”Te ootte tosi varovaisia ihmisiä. Teille on tosi tärkeää
miltä kaikki näyttää ulospäin.”
Vastamelu on Anssi Hemmilän toinen romaani.
Esikoisromaani Ilosaari (Tammi, 2019) kertoo nuorista aikuisista, jotka pääosin
ovat matkalla Joensuuhun rockfestareille. Annulle ja Hilulle on tärkeintä saada
hyvää materiaalia somekanaville. En ole Ilosaarta lukenut, mutta nimi ja
kansikuvakin vaikuttavat kyllä tutuilta.
Hemmilän toisinkoinen kertoo myös nuorista, joskin ehkä aavistuksen
esikoisromaanin henkilöitä varttuneemmista aikuisista eli noin kolmikymppisistä
Vilmasta ja Juhanista. Vilma tekee työkseen asiakasanalyyseja pankille, ja Juhani
on rahastonhoitajana toisessa yrityksessä. Kumpikin on enemmän tai vähemmän
sinkku, ainakin, jos ei oteta lukuun Vilman salasuhdetta parhaan ystävänsä
entiseen aviomieheen.
Ajatus vakituisesta, päämäärätietoisesta parisuhteesta on oikeastaan
kummallekin vähän vieras tai ainakin epäajankohtainen. Joku kumppani olisi kiva
olla, mutta jonkun kassa yhdessä asuminen vaikuttaa liian vaivalloiselta
kuviolta.
Romaanin tapahtumat käynnistyvät samoihin aikoihin kuin
koronapandemiakin. Etätyöt ja kokoontumisrajoitukset ahdistavat helsinkiläisiä,
ja Juhanin pomo lähettää tämän kesän alussa tekemään töitä omalle kesämökilleen
Lohjanjärven rannalle. Juhani ei tosiaankaan ole mökki- tai maaseutuihmisiä
eikä piittaa rentoutumisesta tai muusta sellaisesta työntekoa häiritsevästä toiminnasta,
mutta hän huomaa yllätyksekseen viihtyvänsä aika hyvin.
Sitten eräänä aamuna mökkilaiturin aurinkotuolissa nukkuu nuori
nainen, Vilma. Juhani ja Vilma tutustuvat, vähän nihkeästi ja molemmin puolin
vähän varautuneina, mutta kuitenkin. Välillä yhteydenpidossa on pitkiä taukoja,
ja kun sitten taas toinen tekee aloitteen, ryhdytään hitaasti uudelleen
tapailemaan. Yhdessä oleminen tuntuu jos ei nyt ihanalta niin ainakin
mukiinmenevältä. Miksi vaivautua etsimään parempaakaan, kun näin on hyvä?
”Mikään kiva juttu ei tapahtunut itsestään vaan vaati
paljon kaikenlaisia järjestelyjä ja jatkuvaa ylläpitoa. Eikä se riittänyt että
oli kivaa. Koko ajan olisi pitänyt olla kivempaa kuin aiemmin tai muuten sai
yhtäkkiä huomata että kaikki olikin kauheaa ja pilalla. Siinä vaiheessa ei enää
voinut tehdä mitään.”
Juhanin päämääränä on ansaita niin paljon rahaa, että voi
40-vuotiaana jäädä pois töistä. Sitä ennen ei elämästä oikein ehdi eikä
tarvitse nauttia. Raha-asioissa Juhani on vahvoilla, mutta sosiaaliset tilanteet
eivät häneltä oikein suju. Tekisi mieli tehdä hänen käyttäytymisensä perusteella
hänelle diagnoosikin.
”Tyytyväinen? Mä en ole koskaan tyytyväinen enkä edes
halua olla. Se ei ole kovin kehittävää, ei oikein vie eteenpäin. Siitä ei
seuraa mitään hyvää.”
Vilma taas luonnehtii itseään feministiksi. Hän haluaisi
tehdä kaiken oikein ja käyttää paljon aikaa sen miettimiseen, miltä hänen
tekemisensä vaikuttavat toisten silmissä.
”Joskus oli kai pakko vain odotella. Hän pyrki
ajattelemaan niin ettei se ollut rangaistus, kukaan ei yrittänyt rangaista
häntä mistään. Ei ainakaan kukaan muu kuin hän itse. Hän tiesi että hänellä oli
taipumus olla välillä vähän vaativa mutta hän ei kuitenkaan tarvinnut paljon
ollakseen tyytyväinen.”
Seassa seikkailee vielä Tuomo, Venlan parhaan ystävän Railin
entinen mies, joka haluaa paikata hylätyksi tulemistaan rakastumalla Venlaan.
Heillä siis on jonkin aikaa suhde, mutta Venla katkaisee sen ja kehottaa Tuomoa
kirjoittamaan vaikka päiväkirjaa. Mies ottaa neuvosta vaarin ehkä vähän turhankin
kirjaimellisesti, sillä hän alkaa kirjoittaa autofiktiivistä romaania.
Korona-ajan absurdien vaiheiden ja ilmiöiden kertauksena Vastamelu
toimii mielestäni hyvin. On mielenkiintoista huomata, kuinka nopeasti aikanaan
hyvinkin kuohuttaneet ja elämää rajoittaneet asiat alkavat häipyä mielestä. Hemmilä
käsittelee aihetta henkilöidensä kautta lempeän ironisesti.
Sen sijaan hyväosaisten kolmikymppisten helsinkiläisten vaisuhkot
parisuhdekuviot ja jatkuvat itseanalyysit eivät oikein minua onnistuneet koskettamaan.
Toki tekee hyvää katsella tuttuja ilmiöitä itselle uusista näkökulmista ja tulla
muistutetuksi, että asiat voidaan kokea hyvinkin eri tavoin kuin itse ne kokee.
Tunnustan, että eniten riemastuin lyhyestä kohtauksesta,
jossa Juhani joutuu käymään borrelioosin viimeisessä kontrollissa Pusulan terveyskeskuksessa.
Se taas johtuu siitä, että paikka sattuu olemaan tuttu.
Anssi Hemmilä: Vastamelu
Tammi 2024. 306 s.
Arvostelukappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti