Maagisrealistinen historiallinen veijariautofiktio. Jokseenkin
hankalaa on tavoittaa kattavaa määritelmää Juha Ruusuvuoren romaanille Keskusteluja
vainajien kanssa! Onneksi määritteleminen ei ole mitenkään pakollista, vaan
romaanista saa vain nauttia ja hämmästellä kirjailijan ajatuksenjuoksua ja
oivaltavaa mielikuvittelua. Loppuun päästyään löytää vielä sivun mittaisen
luettelon lähteistä, joista tekijä on teokseensa ideoita ja aiheita ammentanut.
Romaanin minäkertoja on Juha Ruusuvuori -niminen mies,
kirjailija, joka on yllättäen menettänyt vaimonsa ja jäänyt siis leskeksi. Surullinen
tapahtuma on suistanut miehen elämän totutuilta raiteiltaan, ja hän alkaa
pohdiskella ehkä vähän liikaakin tuonpuoleiseen siirtyneitä sukupolvia.
Seurauksena on elävien ja kuolleiden välisen rajan rakoilu.
Esivanhemmat alkavat keskustella Ruusuvuoren kanssa, ja mies ottaa tehtäväkseen
selvittää, mitkä hänen ominaisuutensa ja luonteenpiirteensä ovat peräisin mistäkin.
Tarkoituksena on ruotia läpi sekä isän että äidin puoleiset sukulinjat, jolloin
reitistä muodostuu mukavasti paraabelin muotoinen kuvio Hämeestä Helsingin
kautta Pohjanmaalle.
Matkakumppanikseen Ruusuvuori saa sekarotuisen koiransa
Reinon, joka kommentoi menoa ja kohdattuja vainajia sarkastisesti. Kirjailijalla
on suunnitelmansa, mutta nopeasti käy ilmi, ettei vainajia pysty juurikaan hallitsemaan.
He ilmiintyvät milloin mihinkin keskusteluun heittämään sekaan omat kommenttinsa.
Vaiteliaista hämäläisesi-isistä ei saa juttua kiskottua hohtimillakaan, kun
taas jotkut toiset ovat rasittavankin suulasta porukkaa.
Suvussa kulkeneet anekdootit ja tarinat ruoditaan läpi,
uusia paljastuu ja vanhoistakin uusia ulottuvuuksia. Arka kohta Ruusuvuoren
omassa elämässä, kipeä isäsuhde, saa sekin lievennystä asettuessaan osaksi
tarinakudelmaa.
Keskusteluja vainajien kanssa on erikoinen lukukokemus. Se vaatii
lukijalta keskittymistä ja antautumista omintakeiselle kerronnalle. Ruusuvuori
ei ole lähtenyt kirjoittamaan perinteistä sukusaagaa, vaan ote on rennon veijarimainen.
Maagisrealistista tyyliäkään ei kannata kavahtaa. Aaveiden kanssa keskustelu sujuu
Ruusuvuorelta mukavasti, ja Reino-koiran välikommentit viimeistään vapauttavat
tunnelman.
Romaanin pohjavire on kuitenkin vakava. Olemme lenkki
sukupolvien ketjussa. Kovin vähän voimme tietää toisistamme, saati ennen meitä
eläneistä. Mutta jotakin jälkiä voi kuitenkin löytyä. Mitä hennompia ne ovat,
sitä arvokkaammilta ne tuntuvat.
”Menneet, olevat
ja tulevat ovat samaan vyyhteen kiedottuja erivärisiä lankoja,
mikä värjätty nokkosella, mikä sipulilla. Ei niitä voi erottaa toisistaan.”
Juha Ruusuvuori: Keskusteluja vainajien kanssa
WSOY 2024. 237 s.
Arvostelukappale.
P.S. Juha Ruusuvuori sai tästä romaanista Keskusteluja vainajien kanssa Turun Kirja- ja Ruokamessujen yhteisen Kirja à la Carte 2024 -palkinnon.
Kuulostaa erikoiselta. Näkeekö päähenkilö myös esi-isänsä ja -äitinsä vai kuuleeko pelkästään ääniä?
VastaaPoistaAri W
Kyllä esivanhemmat ilmiintyvät ihan todentuntuisina romaanin Juha Ruusuvuorelle. Hän seurustelee heidän kanssaan tovin, mutta sitten he haihtuvat olemattomiin tai lennähtävät milloin mihinkin. Melko metkaa menoa!
Poista