Joona Keskitalon uuden Takamailla -sarjan aloitusosa Saari, joka repesi oli suorastaan riemastuttava lukukokemus. Myönnän, että
ainakin yhden kymmenyksen lukukokemustani kohotti omintakeisen jännitysromaanin
ilmeisen esikuvan tai vähintäänkin innoittajan tunnistaminen. Kysehän on tietenkin
Fargo-tv-sarjan suomalaistetusta versiosta! Eikä siis mitenkään latteasta
matkimisesta vaan oikeasti omaperäisestä tyylistä, joka tekee kivasti kunniaa
esikuvalleen tai ainakin vinkkaa silmää sille, joka yhteyden tunnistaa.
Esikuvan ideaa noudattaa sekin, että Takamailla-sarjan osat
ovat täysin itsenäisiä. Edes yhdistävää päähenkilöä tai miljöötä ei ole. On vain
samatapainen nyrjähtänyt yleistunnelma. Lukija voi olla varma oikeastaan vain
siitä, että tarina lähtee jossakin kohtaa lipeämään melkoiseen absurdiin menoon,
joka kuitenkin tuntuu kummallisen normaalilta teoksen sisäisessä maailmassa.
Sarjaa julkaistaan nopealla tahdilla, sillä Saari, joka
repesi ilmestyi helmikuussa, kakkososa Suo, joka upposi marraskuussa
ja Tunturi, joka ulvoi on tulossa ensi vuoden kesäkuussa.
Suo, joka upposi sijoittuu kasitien varteen
Revonlahdelle. Tunnustan, että minun piti nettikartasta kurkata, onko kyseinen paikka
oikeasti olemassa. Onhan se. Kartan mukaan paikkakunta sijaitsee Raahesta suurin
piirtein koilliseen. Eurooppatie E8 kulkee keskustaajaman läpi.
Lukuohjeeksi romaanin alkulehdellä todetaan:
”Tämä on tarina kahdesta huoltoasemasta ja kuudesta ruumiista
Pohjois-Pohjanmaata halkovan pikitien varrella.”
Aika hyvin tiivistetty.
Lehtosen perhe on pitänyt pitkään SEO-huoltoasemaa kasitien
kupeessa. Yrityksen asema on ollut vakaa, sillä se on myös seudun ainoa huoltoasema.
Lehtosten naapurit Kasket kuitenkin havittelevat itselleen myös lupaa avata
huoltoasema kasitien varteen.
Asetelma on monin tavoin tulenarka. Tietenkään Lehtoset
eivät kaipaa ylipäätään kilpailevaa yritystä apajilleen, mutta erityisen
pahaksi kiivasluonteinen Matti Lehtonen kokee tilanteen, koska hänen vaimonsa
on aikanaan jättänyt hänet ja häipynyt naapuri Tarja Kasken aviomiehen matkaan.
Lehtoset ja Kasket ovat lähinaapurit mutta katkerat periviholliset.
1980-luvun alussa Matti Lehtonen onnistuu suhteillaan
vaikuttamaan siihen, että kunta hylkää Kaskien huoltamolle hakeman luvan. Tämä
ei tietenkään naapurisuhteita mitenkään lämmitä.
Lehtosen 17-vuotias Maria-tytär on koko elämänsä elänyt
huoltoasemayrittäjäperheessä ja tuntee nuoresta iästään huolimatta alan hyvin,
onhan hän työskennellyt perheyrityksessä koko teini-ikänsä. Mikäli Mariasta on
kiinni, asiaan on tuleva muutos ihan pian. Heti kun vain suinkin voi, tyttö
aikoo karistaa Suomen, Revonlahden, perheiden välisen ikuisen sodan ja ennen kaikkea
huoltoasemat kannoiltaan ja muuttaa Los Angelesiin.
Marian suunnitelmat alkavat kuitenkin mennä pahasti pieleen
samana päivänä, kun isä saa tiedon Kaskien huoltoasemaluvan epäämisestä. Isän
ja Marian näkemykset tytön vapaa-ajanvietosta ajautuvat avoimeen riitaan, ja
Maria lähtee kotoa aikomuksenaan juhlia tyttökaverinsa kanssa vähän railakkaammin.
Ystävää ei kuitenkaan näy eikä kuulu. Sen sijaan kylätietä tulee Teemu Kaski,
vain vähän Mariaa vanhempi naapurinpoika, ja Maria kipuaa Teemun auton
etupenkille.
Seuraavana aamuna Maria herää perheen huoltoaseman keinonahkasohvalta
kauheassa krapulassa ja yltä päältä veressä. Pihalla puutarhatuolissa retkottaa
isä Matti hengettömänä verilammikossa. Häntä on puukotettu lukuisia kertoja eri
puolille vartaloa. Mitä on tapahtunut? Sitä Maria ei kuollakseenkaan voi
muistaa.
Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, keskellä 1990-luvun laman
synkimpiä aikoja, Maria vapautuu vankilasta ja palaa Revonlahdelle. Isän veli
Jussi on hoitanut perheyritystä ronskein ottein ja laajentanut rohkeasti
perustamalla kolme uutta huoltoasemaa eri puolille maakuntaa. Jussi on luvannut
maksaa Marialle hyvitystä isän perinnöstä, joka on häneltä evätty rikoksen
takia. Ajat ovat kuitenkin huonot, eikä setä ole sen paremmin maksukykyinen
kuin -haluinenkaan. Maria huomaa olevansa jumissa kotipitäjässään ja lapsuudenkodissaan.
Unelma Amerikkaan muutosta lykkääntyy jälleen. Ja sitten tulee uusi ruumis.
Suo, joka upposi on minusta tunnelmaltaan pari
astetta sarjan aloitusosaa tummempi. Huumori näissä teoksissa on pikimustaa ja
perustuu ainakin osittain henkilöiden tekemiin yllättäviin ratkaisuihin ongelmatilanteissa.
Realistista poliisidekkaria odottava varmasti pettyy, koska näkökulma tapahtumien
pyörteeseen temmatuissa ihmisissä, jotka siis yrittävät ratkoa yhä pahemmiksi
käyviä ongelmiaan luovilla ratkaisuillaan.
Mukana on aavistuksenomainen maaginen häivähdys, mutta keskeistä
on kysymys, mihin lukija voi lopulta uskoa. Keskitalo on rakentanut tähän trilleriin
oivallisen juoniverkon, jonka lankoihin lukija tarttuu milloin mistäkin
raajastaan.
Tapahtumat siis sijoittuvat sekä 1980-luvun alkuun että
1990-luvun alun lama-aikaan. Tämä tuo mukanaan mukavaa nostalgiaa, koska älypuhelimista
ja sosiaalisesta mediasta ei vielä osattu edes haaveilla. Lamaan ja sen myötä
tulleeseen työttömyysaaltoon Mariakin törmää vapauduttuaan karulla tavalla. Työnvälitystoimistosta
on tullut työvoimatoimisto, josta on turha yrittää töitä kysellä. Tarjolla on
vain työttömyyskorvausta.
Tykkään Takamailla-sarjan nyrjähtäneestä meiningistä
kovasti! Seuraavaa osaa siis vain odottelemaan.
Joona Keskitalo: Suo, joka upposi
Bazar 2024. 320 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.
Arvostelukappale. Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti