Ruotsalainen toimittaja
Martin Ezpeleta kirjoittaa Norrbottens Kuriren-lehden blogissaan 18.2.2009
artikkelisarjastaan, joka julkaistiin Ruotsissa vuonna 2007. Sarja käsitteli
Ruotsin ja Norrbottenin surkealla tolalla ollutta patoturvallisuutta, jota voimalaitosyhtiöt
itse valvoivat. Löytyi myös todisteita siitä, että yhtiöt eivät hoitaneet
patoja niin huolella kuin väittivät. Ezpeleta kirjoitti kauhuskenaarion
tapahtumaketjusta, joka seuraisi Suorvan padon murtumisesta Luulajanjoen
yläjuoksulla.
Luulajanjoki on 460 km pitkä runsasvetinen
joki, jonka varteen on rakennettu 15 voimalaitosta. Joen latvavesille
rakennettiin jo 1900-luvun alussa Akkajauren tekoallas, jota patoaa Suorvan
pato, joka säännöstelee vettä Porjuksen voimalaitokseen. Pato on kokonaisuudessaan
1530 metriä
pitkä ja 67 m
korkea. 1972 valmistuneen viimeisen laajennusvaiheen jälkeen padon kapasiteetti
on 6000 miljoonaa kuutiometriä. Tämä vesimassa siis lähtisi vyörymään kohti
Perämerta, jos pato murtuisi.
Ezpeleta aloitti omat
tutkimuksensa etsimällä käsiinsä jokivarren kuntien ja kaupunkien laskelmat ja
turvallisuusohjeet patoturman varalta. Tulos oli lohduton. Löytyi lähinnä
vanhoja pölyttyneitä papereita laatikoiden pohjilta. Ezpeletan artikkeli
Suorvan padon pettämisestä on hiuksia nostattava. Seuraukset olisivat
katastrofaaliset: kaikki elämä huuhtoutuisi Luulajanjokilaaksosta hyökyaallon
mukana, Luulajan kaupunki jäisi veden alle, Ruotsin sähköntuotanto saisi
vuosikymmeneksi pahan iskun. Pelastusviranomaisilla oli valmiit suunnitelmat ihmisten
evakuoimiseksi, mutta niistä ei ollut koskaan tiedotettu väestölle.
Aikaa evakuoimiselle ei
olisi kovin paljon. Ezpeletan artikkelin mukaan Suorvan murtumisen jälkeen
Porjuksen voimalan pato murtuisi kahdeksan tunnin kuluttua. Vesimassa kasvaisi
jokaisen uuden padon myötä entistä suuremmaksi. Luulajaan vesimassa vyöryisi 30
tunnin kuluttua tapahtumien alkuhetkistä. Sähköjen katkeaminen
Pohjois-Ruotsista hidastaisi evakuointia, samoin puhelinlinjojen nopea
ylikuormittuminen. Hyvistä suunnitelmista huolimatta liikenne ajautuisi
nopeasti kaaokseen ja monet onnettomuudet työllistäisivät ennestäänkin
äärirajoilla työskentelevää pelastushenkilöstöä.
Yläjuoksun kunnissa
evakuointia ei olisi ehditty tehdä. Kuolonuhreja tulisi tuhansia, ja
aineelliset vahingot olisivat todella mittavat. Koko jokilaakson
infrastruktuuri tuhoutuisi hetkessä.
Ezpeletan raflaavasti
kirjoitettu artikkelisarja ei mennyt hukkaan. Norrländska socialdemokraten-lehdessä kirjoitetiin 11.8.2011, että Luulajan ja Bodenin kaupungit olivat laatineet
uudet ohjeet patokatastrofin varalle. Strategiaa oli hiottu, jotta kaaokselta
onnettomuuden sattuessa vältyttäisiin. Artikkelista käy ilmi, että evakuointia
on tarkoitus hajauttaa eri suuntiin, jotta tiet eivät tukkeutuisi kaikkien
pyrkiessä samaan suuntaan.
6.12.2012
Piteå-Tidningenissä kerrottiin, että joulukuussa oli jaettu Luulajan ja Bodenin
yhteensä yli 53 000 talouteen kirjalliset pelastautumisohjeet
pato-onnettomuuden varalta. Jos Suorvan pato murtuisi, vedenpinta alajuoksulla
nousisi arviolta 8-9 metriä .
Artikkelissa rauhoitellaan, että onnettomuus on äärimmäisen epätodennäköinen ja
toivotaan, että ohjeet jäävät vain hyllyntäytteiksi koteihin.
Aihe ylitti uutiskynnyksen
Suomessakin 3.1.2013, kun Yle kertoi tästä ohjekirjasen jakamisesta
Luulajanjokilaakson koteihin. Tässä jutussa jo viitataan Mikael Niemen aiheesta
kirjoittamaan romaaniin, joka ilmestyi suomeksi noin kuukautta uutisen jälkeen.
Evakuointioppaani nimi on Jos pato murtuu.
Siinä kuitenkin toisin kuin Niemen kirjassa väitetään, että veden nousu olisi
maltillista eikä hylkyaaltoa muodostuisi. Jutussa on haastateltu Norrbottenin
lääninhallituksen tiedottajaa, joka kiistää ajatuksen siitä, että Niemen
romaanin ilmestyminen Ruotsissa vuonna 2012 olisi vaikuttanut kriisisuunnitelmien
päivittämiseen. Yllä olevan tekstini perusteella tiedottaja puhuu totta.
Viranomaiset heräsivät Ezpeletan artikkelin takia, luulisin. Siitä ja
seuranneesta kirjoittelusta on Niemikin saattanut idean kirjaansa napata.
Mikael Niemen katastrofiromaani Veden viemää
on mielestäni todella hyvä, kuten
voi jo tästä maratonmittaisesta pohjustuksesta päätellä. Kirjan loppuun
saatuani nimittäin vietin melkoisen tovin kartan ja Googlen parissa. Nykyaikana
on niin vietävän helppoa hakea tietoa kiinnostavista asioista! Odotukset olivat
jo varsin korkealla kirjaan tarttuessani, sillä Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kuuluu ehdottomasti kymmenen
parhaan ikinä lukemani kirjan joukkoon. Hieman epäröin kyllä raamatulliselta ja
dystooppiselta kalskahtavaa aihetta, mutta turhaan. Niemen lyömätön
tarinankertomistaito takaa, että ensimmäisen sivun luettuaan on koukussa ja
siinä pysyy. Jouduin jakamaan lukemisen kolmeen päivään, mutta jos suinkin
olisi ollut mahdollista, olisi tämä mennyt kevyesti kerrallakin. Välillä
tuntui, ettei malta silmiään räpäyttää, koska silloin lukeminen harmillisesti
katkeaa. Tunnustan myös, että jouduin pariin kertaan peruuttamaan aukeaman
verran, koska katse riistäytyi silmäilymoodiin. Oli pakko saada nopeasti
tietää, mitä seuraavaksi. Mutta sitten oli palattava kiduttaviin
yksityiskohtiin, koska mitään ei halunnut menettääkään.
Heti ensimmäisessä luvussa
vesimassa vyöryy kohti viatonta uhria Adolf Pavvalia, joka lähtee pakoon
tsunamia erikoisvarustellulla Saabillaan. Mitään alkuhöpinöitä tai pohjustuksia
ei ole, vaan mennään suoraan asiaan. Muutama muukin henkilö esitellään, kuten
itsemurhalennolle helikopterillaan aikova Vincent Laurin, hänen raivostunut
ex-vaimonsa Henny sekä pariskunnan raskaana olevat tytär Lovisa. Heidät kaikki
tulva-aalto yllättää heti alkumetreillään. Myös padolla ollaan sen murtuessa.
Onnettomuuden alkuhetkeä todistavat ainakin Barney Lundmark sekä pari onnetonta
naistyöntekijää. Lisää henkilöitä tulee mukaan vielä myöhemminkin.
Veden viemää
on rakennettu lyhyistä, cliffhangeriin päättyvistä luvuista, jotka kuljettavat
tarinaa eteenpäin hyökyaallon tavoin, vauhdilla ja esteet tieltään raivaten.
Mieleen tuli jo alkuvaiheissa, että Niemellä on ollut takaraivossaan
elokuvamainen mielikuva tapahtumien vyörystä. On helppo kuvitella omassa
mielessään tapahtumasarja valkokankaalle siirrettynä. Vauhtia ja vaarallisia
tilanteita sekä dramatiikkaa ainakin olisi kylliksi! Henkilöt Niemi onnistuu
herättämään eloon lukijan mielessä niin, että sydän kurkussa jännittää, miten
kunkin käy.
Kirjailija
kirjoittaa fiktiota, ja Niemikin on ottanut tiettyjä vapauksia yllä
esitettyihin arvioihin nähden. Veden vyöryminen toistuu kerta toisensa jälkeen
vaikuttavana ja tyrmistyttävänä näkynä: ”Lena
käänsi ihmeissään katseensa joenmutkaa kohti. Hän ällistyi nähdessään sen
katoavan. Samalla hetkellä pari naista nousi jaloilleen, he huusivat, mutta
kohina hukutti äänen alleen. Lena tunsi näkökenttänsä kapenevan putkeksi. Sydän
alkoi takoa. Pois! Hänen allaan alkoi potkinta ja sätkintä, ne olivat hänen
jalkansa. Puut, rantaviiva, jokainen piirre joka piti maailmaa koossa,
nielaistiin olemattomiin. Jalat tärisivät kuin rummut, kurkku haukkoi henkeä,
kova valkoinen tunneli. Nyt pimeys kohosi, se vyöryi heidän kaikkien ylle. Ehkä
pelkkä eläminen ei riitä, Lena ehti ajatella. Ehkä tarvitaan jotain muutakin.
Sitten kaikki hävisi pauhuun.”
Myös
aikajännettä Niemi lyhentää draaman korostamiseksi. Bodenilaisilla ei ole aikaa
kuin muutama tunti epäonniseen evakuoitumisyritykseensä. Tieto ei ota
kulkeakseen. Jostain syystä matkapuhelimet alkavat yläjuoksulla mykistyä jo
ennen padon murtumista. Viranomaiset pelkäävät paniikin lietsomista, joten
kansalaiset eivät ota uskoakseen vaaran todellista suuruutta. Evakuointisuunnitelmista
ei ole kuultukaan, hyvä, että joku tunnistaa yleisen hätämerkin.
Ihmisistä
paljastuu alkukantaisia ja pimeitäkin voimia katastrofin edessä. Ihmisluonnon
raadollisuuden Niemi paljastaa monellakin tavalla. Ihmiset pystyvät
hämmästyttäviin tekoihin, niin hyviin kuin pahoihin, kun vain olosuhteet ovat
sopivat.
Niemen
teoksen vedenpaisumusta on verrattu puhdistavaan aikaan, joka lopulta
pyyhkäisee kaiken turhan tieltään. Niemi itsekin vihjailee jotain tämän suuntaista
tekstissään. Minusta vertauskuvallisuutta on turha koettaa ängetä sinne, missä
sitä ei tarvita. Ihmisen itsensä aiheuttama katastrofi jo sellaisenaan on
riittävä romaanin kantavaksi teemaksi. Niemi ei selittele, mistä
ennätykselliset, lakkaamattomat sateet johtuvat. Se jää lukijan itsensä
pääteltäväksi.
Tarina
loppuu alun kaltaisesti vailla turhia loiventeluja. Osa henkilöiden kohtaloista
on pääteltävä omin voimin vain pienten vihjeiden avulla. Mitä katastrofin
jälkeen tapahtuu, ei enää kuulu tähän.
Vittulajänkän veroinen mestariteos Veden viemää ei ole, mutta se on genreltäänkin aivan erilainen,
joten jälleen kerran vertaaminen ei ole oikeudenmukaista.
Veden voimasta saa pienen aavistuksen Trollhättanin voimalan koskinäytöksessä. Vattenfallin alkulähteillä, muuten. Kuva viime kesältä. |
Mikael Niemi: Veden viemää (Fallvatten)
Suom. Jaana Nikula. Like 2013. 298 s.
Helsingin
Sanomien haastattelu ja arvio.
Olen huomannut, että tämä on ilmestynyt, mutten oikeastaan kuitenkaan sen kummemmin noteerannut. Sait kyllä minut kovasti kiinnostumaan tästä, ehdottomasti lukulistalle!
VastaaPoistaEn uskaltanut kuin silmäillä arviotasi, koska tämä saapunee kirjastovarauksella ensi viikolla. Mulla on n. 10 a.kipaletta työnalla, mutta tämä taitaa etuilla jonossa ;)
VastaaPoistaSamat kuin Annikalla, pikkuisen vain silmäilin (toinen silmä varmuuden vuoksi kiinni!), sillä tämä on pinossa seuraavana. Odotukseni olivat jo valmiiksi korkealla ja kun sinäkin pidit tästä niin... huh, ihan jännittää!
VastaaPoistaKiinnitin huomiota tähän kirjaan, kun kirjailijaa haastateltiin YLEn uutisten kulttuuriosioon ja sivusilmällä katselin haastattelua. Pätkä tuli juuri tänään telkkarista :) Vaikuttaa kyllä erittäin kiinnostavalta!
VastaaPoistaVau, mahtavaa, että Niemeltä on tullut tällainen upea uutuus. luin viimeksi Aivot pellolle, eikä se oikein kolahtanut. Vittulanjänkä tietysti on minustakin hieno, joten iloitsen tästä. Kiinnostavakin kaiken lisäksi.
VastaaPoistaPohjustuksesi oli paikallaan. Kiitos!
Ah ihanaa että pidit! Enempää minäkään en uskaltanut juuri lukea, kun tulossa myöskin lukuun (toivottavasti) piakkoin :)
VastaaPoistaTämä oli kyllä aivan mainio kirja! Hiukkako rupesi mietityttämään oma koti, kun asutaan joen varrella, vaikkei patoja ole maillahalmeilla.
VastaaPoistaLuin kirjan, se on hyvä, etenee kuin virran vesi. Arviointi tekijän kirjojen välillä on vaikeaa, turhaa. Tekijä on voittanut sen monen kirjailijan ylipääsemättömän haasteen kuinka kirjoittaa uusi teos suurmenestyksen jälkeen. Aikuisille suunnatut ovat olleet kaikki hyviä, myös ns. nuortenkirjat, joista en ole lukenut viimeisintä. Mutta, Mies joka kuoli kuin lohi oli mielestäni myös aivan erinomainen, kuten tämä uusinkin.
VastaaPoistaErinomainen pohjustuksesi toi minun lukukokemukselleni selvästi lisäarvoa, kiitoksia siitä!
VastaaPoistaKiitos, todella mukava kuulla! Hurahdin "hieman" tähän aiheeseen :)
Poista