Juha Ruusuvuori: Keskusteluja vainajien kanssa

 

Maagisrealistinen historiallinen veijariautofiktio. Jokseenkin hankalaa on tavoittaa kattavaa määritelmää Juha Ruusuvuoren romaanille Keskusteluja vainajien kanssa! Onneksi määritteleminen ei ole mitenkään pakollista, vaan romaanista saa vain nauttia ja hämmästellä kirjailijan ajatuksenjuoksua ja oivaltavaa mielikuvittelua. Loppuun päästyään löytää vielä sivun mittaisen luettelon lähteistä, joista tekijä on teokseensa ideoita ja aiheita ammentanut.

Romaanin minäkertoja on Juha Ruusuvuori -niminen mies, kirjailija, joka on yllättäen menettänyt vaimonsa ja jäänyt siis leskeksi. Surullinen tapahtuma on suistanut miehen elämän totutuilta raiteiltaan, ja hän alkaa pohdiskella ehkä vähän liikaakin tuonpuoleiseen siirtyneitä sukupolvia. Seurauksena on elävien ja kuolleiden välisen rajan rakoilu.

Esivanhemmat alkavat keskustella Ruusuvuoren kanssa, ja mies ottaa tehtäväkseen selvittää, mitkä hänen ominaisuutensa ja luonteenpiirteensä ovat peräisin mistäkin. Tarkoituksena on ruotia läpi sekä isän että äidin puoleiset sukulinjat, jolloin reitistä muodostuu mukavasti paraabelin muotoinen kuvio Hämeestä Helsingin kautta Pohjanmaalle.

Matkakumppanikseen Ruusuvuori saa sekarotuisen koiransa Reinon, joka kommentoi menoa ja kohdattuja vainajia sarkastisesti. Kirjailijalla on suunnitelmansa, mutta nopeasti käy ilmi, ettei vainajia pysty juurikaan hallitsemaan. He ilmiintyvät milloin mihinkin keskusteluun heittämään sekaan omat kommenttinsa. Vaiteliaista hämäläisesi-isistä ei saa juttua kiskottua hohtimillakaan, kun taas jotkut toiset ovat rasittavankin suulasta porukkaa.

Suvussa kulkeneet anekdootit ja tarinat ruoditaan läpi, uusia paljastuu ja vanhoistakin uusia ulottuvuuksia. Arka kohta Ruusuvuoren omassa elämässä, kipeä isäsuhde, saa sekin lievennystä asettuessaan osaksi tarinakudelmaa.

Keskusteluja vainajien kanssa on erikoinen lukukokemus. Se vaatii lukijalta keskittymistä ja antautumista omintakeiselle kerronnalle. Ruusuvuori ei ole lähtenyt kirjoittamaan perinteistä sukusaagaa, vaan ote on rennon veijarimainen. Maagisrealistista tyyliäkään ei kannata kavahtaa. Aaveiden kanssa keskustelu sujuu Ruusuvuorelta mukavasti, ja Reino-koiran välikommentit viimeistään vapauttavat tunnelman.

Romaanin pohjavire on kuitenkin vakava. Olemme lenkki sukupolvien ketjussa. Kovin vähän voimme tietää toisistamme, saati ennen meitä eläneistä. Mutta jotakin jälkiä voi kuitenkin löytyä. Mitä hennompia ne ovat, sitä arvokkaammilta ne tuntuvat.

 

”Menneet, olevat ja tulevat ovat samaan vyyhteen kiedottuja erivärisiä lankoja,
mikä värjätty nokkosella, mikä sipulilla. Ei niitä voi erottaa toisistaan.”

 

Juha Ruusuvuori: Keskusteluja vainajien kanssa
WSOY 2024. 237 s.

Arvostelukappale.