Matti Yrjänä Joensuun tämän vuoden uutuus Harjunpää ja rautahuone (miksiköhän nimessä täytyy olla tuo Harjunpää?) on todellinen synkkyyden ja pahuuden tiivistymä.
Joensuun edellinen dekkari Harjunpää ja pahan pappi ilmestyi vuonna 2003, mutta sattumalta tulin kuunnelleeksi molemmat äänikirjoina ihan peräkkäin. Pahan pappi julkaistiin äänikirjana tänä syksynä, joten aikaisempi kuuntelu ei olisi ollut mahdollistakaan. Joensuun tuotannosta on myös otettu pokkaripainos. Elokuvan valmistumisella lienee osuutensa tässä?
Rautahuone on siis jos mahdollista vielä Pahan pappiakin synkempi tarina. Joensuulla tuntuu olevan tietty rakenne, jota hän toistaa kirjoissaan. Alussa Harjunpää työtovereineen on keikalla jossakin helsinkiläisessä asunnossa selvittämässä kuolemantapausta. Tällä kertaa on kyseessä kätkytkuolema. Alun tapahtumat eivät sitten liitykään mitenkään varsinaiseen juoneen, niillä vain päästään mahdollisimman karuun tunnelmaan.
Joensuulla on myös tapana kuvata tapahtumia paitsi poliisien myös rikollisen ja uhrienkin näkökulmasta, jolloin lukija tietää koko ajan enemmän kuin poliisi, joka yrittää päästä tekijän jäljille. Samalla lukija tutustuu rikolliseen, joka Joensuulla harvoin on varsinainen pahantekijä perinteisessä dekkarimielessä. Rikollinen alkaa tuntua kirjan edetessä tutulta, ja vaikka kuvatut rikokset ovat kammottavia, toivoo silti, että asiat jotenkin selviäisivät parhain päin.
Toive on kuitenkin turha, sillä Joensuun henkilöt ovat kaikki perin juurin onnettomia ihmisiä. Rautahuoneessa seurataan Orvo Sainiota, helsinkiläistä hierojaa, joka sattumalta tulee sekaantuneeksi seksibisnekseen. Hyvännäköisenä miehenä hän on alkanut tienata sivutuloja maksullisella seksillä. Hänellä on puolisenkymmentä vakiasiakasta, laatutietoisia naisia kaikki. Kotielämä Orvolla on aivan kammottavaa. Läheisriippuvainen äiti pitää kolmikymppistä miestä tiukasti talutusnuorassa itsemurhalla uhkaamalla. Sekä Orvoa että äitiä pitää vielä kovemmassa otteessa isoisä, joka nöyryyttää Orvoa mitä kekseliäimmillä tavoilla.
Orvolla on asiakkaana vanhempien naisten lisäksi Nea, ratsastusonnettomuudessa halvaantunut nuori nainen. Asiakkuus muuttuu rakkaussuhteeksi, ja Orvo tuntee ensimmäistä kertaa elämässään olevansa jossakin onnellinen.
Samaan aikaan poliisi selvittelee vuoteestaan kuolleena löydetyn varakkaan yksinäisen naisen tapausta. Toisen samankaltaisen tapauksen yhteydessä asunnosta löytyy johtolanka, joka johtaa poliisin Orvon jäljille. Tapahtumat lähtevät vyörymään odottamattomalla tavalla, eikä poliisi pysty estämään murhenäytelmiä, joille ei tunnu loppua näkyvän.
Rautahuoneen loppuratkaisussa kammottavat kohtalot alkavat nousta jo sellaisiin potensseihin, että ollaan vaarallisen lähellä rajaa, jolloin tarina muuttuukin koomiseksi. Hiuksen hienosti raja vielä alittuu, mutta Joensuun kannattaisi varoa, ettei enää lisää kierroksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti