Mikko Malila: Kastanjasota

 

Kastanjasota on Mikko Malilan esikoisromaani, jonka miljöönä on lamavuoden 1994 Turku ja erityisesti Martin kaupunginosa. Minäkertoja on vitosluokkalainen poika, joka kavereineen on siirtymässä kesän jälkeen kuudennelle luokalle eli koulun vanhimmiksi. On siis menossa lapsuuden viimeinen kesä, jota värittää parempiosaisten korttelien poikien kanssa käytävä reviiritaistelu. Sen ammuksina ovat maahan varisseet kastanjat.

Pojan paras kaveri Santeri näkee huhtikuussa huoneensa kattoikkunasta ilmalaivan ja kapuaa sen kyytiin. Ilmalaivan kapteeni ajeluttaa Santeria kaupungin yllä, eikä Santeri kerro ilmalaivasta kenellekään muulle kuin parhaalle ystävälleen. Onko Santeri sekoamassa, vai mistä oikein on kysymys?

Kastanjasota oli minulle vaikea luettava. Syynä on Malilan käyttämä kielellinen tyylikeino, jossa lapsen ajattelutapa näytetään korostetun lyhyiden päälauseiden tykityksenä:

Meidän naapurit kyttäsi meitä. Ne kanteli herkästi. Isää ei valitukset kiinnostaneet. Se oli salaa samaa mieltä kanssamme. Naapureiden kukkapenkit, joihin me potkittiin palloa, ei olleet minkään arvoisia. Ne oli jämähtäneet väärälle vuosikymmenelle. Ne oli kaikki eläkeläisiä. Ne oli mahdollisuutensa jo saaneet.

Ymmärrän idean mainiosti, mutta jatkuva töksähtely lukiessa alkoi nopeasti käydä raskaaksi. Ajattelin, että tottuisin piankin tähän tyyliin, mutta niin ei sitten missään vaiheessa käynyt.

Lasten maailma näyttäytyy romaanissa pelottavana ja ahdistavana. Aikuisilla on omat murheensa, joten he eivät tunnu näkevän eivätkä kuulevan, mitä heidän silmiensä alla tapahtuu. Eletään tosiaan suuren lama-ajan viimeisiä aikoja, mikä myös näkyy vanhempien käytöksessä. Malila tavoittaa ajan ankean tunnelman valitettavankin hyvin. Niihin aikoihin on vaikea tuntea nostalgista kaipuuta.

Mikko Malila: Kastanjasota
Otava 2024. 223 s.

Arvostelukappale.