”En kuulu kanta-Suomeen,
mutta jos en kuulu enää Karjalaankaan,
niin minne sitten menen?”
Merja Mäen lähihistoriaan sijoittuva romaani Ennen lintuja teki minuun pari vuotta sitten suuren vaikutuksen. Laatokan
saaren kalastajasuvun kohtalot talvisodan melskeissä ja evakkotiellä avasivat
taas kerran uuden näkökulman suomalaisten lähimenneisyyteen. Päähenkilö Alli
sysätään parantajanoppiin, vaikka hän haluaisi seurata isänsä jalanjäljissä ja
ryhtyä kalastajaksi. Sota muuttaa kuitenkin kaiken. Pohjanmaalla ei kalastajia
tarvita.
En yllättynyt, kun Mäki palkittiin Ennen lintuja
-romaanistaan Tulenkantaja-palkinnolla vuonna 2022. Palkintoperusteissa
korostettiin romaanin universaalia ja ajankohtaista pakolaisteemaa.
Mäen seuraavaan romaaniin alkoi ainakin minulla latautua
melkoisesti odotuksia. Mistä hän kirjoittaisi tällä kertaa? Vieläkö Allin
tarina jatkuisi? Tämän vuoden alkupuolella ilmestynyt romaani Itki toisenkin
täytti kirkkaasti kaikki odotukseni ja pääsi positiivisella tavalla vähän yllättämäänkin.
Kirja on ollut koko kevätkaudella lukemistani yksi vaikuttavimmista ja
parhaista. Se on jättänyt pitkän jäljen ja johdattanut lisälukemisenkin pariin.
Itki toisenkin on itsenäinen jatko-osa Ennen
lintuja -romaanille. Se on sitä ihan aidosti, eli ensimmäisen teoksen
lukeminen ei ole minkäänlainen edellytys jälkimmäisen ymmärtämiselle.
Ensimmäisen voi mainiosti lukea jälkimmäisen jo luettuaankin. Tämä ei aina ole
itsestään selvää itsenäisistä jatko-osista puhuttaessa, joten siksi sen tässä
nyt erikseen totean ja avaan.
Rintamalla miesten sota räjähteli ääniä. Mutta kotona
naisten sota oli mykkää.
Kyse ei oikeastaan olekaan varsinaisesta perinteisestä sarjan jatko-osasta
vaan jonkinlaisesta rinnakkaisteoksesta, vaikka ajallisesti ollaankin myöhemmissä
tapahtumissa kuin ensimmäisessä romaanissa. Lukija tutustuu kokonaan uuteen
päähenkilöön, miljööseen ja teemoihin.
Minäkertoja on 25-vuotias aunuksenkarjalainen opettaja Larja
Rovio Suurmäen kylästä Viteleenjoen rannalta. Tapahtumat sijoittuvat vanhan
rajan takaiseen Karjalaan Laatokan pohjoispuolelle jatkosodan vuosiin 1942–44. Suomalaiset
ovat hyökänneet, ajaneet pois Puna-armeijan ja miehittäneet alueen. Paikallisesta
väestöstä ovat aloilleen jääneet lähinnä lapset, vanhukset ja naiset, niin osittain
hyökkäyksessä tuhoutuneessa Suurmäessäkin.
Miehittäjät toimivat miehittäjän ottein, ja paikallinen
väestö luokitellaan kansallisiin ja epäkansallisiin. Jokainen tarvitsee valloittajan
myöntämän kulkuluvan voidakseen liikkua kotikylässään. Tilanne on monin tavoin
jännitteinen.
Vaikka eihän rajaseudun naisella puolia ollut. Oli vain tuuli, joka puhalsi
vuoroin idästä, vuoroin lännestä.
Alkusivuilla Larja palaa kesällä 1942 kotikyläänsä oltuaan pitkään Kajaanissa opettajaleirillä
saadakseen Neuvostoliiton aikaisen opettajantutkintonsa täydennettyä
sellaiseksi, että se kelpaisi myös Suomen kouluissa. Kotiinpaluu pitkän
poissaolon jälkeen pelottaa. Isän ja äidin salainen poliisi haki huostaansa jo
neljä vuotta aikaisemmin. Onko kotitalo enää edes pystyssä? Miten pikkusisko
Pola ja buabo Matja ovat pärjänneet kahdestaan?
Eivät kovin hyvin. Isänäiti Matja tekee kuolemaa, ja Pola on
raskaana suomalaissotilaalle. Larjan suunnitelmat jatko-opintoleiristä valuvat
nopeasti hiekkaan. Kyläläisten keskuudessa Larjan opiskeluja kanta-Suomen
puolella ei katsota hyvällä, vaan niitä pidetään vaarallisena veljeilynä
vihollisen kanssa. Erityisen hankalat välit ovat Misan, Larjan sulhasen,
vanhempiin, jotka haluaisivat kontrolloida niin Larjaa kuin Polaakin. Misa on
sotimassa rintaman toisella puolella, kuten monen muunkin talon työikäiset
miehet.
Tunsin, kuinka sisässäni jokin murtui. Elämänsuoni ei ollutkaan enää lankaa
vaan vuolaana virtaava joki, Viteleenjoen kaltainen. Se kohisi, eikä enää
koskaan virran esteeksi voisi rakentaa uutta patoa.
Buabo Matja on ollut kylän itkijä, jonka tehtävänä on ollut saatella sielut
tuonilmaisiin. Tehtävä on arvostettu, eikä siinä kuka tahansa voi toimia.
Kuolemaa tekevä Matja taivuttelee pojantytärtään suostumaan kutsumukselleen.
Larja vastustelee, hänhän on opettaja, järjen edustaja. Itkijän pitää antautua
tunteen vietäväksi. Voisiko olla molempia?
Koska opinnot jäivät kesken, joutuu Larja nöyrtymään ja
ottamaan apulaisen tehtävän koulusta, jossa on aiemmin työskennellyt opettajana.
Nyt opettajat ovat tulleet Suomesta, ja erityisesti johtajaopettajan menetelmät
tuntuvat Larjasta epäoikeudenmukaisilta ja tylyiltä. Lapset tarvitsevat hänen
mielestään aivan toisenlaisia otteita voidakseen oppia.
Oppilaani katsoivat paripulpeteistaan, kun pyyhkäisin
hihalla silmiäni. Heihin oli painunut samanlaisia mustaksi hiiltyneitä koloja
kuin Arpimetsän ammutuille puille. Mutta osumajäljet olivat heillä siinä, missä
lapsen sydämen olisi pitänyt olla.
Romaanin asetelma on todella mielenkiintoinen. Suomalaiset ovat miehittäjän
asemassa ja pitävät itseään vapauttajina, joille paikallisten asukkaiden tulee
olla kiitollisia. Vahvemman asemassa ja poikkeusoloissa voidaan ottaa ja
otetaan erilaisia vapauksia kuin normaalisti. Koulun suomalaisopettajien
kirkasotsainen valistusinto ja vahva aatteen palo näyttäytyvät vähemmän
mairittelevassa valossa. Kulttuurien kohtaaminen ei suju välttämättä ihan niin
jouhevasti kuin valloittajat toivoisivat.
Erityisen mielenkiintoinen on asetelma suomalaismiesten ja
karjalaisnaisten välillä. Syntyy aitoja rakkaussuhteita, kuten Larjan ja
Tuomaksen välillä, mutta on paljon karumpiakin kohtaloita. Kaikki miehet eivät
halua kantaa vastuutaan sukupuolisuhteiden seurauksista. Mäki on ujuttanut
näistä tarinaan useita erilaisia variaatioita. Kuinka pyyteetöntä voi olla
rakkaus, joka annetaan ja otetaan vastineeksi leipäpalasta? Entä mitä tapahtuu
suomalaiselle lapsen synnyttäneelle naiselle, jos suomalaiset sittenkin häviävät
sodan? Rintaman taakse viedyt läheiset ovat kuin pantteja, jotka vaativat
uskollisuutta. Mutta hengissäkin on jotenkin selvittävä.
Lukija tietää, että kesällä 1944 Suurmäestä tulee vielä
nopea lähtö. Larja rakastuu sodan jatkuessa tahtomattaankin suomalaiseen
Tuomakseen (joka on Ennen lintuja -romaanin Alli Alavan veli, siitä
yhteys teosten välillä). Mies haluaa Larjan vaimokseen ja mukaansa kotiin
Pohjanmaalle. Mutta voiko Larja lähteä? Miten kävisi Polan ja tämän pienen
pojan? Misan kanssakin pitäisi asiat saada selvitettyä. Kun tilanne nopeasti kuumenee,
Larja käy yhä kiivasta sisäistä kamppailuaan lähtemisen ja jäämisen välillä.
Onko jo sittenkin liian myöhäistä?
Itki toisenkin on vaikuttava sotaromaani, joka antaa
äänen niille, joiden ääntä ei juurikaan ole aikaisemmin kuultu: valloitettujen
alueiden asukkaille, Karjalan alueen naisille, lapsille ja vanhuksille. Sodan
tykkien jylinä kantautuu Suurmäkeen asti, ja se kumisee koko romaanin taustalla
yhä painostavampana.
Itki toisenkin on myös koskettava rakkausromaani,
jossa karjalaisen Larjan ja pohjalaisen Tuomaksen elämät risteävät ja yhdistyvät,
arkaillen mutta vääjäämättä. Kumpikin on kokenut elämässään paljon raskaita ja
kipeitä menetyksiä, kumpikin on omalla tavallaan rikki ja vaillinainen. Voiko
rakkaus kestää kaikki paineet, joita siihen kohdistuu eri tahoilta?
Nautin kovasti Mäen kauniista kielestä, jota vahvasti
maustavat karjalan kielen sanat ja poljento. Larjan kasvu itkijäksi on kuvattu taitavasti
ja on jo itsessään kulttuuriteko. Katoava perinne on kirjattu eläytyen muistiin
lukijan koettavaksi. Myös rajantakaisen Karjalan maisemat ja kulttuuri on imeytetty
tarinaan niin, että ne aistii lukiessaan vahvasti.
Itki toisenkin on fiktiivinen historiallinen romaani,
jonka pohjatyö on tehty huolella. Kaikki romaanin henkilöiden kohtaloiden
käänteet voisivat olla totta. Luin romaanin kiehtovan aiheen innoittamana Pauliina
Salmisen tietoteoksen Miehittäjän morsiamet, josta saa halutessaan
lisätietoa Itä-Karjalan alueen miehittämisestä sekä suomalaissotilaiden ja
paikallisten naisten välisistä suhteista. Näiden suhteiden seurauksena esimerkiksi
syntyi lähes 500 aviotonta lasta. Naisten ja lasten kohtalot olivat monenkirjavia.
Miehittäjän morsiamissa on myös hyvä alueen kartta, jota romaania
lukiessani kaipailin.
Merja Mäki: Itki toisenkin
Gummerus, 2024. 415 s.
Arvostelukappale.
Pauliina Salminen: Miehittäjän morsiamet – Rakkautta ja petoksia jatkosodan
Itä-Karjalassa
Atena, 2023. 207 s.
Lainattu kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti