lauantai 23. marraskuuta 2024

Joona Keskitalo: Suo, joka upposi (Takamailla 2)

 


Joona Keskitalon uuden Takamailla -sarjan aloitusosa Saari, joka repesi oli suorastaan riemastuttava lukukokemus. Myönnän, että ainakin yhden kymmenyksen lukukokemustani kohotti omintakeisen jännitysromaanin ilmeisen esikuvan tai vähintäänkin innoittajan tunnistaminen. Kysehän on tietenkin Fargo-tv-sarjan suomalaistetusta versiosta! Eikä siis mitenkään latteasta matkimisesta vaan oikeasti omaperäisestä tyylistä, joka tekee kivasti kunniaa esikuvalleen tai ainakin vinkkaa silmää sille, joka yhteyden tunnistaa.

Esikuvan ideaa noudattaa sekin, että Takamailla-sarjan osat ovat täysin itsenäisiä. Edes yhdistävää päähenkilöä tai miljöötä ei ole. On vain samatapainen nyrjähtänyt yleistunnelma. Lukija voi olla varma oikeastaan vain siitä, että tarina lähtee jossakin kohtaa lipeämään melkoiseen absurdiin menoon, joka kuitenkin tuntuu kummallisen normaalilta teoksen sisäisessä maailmassa.

Sarjaa julkaistaan nopealla tahdilla, sillä Saari, joka repesi ilmestyi helmikuussa, kakkososa Suo, joka upposi marraskuussa ja Tunturi, joka ulvoi on tulossa ensi vuoden kesäkuussa.

Suo, joka upposi sijoittuu kasitien varteen Revonlahdelle. Tunnustan, että minun piti nettikartasta kurkata, onko kyseinen paikka oikeasti olemassa. Onhan se. Kartan mukaan paikkakunta sijaitsee Raahesta suurin piirtein koilliseen. Eurooppatie E8 kulkee keskustaajaman läpi.

Lukuohjeeksi romaanin alkulehdellä todetaan:

”Tämä on tarina kahdesta huoltoasemasta ja kuudesta ruumiista Pohjois-Pohjanmaata halkovan pikitien varrella.”

Aika hyvin tiivistetty.

Lehtosen perhe on pitänyt pitkään SEO-huoltoasemaa kasitien kupeessa. Yrityksen asema on ollut vakaa, sillä se on myös seudun ainoa huoltoasema. Lehtosten naapurit Kasket kuitenkin havittelevat itselleen myös lupaa avata huoltoasema kasitien varteen.

Asetelma on monin tavoin tulenarka. Tietenkään Lehtoset eivät kaipaa ylipäätään kilpailevaa yritystä apajilleen, mutta erityisen pahaksi kiivasluonteinen Matti Lehtonen kokee tilanteen, koska hänen vaimonsa on aikanaan jättänyt hänet ja häipynyt naapuri Tarja Kasken aviomiehen matkaan. Lehtoset ja Kasket ovat lähinaapurit mutta katkerat periviholliset.

1980-luvun alussa Matti Lehtonen onnistuu suhteillaan vaikuttamaan siihen, että kunta hylkää Kaskien huoltamolle hakeman luvan. Tämä ei tietenkään naapurisuhteita mitenkään lämmitä.

Lehtosen 17-vuotias Maria-tytär on koko elämänsä elänyt huoltoasemayrittäjäperheessä ja tuntee nuoresta iästään huolimatta alan hyvin, onhan hän työskennellyt perheyrityksessä koko teini-ikänsä. Mikäli Mariasta on kiinni, asiaan on tuleva muutos ihan pian. Heti kun vain suinkin voi, tyttö aikoo karistaa Suomen, Revonlahden, perheiden välisen ikuisen sodan ja ennen kaikkea huoltoasemat kannoiltaan ja muuttaa Los Angelesiin.

Marian suunnitelmat alkavat kuitenkin mennä pahasti pieleen samana päivänä, kun isä saa tiedon Kaskien huoltoasemaluvan epäämisestä. Isän ja Marian näkemykset tytön vapaa-ajanvietosta ajautuvat avoimeen riitaan, ja Maria lähtee kotoa aikomuksenaan juhlia tyttökaverinsa kanssa vähän railakkaammin. Ystävää ei kuitenkaan näy eikä kuulu. Sen sijaan kylätietä tulee Teemu Kaski, vain vähän Mariaa vanhempi naapurinpoika, ja Maria kipuaa Teemun auton etupenkille.

Seuraavana aamuna Maria herää perheen huoltoaseman keinonahkasohvalta kauheassa krapulassa ja yltä päältä veressä. Pihalla puutarhatuolissa retkottaa isä Matti hengettömänä verilammikossa. Häntä on puukotettu lukuisia kertoja eri puolille vartaloa. Mitä on tapahtunut? Sitä Maria ei kuollakseenkaan voi muistaa.

Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, keskellä 1990-luvun laman synkimpiä aikoja, Maria vapautuu vankilasta ja palaa Revonlahdelle. Isän veli Jussi on hoitanut perheyritystä ronskein ottein ja laajentanut rohkeasti perustamalla kolme uutta huoltoasemaa eri puolille maakuntaa. Jussi on luvannut maksaa Marialle hyvitystä isän perinnöstä, joka on häneltä evätty rikoksen takia. Ajat ovat kuitenkin huonot, eikä setä ole sen paremmin maksukykyinen kuin -haluinenkaan. Maria huomaa olevansa jumissa kotipitäjässään ja lapsuudenkodissaan. Unelma Amerikkaan muutosta lykkääntyy jälleen. Ja sitten tulee uusi ruumis.

Suo, joka upposi on minusta tunnelmaltaan pari astetta sarjan aloitusosaa tummempi. Huumori näissä teoksissa on pikimustaa ja perustuu ainakin osittain henkilöiden tekemiin yllättäviin ratkaisuihin ongelmatilanteissa. Realistista poliisidekkaria odottava varmasti pettyy, koska näkökulma tapahtumien pyörteeseen temmatuissa ihmisissä, jotka siis yrittävät ratkoa yhä pahemmiksi käyviä ongelmiaan luovilla ratkaisuillaan.

Mukana on aavistuksenomainen maaginen häivähdys, mutta keskeistä on kysymys, mihin lukija voi lopulta uskoa. Keskitalo on rakentanut tähän trilleriin oivallisen juoniverkon, jonka lankoihin lukija tarttuu milloin mistäkin raajastaan.

Tapahtumat siis sijoittuvat sekä 1980-luvun alkuun että 1990-luvun alun lama-aikaan. Tämä tuo mukanaan mukavaa nostalgiaa, koska älypuhelimista ja sosiaalisesta mediasta ei vielä osattu edes haaveilla. Lamaan ja sen myötä tulleeseen työttömyysaaltoon Mariakin törmää vapauduttuaan karulla tavalla. Työnvälitystoimistosta on tullut työvoimatoimisto, josta on turha yrittää töitä kysellä. Tarjolla on vain työttömyyskorvausta.

Tykkään Takamailla-sarjan nyrjähtäneestä meiningistä kovasti! Seuraavaa osaa siis vain odottelemaan.

Joona Keskitalo: Suo, joka upposi
Bazar 2024. 320 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Arvostelukappale. Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti