Anssi Hemmilä: Vastamelu

 

”Te ootte tosi varovaisia ihmisiä. Teille on tosi tärkeää miltä kaikki näyttää ulospäin.”

Vastamelu on Anssi Hemmilän toinen romaani. Esikoisromaani Ilosaari (Tammi, 2019) kertoo nuorista aikuisista, jotka pääosin ovat matkalla Joensuuhun rockfestareille. Annulle ja Hilulle on tärkeintä saada hyvää materiaalia somekanaville. En ole Ilosaarta lukenut, mutta nimi ja kansikuvakin vaikuttavat kyllä tutuilta.

Hemmilän toisinkoinen kertoo myös nuorista, joskin ehkä aavistuksen esikoisromaanin henkilöitä varttuneemmista aikuisista eli noin kolmikymppisistä Vilmasta ja Juhanista. Vilma tekee työkseen asiakasanalyyseja pankille, ja Juhani on rahastonhoitajana toisessa yrityksessä. Kumpikin on enemmän tai vähemmän sinkku, ainakin, jos ei oteta lukuun Vilman salasuhdetta parhaan ystävänsä entiseen aviomieheen.

Ajatus vakituisesta, päämäärätietoisesta parisuhteesta on oikeastaan kummallekin vähän vieras tai ainakin epäajankohtainen. Joku kumppani olisi kiva olla, mutta jonkun kassa yhdessä asuminen vaikuttaa liian vaivalloiselta kuviolta.

Romaanin tapahtumat käynnistyvät samoihin aikoihin kuin koronapandemiakin. Etätyöt ja kokoontumisrajoitukset ahdistavat helsinkiläisiä, ja Juhanin pomo lähettää tämän kesän alussa tekemään töitä omalle kesämökilleen Lohjanjärven rannalle. Juhani ei tosiaankaan ole mökki- tai maaseutuihmisiä eikä piittaa rentoutumisesta tai muusta sellaisesta työntekoa häiritsevästä toiminnasta, mutta hän huomaa yllätyksekseen viihtyvänsä aika hyvin.

Sitten eräänä aamuna mökkilaiturin aurinkotuolissa nukkuu nuori nainen, Vilma. Juhani ja Vilma tutustuvat, vähän nihkeästi ja molemmin puolin vähän varautuneina, mutta kuitenkin. Välillä yhteydenpidossa on pitkiä taukoja, ja kun sitten taas toinen tekee aloitteen, ryhdytään hitaasti uudelleen tapailemaan. Yhdessä oleminen tuntuu jos ei nyt ihanalta niin ainakin mukiinmenevältä. Miksi vaivautua etsimään parempaakaan, kun näin on hyvä?

”Mikään kiva juttu ei tapahtunut itsestään vaan vaati paljon kaikenlaisia järjestelyjä ja jatkuvaa ylläpitoa. Eikä se riittänyt että oli kivaa. Koko ajan olisi pitänyt olla kivempaa kuin aiemmin tai muuten sai yhtäkkiä huomata että kaikki olikin kauheaa ja pilalla. Siinä vaiheessa ei enää voinut tehdä mitään.”

Juhanin päämääränä on ansaita niin paljon rahaa, että voi 40-vuotiaana jäädä pois töistä. Sitä ennen ei elämästä oikein ehdi eikä tarvitse nauttia. Raha-asioissa Juhani on vahvoilla, mutta sosiaaliset tilanteet eivät häneltä oikein suju. Tekisi mieli tehdä hänen käyttäytymisensä perusteella hänelle diagnoosikin.

”Tyytyväinen? Mä en ole koskaan tyytyväinen enkä edes halua olla. Se ei ole kovin kehittävää, ei oikein vie eteenpäin. Siitä ei seuraa mitään hyvää.”

Vilma taas luonnehtii itseään feministiksi. Hän haluaisi tehdä kaiken oikein ja käyttää paljon aikaa sen miettimiseen, miltä hänen tekemisensä vaikuttavat toisten silmissä.

”Joskus oli kai pakko vain odotella. Hän pyrki ajattelemaan niin ettei se ollut rangaistus, kukaan ei yrittänyt rangaista häntä mistään. Ei ainakaan kukaan muu kuin hän itse. Hän tiesi että hänellä oli taipumus olla välillä vähän vaativa mutta hän ei kuitenkaan tarvinnut paljon ollakseen tyytyväinen.”

Seassa seikkailee vielä Tuomo, Venlan parhaan ystävän Railin entinen mies, joka haluaa paikata hylätyksi tulemistaan rakastumalla Venlaan. Heillä siis on jonkin aikaa suhde, mutta Venla katkaisee sen ja kehottaa Tuomoa kirjoittamaan vaikka päiväkirjaa. Mies ottaa neuvosta vaarin ehkä vähän turhankin kirjaimellisesti, sillä hän alkaa kirjoittaa autofiktiivistä romaania.

Korona-ajan absurdien vaiheiden ja ilmiöiden kertauksena Vastamelu toimii mielestäni hyvin. On mielenkiintoista huomata, kuinka nopeasti aikanaan hyvinkin kuohuttaneet ja elämää rajoittaneet asiat alkavat häipyä mielestä. Hemmilä käsittelee aihetta henkilöidensä kautta lempeän ironisesti.

Sen sijaan hyväosaisten kolmikymppisten helsinkiläisten vaisuhkot parisuhdekuviot ja jatkuvat itseanalyysit eivät oikein minua onnistuneet koskettamaan. Toki tekee hyvää katsella tuttuja ilmiöitä itselle uusista näkökulmista ja tulla muistutetuksi, että asiat voidaan kokea hyvinkin eri tavoin kuin itse ne kokee.

Tunnustan, että eniten riemastuin lyhyestä kohtauksesta, jossa Juhani joutuu käymään borrelioosin viimeisessä kontrollissa Pusulan terveyskeskuksessa. Se taas johtuu siitä, että paikka sattuu olemaan tuttu.  

Anssi Hemmilä: Vastamelu
Tammi 2024. 306 s.

Arvostelukappale.