Aino Leppänen: Luk(i)ossa

 

Kylläpä pidin tästä kirjasta! Aino Leppäsen säeromaani Luk(i)ossa ja sen päähenkilö lukiolaispoika Joose veivät sydämeni kertalukemalla. Jo teoksen nimi sulkeineen on kivan monimerkityksinen. Ollaan lukossa lukiossa, ja siitähän romaanissa on kyse.

Alkusanoissa Leppänen avaa lyhyesti teosta ja lopun kiitoksissa sen syntyä vähän enemmänkin. Romaanin perustana on valitettavan monia ihan oikeita ja tosia koulukiusaamistapauksia. Kirjailijaa oli jäänyt painamaan oma nuoruudenkokemus, jossa hän oli sivusta seurannut luokkatoverinsa kiusaamista. Miksi hän ei tehnyt mitään? Miten olisi voinut puuttua ja auttaa? Kun menneisyydelle ei enää ollut mitään tehtävissä, hän alkoi kerätä materiaalia tietokirjaa varten.

Koulukiusaamista käsittelevää tietokirjaa ei kuitenkaan koskaan syntynyt, mutta tuli sen sijaan säeromaani (ja sille myös ainakin yksi jatko-osa). Alkusanoissa kirjailija muistuttaa, että teos on täysin fiktiivinen, vaikka miljöönä toimiva Vaalan kunta onkin olemassa. Kirjan lopussa on kuitenkin ihan aitoja koulukiusaamisen uhrien tarinoita ja terveisiä. Näitä tarinoita on mukana myös itse kertomuksessa oivaltavasti upotettuna.

Joose asuu kahdestaan isänsä kanssa. He ovat muuttaneet Joosen peruskouluiän aikana lukemattomia kertoja isän työn takia. Ennen lukion aloittamista he muuttavat Vaalan kuntaan ja Joosella on jälleen kerran edessään uusi koulu uusine ihmisineen. Isä ei paljoakaan juttele poikansa kanssa, ei ainakaan tärkeistä asioista kuten äidin poismenosta. Arki on tasaista ja väritöntä, vähän pakkopullantuoksuista puurtamista. Ei ihme, että Joose on monin tavoin lukossa.

Uusi koulu on pieni, vain noin viidenkymmenen oppilaan lukio. Joosen luokalla on joukko poikia, jotka erottuvat joukosta pukeutumisellaan. He tulevat joka päivä kouluun puku päällään. Jokaista porukan poikaa on kiusattu jossain vaiheessa, ja he ovat päättäneet lyöttäytyä yhteen ja alkaa noudattaa HIMYM-tv-sarjan Barney Stinsonin periaatetta ’Suit up’. Pian hiljainen Joose yllätyksekseen huomaa olevansa osa ihan oikeaa kaveriporukkaa. Toisia ei jostain syystä tunnu yhtään haittaavan Joosen vähäpuheisuus.

Vähitellen Joose alkaa tajuta viihtyvänsä ja kotiutuvansa Vaalaan. On pukupoikasakki ja Antun ihana isosisko Tiina, joka kirjoittaa ylioppilaaksi ja suunnittelee yliopistoon menoa, naapurin Veke äiteineen ja sitten on Veken koira Hermu, ehkä paras juttu kaikista. Joose rakastaa koiria, mutta isä ei halua koiraa.

Juuri, kun kaikki alkaa olla niin loistavasti kuin nyt vain Joosen elämässä voi olla, isä ilmoittaa pelätyn uutisen. Työmaa on valmistumassa ja edessä on taas muutto.

Luk(i)ossa on siis säeromaani. Jouhevasti etenevän kerronnan katkaisevat kuitenkin parin sivun mittaiset tavanomaiset proosajaksot, joissa tarina katkaistaan kurkistamalla Joosen kohtaamien ihmisten menneisyyteen. Lähes jokaisella on takanaan jokin rankka kokemus kiusaamisesta jossakin vaiheessa elämäänsä. Tämä muistuttaa jälleen kerran siitä, miten vähän voimme kohtaamiemme ihmisten taustoista ja kokemuksista tietää, jos he eivät niistä meille kerro. Leppäsen ratkaisu toimii erinomaisesti.

Aloin pitää kovasti Joosesta ja hänen kaveriporukastaan. Ja se tärkein terveinen kiusatuilta kiusatuille: kerro jollekulle!

Aino Leppänen: Luk(i)ossa
Myllylahti 2024. 237 s.

Arvostelukappale.

Lukupiirimme teemana olivat säeromaanit. Luin ja kuuntelin seuraavat säeromaanit:

Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle (Karisto, 2021)
Aino Leppänen: Luk(i)ossa (Myllylahti, 2024)
Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus (Otava, 2021)
Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais (Otava, 2021)
Satu Tammela: Murtumia (Kaarna, 2024)
Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia (WSOY, 2024)