tiistai 5. elokuuta 2025

Ville Similä: Kani nimeltä Paisti

 


Pommit putoilivat ja koti oli kaukana. Ei ollut varmaa, pääsivätkö he koskaan takaisin Katajanokalle. Jotta ahdistavat ajat tuntuisivat siedettävämmiltä, isä toi Mirjalle säkissä pienen lemmikkikanin.
Jotta aikojen ahdistavuus ei täysin unohtuisi, kanille annettiin nimeksi Paisti. Jonain päivänä se kantaisi kortensa yhteiseen kekoon, tai pataan. Poikkeusaikoina yksilön on oltava valmis uhraamaan itsensä yhteisen hyvän eteen.

Ville Similä (s. 1977) on Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja, tietokirjailija ja basisti”, kertoo Kirjasampo-sivusto. Similä on julkaissut yhdessä Mervi Vuorelan kanssa musiikkitietokirjat Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015 (Like, 2015) ja Ultra Bra – Sokeana hetkenä (WSOY, 2018). Kani nimeltä Paisti on Similän esikoisromaani.

Romaanin takakannessa luvataan, että ”riemastuttavan ja haikean romaanin kertoja lennättää lukijan sukunsa matkassa poikki vuosisadan”, ja juuri niin myös tapahtuu. Romaanin minäkertoja on 1970-luvulla syntyvä poika, jonka lapsuutta kuvataan muiden sukupolvien tarinoiden lomassa ja erityisesti romaanin lopussa. Tarina päättyy 1990-luvun alkuun, kun poika on 13-vuotias ja perhe hajoaa.

Romaanissa seurataan sekä pojan isän- että äidinpuoleisten sukulaisten vaiheita 1800-luvun lopulta romaanin nykyhetkeen asti. Väkeä on siis runsaasti, minkä lisäksi tarinat eivät noudata kronologiaa, joten lukijaa kyllä viedään melkoista kyytiä. Se ei kuitenkaan varsinaisesti haittaa, sillä kyyti on paitsi pomppuista myös luvatusti riemastuttavaa.

Ankeista ja synkistäkin tapahtumista kerrotaan hauskan napakasti ja hieman erikoisiin yksityiskohtiin huomiota kiinnittäen sekä hersyvästi ja samalla lakonisen oivaltavasti suomen kieltä käyttäen.

Myyrät olivat aina syöneet kaiken. Emme keksineet mitään lajiketta minkä ne olisivat jättäneet meille. Nyt me katsoimme riemuissamme, kun ensimmäiset kesäkurpitsat nousivat maasta eivätkä myyrät olleet syöneet niitä.  ---
Mutta mikään ei auttanut.
Mirja otti jäljelle jääneet kesäkurpitsat ja viskasi ne suureen sammioon ja teki niistä viiniä.

Suomen historia tulee siis kerrattua melkoista pikavauhtia sukujen tarinoiden kautta. Pohjalla on kuitenkin haikean surumielinen pohjavire ja kysymys elämän ja kaiken muunkin järjettömyydestä nousee tuon tuosta lukijan mieleen.

Kirjailija Ville Similän suvussa on monia nimekkäitä henkilöitä, kuten veljekset Aapo ja Martti Similä. Kumpikin mies esiintyy myös tässä Similän esikoisromaanissa, tosin vain etunimillään. Romaanissa kuvatut ällistyttävät elämänpolut pohjautuvat siis pitkälti tosiasioihin, minkä pystyy helposti nettiä vain kevyesti kaivelemalla toteamaan. Tämä seikka kieltämättä tuo teokseen oman lisäsävynsä. On myös tässä tunnustettava, että en kyseisistä aikanaan ilmeisen tunnetuista ja merkittävän uran tehneistä miehistä tiennyt mitään ennen tämän romaanin lukemista.

Kani nimeltä Paisti on nopea- ja sujuvalukuinen romaani, jossa toisaalta on runsain mitoin miltei aforismeiksi kiteytettyjä oivalluksia ja huomioita ihmisyydestä. Niiden äärelle kannattaa välillä pysähtyä mietiskelemään ja makustelemaan. Runsaan henkilömäärän vuoksi kaipailin kipeästi jonkinlaista henkilöluetteloa tai, mitkä olisivat vielä paremmin toimineet lukukompasseina, sukupuita. Mutta toisaalta juuri tällaistahan se on omien sukujenkin kanssa. Harvalla lienee kirkasta kuvaa edellisten sukupolvien ihmisten keskinäisistä suhteista ja kirjavista elämänvaiheista. Silti pärjäillään.

Loppupuolella romaanin tahti hieman hidastuu, kun fokukseen tulee minäkertojapojan oma perhe. Kun arkkitehti-isän ja lastentarhanopettajaäidin perhe kasvaa, muutetaan Helsingistä Veikkolaan rivitaloon. Onni ei kuitenkaan siellä kestä. Perheen vanhin lapsi aistii tulossa olevan eron ja perheen hajoamisen jo varhain.

Asiat alkoivat mennä pieleen niihin aikoihin kun Rauno-eno myi Nokian osakkeensa ja osti koko rahalla Kansallis-Osake-Pankkia.

1980-luvulla eletty lapsuus ja varhaisteini-ikä on kuvattu herkällä otteella, joten meille aikakauden vielä hyvinkin muistaville tämä osuus romaanista on kaihoisan nostalginen. Kuvaukset nostivat pintaan monia jo unohtuneiksi luulemiani ilmiöitä ja jopa tunteita.

Ville Similä: Kani nimeltä Paisti
Otava 2025. 235 s.


Arvostelukappale.

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto

 


Nostin Linnea Kuuluvaisen esikoisromaanin Metsän peitto lukupinoni päällimmäiseksi, kun olin ollut kuulemassa häntä Lohjan kirjallisuusseminaarissa kesäkuun alussa. Kirjailija kertoi kirjastaan ja sen taustoista innostuneesti ja innostavasti. Lisäksi saimme kirjailijan lukeman lukunäytteenkin teoksesta.


Linnea Kuuluvainen lukee romaaniaan
Metsän peitto Lohjan kirjallisuusseminaarissa
7.6.2025.


Metsän peitto on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, ja mielestäni varsin synkkä sellainen. Tapahtumia seurataan kahdessa aikatasossa siten, että päätarinan kertoja Ingrid osallistuu Suopursu-projektiin vuoden 2084 seitsemäntenä kuukautena ja toisen aikatason tapahtumat kertoo turvakeskukseen päätynyt Edla vuonna 2060. Lukijalla on luonnollisesti odotus, että tarinat liittyvät yhteen, mutta miten, se selviää vasta aivan romaanin lopussa.

Isoäidin ja äidin kanssa elänyt Ingrid on jäänyt yksin, kun vanha isoäiti on viety muurin ulkopuolelle. Samaan paikkaan on päätynyt myös Ingridin äiti, mutta sentään jo kuolleena. Äidin tutkimuslaitoksen työtoveri Caius ottaa yhteyttä Ingridiin ja tarjoaa tälle paikkaa testiryhmässä, jonka on tarkoitus kartoittaa Valtion muurien ulkopuolella olevaa metsää ja sen mahdollisia muutoksia. Tavoitteena on jossakin vaiheessa laajentaa asutusta muurien ulkopuolelle, kunhan metsää on tarpeeksi lepytetty ihmisruumiilla. Retki on vaarallinen, mutta siitä saa tuntuvan palkkion, joka houkuttelee. Myös metsä itsessään kiinnostaa Ingridiä.

Vuonna 1860 Turussa on menossa pormestarivaalin äänestys, kun metsä hyökkää kaupunginmuurien sisäpuolelle. Perheensä mukana äänestämään menossa ollut Edla herää myöhemmin turvakeskuksen uumenista, jonne hengissä selvinneet turkulaiset on suljettu. Eletään totalitaarisessa Valtiossa, joka on perustettu kaoottisissa oloissa Turun raunioille. Kaikkia valvotaan tarkasti, ja jokaiselle on tarkasti määrätty tehtävänsä. Syntyvyyttä kontrolloidaan erityisen kovin ottein, ja kauhukseen perheensä ja rakastettunsa kadottanut Edla huomaa olevansa raskaana.

Aikatasot vuorottelevat tiheästi, ja kummassakin tarinassa käänteet käyvät yhä ahdistavammiksi. Edla ja hänen syntymätön lapsensa ovat todellisessa vaarassa turvakeskuksen uumenissa. Tyttö tekee kaikkensa salatakseen tilansa, mutta ahtaissa oloissa vihamielisiä silmiä on kaikkialla. Ingridin retkikunta kohtaa ennakoimattomia vaaratilanteita heti kaupunginmuurien kadottua näkyvistä, ja tehtävän suorittaminen tuntuu yhä mahdottomammalta. Metsä tunkee kirjaimellisesti retkikuntalaisten iholle ja sisimpään.

Metsän peitto -romaanin on sanottu olevan harvinaisen kypsä esikoisteos, enkä sitä suinkaan kiistä. Kuuluvainen on rakentanut romaanin pelottavan ja synkeän maailman taitavasti, ja sekä Edla että Ingrid ovat kiinnostavia, elävän oloisia henkilöitä ristiriitaisine tunteineen ja ajatuksineen. Kun valoa ei näy tunnelin päässä ja käsittämättömät vaarat uhkaavat, eivät ihmiset aina toimi loogisesti. Mieli on koetteilla, eikä välttämättä kestä. Tämä käy romaanin tarinassa hienovaraisesti ilmi, ja paljon lasketaan myös lukijan tulkintojen varaan.

Teos on myös melkoinen runsaudensarvi. Analysoitavaa ja pohdittavaa on vaikka kuinka. Ympäristöteema on tietysti ilmeinen, mutta siihen otettu hurja metsän kosto -näkökulma on raikas. Mukana on runsaastikin fantasia- ja mytologia-aineksia yhdistettyinä terävästi kantaa ottaviin yhteiskuntakriittisiin näkemyksiin. Näitä ei kannata mitenkään säikähtää, sillä ne on taiten kudottu tarinaan. Romaani on kohtalaisen helppolukuinen siihen nähden, miten monenlaisia ajatuksia ja tunteita se onnistuu lukijassa herättämään.

Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto
Gummerus 2024. 361 s.


Arvostelukappale.




sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

 


Kirjoitettuaan kaksi romaania perin synkistä naiskohtaloista (Margaretan synti, 2021, ja Punainen noita, 2024; Aula & Co) Jenna Kostet on kertonut halunneensa tehdä jotain aivan muuta.

Tuloksena on lähihistoriaan eli 1930-luvulle ja Turkuun sijoittuva romaanitrilogia, jonka keskiössä ovat fiktiivisen Ahlgrenin suvun nuoret naiset. Parikymppiset serkukset kuuluvat vakavaraiseen mutta perin vanhoillisia arvoja kunnioittavaan sukuun.

Sinisiipisten saari aloittaa sarjan. Romaanin keskiössä on 24-vuotias Aina Ahlgren, joka on jäänyt lapsena orvoksi ja kasvanut kahden ikäneitotätinsä hoivissa. Säännöt ovat olleet ankarat mutta kuudennessa kaupunginosassa miltei Puolalanmäen kyljessä sijaitseva koti muuten hyvä ja turvallinen. Aina on saanut käydä koulua ylioppilaaksi asti, mutta nyt tulevaisuus avautuu eteen ankeana ja vaihtoehdottomana. Pian olisi Ainan vuoro huolehtia iäkkäistä tädeistään.

Harmaa, mukautuvainen ja kiltti Aina kuitenkin haaveilee jostakin aivan muusta, kuten matkoista eksoottisiin paikkoihin.

Kuten arvata saattaa, Ainan elämä muuttuu sattuman oikusta. Hän kirjaimellisesti törmää kadulla kiinnostavaan mieheen, joka hieman myöhemmin palkkaa hänet kesäksi assistentikseen. Mies on Turun yliopiston biologisen tiedekunnan tutkija Veikko Honkonen, jonka mielenkiinnon kohteena ovat sittisontiaiset. Niitä tutkitaan yliopiston vaatimattomalla tutkimusasemalla Turun saaristossa.

Kaikkien sukulaisten kauhuksi Aina siis lähtee saaristoon käytännössä tuntemattoman miehen matkaan. Saarella työskentelee kuitenkin muitakin tutkijoita ja heidän apulaisiaan, myös nuoria naisia, joten Ainan pitäisi olla turvassa.

Aina tarttuu työhön rivakasti ja järjestää Honkosen kaoottiset arkistot käden käänteessä. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös piirtää kuvia kerätyistä näytteistä. Työn kuvaus toi mieleen Iida Turpeisen Elolliset-romaanin episodin, joka kertoo kiehtovasti piirtäjä Hilda Olsonista ja tämän hämähäkkipiirroksista.

Valitettavasti Sinisiipisten saari jää melko vaisuksi lukukokemukseksi. 1930-luvun alun poliittisia jännitteitä sivutaan ohuelti Ainan tunteman juutalaisperheen kohtaamien ongelmien kautta, ja herättävätpä radikaalit poliittiset mielipiteet jonkin verran kipinöintiä pienessä saariyhteisössäkin. Sen kummempaa draamaa asiasta ei kuitenkaan rakennu.

Ainan sydämenasiat ovat enemmän framilla, ja romaanin tyylilaji onkin lähinnä lempeä historiallinen romantiikka. Asiat etenevät hitaahkosti ja tutun turvallisesti kohti odotettua päämäärää. Loppuratkaisu on onneksi kuitenkin raikas, ja se lopulta pelastaa koko kirjan.

Trilogian toinen osa Valkoisen linnun kaupunki ilmestyy elokuussa. Sen keskiössä on Ainan serkku Fanny Ahlgren, joka opiskelee Turun piirustuskoulussa.

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Aula & Co 2025. 271 s.

Arvostelukappale.



lauantai 19. heinäkuuta 2025

Maisku Myllymäki: Valvoja

 


Lopulta taide on kai olemassa sitä varten,
että voimme sen äärellä tarkkailla ennen kaikkea itseämme.

 

Maisku Myllymäen romaani Valvoja kertoo nimensä mukaisesti naisesta, joka työskentelee taidemuseon salivalvojana. Romaanin minäkertoja Maia on opiskellut taidehistoriaa, mutta toisin kuin saman museon kuraattoriksi päätynyt kurssikaverinsa Maia valvoo näyttelyitä.

Valvoja on yhdenpäivänromaani, mutta samalla se kertoo Maian ja Peterin kahdeksan kuukauden mittaisesta suhteesta. Saman ajanjakson ajan museossa on ollut esillä sama näyttely. Maia hyväksyi Peterin Facebook-kaveripyynnön näyttelyn keväisenä avajaispäivänä, ja hän muistelee suhdettaan työpaikallaan viimeisenä ruuhkaisena näyttelypäivänä joulukuussa.

Siinä, että äkkirakastuu taiteeseen ja siinä, että äkkirakastuu ihmiseen, on paljon samaa. Molemmissa on kyse kuvaan hullaantumisesta.

Maia rakastuu Peteriin, vaikka kaikki varoitusmerkit ovat ilmassa. Hän yksinkertaisesti kieltäytyy huomaamasta niitä. Ironisesti ammattivalvoja Maia kärsii vaikeasta kroonisesta unettomuudesta, mutta kun Peter on hänen kanssaan, hän pystyy nukkumaan. Unettomuus on keskeinen romaanin motiiveista. Mihin kaikkeen Maian univaikeudet lopulta vaikuttavat? Kuinka rationaalisesti ihminen toimii valvottuaan kahdeksan vuorokautta yhteen menoon?

Museo on jo lähtökohtaisesti tila, jossa aistit valpastuvat ja jossa aivan kaikki alkaa kerätä ympärilleen symboliikkaa ja konnotaatioita. Missä tahansa on yhtäkkiä mahdollista nähdä taiteilijan kädenjälki. Moni on jäänyt katsomaan museon seinällä olevaa valokatkaisijaa kuin miettien, onko se todella valokatkaisin vai sittenkin taideteos.

Peterin suhteen Maia vaikuttaa sokealta, mutta taidetta hän osaa katsoa. Romaanissa on paljon puhetta taiteesta ja yksittäisistä taideteoksista. Moni arjen yksityiskohta nostaa Maian mieleen jonkin hänen tuntemansa taideteoksen. Peter, joka on ammatiltaan sairaanhoitaja, ei ole lainkaan kiinnostunut taiteesta. Hän pitää enemmän jalkapallosta.

Kuvasta on tullut kokemusta tärkeämpi, ja yhä harvempi meistä osaa enää tehdä asioita vain itseään varten.

Myös somella on oma keskeinen osuutensa romaanissa. Maia seuraa miltei pakkomielteisesti kaikkea, mitä Peter ja tämän ystävät postaavat someen. Hän kommentoi museovieraiden kuvaamisintoa ja lyhytjännitteisyyttä. Miksi ihmiset oikeastaan tulevat museoon?

Museovalvojan näkökulma on herkullinen. Kalustoon sulautuvat valvojat tarkkailevat ihmisiä työkseen. He näkevät, mutta nähdäänkö heidät? Ensi kerralla taidemuseossa tai ylipäätään museossa katson valvojia aivan toisin silmin. Lämpimiä terveisiä sille kansallismuseon valvojalle, joka kuorsasi keisareiden muotokuvien äärellä…

Romaanin rakenne on suunniteltu ja toteutettu taiten. Aikatasot kirivät lopulta toisensa kiinni, ja sitä odotellessa myös jännite alkaa uhkaavasti kiristyä. ’Jonkinlaiseen katastrofiin tämä vielä päättyy’ -ajatus pyörii lukijan mielessä – ja se myös toteutuu.

Maisku Myllymäki: Valvoja
WSOY 2024. 302.


Arvostelukappale.




perjantai 18. heinäkuuta 2025

Tiina Salmi: Matilda

 


Matilda on Mäntsälän Soukkion kylän Salmen talon tytär. 1800-luvun lopulla hän on vielä 25-vuotiaana naimaton, mutta Pietalan talon Jannen kanssa tanssiessa on tuntunut siltä, että heidän välillään voisi olla jotain enemmänkin. Mitä siitä, että Matilda on muutaman vuoden Jannea vanhempi?

Unelmat avioliitosta ja emännyydestä valuvat kuitenkin hiekkaan. Vielä pahempi järkytys on, kun äidin kuoltua veli vaimoineen ajaa Matildan tylysti pois kotitalosta.

Matildan kohtalo ei kuitenkaan ole kaikkein ankein mahdollinen. Ystävien avulla hän saa hankittua kortteerin Helsingistä, ja onnekkaat sattumat johdattavat häntä myös elannon hankkimisessa. Käsityötaitoisena hän pystyy elättämään itsensä.

Sattuma johdattaa Matildan tielle myös rakkauden. Kangaskauppaa pitävä Ismael palkkaa Matildan ompelijaksi liikkeeseensä. Pian he huomaavat rakastuneensa ja Matilda muuttaa Ismaelin asuntoon.

Yhteiselo ei ole ongelmatonta. Ismael on tataari ja muslimi, joten avioliitto ei heidän välillään 1900-luvun alun Suomen suuriruhtinaskunnassa ole mahdollinen. Viranomaiset valvovat kaupunkilaisten asumisjärjestelyjä ja siveyttä. Kun olot maassa ja maailmalla käyvät yhä levottomammiksi, alkaa Matilda pelätä. Onko Ismael lähdössä pois Helsingistä ja Suomesta? Pyytääkö mies häntä mukaansa?

Matilda on mäntsäläläisen Tiina Salmen esikoisromaani. Salmi kertoo romaanin idean saaneen alkunsa, kun hän sai käsiinsä oman isoisotätinsä ystävälleen kirjoittamia postikortteja. Lihaa tarinan luiden ympärille kertyi sukutarinoista, joita Salmi on kuullut lapsuudestaan saakka.

Matildan kautta päästään kurkistamaan runsaan sadan vuoden takaiseen historiaan ja elämään naisnäkökulmasta. Matilda on talon tytär, mutta hän joutuu lähtemään maailmalle käytännössä tyhjin käsin. On selviydyttävä hengissä niillä keinoin, jotka ovat käytettävissä.

Aseman ja kasvojen menettäminen ovat itsetietoiselle ja tiettyyn itsellisyyteen pyrkineelle aikuiselle naiselle kova kolaus. On haettava oma paikkansa maailmassa uudelleen, eivätkä vähävaraisen yksinäisen naisen valinnanmahdollisuudet ole kaksiset. Muunlaisiakin kohtaloita romaanissa sivutaan.

Matildan onneksi koituvat oikeat ystävät ja hyvät ihmiset, jotka hänen polulleen osuvat. Vaikka kotiväki kääntää hänelle tylysti selkänsä, jäävät lapsuuden ajan ystävät hänen rinnalleen. Lauluharrastus avartaa hänen elinpiiriään Helsingissäkin.

Salmi kuvaa Matildan tarinan avulla, miten ohuiden lankojen varassa ihmisten elämänkohtalot olivat ainakin maaseudulla. Seurustelu kahden talonpoikaissäädyn edustajan kesken oli käytännössä mahdotonta. Jo yhden yhdessä tanssitun tanssin perusteella alettiin ympärillä vetää johtopäätöksiä. Toisaalta taas hyvinkin pitkälle edennyt epäsäätyinen suhde ei voinut johtaa avioliittoon, koska se olisi ollut talolle eli omaisuudelle haitaksi.

Kerrontaa värittää vahva murre, jota soukkiolaiset puhuvat. Salmi käyttää ylipäätään runsaasti dialogia. Se keventää kerrontaa, jota hieman rasittaa ylenpalttinen arkisten yksityiskohtien tarkka ja toisteinenkin kuvailu. Matilda esimerkiksi kärsii rajusta migreenistä, ja musertavat tautikohtaukset toistuvat tiheästi.

Tiina Salmi: Matilda
Docendo 2025. 376 s.
Äänikirjan lukija Miia Nuutila.


Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.




maanantai 30. kesäkuuta 2025

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

 


Koska tästä jutustani nyt vain väkisinkin tulee pääosin kitkerä purnaus, sanottakoon nyt jo heti alkuun keskeisin fakta: pidin erittäin paljon U. M. Susimetsän historiallisesta romaanista Hämeen linnan Kerttuli. Suorastaan ahmin sen! Suosittelen sitä kuumasti kaikille romanttiseroottisten historiallisten (seikkailu)romaanien ystäville.

U. M. Susimetsä on kirjailijanimi, jonka taakse ’kätkeytyvät’ kirjailijat Ulla ja Marko Susimetsä. Heidän Kuninkaan rakuunat -nimisen historiallisen seikkailuromaanisarjansa ensimmäinen osa Upseerin miekka ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2018. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa eli esikoisromaanin jatkoksi on julkaistu romaanit Kuriirin viitta (2019) ja Salamurhaajan merkki (2020).

Ihastuin ikihyviksi Upseerin miekkaan. Kirjoitin siitä marraskuussa 2018 pitkän innoittuneen blogijutun, jossa totesin muun muassa:

Upseerin miekka on kunnianhimoisesti kirjoitettua viihdettä. Yksityiskohtia on hiottu tarkasti, ja romanttisesta perinteestä poiketen sota kuvataan ainakin suhteellisen realistisesti. Äänet, hajut ja löyhkät, kivut ja tuskat, nälkä, jano ja vilu vyöryvät lukijan silmien eteen, eikä taudeissa, haavoissa tai kuolemassa ole mitään erityisen ylevää. Myös sotatapahtumien suhteen tekijät ovat olleet tarkkoja.”

Koska kirjailijat olivat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia nimiä, rohkenin lähestyä heitä pienen sähköpostihaastattelun merkeissä. Ilokseni kirjailijat vastasivat kysymyksiini vuolaasti. Koko haastattelun voi lukea tuon Upseerin miekka -juttuni lopusta.

Olennaista kuitenkin on, että jo vuonna 2018 Susimetsät kertoivat kirjoittavansa sarjan neljättäkin osaa:

”Millainen ajatus teillä on sarjan laajuudesta? Onko tulossa trilogiaa vai jotain vielä massiivisempaa?

Sarjan laajuuden määrittää varmaankin pääasiassa se, miten hyvin lukijat sen löytävät ja toivovatko he jatkoa. Kustannustoimittajamme yllätti meidät ensimmäisessä neuvottelussamme visioimalla aiheesta pitkää sarjaa, ja olemmekin jo pohtineet tarinankäänteitä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Koetamme kuitenkin olla varovaisia suunnitelmissamme ja edetä kirja kerrallaan. Toki sen voi tässä paljastaa, että kolmas osa on jo aika pitkällä ja neljännenkin kirjoittaminen on aloitettu.”

Valitettavasti tähän päivään mennessä tuota neljättä osaa ja sen seuraajia ei kuitenkaan ole julkaistu. Se harmittaa minua aivan vietävästi! Syistä en tiedä muuta kuin sen, mitä olen itse asiasta päätellyt. Jossakin somekeskustelussa tiedustelin Susimetsiltä, miksi Kuninkaan rakuunoihin ei ole tullut jatkoa. He kertoivat vain, että kustannussopimusta ei ollut jatko-osille saatu. Mitäpä siinä sitten.

Loput päätelmät ovat todellakin vain ihan omiani. Jostain syystä sarja ei lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisi toivonut ja mitä se todellakin olisi ansainnut. Sain aloitusosasta kustantajalta ennakkokappaleen, mikä käsittääkseni tarkoittaa, että ainakin siinä vaiheessa kustantamossa on uskottu kirjan mahdollisuuksiin. Ennakkokappaleita ymmärtääkseni jaetaan laajahkosti medialle siinä toivossa, että kirjasta ilmestyisi lehtiarvioita ja -juttuja ja se saisi somenäkyvyyttä.

Ennakkokappaleeseen siis ainakin panostettiin, mutta tulos jäi surullisen laihaksi. Google-haulla löydän ainoastaan oman blogiarvioni romaanista, mutta totisesti toivon, että muitakin sentään ilmestyi.

Jatko-osista sain kovakantiset arvostelukappaleet käyttööni, luin innoissani ja kirjoitin pitkät esittelyt blogiini. Jotain ainakin sarjan saamasta somenäkyvyydestä kertoo, että kakkos- ja kolmososien kansiin on painettu lainaukset kirjoittamistani blogijutuista. Kolmososassa on sen lisäksi sentään lainaus Hämeen Sanomien arviosta.

Miksi ihmeessä tämä loistava tuote ei sitten saanut tuulta purjeisiinsa? Paketti kun oli aivan mainiosti kasassa. Kirjailijaparit ovat jo itsessään trendikkäitä, ja Susimetsillä oli jo esikoisromaanin ilmestyessä takanaan runsaasti meriittejä niin ammatillisella kuin kaunokirjallisellakin kirjoittamisen kentällä. Asiantuntemusta ja taitoa on vaikka muille jakaa. Jälki on kaikin puolin erinomaista.

Kirjasarja on tyyliltään enemmän seikkailulliseen toimintaan painottuvaa kuin romanttista historiallista viihdettä, joten lukijakunnan voisi olettaa olevan laaja. Näihin teoksiin voivat myös maskuliinisempaa viihdettä kaipaavat lukijat huoleti tarttua, jos tällainen luutunut stereotyyppinen luokittelu ja ajattelu sallitaan. Oliko vika juuri tässä? Ei osattu suunnata tuotetta oikealle yleisölle? Vai eikö sellaista yleisöä enää Suomessa ole? Lukevatko vain naisoletetut lukijat (romanttista) historiallista viihdettä?

On vaikea arvioida täältä työhuoneesta käsin, kuinka paljon markkinointia sarjan hyväksi tehtiin. Oliko esiintymisiä, haastatteluja, kirjasto- ja kirjakauppakiertueita, lehtimainoksia, somekampanjoita?

Sen kuitenkin tiedän, että toisen osan ilmestyessä Helsingin Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa, joka on jonkinlainen Otavan lippulaiva, Susimetsien kirjaa sai etsiä hyllystä, eli sitä ei ollut asetettu mitenkään tyrkylle myyntipöydille. S-kirjain on aakkosten loppupäässä, ja kyseisessä seinänlevyisessä ja -korkuisessa hyllyssä Susimetsien kirjat olivat alhaalla takakulmassa. Piti siis osata niitä sieltä varta vasten etsiä ja polvistua, jos halusi kirjan ostaa. Ymmärrän mainiosti aakkostusjärjestyksen käytännön edut, mutta reilulta se ei aina tunnu.

Kuninkaan rakuunat -sarja kertoo fiktiivisestä Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin rakuunakomppaniasta 30-vuotisen sodan melskeissä Euroopan sotakentillä. Komppaniaa johtaa alaistensa rakastama ja kunnioittama vapaaherra Karl Ulvhufvud. Kuten sanottu, olen kaikista julkaistuista osista kirjoittanut pitkästi, joten en enää tässä ryhdy niiden sisältöä kertaamaan.

Olin jo miltei kokonaan luovuttanut toivoni sen suhteen, että enää saisin käsiini Ulla ja Marko Susimetsän kirjoittamaa uutta luettavaa. Niinpä ilahduin valtavasti, kun huomasin sekä kirjailijoiden sometileiltä että Otava-konsernin syksyn 2025 kirjaluettelosta, että uusi kirja on kuin onkin tulossa. Nimellä U. M. Susimetsä ilmestyi kesäkuussa, tarkemmin sanoen 10.6.2025, uusi romaani ja samalla uuden sarjan aloitusosa Hämeen linnan Kerttuli.

Toivon todella sydämeni pohjasta, että tämä uusi aloitus nyt saisi kaipaamaansa vauhtia. Hieman vatsanpohjassani tuntuvat ikävät väristykset, jotka liittyvät jälleen kerran kustantamon tekemiin ratkaisuihin. Ensinnäkin julkaisuajankohta on oman näppituntumani mukaan hieman riskialtis. Kesäkuu ei ole otollisin aika julkaista käytännössä uusien tekijöiden uuden sarjan aloitusosaa. Teos on tosiaan mukana kustantamon syksyn katalogissa, joten se jäi pois esimerkiksi omasta Kevään 2025 historiallisia romaaneja -postauksestani. Lisäsin sen toki sinne heti, kun tiedon sen ilmestymisestä huomasin.

Uusi kirja ja kirjasarja tarvitsisivat avukseen jonkinlaista kampanjointia ja ihan jalkatyötäkin esiintymisineen, mutta Suomi lähtee juhannuksesta lomille. Toivottavasti elokuussa sitten lävähtää Hämeen linnan Kerttulin osalta oikein kunnolla. Eikä tilanne toki ole toivoton. Satu Rämön Hildur-dekkarikin ilmestyi 10.6.2022, ja loppu onkin sitten ollut historiaa.

Toinen kismityksen aihe on, ettei tällä Hämeen linnan Kerttulin aloittamalla sarjalla näytä olevan nimeä. Katalogi paljastaa, että sarja on alkamassa. Tiedän myös tätä kirjoittaessani, että Susimetsät ovat jo allekirjoittaneet kahden seuraavan kirjan kustannussopimukset. Se on valtavan hienoa. Mutta millä nimellä sarjaa kutsutaan? Kuninkaan rakuunat on vallan mainio nimi aiemmalle sarjalle. Se on tiivis ja kuvaava sekä kätevä käyttää. Mutta mikä on tämän uuden sarjan nimi? Sellainen kannattaisi varmuuden vuoksi miettiä valmiiksi jo kirjoitustyön alkuvaiheessa.



Jospa kaksi ja puoli liuskaa purnattuani pääsisin lopulta itse asiaan.

Hämeen linnan Kerttuli on historiallinen viihderomaani, joka sijoittuu nimensä mukaisesti Hämeen linnaan ja vuoteen 1614. Päähenkilöitä on käytännössä kaksi. Ensinnäkin romaanin nimihenkilö eli Kerttuli, mutta sen lisäksi keskeisessä osassa on vapaaherra Karl Ulvhufvud. Kyllä vain, juuri se sama vapaaherra, joka parikymmentä vuotta myöhemmin johtaa kuninkaan rakuunakomppaniaa! Kyseessä on siis Kuninkaan rakuunoiden esiosasarja!

Nyt ei kannata missään nimessä säikähtää tätä tietoa, sillä Hämeen linnan Kerttulin lukeminen ei millään tavalla edellytä, että lukija tuntisi Kuninkaan rakuunat -sarjaa. Mutta jos jo on Kuninkaan rakuunoihin tutustunut, tuo se kieltämättä pienen lisämausteen tähän romaaniin.

Teoksen perusasetelma on perin tuttu romanttisten historiallisten romaanien lukijoille. Kerttuli Martintytär elelee perheensä hoivissa pienellä tilalla Hämeessä, kunnes pihaan saapuu muutama häijy kuninkaan asemies. Nuori Kerttuli jää yksin ja vaille turvaa, mutta muutaman onnekkaan käänteen jälkeen hän päätyy osaksi Hämeen linnan palvelusväkeä eli hänet pestataan fatabuuripiiaksi. Linnan fatabuuri vastasi liinavaatteista ja muista linnan tekstiileistä. Onnekseen Kerttuli on taitava kutoja.

Kerttulin jotenkuten uomiinsa asettunut elämä järkkyy, kun tulee tieto, että linnaan on tulossa kuninkaan edustajia. Vapaaherra Karl Ulvhufvud on kuninkaan lähettämänä tulossa seurueineen tarkastamaan linnassa meneillään olevia kunnostustöitä. Ajatus kuninkaan asemiehistä kauhistuttaa Kerttulia, mutta kuten lukija on aivan oikein aavistanutkin, komea vapaaherra kuitenkin miellyttää Kerttulin silmää. Näiden kahden välillä kipinöi alusta alkaen oikein kunnolla.

Kuumasti kuohuva veri siis vetää fatabuuripiika Kerttulia ja vapaaherra Karlia puoleensa vastustamattomalla voimalla, mutta parin hehkuvan rakkauden tieltä ei totisesti esteitä puutu. Ensinnäkin on tietysti tiukka säätyjärjestelmä. Karlilla on velvollisuutensa perhettään ja sukuaan kohtaan eli hänen odotetaan solmivan avioliiton, joka pönkittää suvun asemaa. Rutiköyhän ja miltei pakanauskoisen piikatytön naiminen ei siis tule missään nimessä kysymykseenkään.

Lisäkierteitä aiheutuu seurueeseen kuuluvasta ratsutilallisen rouva Agneta Larsdotterista, joka on päättänyt saada Karlista itselleen seuraavan aviomiehen keinoja kaihtamatta, siis siitä huolimatta, että nykyinen aviomies Arvid Granhjelm on edelleen varsin hyvissä voimissa ja ystävystynyt Karl Ulvhufvudin kanssa venähtäneen tarkastusmatkan aikana. Karlin ja Agneta-rouvan palveluskunnillakin on omat osuutensa juonittelukuvioissa.

Hämeen linnan Kerttuli on vanhaa tuttua Susimetsää huolella kuvattuine epookkeineen, historiallisine faktoineen, kimurantteine juonitteluineen ja elävine henkilöineen. Samalla se on hyvinkin uudenlaista Susimetsää, koska keskiöön nousevat toimivat naiset toiveineen, tarpeineen ja haluineen.

Sapelinkalistelu jää pääosin harjoitteluksi linnanpihalla, vaikka loppupuolella sentään päästään ihan tositoimiinkin. Sen sijaan keskitytään pieteetillä makuukamaripuuhiin, joiden kuvauksissa Susimetsät osoittavat olevansa yhtä taitavia kuin vauhdikkaiden miekkailukohtaustenkin. Vapaaherra Ulvhufvud osoittautuu varsin taitavaksi rakastajaksi, vaikka hänellä on tuskastuttavan rasittavia käsityksiä moraalista. Kerttulikaan ei ole liiallisen kaino neito, vaan totisesti kuohuvaa verta ja halukasta lihaa. Hämeen linnan Kerttuli saa tulisuusasteikossa vähintään kolme tuhtia chilipalkoa, jos ei enemmänkin!

Suosittelen Hämeen linnan Kerttulia kaikille, jotka pitävät hyvin kirjoitetusta historiallisesta viihteestä tai hyvin kirjoitetusta viihteestä ylipäätään. Itse jään iloiten odottelemaan tulossa olevia jatko-osia Kerttulin ja Karlin tarinaan. Lisäksi pidän peukkua sille, että Kuninkaan rakuunatkin vielä jonakin päivänä jatkuu. Kenties olisi myös aika ottaa kolmesta ensimmäisestä osasta uudet painokset? Lukekaa ja nauttikaa!

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli
Karisto 2025. 446 s.


Ennakkokappale.

Kuninkaan rakuunat -sarja:

M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka
M. & U. Susimetsä: Kuriirin viitta
M. & U. Susimetsä: Salamurhaajan merkki

tiistai 17. kesäkuuta 2025

Dekkariviikko kirjablogeissa 2025 -teemaviikon yhteenveto

 


Kesä etenee vauhdilla, sillä perinteinen kesäkuun alun #dekkariviikko kirjablogeissa on tältä vuodelta nyt paketissa. Tänä vuonna dekkariviikkoa vietettiin 9.-15.6.2025. Kirjakauppaliitto, joka on alkuperäisen teemaviikkoidean takana, ei tänäkään vuonna ollut mukana, mutta kirjablogeissa ja -somessa sitä vietettiin hyvinkin murhapitoisissa tunnelmissa!

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille blogeille, bloggaajille, kirjagrammaajille sekä muuten teemaviikkoon somessa osallistuneille. Teitä oli hurjan paljon!

Mukaan ilmoittautui kaikkiaan 28 blogia ja 6 kirjagramtiliä (nämä tosin menevät osin limittäin ja lomittain, joten erottelu on mahdotonta – ja turhaa).  Osa julkaisi yhden jutun mutta moni ahkeroi useita juttuja. Muutama mukaan ilmoittautunut ei sitten ehtinytkään juuri teemaviikon aikana juttua julkaista, mutta se ei haittaa.

Postauskuningattariksi kruunataan Tuijata-blogin Tuija ja Kirjarouvan elämää -blogin Piritta, jotka kumpikin kirjoittivat dekkariviikon jutuissaan kymmenestä eri dekkarista. Tuija vielä lopuksi veti viikkonsa yhteen ja kirjoitti bonusjutun tv-sarjasta. Seitsemästä eri kirjasta kirjoitettiin Kirjaimia-blogissa, Kirsin Book Clubissa (jossa ilmestyi myös ennakkojuttu ja podcastjakso dekkariviikon tiimoilta) sekä Tuulevin lukublogissa. Mahtavaa työtä!

Oma tieni helvettiin on edelleen katettu hyvillä aikomuksilla, sillä jälleen kerran jalo tarkoitukseni oli kirjoittaa blogiin seitsemän dekkariesittelyä, mutta tuloksena oli vain viisi juttua. Selittely on turhaa, mutta selityksiä kyllä löytyisi, jos joutuisi tästä ristikuulusteluun.

Juttuja kirjoitettiin ja postauksia julkaistiin laskujeni mukaan 80 yksittäisestä teoksesta ja kahdesta dekkarisarjasta. Lisäksi ilmestyi kaksi muuta dekkariaiheeseen liittyvää juttua. Eniten teoksia esiteltiin jälleen todelliselta dekkarikuningattarelta Agatha Christieltä, jonka tuotannosta esiin nousi tällä kertaa neljä eri teosta.

Naiset jyräävät myös toisella tavalla mitattuna. Eniten esittelyjä keräsivät aivan hiljattain ilmestynyt esikoiskirjailija Hanni Maulan uutuusdekkari Vintagea ja veritekoja ja Kaisu Tuokon kolmas Eevi Manner -dekkari Valhe, joka sekin on ilmestynyt äskettäin. Kumpikin teos keräsi peräti viisi esittelyä. Kolmanneksi neljällä esittelyllä kiri Anu Patrakan keväällä ilmestynyt kolmas Nelson Monteiro -dekkari Ihailija.

Ylipäätään dekkariviikon yleisilme kertoo kuitenkin dekkarikentän valtavasta laajuudesta ja monipuolisuudesta. Mukana on hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä teoksia, mikä on ilahduttavaa. Dekkareita moititaan kaavamaisuudesta, mutta kyllä alla oleva listaus puhuu ihan jostakin muusta. Jokainen lukija löytää halutessaan itselleen sopivia dekkareita.

Kuumaa ja jännittävää dekkarikesää kaikille!

 

Jos jokin blogi, tili tai julkaisu on mennyt ohi silmieni, vinkatkaa. Korjaan ja lisään mielelläni tiedot ajan tasalle.





Vuoden 2025 #dekkariviikko-jutut:


Dekkarit:

Maria Adolfsson: Vaikene kuin muuri (Tammi, 2025) Kirsin Book Club
Robert Arthur: Kolme etsivää ja Tulinen silmä (Gummerus, 1975) Jotain syötäväksi kelvotonta
Elina Backman: Kuka pimeässä kulkee (Otava, 2025) Kirsin Book Club
Franck Bouysse: Vagabond (Kulkuri) (Le Livre de Poche, 2017) Jotain syötäväksi kelvotonta
Maria Burrow: Rosholmin murhat
(Lind & Co, 2024) Kirjaimia
Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä
(WSOY, 2025) Kirjasähkökäyrä
Agatha Christie: Neiti Marple koston jumalattarena (WSOY, 2023) Kirjasähkökäyrä
Agatha Christie: Syyttävä sormi
(WSOY, 2025) Kirjasähkökäyrä
Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen
(Karisto, 2019)  Kirjan pauloissa
Anna Ekberg: Vaarallinen nainen (Minerva Kustannus, 2021) Tarukirja

Katrine Engberg: Valkeat yöt (Otava, 2025) Kuunnellut äänikirjat
Alice Feeney: Kivi, paperi, sakset (Gummerus, 2025) Tuijata
Helen Fields: Vaiennettujen tyttöjen saari (Bouq Publishing, 2025) Kuunnellut äänikirjatLucy Foley: Jahti (Otava, 2020) triin_tekee_juttuja
Karin Fossum: Helvetintuli
(Johnny Kniga, 2023) Tarukirja
Tomas Gads: Hymytyttö
(Bazar, 2021) lukutoukka1982
Elly Griffiths: Savuverho
(Tammi, 2025) Tuulevin lukublogi
Kaarina Griffiths: Tuulisolmut
(Otava, 2025) Kirjojen kuisketta, Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka
Óskar Guðmundsson: Mira
(Storyside, 2025) Kuunnellut äänikirjat
Anna Harju: Jäljet
 (Tammi, 2025) Kirjakaapin kummitus

Paula Hawkins: Sininen hetki (Oyava, 2025) Tuulevin lukublogi
Keigo Higashino: Pahan asialla (Punainen silakka, 2024) Kulttuuri kukoistaa, Tuulevin lukublogi
Carin Hjulström: Pikku murha vain (Tammi, 2024) Kirjakaapin kummitus
Carin Hjulström: Vain pisara verta (Tammi, 2024) Kirjakaapin kummitus
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä (Otava, 2014) Kirjaimia
P. D. James: Pahuuden palkka (Otava, 1994) Jokken kirjanurkka
Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö (Kultosaari, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirsin kirjanurkka
Martta Kaukonen: Poissa  (WSOY, 2025) Tuijata
Joona Keskitalo: Tunturi, joka ulvoi  (Bazar, 2025) Kirjoja hyllystäni
Mikko Koivusalo: Nuku nuku nurmilintu (Momentum Kirjat, 2024) Tuulevin lukublogi

Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään (BoD, 2025) Kirjojen kuisketta
JP Koskinen: Hiljainen sydän (Haamu, 2025) Korahduksia kirjoista
Rebecca F. Kuang: Yellowface (Teos, 2024) Satunnainen ohilukija
David Lagercrantz: Mies pimeästä (WSOY, 2021) triin_tekee_juttuja
Leena Lehtolainen: Pimeän risteys (Tammi, 2023) lukutoukka1982
Donna Leon: Hyvän nimissä
(Otava, 2024) Kulttuuri kukoistaa
Donna Leon: Mitä kylvät (Otava, 2025) Tuijata
John Ajvide Lindqvist: Maahan kätketty (Gummerus, 2025) Kirjamies
Tiina Martikainen: Verijäljet (Otava, 2025) Kirsin kirjanurkka, Tuijata
Tittamari Marttinen: Myrkkyä mesenaatille (Avain, 2025) Hemulin kirjahylly

 Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja (Karisto, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirjojen kuisketta, Kirsin Book Club, Kirsinkirjanurkka, Tuijata
Val McDermid: 1989 (Otava, 2025) Tuulevin lukublogi
Anders de la Motte: Lasiprinssi (Into, 2025) Kirjarouvan elämää
Guillaume Musso: Tyttö ja yö
(Siltala, 2024) Tarukirja
Tuomas Niskakangas: Kotka (Otava, 2024) Kulttuuri kukoistaa
Milla Ollikainen: Pirunkuru (Like, 2015) Kirjaimia
Milla Ollikainen: Vesiraukka (Like, 2014) Kirjaimia
Richard Osman: Torstain murhakerho (Otava, 2021) triin_tekee_juttuja
Outi Pakkanen: Kylmä talo (Otava, 2024) Tuijata
Taina Parikka: Tulta turnyyrissa (Havina, 2024) Tuulevin lukublogi

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet (Into, 2020) My Book Carousel
Anu Patrakka: Ihailija (Oatva, 2025) Amman lukuhetki, Kirjarouvan elämää, Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka
Sarah Pearse: Villi luonto (Otava, 2025) Hemulin kirjahylly, Kuunnellut äänikirjat
Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman säkeet (Gummerus, 2025) Hemulin kirjahylly
Nita Prose: Hotellivieras
(Bazar, 2025) lukutoukka1982
Tiina Raevaara: Peilityyni (Like, 2025) Kirsin Book Club
Janne ja Johnny Ramstedt: Mies joka huusi sutta (S&S, 2025) kirjanii
Ian Rankin: Riippuva puutarha (Docendo, 2020) Tarukirja
Ian Rankin: Sinistä ja mustaa (Docendo, 2020) Tarukirja
Niko Rantsi: Vaikenemisen laki (Tammi, 2025) Kirjarouvan elämää

Ane Riel: Pihka (Aula & co, 2017) Satunnainen ohilukija 
Markku Ropponen: Kuhala ja kuoleman kurkkupurkit (Tammi, 2025) Kirjoja hyllystäni
Christian Rönnbacka: Hydra (Bazar, 2025) Kirjarouvanelämää
Aurora Sainio: Älä anna syntejäni anteeksi (Kadotuksen Hymni, 2024) Kirjaimia
Johanna Savolainen: Kylmempi kuin kuolema (Mäkelä, 2024) Hemulin kirjahylly
Robert Thorogood: Myrkkyjen kuningatar (Siltala, 2025) Tuijata
Annina Tarasova: Venäläiset tilikirjani (Gummerus, 2018) Kirjaimia
Eeva Tenhunen: Hyvän tytön hautajaiset (WSOY, 1978) Kirjaimia
Kaisu Tuokko: Valhe (Otava, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirsin Book Club, Sivutkertovat, triin_tekee_juttuja, Tuijata
Arttu Tuominen: Vaiettu (WSOY, 2021) sivuillaseikkailija
Fred Vargas: Varjojen tallaajat (Gummerus, 2025) Tuijata, Tuulevin lukublogi

Antti Vihinen: Valkoinen susi (Into, 2025) Kirjarouvan elämää
Mikko With: Banaani (Myllylahti, 2025) Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tuijata
Leslie Wolfe: Kirurgi (Jentas, 2025) Amman lukuhetki

 

Sarjat:

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior -sarja
(Into) triin_tekee_juttuja
Arttu Tuominen: Delta-sarja (WSOY)  triin_tekee_juttuja

Antologiat:

Marja Aarnipuro, Tapani Bagge, Taina Haahti, Kari Häkämies, JP Koskinen, Tuomas Lius, Max Manner, Eppu Nuotio, Markku Ropponen, Ari Wahlsten: Kill your darlings - 10 tapaa murhata ystävä
(Docendo, 2025) Kirjarouvan elämää

Sarjakuvat:

Agatha Christie: Mụrder on the Orient Express (kuvitus Bon Al-Greene) (William Morrow, 2023) Yöpöydän kirjat/Neriumblack

Tietokirjat:

Kristian Corfixen: Sairaanhoitaja - Rikos joka ravisteli Skandinaviaa
 (Saga Egmont, 2022) Kirsin konttuuri
Klara Togo Donkild: Eliitti - pienen piirin juhlat (Storytel Original, 2024) Kirsin konttuuri
JP Koskinen Ted Bundy - Sarjamurhaaja vailla omaatuntoa (Docendo, 2025) Kirjarouvan elämää
Sebastian Richelsen: Veljeni 75 osassa (Storytel Original, 2025) Kirsin konttuuri

Muuta:

10 dekkaritrendiä -podcastjakso Kirsin Book Club
Dept. Q -tv-sarja Tuijata