle

Wahldén Christina: Miehiltä kielletty (Minerva, 2023) Kirjaimia             

Vala, Vera: Sisilialainen puolustus (WSOY, 2023) Kirjaimia                                         

Vihinen Antti: Sininen enkeli (Into, 2023) Kirjarouvan elämää

Vuoristo Aira: Kuovi huutaa kuolemaa (Kustannus Mäkelä, 2002) Kirjatokka

 

Laajempia dekkariaiheisia juttuja:

 

Kuusi sarjasuositusta dekkariviikolta Kari Haakana

Lilja Sigurdardóttirin Ároran tutkimuksia-sarja Tarun tapaan

Dekkariviikko 2024 maanantai Reijo Mäen seurassa Kirsin konttuuri

Dekkariviikko 2024 tiistai Mauri Sariolan seurassa Kirsin konttuuri

Dekkariviikko 2024 keskiviikko Outi Pakkasen seurassa Kirsin konttuuri

Dekkariviikko 2024 torstai Max Mannerin seurassa Kirsin konttuuri

Dekkariviikko 2024 perjantai Pirkko Arhipan seurassa Kirsin konttuuri

Dekkariviikko 2024 lauantai Alicía Giménez Bartlettin seurassa Kirsin konttuuri

Dekkariviikko 2024 sunnuntai Eppu Nuotion seurassa Kirsin konttuuri

Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi: Se on täytetty #dekkariviikko

 

Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat -teoksessa yksi tietty saapaspari kulkee sodan aikana mieheltä toiselle. CrimeTimen vuonna 2011 julkaisemassa novelliantologiassa Tykki taas Lahti-pistooli yhdistää kahdentoista eri rikoskirjailijan novelleja.

Saman idean pohjalta on syntynyt neljän suomalaisen kirjailijan teos Se on täytetty, jota kustantaja luonnehtii neljästä tarinasta koostuvaksi jännitysromaaniksi. Itse luin tarinat lähinnä löyhästi yhteen nivoutuvina novelleina, ja Ruumiin kulttuurin päätoimittaja Päivi Remes luonnehtii niitä pienoisromaaneiksi, mutta ei määritelmällä tälläkään kertaa ole kummoistakaan merkitystä. Idea on hulvaton: tarinoissa kulkee yhdistävänä tekijänä täytetty mäyrä.

Kirjoittajanelikon muodostavat kirjailijat Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi, jotka kaikki ovat nimekkäitä ja ansioituneita tekijöitä myös jännityskirjallisuuden saralla. Tuoreessa Suomen dekkariseuran jäsenlehdessä Ruumiin kulttuuri 2/2024 nelikko esitellään laajasti. Naiset kertovat asuvansa suhteellisen lähellä toisiaan ja olevansa ystäviä jo vuosien takaa.

Vuonna 2016 eräällä tapaamisella syntyi idea yhteisistä lukuilloista, joissa kirjailijat lukevat teoksiaan ääneen ja haastattelevat toisiaan. Nimellä Vaaralliset naiset he ovat kiertäneet siitä pitäen esiintymässä eri puolilla. Se on täytetty on naisten ensimmäinen yhdessä kirjoittama teos. Hauskan idean täytetystä mäyrästä kuulemma keksi Tiina Raevaara.

Mäyrään tutustutaan kättelyssä eli Virpi Hämeen-Anttilan tarinassa Sukulaissielut. Sen ihmispäähenkilönä on erään lakkautetun koulun entinen vahtimestari Paananen, joka työvuosien kuluessa kiintyi biologian varastossa säilytettyyn täytettyyn mäyrään niin, että pyysi sen itselleen läksiäislahjaksi.

”Mäyrä oli noin kahdeksankymmenen sentin pituinen ja pään kohdalta neljänkymmenen sentin korkuinen. Se oli kohottanut yläruumistaan kuin olisi juuri noussut onkalostaan päivänvaloon, ja sen katse oli suunnattu yläviistoon, niin että kun Paananen käveli vitriinin luo, eläin tuijotti suoraan häneen.
Vahtimestaria miellytti mäyrän tuuhean turkin selkeä väritys, vartalon syvä harmaa sävy ja pitkulaisen pään säännölliset mustat juovat hohtavan valkoisella taustalla. Mustat, valkoreunaiset korvat oli sijoitettu tarkasti mustien juovien keskikohtaan päälaelle, ja mustista käpälistä työntyivät esille kaivajan kynnet. Paananen saattoi ihailla monen minuutin ajan mäyrän kookasta kuonoa ja tummia silmiä, jotka muistuttivat hänestä ihmisen silmiä.”

Paanasen ja mäyrän suhde alkoi jo koulussa saada hieman maagisia piirteitä. Paananen alkoi käydä mäyrän kanssa keskusteluja. Tuntui kuin kaikista mahdollisista olennoista juuri mäyrä ymmärtäisi miestä parhaiten. Kun Paananen sitten vie mäyrän kotiinsa ja sijoittaa sen parhaalle paikalle olohuoneeseen, alkavat vaikeudet. Paanasen vaimo ei pidä mäyrästä. Tunnelma alkaa nopeasti kiristyä.

Hämeen-Anttilan Sukulaissielut sijoittuu jonnekin 1960- ja 70-lukujen taitteeseen. Ansu Kivekkään Säpinää alkaa marraskuulta vuonna 1983. Henkka herää kauheassa krapulassa kaverinsa Ilen asunnolta kainalossaan toisen kaverinsa Kuosmasen täytetty mäyrä. Aamu ei juuri parane, kun Henkka löytää viereisestä huoneesta Ilen, jolla on fileerausveitsi syvällä lapaluidensa välissä. Mitä yöllä oikein on tapahtunut?

Kivekkään vauhdikkaassa ja yllättäviä käänteitä saavassa tarinassa mäyrä on saanut omistajansa äidin käsittelyssä vatsapussin, jonka sisältö tuntuu kiinnostavan hyvin vaarallisia tahoja. Ilen ruumiin hävittäminen saa sekin melkoisia kierteitä!

Teoksen kolmannen jakson on kirjoittanut Pauliina Susi. Talvipesä-niminen tarina sijoittuu ajallisesti nykyaikaan, ja siinä mäyrä on päätynyt iäkkään Rauno Rahikaisen haltuun. Raunolta on alkanut ote elämänhallintaan lipsua, ja hänen tyttärensä palkkaa Jannan siivoamaan Raunon taloa. Rauno ei ajatuksesta pidä lainkaan. Vähintäänkin omituisesti käyttäytyvä vanhus on koonnut kaiken talonsa ryönän talvipesää varten, eikä sitä suinkaan pidä siivota roskikseen.

Mistä oikein on kysymys? Vähitellen asiat alkavat valjeta Jannalle ja hän alkaa miettiä, onko siivouskeikka sittenkään siitä saatavan kieltämättä hyvän korvauksen väärtti. Mutta Jannalla olisi todellakin tulevaisuudessa rahalle käyttöä. Sitten tapahtumat alkavat toden teolla vyöryä kohti hurjaksi yltyvää loppuhuipennusta.

Mäyräsalaliitto on Tiina Raevaaran käsialaa ja on teoksen viimeinen tarina, koska se sijoittuu tulevaisuuteen eli vuoteen 2043. Raevaaran tulevaisuuskuva on dystooppinen. Kaikki eläimet on tarkoin hävitetty kuivalta maalta tautiepidemioiden hillitsemiseksi. Meressä kyllä kuhisee elämää, mutta se pelottaa kaikkia ihmisiä, eikä kukaan järjissään oleva menisi lähellekään vettä. Kaikki eivät kuitenkaan vallitsevaan maailmanjärjestykseen tyydy, vaan vastarintaliike kokoaa suljetuilla erämaa-alueilla voimiaan.

Bioetsivä Adalmiina Hakkarainen törmää työkeikallaan yllättävään kiellettyyn esineeseen eli täytettyyn mäyrään, joka sitten päätyy hänen asunnolleen. Jostain itselleen käsittämättömästä syystä Adalmiinan on pakko saada mäyrä itselleen. Sitten Adalmiina saa pomoltaan huippusalaisen työtehtävän, joka vie hänet ensin erämaihin ja sieltä yhä hurjemmaksi kiihtyvään seikkailuun. Kuten tarinan nimestä voi päätellä, tulee täytetyllä mäyrällä olemaan siinä ja maailmanpelastamissuunnitelmassa ratkaiseva osansa.

Kaikki neljä tarinaa ovat omanlaisiaan ja -tyylisiään, mutta niitä siis yhdistää enemmän tai vähemmän tuo yhä uudelleen esiin putkahtava omahyväinen täytetty mäyrä. Hieman vaihtelee tarinasta toiseen, kuinka paljon mäyrä tuntuu tietoisesti vaikuttavan tapahtumien kulkuun. Ehkä kyse on tarinoiden ihmishenkilöiden herkkyysasteesta?

Tarinoita yhdistää myös miltei käsin koskettavissa oleva kirjoittamisen ja kertomisen ilo. Se tarttuu nopeasti lukijaankin. Lämmin suositus tälle erikoisteokselle!

Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi: Se on täytetty
CrimeTime 2024. 298 s.
Kansi Jyri Alanne
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

 

 

 

 

 

Juha Laaksonen: Murha lintusaaressa #dekkariviikko

 

Kun kirjailijoilta kysytään, miksi he haluavat kirjoittaa kaikista genreistä nimenomaan dekkareita, vastauksessa on usein ainakin yhtenä pointtina, että dekkarissa voi rikosjuonen varjolla käsitellä oikeastaan mitä tahansa. Joskus kuitenkin törmää teoksiin, joihin on dekkarijuonen varjolla tungettu kaikki mahdollinen. Silloin tulee miettineeksi, minkä ihmeen takia sitä dekkarijuonta yritetään väkisin raahata mukana jonkinlaisena pakollisena painolastina, kun ilman pärjättäisiin paljon paremmin.

Tällaisesta hyvä esimerkki on tietokirjailija Juha Laaksosen esikoisdekkari Murha lintusaaressa. Törmäsin kirjan esittelyyn jossakin päin nettiä ja kiinnostuin, sillä en suorilta käsin muistanut lukeneeni lintuharrastajiin ja lintujen tarkkailuun liittyvää kotimaista dekkaria. Lisäksi lintusaari-nimitys viittaa Utön saareen, mikä kuulosti oivalliselta murhamiljööltä.

Dekkarin alkuasetelma on herkullinen. Jo alkulause on pysäyttävä: ”Mies kellui mahallaan matalassa rantavedessä.” Näin hyvän dekkarin pitääkin alkaa! Kello on 6.45, ja ruumis kelluu Utön kaupan laiturin tuntumassa. Pian käy ilmi, että ruumis on tunnettu ja kiistelty luonnonsuojelija Tahvo Puistola. Alkuun kuolemaa pidetään luonnollisena, mutta kun ruumiin luo lopulta saadaan pari lääkäriä, huomataan, että kyse on sittenkin jostain muusta. Puistola ei ole hukkunut. Joku on yrittänyt värjätä ruumiin kasvot valkoisella voiteella. Mistä ihmeestä oikein on kysymys?

Tätä saa lukija mietiskellä lähinnä itsekseen seuraavat kolmesataa sivua. Puistolan kuolemaa tutkimaan lähetetään Helsingistä rikospoliisi Rainer Salokannel, joka tutkii, minkä pystyy. Osa saaren väestä suhtautuu poliisiin ja tämän kysymyksiin melko nurjasti, ja koolla on yllättävänkin paljon väkeä. Kaikkien puhuttaminen tuntuu toivottomalta puuhalta. Yllättävän monella taholla tuntuu olleen jotain hampaankolossa Puistolan suhteen. Kaiken lisäksi on nousemassa myrsky, mikä hankaloittaa tehtävää entisestään.

Laaksonen jättää Salokanteleen jokseenkin omilleen ja keskittyy tutkinnan sijaan kertomaan ja kuvailemaan perusteellisesti aivan kaikkea, mitä on vuosien saatossa saanut Utöstä, sen asukkaista ja luonnosta ja ennen kaikkea linnustosta tietää. Alkuun tämä tuntuu ihan mielenkiintoiselta, kuten esimerkiksi saaren värikäs historia ja lintujen tarkkailun salat, mutta kun tyyli vain jatkuu ja jatkuu yhtä puuduttavana selittämisenä, alkaa dekkariorientoitunut lukija tuntea kytevää murhanhimoa.

Oikeastaan tästä tyylistä saa kyllä varoituksen jo teoksen alkusivuilla. Alussa on sisällysluettelo, joka paljastaa, että tapahtumia seurataan tiiviisti noin kymmenen minuutin tarkkuudella. Sisällysluettelo on kolmen sivun mittainen. Aikaa rikoksen ratkaisuun käytetään vajaa vuorokausi, vaikka paljon pidemmältä se ikävä kyllä lukijasta tuntuu.

Sisällysluettelon jälkeen on hieno käsin piirretty Utön kartta, jonka avulla saarella käymätönkin saa hyvän käsityksen tapahtumapaikoista ja etäisyyksistä. Sitten seuraa henkilöluettelo pitkine luonnehdintoineen. Kirjailija esittelee lukijalle 28 henkilöä! Henkilöluettelolle itsessään näytän peukkua, mutta dekkarin henkilömääräksi tämä on kyllä ihan valtava. Luettelon lopussa on vielä amerikkalaistyylinen vastuuvapauslauseke, jossa todetaan, että kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä, vaikka ne saattavat tuoda joillekin lukijoille mieleen reaalimaailman ihmisiä.

Monet henkilöistä ovatkin melkoisia persoonia, kuten on ollut luonnonsuojelija Puistolakin. En tunne lainkaan lintuharrastuspiirejä enkä Utötä, ja lukiessani tunsin monesti, että en päässyt ihan kirjoittajan tarkoituksista perille. Tuntui, että monessa kohdassa oli jonkinlaista sisäpiirihuumoria, joka ei ulkopuoliselle auennut. Utölaiset ja Utönkävijät sen sijaan tunnistanevat monia tuttuja ihmisiä fiktiivisten henkilöiden alta ja saavat siten irti kirjasta paljon ulkopuolisia enemmän. Laaksonen kertoilee monenlaisia anekdootteja ja pikku tarinoita melkein kaikista mainitsemistaan henkilöistä.

Ihastuin siis dekkarimaiseen, räväkkään alkuun. Loppuratkaisu sen sijaan vaikuttaa valitettavan väkinäiseltä loistavaan alkuasetelmaan nähden. Tämä harmittaa, koska hyvä idea valuu siltä osin hukkaan.

Pidin myös kirjan sympaattisesta ja taidokkaasta piirroskuvituksesta, joka on ilmeisesti kirjoittajan omaa käsialaa. Lintuja on aina mukava katsella!

Jos siis olet kiinnostunut Utön saaresta ja kaikesta mahdollisesta siihen liittyvästä, Murha lintusaaressa on kuin tehty sinulle. Erityisesti lintuharrastajille tämä tarjonnee monenlaista kiinnostavaa. Juha Laaksonen todella tuntee Utön perinpohjaisesti. Jos taas odotat toimivaa dekkaria, tämä ei ole välttämättä ihan ensimmäinen valinta lukulistalle.

Juha Laaksonen: Murha lintusaaressa
Some Day Capital Oy, 2015. 382 s.

Lainattu kirjastosta.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Meritta Koivisto: Harriet Jaatinen -sarja #dekkariviikko

 

Neljä vuotta sitten sain kirjoittaa Suomen dekkariseuran jäsenlehti Ruumiin kulttuuriin pitkän jutun, joka käsitteli sellaisia dekkareita, jotka oli kirjoitettu suoraan äänikirjoiksi ja joita ei ollut tarkoituskaan koskaan painaa ja julkaista kansien välissä. Käytännössä enimmät jutussa käsittelemäni ja esittelemäni teokset olivat ilmestyneet Storytel-palvelussa Storytel Original -sarjassa. Vain yhden tekijän eli ruotsalaisen Christina Larssonin M-ryhmä-sarjan oli julkaissut muu kuin Storytel eli Word Audio Publishing.

Vettä on sittemmin jonkin verran ehtinyt Vantaassa ja muissakin joissa virrata, ja kuviot ovat asettuneet aika lailla uuteen malliin. Esittelin jutussani kuuden eri tekijän äänikirjatuotantoa. Marko Kilven Undertaker-sarjassa oli silloin ilmestynyt kolme ensimmäistä teosta (ja hänen kirjansahan ilmestyivät jo tuolloin heti myös painettuina CrimeTimen kustantamina), ja JP Koskinen oli julkaissut kolme osaa Ruosteista sankaria ja Hautakellon. Päivi Alasalmelta, Jari Järvelältä ja Meritta Koivistolta esittelin kultakin yhden teoksen.

JP Koskinen totesi tuolloin sähköpostihaastattelussa, että Hautakelloa ei missään vaiheessa ollut ajateltukaan koskaan painettavaksi, vaan hän oli ehdottanut kirjaa Storytelille ennen kuin oli siitä kirjoittanut riviäkään. Kyse on siis varsin puhtaaksiviljellystä äänikirjakirjoittamisesta. Vaan niinpä vain on minulla tällä hetkellä painettu Hautakello (Haamu, 2024) tuossa kirjapinossani!

Myös Päivi Alasalmen Hallavainen-sarjasta on julkaistu painettuina aloitusosa Alamaailman kuningatar (Gummerus, 2022), Häkkilinnut (Gummerus, 2023) ja Kyy povellani (Aviador, 2024). Painettujen kirjojen kustantaja on siis vaihtunut matkan varrella. Sarjaa on Storytelissä julkaistu tähän mennessä viisi osaa, eli vielä mahdollisesti painetaan Myrkynkylväjä ja Tuhon airut.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarjan aloitusosa Sukulainen (Avain, 2023) on jo ilmestynyt, toinen osa Suojelija ilmestyy painettuna elokuussa ja varmasti Perintö aikanaan myös. Kaikki kolme osaa ovat siis aikaisemmin ilmestyneet äänikirjoina Storytel Original -sarjassa (Perintö tosin Storysiden kustantamana, ei enää tuossa Original-sarjassa), joten ne on voinut kuunnella tai lukea e-kirjana vain Storytelissa. Tosin tästä on poikkeuksena Sukulainen, jonka löysin myös parhaillaan käytössäni olevasta toisesta kuunteluaikapalvelusta.

Suunnittelin kirjoittavani esittelyn koko Harriet Jaatinen -trilogiasta dekkariviikon kunniaksi, mutta toisin sitten kuitenkin kävi. Nykyinen kuunteluaikapalvelutilaukseni päättyy vasta 18.6., eikä se siis ole Storytel, joten en voinut sitä kautta kuunnella sarjan kaikkia osia, vaan vain jo tuon aiemminkin kuuntelemani Sukulaisen. Siitä olen tosin saanut myös painetun version omakseni arvostelukappaleena. Storytelilla on menossa todella hyvä tarjouskampanja (päättyy 13.6.2024), mutta olen harmillisesti sen ulkopuolella, koska edellinen Storytel-tilaukseni jatkui tammikuulle. Tämän koen jokseenkin epäreiluksi kohteluksi, joten palvelun ostaminen tässä vaiheessa ei käynyt pirtaani.

Harriet Jaatinen -sarjan nimihenkilö on Tukholman poliisissa työskentelevä rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen. Harrietin isä on muuttanut aikanaan Ruotsiin ja työskennellyt ahtaajana. Äiti Ragnar on umpiruotsalainen tehdastyöläinen. Erityisesti Ahti-isälle Harrietin menestys työelämässä on ollut ja on edelleen suuri ilo ja ylpeyden aihe: suomipirulainen pärjää vaikka sisulla, perkele! Tästä motostaan huolimatta Ahti vaikuttaa hyvin sympaattiselta henkilöltä.

Sukulaisen alussa 31-vuotias Harriet on sairauslomalla työtehtävien yhteydessä sattuneen tapaturman ja sitä seuranneen keskenmenon takia. Myös työuupumus- tai masennusdiagnoosi tuntuu leijuvan ilmassa, mutta sen perusteella kahden kuukauden sairauslomaa ei kuitenkaan ole haluttu myöntää, koska suomea osaavista poliiseista pidetään kynsin hampain kiinni.

Rikosjuonessa on koukeroa ainakin riittävästi, ja osa juonilangoista ulottuu kolmenkymmenen vuoden takaisiin traagisiin tapahtumiin. Lukijan sietää olla tarkkana, jotta pysyy kyydissä mukana, ja tunnustan, että itse piirtelin hieman henkilöistä kaaviotakin muistin tueksi ja selventääkseni, miten kukakin liittyykään kehenkin. Sukulaisuusverkosto on melkoinen!

Harrietin lisäksi tapahtumia seurataan Sonja Berg -nimisen henkilön kautta. Tarinan nykyhetki käynnistyy, kun Sonja karkaa Tukholman liepeillä sijaitsevan psykiatrisen hoitolaitoksen suljetulta osastolta. Paetessaan hän surmaa sijaishoitajana työskentelevän nuoren Elias Perssonin ruiskuttaessaan tähän tappavan annoksen jotakin lääkeainetta. Poliisi alkaa siis selvittää henkirikosta ja etsiä sen tekijää. Sonja on kuitenkin ovela ja taitava. Hänellä on selvä suunnitelma ja syy paolleen, joka suuntautuu nopeasti Suomen puolelle, missä hän tapaa nuoren Idan.

Harriet on sairauslomalla, mutta siitä huolimatta hän saa puhelimeensa nimettömän vinkin, joka liittyy Sonja Bergin tapaukseen. Joku haluaa, että nimenomaan hän tutkisi tapausta. Virallisesti se ei ole mahdollista, mutta Harriet ei mahda itselleen mitään, vaan alkaa omien kontaktiensa kanssa vaivihkaa tehdä tiedusteluja niin Sonja Bergin kuin Elias Perssoninkin taustoista. Pian jäljet johtavatkin varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen tukholmalaiseen Ledermannin sukuun ja sen päämieheen Konrad Ledermanniin.

Samaan aikaan Harrietin isän serkku Anki kuolee Suomessa. Harriet ei ole Ankista koskaan kuullutkaan, ja käy ilmi, että tämä on maannut kolmisenkymmentä vuotta koomassa suomalaisessa hoitolaitoksessa. Miksi Ankista ei ole puhuttu koskaan mitään?

Kuten sanottu, juoni on monipolvinen ja kimurantti ja kaikki liittyy lopulta kaikkeen, samoin useimmat ihmiset. Suomen puolella seurataan melkoista pakomatkaa, kun Sonja kaappaa Idan mukaansa. Kaikki kuitenkin huipentuu lopulta Tukholman saaristossa varsin näyttävästi parhaaseen toimintatrillerityyliin! Lopussa on vielä pari kunnon koukkua, joilla varmistetaan lukijan kiinnostus seuraavaa osaa kohtaan. Toimii!

Muistiinpanojeni mukaan olen kuunnellut myös sarjan kakkososan Suojelijan, mutta koska olen sen kuuntelun maksanut itse, en ole siitä kirjoittanut blogijuttua. Niinpä joudun sen esittelyssä turvautumaan kustantajan sanoihin.

VAROITUS! Kuten sarjoissa, ja varsinkin Harriet Jaatinen -sarjan kaltaisissa jatkuvajuonisissa sarjoissa erityisesti, jatko-osan esittely paljastaa väkisinkin jotain tai paljonkin edellisen osan juonesta. Jos siis haluat suojautua juonipaljastuksilta, älä lue eteenpäin! Merkitsen alle kohdan, jossa juonipaljastukset päättyvät. Sen jälkeen seuraa vielä yleistä juttua äänikirjoista.

Suojelijan esittelyteksti Avaimen verkkokaupassa (painettu kirja ilmestyy 8.8.2024):

”Aatelissuvun päämies, teollisuusvaikuttaja Konrad Ledermann on kadonnut tai kuollut. Mikä mies Konrad Ledermann oikeastaan on? Tukholman poliisista sairauslomalla oleva nuori rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen alkaa tutkia Ledermannin sukuun liittyviä epäselvyyksiä. Jotain karmaisevaa tapahtui Taalainmaalla juhannusaattona 1958. Sisäpiiriläiset vaikenevat, lavertelijat taas pääsevät hengestään. Psykiatrisesta hoitolaitoksesta karanneen Sonja Bergin pakomatka jatkuu ylellisissä puitteissa Meksikossa. Joko hän on turvassa? Harrietin on selvitettävä, kuka suojeleekaan ja ketä – ja ennen kaikkea miksi.”

Perijän esittely Storytelissa:

”Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen on, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin?

Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa opiskelijaelämänsä New Yorkin taidepiireissä täysin tietämättömänä siitä, että hän on pian Ledermannin talousimperiumin tuleva perijä. Mahtisuvun vallasta taistelevat kuitenkin muutkin Ledermannit: kuolleeksi luultu patriarkka Konrad, vaimo Margareta sekä kaksoisveli Jeremias. Kuka on kenenkin puolella – ja valmis vaihtamaan puolta, ja millä hinnalla? Vallan viidakossa on lopulta kyse myös hengissä selviytymisestä. Rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen lähtee purkamaan vyyhtiä – ja törmää tekoon, joka asettaa rajat siihen, missä kulkee oikeus ja kohtuus.”

JUONIPALJASTUKSET PÄÄTTYVÄT!

 

Kesä on alkanut melkoisella myrskyllä kuunteluaikapalvelujen osalta. Ensin Elisa Kirjan ilmoitettiin yhdistyvän 17.6. BookBeatin kanssa, eli kuluttajan kannalta kenttä kapenee jälleen. Sitten nousi kohu BookBeatin sisäänvetotarjouksesta, jossa uudet käyttäjät saavat 30 tuntia ilmaista (= maksutonta) kuunteluaikaa, jonka voi käyttää 90 päivän kuluessa. Ei siis varsinaisesti mitään uutta tai mullistavaa (ja esimerkiksi jo mainitsemani Storytelin kampanja on paljon merkittävämpi vaikutuksiltaan), mutta kun sitä mainostettiin koko Helsingin Sanomien etusivun täyttäneessä ilmoituksessa ja kuvassa oli Eeva Kilvestä kertovan teoksen kansi Kilven kasvokuvalla varustettuna, somessa alkoi kuohua.

Jo useamman vuoden on käyty julkista keskustelua siitä, kuinka kehnosti kirjailijoille korvataan kuunteluaikapalveluissa kuunnelluista teoksista. Tämä on merkittävä epäkohta, jolle toivon pikaista oikeudenmukaista ratkaisua. Itse olen kentällä kuitenkin puhtaasti kuluttajan asemassa ja siksi myös seuraan eri palveluiden käyttöehtoja ja tarjouksia. En näe mieltä siinä, että ehdoin tahdoin maksaisin kovinta hintaa käyttämistäni palveluista ja sitten vain toivoisin sen koituvan tuottajan eduksi.

Käytän kuunteluaikapalveluja kohtuullisesti, eli kuuntelen noin 4–5 kirjaa kuukaudessa. Suurimmasta osasta niistä olen saanut myös painetun arvostelukappaleen, mutta aikani tehokkaasti hyödyntääkseni kuuntelen osan myös somessa esittelemistäni teoksista. Kuunteluaikapalvelujaksot maksan itse.

Storytel käytti tietysti omaa Storytel Original -sarjaansa ja sen seuraajia keinona houkutella asiakkaita. Heillä on tarjota jotain ainutlaatuista, mitä ei muualta saa. Tämä konsepti on hyvin ymmärrettävä, mutta suomalaisen laajoihin maksuttomiin kirjastopalveluihin tottuneelle lukijalle hieman hämmentävä. En saanut Sukulaista ja Perijää käyttööni mistään, koska en suostunut erikseen maksamaan niistä. Kun ne painetaan, pystyn jatkossa lainaamaan ne kirjastosta, vaikka mahdollista toki on, että sieltäkään niitä ei saisi jonottamatta. Mutta ainakin siis periaatteessa ne olisivat käteni ulottuvilla.

Taannoisessa Ruumiin kulttuurin jutussani JP Koskinen toteaa, että äänikirjoista ei julkaista lehtikritiikkiä. Kommentista on kulunut neljä vuotta, mutta näppituntumani on, että tilanne on edelleen sama. Yksi syy lienee juuri tuo, mistä edellä puhun. Kriitikolle kirjat ovat maksuttomia työvälineitä. Kuunteluaikapalvelut myönsivät ainakin neljä vuotta sitten hyvin nihkeästi mediakuunteluoikeusjaksoja.

Itse sain lehtijuttuani varten Storytelilta kuukauden mittaisen maksuttoman kuunteluaikajakson ja Word Audio Publishingilta olin jo aiemmin saanut Christina Larssonin dekkareista tiedostot käyttööni lyhyeksi määräajaksi. Tällaiset käytännöt eivät kannusta kritiikin tekemiseen äänikirjoista, ainakaan, kun palstatilaa kirjallisuuskritiikille on muutenkin yhä niukemmin suhteessa julkaistavan kirjallisuuden määrään.

Tilanne tuskin paranee, kun ensin äänikirjana julkaistu teos aikanaan julkaistaan painettuna. Esimerkiksi Sukulaisen äänikirjaversion ja painetun kirjan väliin mahtuu kolme vuotta. Kirja on siis median näkökulmasta jo auttamattoman ’vanha’, joten hiljaisuus valitettavasti jatkunee.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarja:

Meritta Koivisto: Sukulainen (Harriet Jaatinen 1)
Storytel Original, 2020. Lukija Vuokko Hovatta.
Avain 2023. 308 s.

Arvostelukappale. Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Meritta Koivisto: Suojelija (Harriet Jaatinen 2)
Storytel Original, 2021. Lukija Sanna Majuri.
Avain 2024. 320 s.

Meritta Koivisto: Perijä (Harriet Jaatinen 3)
Storyside, 2023. Lukija Sanna Majuri.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Kaisu Tuokko: Yksin #dekkariviikko

 

Jäi harmittamaan, että en viime syksynä saanut aikaiseksi kirjoittaa blogijuttua Kaisu Tuokon esikoisdekkarista Kosto. Sain kuitenkin haastatella Kaisu Tuokkoa ja toista esikoisdekkaristia Jussi Simolaa Turun kirjamessuilla, joten jutunainekset olisivat hyvinkin olleet koossa. Tie helvettiin on kuitenkin kivetty hyvillä aikomuksilla, minullakin.

Yritän nyt paikata tuota mokaani kirjoittamalla jutun Koston jatko-osasta Yksin, joka ilmestyi toukokuussa. Kirjat ovat osa Eevi Manner -sarjaa, johon on tulossa vielä useita osia. Muistaakseni kirjailija kertoi taannoisessa haastattelussa, että hänellä on aihiot ainakin kuuteen kirjaan.

Eevi Manner on idylliseen Kristiinankaupunkiin paluumuuttanut paikallislehden toimittaja. Eevin yksityiselämän merkittävin asia on lapsettomuus. Miehensä Mirekin kanssa Eevi on yrittänyt lasta jo pitkään, ja menossa on viimeinen raskas lapsettomuushoito. Eevi on päättänyt, että enempää hoitoja ja pettymyksiä hän ei enää kestä.

Sarjan ensimmäisessä osassa Eevi törmäsi penkomansa rikosjutun yhteydessä nuoruudenrakkauteensa Matsiin, joka työskentelee rikostutkijana Vaasan poliisissa mutta koska on toistaiseksi muuttanut perheen mökille, vastaa hän rikostutkinnasta Kristiinankaupungissa ja lähialueilla, ainakin toistaiseksi.

Eevin ja Matsin nuoruuden aikainen rakkaussuhde on päättynyt traumaattisesti, ja se aiheuttaa koko joukon jännitteitä heidän välilleen, mutta vähitellen ammatillinen yhteistyö on alkanut sujua. Mutta janottaako vanha suola?

Yksin-dekkari alkaa tehokkaasti, sillä heti alkuun Myllykalliolta löytyy vanhan naisen pahoinpidelty ruumis. Naisella on jalassaan paikallisen hoitokodin sukat. Ne ovatkin alkuun ainoa johtolanka, jonka avulla poliisi yrittää selvittää ruumiin henkilöyden. Kyseisestä hoitokodista ei kuitenkaan puutu yhtään asukasta.

Ruumislöytö kuohuttaa pikkukaupunkia, ja Eevi päättää ryhtyä kirjoittamaan artikkelia vanhusten kohtelusta hoitokodeissa. Samalla voisi vähän pöyhiä rikosjuttuakin hyvän skuupin toivossa.

Sekä Eevi että poliisit Matsin johdolla etenevät tutkimuksissa verkkaisesti. Samaan aikaan kummallakin on tahoillaan koko joukko muita ongelmia, joiden kanssa painia.

Eevi siis valmistautuu jälleen kerran raskaaseen lapsettomuushoitojaksoon. Sen lisäksi vanha vainooja on löytänyt hänet Kristiinankaupungista ja alkanut lähetellä taas uhkaavia viestejä. Hyväsydämisyyskin teettää töitä. Ensin Matsin narkkaripikkuveli Lasse haluaa majoittua Eevin luo, sitten paikalle tupsahtaa vanha koulukaveri Leea kahden lapsensa kanssa aviomiehen käytöksen alettua mennä liian pelottavaksi. Mirekin pinna alkaa myös kiristyä.

Lassen ilmestyminen kaupunkiin on Matsille ikävä yllätys. Veljesten välit ovat olleet totaalisesti poikki vuosia, ja Mats on vannottanut Lassea pysymään poissa Kristiinankaupungista. Veljen näkeminen nostaa pintaan ikäviä asioita miesten lapsuudesta ja nuoruudesta. Välit vaimon kanssa ovat kireät, eikä tilannetta helpota, että Italiassa reissaavaan poikaan ei saada yhteyttä.

Kaikkien näiden asioiden tuoksinassa varsinainen rikostutkinta tuntuu paikoin painuvan harmillisesti taka-alalle. Asetelma kun kuitenkin on varsin kutkuttava. Kuka vanha nainen oikein oli, miten hän joutui vähissä vaatteissa Myllykalliolle ja miksi kukaan ei tunnu kaipaavan häntä?

Lukijan kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, sillä yllättävän monet juonisäikeet alkavat lopulta kietoutua yhteen. Loppuhuipennuksena on vielä jännittävä takaa-ajokohtaus, joka nostattaa mukavasti sykettä. Ja ihan loppuun Tuokko on säästänyt kunnon koukun! Lukija on naulattu tiukasti odottamaan seuraavaa osaa!

Tyyliltään Eevi Manner -sarja on siis kepeähköä, cozy crimen suuntaan vahvasti kallellaan olevaa dekkaria, jossa päähenkilöiden ihmissuhdekuvioilla on vähintään saman verran painoa kuin runkona toimivalla rikosjuonella. Tämä on selvästi tietoinen ratkaisu, sillä Tuokolla on kyllä hallussaan myös kimuranttien ja koukuttavien murhajuonien punonta. Jos siis asettaa odotushorisonttinsa oikeaan asentoon, viihtyy Eevin ja Matsin parissa varmasti ihan mainiosti. Tiukkatahtista jännäriä etsivien sen sijaan kannattanee suunnata katseensa jonnekin muualle.

Rikosjuonet kirjoissa ovat itsenäiset, ja kirjailija on pitänyt visusti huolen, että Koston rikosjuonesta ei tihku pihaustakaan tähän kakkososaan. Sen sijaan noiden ihmissuhdekuvioiden ja esimerkiksi Eevin menneisyyden aaveita koskevan juonilinjan takia sarjaa kannattaisi lukea järjestyksessä.

Dekkarisarjan miljöönä toimiva pittoreski Kristiinankaupunki on yksi syy sarjan vetovoimaan. En vielä Kristiinankaupungissa käynyt, mutta arvatkaa vain, haluaisinko mennä! Suloiset puutarhat ja ihanat vanhat pikkukadut houkuttavat seireenin lailla, niin rakastavasti Tuokko niitä kuvaa.

Ilahduttavasti myös reaalimaailman Kristiinankaupunki on ottanut ojennetun matkailuvinkin vastaan ja aloittanut tänä kesänä aivan loistavan konseptin eli Kaisun ja Eevin jalanjäljissä -kävelykierrokset! Jokaisella pikkukaupungilla pitäisi olla oma dekkarisarjansa, eik vaa?

Kaisu Tuokko: Yksin
Eevi Manner 2.
Otava 2024. 303 s.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Kaarina Griffiths: Lintumies #dekkariviikko

 

Kirjailija, toimittaja ja terapeutti Kaarina Griffiths on asunut useita vuosia Englannissa karunkauniilla Cornwallin rannikolla, jonne hän on nyt päättänyt sijoittaa kokonaisen dekkarisarjan nimeltä Cornwall-mysteerit. Sarjan toinen osa Lintumies on ilmestynyt tänä keväänä ja saavuttanut ilmeistä suosiota suomalaisten brittidekkarifanien keskuudessa, eikä suotta. Griffiths yhdistelee mukavasti cozy crimen, arvoitusdekkarin ja poliisiromaanin aineksia.

Olen sarjan aloitusosa Meren syliin -dekkarin yhteydessä tehnyt selkoa Griffithsin tuotannosta ja sen teosten keskinäisistä yhteyksistä, joten en nyt tässä enää sen enempää avaa sitä. Sanon kuitenkin, että on edelleen ilahduttavaa nähdä, miten kirjoittaja on ripeästi kehittynyt ja nyt Lintumiehen ilmestyttyä voidaan jo todeta, että Kaarina Griffiths on ansaitusti vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa dekkarikentässä.

Kun nyt on sarjassa ilmestynyt kaksi dekkaria, voinee jo todeta, millaisista aineksista sarja muodostuu. Miljöönä on siis kuvauksellinen Cornwallin merenranta ja sen pittoreskit pikkukylät. Meren syliin -dekkarin tapahtumat sijoittuvat pieneen St Serenin kylään ja Lintumiehen taas lossimatkan takana saaressa sijaitsevaan vähän eristyneeseen Mawnan Smithin kylään.

Kummassakin pikkukylässä tapahtuu rikossarja, joka kytkeytyy paikalliseen kansanperinteeseen. St Serenin kylässä kerrotaan tarinaa merenneidosta, joka houkutteli kylän papin mukaansa, ja kun rantaluolasta löytyy merenneitoasuun puettu nuoren naisen ruumis, aletaan huhuta vanhan tarun liittymisestä murhaan. Mawnan Smithissä taas on kerrottu tarinaa Lintumiehestä, isosta linnunhahmoisesta ilmestyksestä, jonka näkeminen on tiennyt huonoa onnea, jopa kuolemaa. Kun Lintumies taas ilmestyy ja pian löytyy läheltä omituisesti aseteltu ruumis, lähtevät huhut liikkeelle kuin kulovalkea.

Kummassakaan rikosvyyhdissä ei lopulta ole kyse mistään yliluonnollisesta, vaan murhaajat vain ovelasti hyödyntävät paikallisia tarinoita ja lietsovat niiden avulla villejä huhuja ja pelkojakin. Molemmissa osissa on mukana mielenkiintoista kuvataidetta, mikä tuo mukavan lisänsä tarinoihin.

Sarjassa rikoksia ratkovat ja julmia rikollisia jahtaavat rikostarkastaja Paul Diggins ja profiloija Antti Honkanen, jotka ovat toiseen osaan tultaessa jo ystävystyneet taannoisten hankausten jälkeen.

Pidän kovasti Griffithsin dekkareiden vahvasta Suomi-kytköksestä. Antti Honkanen on suomalainen psykologi, joka on sattumusten kautta päätynyt isännöimään vaimonsa perintökartanoa Cornwalliin. Paul Diggins ystävystyi Meren syliin -dekkarin tuoksinassa suomalaisen naisen kanssa ja pitää tähän tiiviihkösti yhteyttä. Kun kerran kirjailijalla on vahvat kytkennät kahteen maahan, se saa mielestäni kernaasti näkyä myös tarinassa.

Rakennuttaja Logan Denzellin ruumis löydetään Mawnan Smithin kirkon pihalta. Ruumis on aseteltu näyttämään siltä, että Logan on pudonnut – tai pudotettu – alas kellotornista. Lisäksi miehen kummastakin sieraimesta törröttää musta linnun sulka. Poliisit löytävät Loganin suusta paperirullan, jolle on kirjoitettu vain kaksi sanaa: keskiviikko, veri.

Kun rikostarkastaja Diggins tiimeineen alkaa jututtaa kylän väkeä, selviää, että edellisiltana myyttinen Lintumies on näyttäytynyt kirkontornissa vuosikymmenten tauon jälkeen. Diggins tekee oitis ratkaisun kutsua Antti Honkanen mukaan tutkimaan tapausta. Ruumiin suusta löytynyt lappunen tuntuu lupaavan, että uhreja on tulossa lisääkin. Lisäksi lintumiesmyytti vaikuttaa juuri sellaiselta ainekselta, jossa Honkasen taidot ovat tarpeen.

Loganin tappamiseen ei oikein tunnu löytyvän kunnon motiivia, vaikka hän onkin ollut varsin aggressiivinen tontinhankinnassaan, eivätkä kaikki pidä hänen ja hänen liikekumppaninsa taidefestivaaleistakaan. Mutta kuka sellaisten syiden takia tekisi murhan? Sitä on vaikea käsittää.

Myös kylän hyvin eksentrinen erakko Branok, joka elelee syrjäisessä mökissään vain kesy Cleo-korppi seuranaan, tuntuu alusta asti liittyvän jotenkin tapaukseen. Huhun mukaan Branokilla olisi hallussaan sopivat siivet Lintumiehenä esiintymiseen. Mutta vanha erakko ei halua kommunikoida ainakaan englanniksi, eikä kornillakaan kovin vuolaasti. Joku on kuitenkin varastanut mieheltä vanhan valokuvan, jossa näyttäisi Branokin tekemän piirroksen perusteella olevan natsiupseeri muutaman paikallisen miehen seurassa. Keitä miehet ovat, miksi natsiupseeri olisi sotavuosina käynyt Mawnan Smithissä ja kuka varastaisi vanhan kuvan?

Uusia väkivallantekoja, uhkauksia, vihjeitä ja lopulta ruumiskin vielä tulee lisää, ennen kuin monimutkainen arvoitus on saatu onnellisesti selvitettyä. Samalla on taas tutustuttu paremmin sympaattiseen rikostarkastaja Digginsiin ja Antti Honkaseen, jonka yksityiselämässä tuntuu olevan jokin isompi muutos tuloillaan. On mukava tietää, että heidät vielä tapaa!

Kaarina Griffiths: Lintumies
Otava 2024. 384 s.
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.