Merja Mäki: Itki toisenkin

 

”En kuulu kanta-Suomeen,
mutta jos en kuulu enää Karjalaankaan,
niin minne sitten menen?”

Merja Mäen lähihistoriaan sijoittuva romaani Ennen lintuja teki minuun pari vuotta sitten suuren vaikutuksen. Laatokan saaren kalastajasuvun kohtalot talvisodan melskeissä ja evakkotiellä avasivat taas kerran uuden näkökulman suomalaisten lähimenneisyyteen. Päähenkilö Alli sysätään parantajanoppiin, vaikka hän haluaisi seurata isänsä jalanjäljissä ja ryhtyä kalastajaksi. Sota muuttaa kuitenkin kaiken. Pohjanmaalla ei kalastajia tarvita.

En yllättynyt, kun Mäki palkittiin Ennen lintuja -romaanistaan Tulenkantaja-palkinnolla vuonna 2022. Palkintoperusteissa korostettiin romaanin universaalia ja ajankohtaista pakolaisteemaa.

Mäen seuraavaan romaaniin alkoi ainakin minulla latautua melkoisesti odotuksia. Mistä hän kirjoittaisi tällä kertaa? Vieläkö Allin tarina jatkuisi? Tämän vuoden alkupuolella ilmestynyt romaani Itki toisenkin täytti kirkkaasti kaikki odotukseni ja pääsi positiivisella tavalla vähän yllättämäänkin. Kirja on ollut koko kevätkaudella lukemistani yksi vaikuttavimmista ja parhaista. Se on jättänyt pitkän jäljen ja johdattanut lisälukemisenkin pariin.

Itki toisenkin on itsenäinen jatko-osa Ennen lintuja -romaanille. Se on sitä ihan aidosti, eli ensimmäisen teoksen lukeminen ei ole minkäänlainen edellytys jälkimmäisen ymmärtämiselle. Ensimmäisen voi mainiosti lukea jälkimmäisen jo luettuaankin. Tämä ei aina ole itsestään selvää itsenäisistä jatko-osista puhuttaessa, joten siksi sen tässä nyt erikseen totean ja avaan.

 

Rintamalla miesten sota räjähteli ääniä. Mutta kotona naisten sota oli mykkää.

Kyse ei oikeastaan olekaan varsinaisesta perinteisestä sarjan jatko-osasta vaan jonkinlaisesta rinnakkaisteoksesta, vaikka ajallisesti ollaankin myöhemmissä tapahtumissa kuin ensimmäisessä romaanissa. Lukija tutustuu kokonaan uuteen päähenkilöön, miljööseen ja teemoihin.

Minäkertoja on 25-vuotias aunuksenkarjalainen opettaja Larja Rovio Suurmäen kylästä Viteleenjoen rannalta. Tapahtumat sijoittuvat vanhan rajan takaiseen Karjalaan Laatokan pohjoispuolelle jatkosodan vuosiin 1942–44. Suomalaiset ovat hyökänneet, ajaneet pois Puna-armeijan ja miehittäneet alueen. Paikallisesta väestöstä ovat aloilleen jääneet lähinnä lapset, vanhukset ja naiset, niin osittain hyökkäyksessä tuhoutuneessa Suurmäessäkin.

Miehittäjät toimivat miehittäjän ottein, ja paikallinen väestö luokitellaan kansallisiin ja epäkansallisiin. Jokainen tarvitsee valloittajan myöntämän kulkuluvan voidakseen liikkua kotikylässään. Tilanne on monin tavoin jännitteinen.

Vaikka eihän rajaseudun naisella puolia ollut. Oli vain tuuli, joka puhalsi vuoroin idästä, vuoroin lännestä.

Alkusivuilla Larja palaa kesällä 1942 kotikyläänsä oltuaan pitkään Kajaanissa opettajaleirillä saadakseen Neuvostoliiton aikaisen opettajantutkintonsa täydennettyä sellaiseksi, että se kelpaisi myös Suomen kouluissa. Kotiinpaluu pitkän poissaolon jälkeen pelottaa. Isän ja äidin salainen poliisi haki huostaansa jo neljä vuotta aikaisemmin. Onko kotitalo enää edes pystyssä? Miten pikkusisko Pola ja buabo Matja ovat pärjänneet kahdestaan?

Eivät kovin hyvin. Isänäiti Matja tekee kuolemaa, ja Pola on raskaana suomalaissotilaalle. Larjan suunnitelmat jatko-opintoleiristä valuvat nopeasti hiekkaan. Kyläläisten keskuudessa Larjan opiskeluja kanta-Suomen puolella ei katsota hyvällä, vaan niitä pidetään vaarallisena veljeilynä vihollisen kanssa. Erityisen hankalat välit ovat Misan, Larjan sulhasen, vanhempiin, jotka haluaisivat kontrolloida niin Larjaa kuin Polaakin. Misa on sotimassa rintaman toisella puolella, kuten monen muunkin talon työikäiset miehet.

Tunsin, kuinka sisässäni jokin murtui. Elämänsuoni ei ollutkaan enää lankaa vaan vuolaana virtaava joki, Viteleenjoen kaltainen. Se kohisi, eikä enää koskaan virran esteeksi voisi rakentaa uutta patoa.

Buabo Matja on ollut kylän itkijä, jonka tehtävänä on ollut saatella sielut tuonilmaisiin. Tehtävä on arvostettu, eikä siinä kuka tahansa voi toimia. Kuolemaa tekevä Matja taivuttelee pojantytärtään suostumaan kutsumukselleen. Larja vastustelee, hänhän on opettaja, järjen edustaja. Itkijän pitää antautua tunteen vietäväksi. Voisiko olla molempia?

Koska opinnot jäivät kesken, joutuu Larja nöyrtymään ja ottamaan apulaisen tehtävän koulusta, jossa on aiemmin työskennellyt opettajana. Nyt opettajat ovat tulleet Suomesta, ja erityisesti johtajaopettajan menetelmät tuntuvat Larjasta epäoikeudenmukaisilta ja tylyiltä. Lapset tarvitsevat hänen mielestään aivan toisenlaisia otteita voidakseen oppia.

Oppilaani katsoivat paripulpeteistaan, kun pyyhkäisin hihalla silmiäni. Heihin oli painunut samanlaisia mustaksi hiiltyneitä koloja kuin Arpimetsän ammutuille puille. Mutta osumajäljet olivat heillä siinä, missä lapsen sydämen olisi pitänyt olla.

Romaanin asetelma on todella mielenkiintoinen. Suomalaiset ovat miehittäjän asemassa ja pitävät itseään vapauttajina, joille paikallisten asukkaiden tulee olla kiitollisia. Vahvemman asemassa ja poikkeusoloissa voidaan ottaa ja otetaan erilaisia vapauksia kuin normaalisti. Koulun suomalaisopettajien kirkasotsainen valistusinto ja vahva aatteen palo näyttäytyvät vähemmän mairittelevassa valossa. Kulttuurien kohtaaminen ei suju välttämättä ihan niin jouhevasti kuin valloittajat toivoisivat.

Erityisen mielenkiintoinen on asetelma suomalaismiesten ja karjalaisnaisten välillä. Syntyy aitoja rakkaussuhteita, kuten Larjan ja Tuomaksen välillä, mutta on paljon karumpiakin kohtaloita. Kaikki miehet eivät halua kantaa vastuutaan sukupuolisuhteiden seurauksista. Mäki on ujuttanut näistä tarinaan useita erilaisia variaatioita. Kuinka pyyteetöntä voi olla rakkaus, joka annetaan ja otetaan vastineeksi leipäpalasta? Entä mitä tapahtuu suomalaiselle lapsen synnyttäneelle naiselle, jos suomalaiset sittenkin häviävät sodan? Rintaman taakse viedyt läheiset ovat kuin pantteja, jotka vaativat uskollisuutta. Mutta hengissäkin on jotenkin selvittävä.

Lukija tietää, että kesällä 1944 Suurmäestä tulee vielä nopea lähtö. Larja rakastuu sodan jatkuessa tahtomattaankin suomalaiseen Tuomakseen (joka on Ennen lintuja -romaanin Alli Alavan veli, siitä yhteys teosten välillä). Mies haluaa Larjan vaimokseen ja mukaansa kotiin Pohjanmaalle. Mutta voiko Larja lähteä? Miten kävisi Polan ja tämän pienen pojan? Misan kanssakin pitäisi asiat saada selvitettyä. Kun tilanne nopeasti kuumenee, Larja käy yhä kiivasta sisäistä kamppailuaan lähtemisen ja jäämisen välillä. Onko jo sittenkin liian myöhäistä?

Itki toisenkin on vaikuttava sotaromaani, joka antaa äänen niille, joiden ääntä ei juurikaan ole aikaisemmin kuultu: valloitettujen alueiden asukkaille, Karjalan alueen naisille, lapsille ja vanhuksille. Sodan tykkien jylinä kantautuu Suurmäkeen asti, ja se kumisee koko romaanin taustalla yhä painostavampana.

Itki toisenkin on myös koskettava rakkausromaani, jossa karjalaisen Larjan ja pohjalaisen Tuomaksen elämät risteävät ja yhdistyvät, arkaillen mutta vääjäämättä. Kumpikin on kokenut elämässään paljon raskaita ja kipeitä menetyksiä, kumpikin on omalla tavallaan rikki ja vaillinainen. Voiko rakkaus kestää kaikki paineet, joita siihen kohdistuu eri tahoilta?

Nautin kovasti Mäen kauniista kielestä, jota vahvasti maustavat karjalan kielen sanat ja poljento. Larjan kasvu itkijäksi on kuvattu taitavasti ja on jo itsessään kulttuuriteko. Katoava perinne on kirjattu eläytyen muistiin lukijan koettavaksi. Myös rajantakaisen Karjalan maisemat ja kulttuuri on imeytetty tarinaan niin, että ne aistii lukiessaan vahvasti.

Itki toisenkin on fiktiivinen historiallinen romaani, jonka pohjatyö on tehty huolella. Kaikki romaanin henkilöiden kohtaloiden käänteet voisivat olla totta. Luin romaanin kiehtovan aiheen innoittamana Pauliina Salmisen tietoteoksen Miehittäjän morsiamet, josta saa halutessaan lisätietoa Itä-Karjalan alueen miehittämisestä sekä suomalaissotilaiden ja paikallisten naisten välisistä suhteista. Näiden suhteiden seurauksena esimerkiksi syntyi lähes 500 aviotonta lasta. Naisten ja lasten kohtalot olivat monenkirjavia. Miehittäjän morsiamissa on myös hyvä alueen kartta, jota romaania lukiessani kaipailin.

Merja Mäki: Itki toisenkin
Gummerus, 2024. 415 s.

Arvostelukappale.

Pauliina Salminen: Miehittäjän morsiamet – Rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa
Atena, 2023. 207 s.

Lainattu kirjastosta.