Vuoden 2023 lokakuussa hyppäsin viimein Tapani Baggen
Värisarjan kyytiin, vaikkakin vähän harmillisesti nykytyylilleni uskollisesti
ei viimeisimmästä osasta. Silloinen tuorein sarjan osa oli samalla jo sen
kahdeksas eli Pomminvihreät renkaat. Pidin lukemastani niin
paljon, että päätin jossain vaiheessa lukea aiemmatkin osat. Aikomukseksi se on
tosin jäänytkin siinä määrin, että Bagge ehti jo julkaista sarjan yhdeksännen
osan Violetti vainoaja enkä minä ole tehnyt aiempien osien suhteen
mitään.
 |
| Tapani Bagge (vas.) ja JP Koskinen keskustelevat Violetista vainoajasta ja Värisarjasta Tampereen kirjafestarien dekkarilauantaina 30.11.2024. |
Tampereen kirjafestareilla oli kuuntelemassa
dekkarilauantain haastatteluja, joista yhdessä JP Koskinen jututti
Baggea tämän uusimmasta dekkarista eli Violetista vainoajasta. Olin toki
sen ilmestymisen ja upeat kannet jo pannut merkille, mutta sisällöstä en tiennyt
mitään. Niinpä yllätys oli melkoinen, kun kävi ilmi, että uusin Mujus-dekkari
sijoittuu Lohjalle ja Virkkalaan vuoden 1954 kesäkuun alkupäiviin. Maisemat
olisivat siis hyvinkin tuttuja. Oli ostettava kirja heti mukaan.
Lukuaika oli loppuvuodesta kovinkin kortilla taas kerran, joten otin Violetin vainoajan kuunteluun vasta vuoden viimeisenä päivänä. Alkupuolen kuuntelin, mutta sitten loppupuolella olikin turvauduttava taas vanhaan tehomenetelmään eli vuoroin painetun kirjan lukemista sohvalla ja kotihommien ohella äänikirjan kuuntelua. Varma merkki hyvin vetävästä kirjasta.
Yksityisetsivä Väinö Mujunen on sodassa toisen kätensä
menettänyt invalidi, joka siitä huolimatta jatkaa aktiiviurallaan
menestyksekkäästi. Mukavan rosoinen Mujunen on entinen Valpon ylietsivä ja
ainakin parin sodan veteraani, joka on ymmärtänyt hypätä Valpon kelkasta ennen
sen muuttumista punaiseksi. Nyt hän siis pyörittää pientä yksityisetsivätoimistoa
Helsingissä. Viime tapaamisen jälkeen Mari ja Rane Ruuti on palkattu firmaan
ihan virallisiksi apulaisiksi. Naisasiat ovat hieman rempallaan, mutta ei
suinkaan siksi, etteivätkö naiset Mujusesta pitäisi tai hän heistä.
 |
| Näkymä, jota Kalkki-Anselmi katseli kartanonsa työhuoneen ikkunasta. Kuva on siis nykyisin kunnostetusta Petter Forsströmin puistosta. Puisto on upea! |
Mujunen on kutsuttu Lohjan Virkkalaan tapaamaan tunnettua tehtailija
Kalkki-Anselmi Hofstedtia. Paikan päällä käy ilmi, että Hofstedtin vaimo Ellen
on kidnapattu viikkoa aikaisemmin ja nyt hänestä vaaditaan muhkeita lunnaita. Kalkki-Anselmilla
on palkollisinaan varsin kirjavaa joukkoa, kuten turvallisuuspäällikkönä
toimiva Karlsson, Mujusen entinen alainen Valposta. Karlsson oli sodan
loppukahinoissa paennut Ruotsin puolelle ja palannut vasta valvontakomission
poistuttua.
Dekkarin tapahtumapaikat ovat oikeita, ja myös Kalkki-Anselmilla
ja hänen Ellen-vaimollaan on historialliset esikuvansa eli vuorineuvos Petter Forsström, tuttavallisemmin Kalkki-Petteri, ja hänen vaimonsa Margit.
Pariskunnan aiemmat vaiheet noudattelevat romaanissa historiallisten
esikuviensa elämänkulkua, mutta Mujusen astuessa kuvaan ovat tarinalinjat jo
lähteneet eroamaan toisistaan, eli kaikki varsinaiset tapahtumat dekkarissa
ovat fiktiota.
 |
| Näkymä Petter Forsströmin puiston alareunasta kohti kartanoa. Päärakennus on käsittämättömästi purettu. |
Persoonallinen Kalkki-Anselmi ei suostu antamaan vaimonsa sieppausta
poliisin tutkittavaksi, vaikka kuten Mujunen nopeasti päättelee, ainakin
paikallinen virkavalta on visusti patruunan taskussa. Mujunen suostuu ottamaan
toimeksiannon ja reilun ennakkomaksun vastaan ja majoittuu Virkkalan Klubille
tehtaan laskuun. Ainoa johtolanka Ellen-rouvan katoamistapauksessa on Forsströmien
kartanon liepeillä tapahtuma-aikaan nähty violetti Volvo, mutta Mujusella on
epäilyksensä koko sieppaustarinan suhteen. Sitten alkaa tulla ruumiita.
Samaan aikaan kun Mujunen selvittelee Lohjalla kimurantiksi
osoittautuvaa sieppausta, hoitavat Mari ja Rane Helsingissä arkisemmalta
vaikuttavaa tapausta. Aviomies epäilee vaimoaan uskottomuudesta ja on pestannut
yksityisetsivät varjostamaan tätä. Tapaus osoittautuu kuitenkin joksikin ihan
muuksi, kuten lukija alusta asti tietää. Mukana kuvioissa on myös
espanjalaisittain suomea murtava violettiin kokopukuun sonnustautunut
palkkatappaja. Kuka hänen kohteensa on ja miksi?
Tarina kulkee jälleen erinomaisen luistavasti, pitkälti dialogivetoisesti. Mukana on leppoisaa huumoria mutta myös kiperiä tilanteita ja yllätyskäänteitä. Tyyli tuo jotenkin mieleen vanhojen suomalaisten elokuvien tunnelman ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Katalat roistot ja rikolliset juonivat kavalasti yksityisten ihmisten ja koko kansakunnan tuhoksi, mutta Mujunen kyllä hoitelee homman kotiin samalla myhäillen ja lämmintä huumoria viljellen. Tämä on joskus kaipailemaani maskuliinisempaa cozy crimea!
Violetti vainoaja toimii mainiosti niin lukien kuin
kuunnellenkin. On kyllä ne aiemmatkin Mujus-dekkarit luettava!
Tapani Bagge: Violetti vainoaja
CrimeTime 2024. 288 s.
Äänikirjan lukija Pertti Koivula.
Kannet Jussi Kaakinen.
Ostettu. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.
Väinö Mujusesta kertova Värisarja:
Valkoinen hehku (Tammi, 2009)
Sininen aave (Tammi, 2011)
Musta pyörre (CrimeTime, 2012)
Punainen varjo (CrimeTime, 2013)
Sinimusta kyyti (CrimeTime, 2020)
Keltainen Cadillac (CrimeTime, 2021)
Punamusta baby (CrimeTime, 2022)
Pomminvihreät renkaat (CrimeTime, 2023)
Violetti vainoaja (CrimeTime, 2024)
