Pulaa materiaalista ei tosiaankaan ole, sillä ajattelin
tehdä kymmenen kirjan ehdotuslistauksen, mutta alle kolmessa minuutissa koossa
oli tusina kirjaa. On siis korostettava, että alle listaamani teokset ovat vain
satunnaisesti mieleeni tulleet mielestäni kyseiseen tarkoitukseen hyvin sopivat
teokset. Niitä yhdistää se seikka, että olen ne kaikki jo itse lukenut ja
erinomaisiksi havainnut. Kirjat on listattu mieleenputkahtamisjärjestyksessä.
Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto (Gummerus,
2024)
Ulkoasu karkottanee ennakkoasenteisimmat miesoletetut lukijat: (veren)punaisen
taustan edessä katsojaan selin oleva naishahmo pitkässä maahan asti ulottuvassa
leningissä. Kirjailijakin vielä nainen! Mutta ihan kaikille (sota)historiasta
kiinnostuneille lukijoille suosittelen tätä suorastaan kuumasti. Toinen
päähenkilöistä eli Ruotsin karoliiniarmeijan ratsuväen sotilas Matthias Erwast
selviää vain hädin tuskin hengissä pahamaineisesta Napuen taistelusta, eivätkä
kiperät tilanteet suinkaan jää siihen. Toisaalla seurataan, miten Matthiaksen
siskontytär Christina kulkee vääjäämättä kohti Hailuodon murhaperjantaina
tunnettua kammottavaa verilöylyä. Hurja, kauheiden tapahtumien tärkeä romaani!
Anneli Kanto: Rottien pyhimys (Gummerus, 2022)
Lumoava tarina Hattulan kirkon maalareista ja erityisesti Pelliina Rutgerintyttären
osuudesta valtaisaan urakkaan on houkutellut runsaan yleisön tutustumaan kyseiseen
kirkkoon (ja Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon). Kanto vie lukijansa
unohtumattomalle aikamatkalle mielenkiintoisen ammatin harjoittajien työn
pariin. Kuvia työstäessään maalarit pohdiskelevat filosofisiakin kysymyksiä
lähtien taiteen olemuksesta aina uskonnollisten tarinoiden tarkoitusperiin asti.
Rottien pyhimys on romaanina melkoinen täysosuma. Se
on juoneltaan koukuttava, aiheeltaan kiehtova ja teemoiltaan puhutteleva. Värikäs
keskiaikaisista asiakirjoista ammentava kieli on persoonallista, miljöö on
rakennettu huolella ja henkilökuvaus on koskettavaa. Ei siis kannata hylätä
tätäkään teosta sen kirjoittajan ja päähenkilön sukupuolen takia.
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Hulvattomimpia lukemiani romaaneja koskaan! En vain lakkaa ylistämästä
tätä teosta. Mutta mitä kertoa siitä, kun kaikki sen sisäisessä maailmassa on
iloisesti vinksallaan ja maagisen realismin läpitunkemaa?
Karilan teksti on kertakaikkisen hurmaavaa. Lappilaisten repliikit on
kirjoitettu murteella, mikä jo tuo mukavan säväyksen. Miljöön kuvaus on myös
värikästä ja kipakan rehellistä. Helle riivaa pohjoista Suomea, eikä se ole
lainkaan mukavaa. Verenhimoiset sääskiparvet ja paarmat vainoavat saalista
herkeämättä ja turvemöröt vartovat, milloin suolla kulkijan huomio herpaantuu
ja ne pääsevät imaisemaan pahaa aavistamattoman uhrinsa suon uumeniin. Poliisi
Janatuisen takapenkillä möllöttää peijooni Musti, kun hän jahtaa murhaepäiltyä,
joka taas yrittää pelastaa maailmaa maagista haukea narraamalla…
Johanna Tuomola: Kaikki totuudet (Myllylahti, 2024)
Kokeneen dekkaristi Johanna Tuomolan tuorein romaani on kaikkea muuta kuin
pelkästään viihdyttävä dekkaripläjäys. Tuomola on tarttunut tabuaiheeseen eli
pedofiliaan ja käsittelee sitä ennakkoluulottomasti niin uhrin kuin
tekijöidenkin näkökulmista, myös jälkimmäisiä ymmärtäen mutta ei todellakaan
tekoja hyväksyen. Tämä kaikki on puettu toimivaan sarjamurhamysteeripakettiin. Kirjailijalla
on vahva psykologinen ote tapahtumiin, ja Kaikki totuudet on
lopulta melko rankka lukukokemus. Lapsena pedofiilien uhriksi joutuneen Linnean
näkökulma ja hänen kokemansa koskettavat syvältä, järkyttävätkin.
Jani Nieminen: Äijähaara (Tammi, 2024)
Äijähaaran parissa ajattelin monesti, että ei todellakaan ole
helppoa olla mies! Kristianin (nuori koti-isä-kirjailija) jatkuva
huolestuneisuus ja hänen tuntemansa erilaiset pelot ja uhat uuvuttavat paitsi
Kristiania itseään myös lukijaa jossakin vaiheessa. Terapeutti Alanen ei
turhaan puhuu Kristianille moneen otteeseen luottamisesta. Nieminen kirjoittaa
dialogivetoisesti, mikä antaa keveyttä Kristianin paikoin tuskalliselle
analysoinnille ja vatvonnalle. Miehen päänsisäiset keskustelut terapeutin
kanssa leikkaavat tekstiin yllättävissä kohdissa avaten taustoja, samoin
muistot Kristianin ja vaimo Saaran seurusteluajoilta. Missä vaiheessa kaikki
muuttui niin vaikeaksi?
Mikko Malila: Kastanjasota (Otava, 2024)
Esikoisromaani, jonka miljöönä on lamavuoden 1994 Turku ja erityisesti Martin
kaupunginosa. Minäkertoja on vitosluokkalainen poika, joka kavereineen on
siirtymässä kesän jälkeen kuudennelle luokalle eli koulun vanhimmiksi. On siis
menossa lapsuuden viimeinen kesä, jota värittää parempiosaisten korttelien
poikien kanssa käytävä reviiritaistelu. Sen ammuksina ovat maahan varisseet
kastanjat. Lasten maailma näyttäytyy romaanissa pelottavana ja ahdistavana.
Aikuisilla on omat murheensa, joten he eivät tunnu näkevän eivätkä kuulevan,
mitä heidän silmiensä alla tapahtuu.
Marjo Ahlsten: Naiskaarti 1918 (Into, 2024)
Naiskaarti 1918 on hieman erikoinen tietokirja, sillä se on paitsi
selvitys Valkeakosken naiskaartin vaiheista myös Marjo Ahlstenin
sairauskertomus. Jokainen luku alkaa parin kappaleen mittaisella kuvauksella
hänen syöpähoitojensa vaiheesta, hänen tuntemuksistaan ja tunteistaan
kulloisessakin tilanteessa. Siirtymä historian tapahtumiin on joka kerta yhtä
suoraviivainen.
Ahlsten jäljittää todennäköisesti kaikki Valkeakosken
naiskaartin aseistetut sotilaat ja saa tarkennettua heidän määränsä 55
henkilöön. Karu totuus on, että heistä vain 13 oli elossa vuoden 1918 jälkeen.
Moni kaatui taisteluissa, osa sairastui tai kuoli nälkään leireillä, mutta
suurin osa menehtyneistä teloitettiin eli murhattiin. Silmiinpistävää on, miten
suuri osa juuri naissotilaista päätyi teloitettaviksi. Naisten sotimista
pidettiin jostain syystä erityisen raskauttavana. Kuvaukset Hauhon, Lahden
Hennalan sekä Hämeenlinnan teloituksista ovat pysäyttäviä.
Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä (On
the Shoulders of Otava) Suom. Lauri Lattu. (Haamu, 2024)
Oivallinen pari Marjo Ahlstenin tarinalliselle tietokirjalle. Mauro on
brittikirjailija, joka on yllättäen tarttunut samaan aiheeseen Ahlstenin kanssa
mutta kirjoittanut täysin toisenlaisen teoksen. Pienoisromaanin tapahtumat
sijoittuvat Suomen kansalaissodan aikaan suurin piirtein helmikuun
loppupuolelle tai maaliskuun alkuun maaseudulle Tampereen tuntumaan, ja
keskiössä on pieni joukko punaisten naiskaartilaisia.
Kauhufantasiaromaanin sijoittaminen juuri tuohon ympäristöön
on melkoinen veto. Asetelma on jo itsessään kauhea: nuoret tytöt yrittävät
löytää omia joukkojaan sekasortoisessa sodassa, jossa rintamalinjoja on vain
satunnaisesti. Maaseudulla kuka tahansa voi olla joko omia tai vihollisia, ja
olosuhteet ovat ankarat.
JP Koskinen: Ukkoslintu (Like, 2024)
Koskisen upea Tulisiipi-romaani (Like, 2019) täydentyi
ensin esiosa Haukansilmällä (Like, 2021), ja nyt trilogia sai
lopulta keskiosansa. Nuori lehtimieslupaus Janne Kuura kaipaa isompia haasteita
ja karistaa ensin Minnesotan ja sitten New Yorkin pölyt harteiltaan. Päämääränä
on ensimmäisen maailmansodan helvetinkattilana kiehuva Eurooppa. Janne haluaa
selvittää, mistä sodassa oikein on kysymys. Sitkeä, vähän naiivinkin peloton nuorukainen
järjestää itsensä tapahtumien keskipisteeseen ensin länsi-, sitten itärintamalle.
Järkeä sotimiseen ei vain tunnu löytyvän.
Tämän voi hyvin lukea itsenäisenä teoksena, mutta sen
jälkeen kyllä haluaa ahmia loputkin sarjasta. Sarjan lukemisjärjestys on vapaa,
onhan se kirjoitettukin vapaassa järjestyksessä.
Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi? - Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun
Karjalaan jääneistä (Gummerus, 2023)
Oman isoisoisänsä ja kokonimikaimansa jäljittämisestä kertova Antti Järven
tietoteos sai viime vuonna Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Vanhempi Antti
Järvi jäi maaliskuussa 1940 Laatokan rannalla Lahdenpohjan kylässä
sijainneeseen kotiinsa, kun lähes kaikki muut alueen asukkaat, Antti Järven
perhe mukaan lukien, evakuoitiin uuden rajan taakse Suomeen. Järvi aloittaa pitkän
ja monipolvisen selvitystyön. Miksi perheellinen isoisoisä ei lähtenyt
määräyksistä huolimatta evakkoon? Mitä hänelle tapahtui suomalaisten
vetäytymisen jälkeen? Miksi rajan taakse vapaaehtoisesti jääneistä ei ole
aiemmin juuri puhuttu? Moni kysymys saa vastauksensa, mutta osa jää
lopullisiksi arvoituksiksi. (Tämän kylkeen suosittelen bonuksena Merja Mäen
upeaa romaania Itki toisenkin, josta avautuu toinen mielenkiintoinen
näkökulma teemaan.)
Heikki Hietala: Tuhkat (Sitruuna, 2023)
Ihana romaani hulttioisän ja aikuisen pojan kipeästä suhteesta. Säntillisen,
viimeisen päälle kunnollisen ja pidättyvän rauhallisen Pekan elämä mullistuu,
kun faija kuolee Espanjassa. On lähdettävä selvittämään isän kiusallista elämää
ja rauhaa häiritsevää kuolemaa. Pian käsissä on tuhkauurna, mutta Euroopan
lentoliikenne on jumissa toisen tuhkan takia. Lisäksi omista juurista on
paljastunut odottamattomia, selvittelyä kaipaavia seikkoja.
Hietala kirjoittaa vaivattoman oloisesti ja hauskasti. Huumori on leppoisan
lempeää, ja kommellukset, joihin Pekka matkallaan ajautuu, ovat oikeasti
hauskoja, aavistuksen absurdejakin, mutta niitä ei ole ahdettu tarinaan liikaa.
Oikein onnistunutta hyvänmielen miesviihdettä siis!
Niilo Sevänen: Ikitalven polku (Gummerus, 2024)
Metallimusiikin puolella kansainvälistä uraa tekevän Niilo Seväsen
fantasiaromaani Ilkitalven polku ilmestyi alkutalvesta. Edelleen
odottelen sille läpimurtoa niin Suomessa kuin maailmallakin. Kyse on Ikitalvi-sarjan
aloitusosasta, joten kai tässä on vain maltettava mielensä.
Fantasiaharrastajille tämä on kyllä melkoinen herkkupala, jota rohkenen suositella
sellaisillekin lukijoille, jotka vierastavat fantasiagenreä.
Ikitalvi-sarjasta tulee varmasti todella eeppinen, oikea
tapaus fantasiagenressä. Ainakin kaikki merkit ovat nyt ilmassa.
Hyviä vinkkejä. Monet näistä lukisin itsekin. Minun valintani miehelleni on John Grishamin Lunnaat.
VastaaPoistaMukavia vinkkejä kaikki itse kallistuin uutuuteen ja ostin Joel Elstelän romaanin Izak. Se oli mielestäni paras isänpäivälahja..
VastaaPoista