perjantai 15. maaliskuuta 2013

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen




Hattukaupan myyjätär Saimi Helainkari muuttuu iltaisin kohtalokkaan kauniiksi jazzlaulajatar Rougeksi kieltolain aikaisessa Helsingissä. Ajan ankeuden haluaa moni unohtaa edes hetkeksi tummaäänistä Rougea kuunnellen ja katsellen. Rouge on intohimoinen nainen viimeistä soluaan myöten, ja sen huomaa oitis myös karu poliisi Korpela. Sovinnaisuussäännöt saavat lentää nurkkaan sukkanauhojen solkien räpsähtäessä naisen reittä vasten ja kiihkeiden käsien vaeltaessa miehen vahvalla selällä.

Nina Hurman esikoiskirjaa Yönpunainen höyhen voisi kenties määritellä historialliseksi eroottiseksi dekkariksi. Tapahtuma-aika on siis 20-luku, kansalaissodan jälkeinen itsenäisen Suomen ensimmäinen vuosikymmen, johon löivät leimansa paitsi poliittinen levottomuus myös kieltolaki lieveilmiöineen. Sattumalta Timo Sandbergin vuoden alussa ilmestynyt Mustamäki sijoittuu samalle vuosikymmenelle vaikkakin Lahteen. Hurma kyllä jää toiseksi, mitä ajankuvan rakentamiseen tulee. Varsinkin kirjan alkuosa antaa vaisun kuvan Helsingin Kallion seudusta, jonne tapahtumat pääosin sijoittuvat. Väkisin nousi lukiessa mieleen myös todellinen historiallisen Helsingin mestarikuvaaja eli Kjell Westö. Missä kuljimme kerran kuvaa osin näitä samoja aikoja Helsingissä ja Helsingin kapakoissa jazzorkestereineen päivineen. Vertailu on kuitenkin epäoikeudenmukaista, sillä kyseessä on ovat eri genret.

Helsingin pirtukuningas Gustafsson avaa uuden ravintolan syntymäpäivänsä kunniaksi. Rouge saa juhlista keikan, vaikka veli Toivo, Gustafssonin epäsuosioon joutunut palkollinen, koettaa vastustella. Juhlailta saa ikävän käänteen, kun päivänsankari tapetaan kesken kaiken. Toivo on poliisien epäiltyjen listan kärjessä ja joutuu putkaan. Kukaan ei usko Rougea, joka näki vilahdukselta murhapaikalta poistuneen miehen. Pian Rouge alkaa saada verhottuja uhkauksia. Korpela astuu liian aroille varpaille ja joutuu törmäyskurssille pomonsa kanssa. Toivon ystävän Heikin kanssa Rouge koettaa saada selville, kuka murhapaikalta poistunut mies oli.

Murhaa selvitellään aluksi ainakin lukijan näkökulmasta melko vaisusti, mutta tapahtumat alkavat vyöryä viimeisessä kolmanneksessa melkoista vauhtia. Murhan motiivikin on varsin hyvin rakennettu ajan yhteiskunnallisten olojen perustalle, mistä kiitokset. Pinnan alla kyteneet jännitteet on loppuosassa kirjaa käytetty hyvin hyödyksi.

Rougen ja Korpelan välillä ei vain väreile, kuten kansiliepeessä siveästi asia ilmaistaan. Ilmassa on jotakin vallan muuta. On tunnustettava, että rohkeat ja suorastaan kuumat eroottiset kohtaukset sankaripariskunnan välillä hieman nostattivat rouvasihmisen kulmakarvoja. Muistaakseni syksyllä kriitikko jossakin lehdessä oli laskenut, että Reidar Palmgrenin uusimmassa kirjassa Sudenmarjassa on viiden sivun mittainen seksikohtaus. No, tässä on seitsensivuinen ja huomattavasti aistillisempi. Joissakin kohdissa tyyli lipsahtaa harmillisesti pornografian puolellekin suorasukaisuudessaan. En vastusta, mutta kieltämättä hieman yllätyin kirjan tästä osuudesta. Rohkeasti kirjoitettu! Mielenkiintoista nähdä ja kuulla, mitä mieltä muut dekkarifanit ovat.

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen            
Gummerus 2013. 223 s.

9 kommenttia:

  1. Luin arviosi vain silmäillen, sillä aion tarttua tähän! Minua kun kiinnostaa tässä juurikin kaikki tuo muu, paitsi dekkarius :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä arviosta, sillä en ollut tätä ennen kuullut kirjasta ja tämä vaikuttaa ainakin arvostelusi perusteella juuri sellaiselta kirjalta, josta voisin pitää. Varasin tämän siis kirjastosta.

    VastaaPoista
  3. ENpä ole koskaan ihan tämäntyyppistä kirjaa lukenutkaan, ainakaan kuvauksestasi päätellen. Ehdottomasti lukulistalle.
    Kiva, kun suomalaisilta kirjailijoilta tuntuu tulevan lukemisen arvoisia kirjoja ihan liukuhihnalta näinä vuosina :-)

    VastaaPoista
  4. Tämän aion ehdottomasti lukea, kunhan saan käsiini. :)

    VastaaPoista
  5. Minullakin tulossa tämä pian lukuun, jännää! :)

    VastaaPoista
  6. Luin tämän ja hyvän dekkarijuonen lisäksi pidin erityisesti ympäristön kuvauksesta. Siltavuorenpenger ja Kruununhaka muutenkin on elävästi kuvattu ja tekstin mukana on helppo kulkea eteenpäin aina Bulevardin kulmille asti. Suosittelen!

    VastaaPoista
  7. Nyt on pakko palata kommentoimaan, että erotiikkakuvaus oli minusta varsin kesyä :D

    VastaaPoista
  8. Minusta juuri seksikohtaus teki särön historiallisen kuvauksen uskottavuuteen. Sen tyyli on niin selvästi peräisin juuri oman aikamme pehmoporno-/hömppäkirjallisuudesta.

    VastaaPoista