sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys




26.2.2014 Helsingin Sanomissa julkaistu Antti Majanderin kritiikki räjäytti jonkinlaisen kirjamaailman pankin meikäläisittäin. Majander hehkuttaa avoimen lääpällään juuri ilmestynyttä Tommi Kinnusen esikoisromaania Neljäntienristeys:  ”Neljäntienristeys on oivaltaen rakennettu, yksityiskohdissaan rikas ja ilmaisultaan herkkyydessään väkevä. Jo muutaman sivun jälkeen viriää vaikutelma, että käsissä on tapaus. Kun pääsee loppuun, on asiasta varma. Näin painokkaita ja varmaotteisia proosadebyyttejä ilmestyy harvoin. Jos sanon, että muutaman kerran vuosikymmenessä, saatan intoilla jo liikaakin. Vaan menköön. Kritiikin mittatikut joutavat rovioon.”

Yhtäkkiä suhteellisen tuntemattomasta turkulaisesta äidinkielen ja kirjallisuuden opettajasta tuli suhteellisen tunnettu kirjamaailman julkkis, jonka haastatteluja halutaan joka paikkaan ja jonka kirjan ensimmäinen painos myytiin vauhdilla loppuun kirjakaupoista. Minua onnisti, sillä sain napattua paikalliseen kirjakauppaan hankitun, todennäköisesti ainoan, kappaleen toisten kirjaa himonneitten nenien edestä. Varoin sen tarkemmin lukemasta Majanderin arviota, mutta sen yhteyteen liitetyn Kinnusen haastattelun luin kyllä. Mies vaikuttaa sympaattiselta, mutta ennen kaikkea kertomus kirjan synnystä viehätti. Lyhyen ajan sisään jo kolmannen kerran törmäsin siihen, että kirjailija on ensin luullut kustantajan yhteydenottoa pilapuheluksi.

Kaikesta huolimatta pääsin lukemaan romaania suhteellisen puhtaalta pöydältä. En tiennyt kovinkaan paljon siitä, mistä se kertoo. Sen tiesin, että tapahtumapaikka on Kuusamo ja aikajänne pitkä. Yksi keskeisistä henkilöistä on kätilö viime vuosisadan alussa. Siinäpä se. Lisäksi odotin laadukasta kerrontaa. En pettynyt hiukkaakaan. Tulin jopa yllätetyksi. Majanderin arvion allekirjoitan sataprosenttisesti. Neljäntienristeys on harvinaisen kypsä, hiottu ja tasokas esikoisromaani. Se olisi sitä, vaikka olisi tekijänsä kolmas tai kymmeneskin. Tarina viihdytti ja kosketti. Henkilökuvaus on harvinaisen taitavaa. Teemat puhuttelevat. Rakenne on pohdittu ja taiten sommiteltu. Mitään ei ole liikaa. Lukijalle jää vain jano saada lisää.

Romaani jakautuu neljään osaan, joissa kussakin on oma päähenkilönsä. Henkilöt nivoutuvat tiiviisti yhteen, sillä he ovat kaikki saman perheen jäseniä, vaikkakaan eivät kaikki keskenään aikalaisia. Näkökulmat ja kertomuksen palat risteävät paikoin, ja loppuun päästyään lukijalla on mielessään koko kuva erään perheen tarinasta. Tosin itse olen sen verran hidasjärkinen lukija, että hienon epilogin jälkeen minun oli palattava prologiin, joka vasta täysin avasi kuvion kaikki nyanssit. Ensi lukemalla en epilogista vielä paljoakaan tajunnut.

Kinnunen kertoo tuossa mainitsemassani Hesarin jutussa lähteneensä ensin kirjoittamaan novelleja, mutta kirjoittajakurssin vetäjä Kirsti Ellilä oli alkanut epäillä, että syntymässä onkin romaani. Novellimaisuus näkyykin Neljäntienristeyksessä mukavasti. Kunkin henkilön elämästä on poimittu joukko tapahtumia, lyhyitä välähdyksiä, jotka voi lukea taidokkaina novelleina halutessaan. Kinnusen tyylissä pidän paljon juuri selittelemättömyydestä, jonka Majanderkin nostaa esiin. Lukija joutuu tai saa itse päätellä, mitä kerrotusta seuraa tai mistä se johtuu.

Pidin myös siitä, miten sattumalta Neljäntienristeys nivoutuu yhteen monen viime vuosina lukemieni loistavien romaanien kanssa. Ensinnäkin perheen kantaäiti Maria on ammatiltaan kätilö, itsellinen ja rohkea nainen. Eipä ollut vaikea etsiä yhtymäkohtia Katja Ketun Kätilö-romaaniin, vaikka ne ovatkin todella vain aiheen tason samankaltaisuuksia. Kätilön ammatti on ollut ensimmäisiä naisille avautuneita uravaihtoehtoja. Hinta itsenäisyydestä on kova, ja sen Mariakin joutuu elämässään maksamaan. Yhteistä on myös pohjoisen Suomen karut oltavat. Marian uran huippu asettuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, mutta eivät olot paljoakaan siitä olleet muuttuneet Ketun Kätilön aikaan verrattuna.

Myös uskonnolla ja lestadiolaisuudella on näissä kahdessa romaanissa samankaltainen osuus. Se ei ole pääroolissa eikä keskeinen, mutta se vaikuttaa voimakkaana pohjavirtauksena ihmisten ajatuksissa ja teoissa, erityisesti syyllisyysnäkemys nousee uskonnollisesta kehyksestä. Lestadiolaisuuttahan tulin tutkailleeksi viime vuoden puolella monenkin romaanin kautta. Mieleen palasi myös vuoden 2013 alkupuolen lukukohokohta Tapani Heinosen Reunalla.

Marian jälkeen ääneen pääsee tämän tytär Lahja. Äitinsä tavoin Lahja haluaa olla itsenäinen ja taistelee itselleen harvinaisen ammatin, jota hänen poikansa Johannes aikanaan jatkaa. Lahja ei kuitenkaan ole muuten luonteeltaan Marian kaltainen. Mariaa kunnioitettiin ja pelättiin, koska hän puolusti viimeiseen saakka äitejä, jotka nääntyivät toistuvien synnytysten piinaamina. Maria ei pelännyt puhua suoraan luimisteleville isännille ja paheksuville uskonveljille. Lahja haluaa saada hyväksyntää.

Kolmantena mukaan tulee Kaarina, Lahjan miniä. Lahjan ja Kaarinan välit eivät koskaan lämpene kunnolla, vaikka he asuvat samassa talossa neljäkymmentä vuotta. Vielä kuolinvuoteellaan Lahja ajattelee, ettei koskaan suostunut sinuttelemaan miniäänsä. Eikä kadu, sitä. Kaarina on muualta tullut. Johannes on hänet tuonut miniäksi kotitaloonsa. Kaarinan näkökulmasta kerrotuissa luvuissa myös Johannes tulee lukijaa lähimmäs. 

Viimeisenä kerrotaan Onnin tarina. Vasta tämä osa romaania avaa kunnolla sen, mikä meni Lahjan ja Onnin suhteessa ja avioliitossa niin korjaamattomasti pieleen. Lahjan katkeruus ja jopa viha saavat selityksensä. Sota muutti Onnin lopullisesti, mutta jotain muutakin oli. Rauhan aikainen rakentamisvimmakin saa selityksensä. Marian poltetun pitkän talon tilalle Onni rakentaa pitäjän korkeimman ja suurimman talon. Vähän harmittaa jäädä aikanaan kirkolle toiseksi. Onnin tarina ja sen vaikutus kaikkeen muuhun on minusta koko romaanin riipaisevin osuus.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
WSOY 2014. 334 s.


Ostettu kirjakaupasta. 

23 kommenttia:

  1. En uskaltanut hyvin tarkkaan lukea tekstiäsi, sillä odottelen tätä luettavaksi kirjaston varausjonossa. Majanderin arviotakaan en onneksi tullut lukeneeksi kovin tarkkaan. Odotukset kirjan suhteen ovat kyllä nyt korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten on mahtanut käydä? Joko olet kirjan lukenut ja blogannutkin? Linkin saa laittaa, kiitos!

      Poista
  2. Hei Kirsi, hienoa kuulla, että voit allekirjoittaa Majanderin näkemykset. Itse pidin kirjasta myös ja oli pakko lukea e-kirjana, että sain nopeasti käsiini. Ainoastaan jäi harmittamaan, että ahmin Majanderin arvion enkä päässyt lukemaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Juuri tuo on niin totta, että tässä kirjassa mitään ei ollut liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua 'juonipaljastukset' korpeavat, vaikka tiedän syyllistyväni niihin itsekin. Vastuuta on toki lukijallakin, ja maut jakautuvat myös tässä asiassa. Kirjasta varmasti nautti, vaikka tiesikin jotain jo etukäteen.

      Poista
  3. Tämän sinun arviosi uskalsin lukea, siitä Majanderin pysyn kaukana kunnes olen itse saanut tämän luettua kun olen kuullut että siinä spoilataan liikaa...kirjaston varausjonossa olen vielä minäkin.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kirjaston varauslistalla 174 ja ostan heti kun vastaan tulee :) Melkein syntymaisemista kertova kirja kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, arvaan, että paikallisväri tuo vielä oman väkevän lisänsä kirjaan. Olen käynyt pikimmältään Kuusamossa kerran, joten en voi sanoa sen suhteen mitään. Silti tuntuu, että Kinnunen on kuvannut paikkaa tarkasti vaikkakin hellävaroen. Wikipediasta luin vähän, ja ainakin sodanaikaiset tapanhtumat ovat todenmukaisia noin yleisellä tasolla.

      Poista
  5. Kirsi, minä en lukenut yhtäkään tekstiä, en edes Majanderin arviota Kinnusen kirjasta, ennen kuin sain äsken kirjoitettua omani. Minusta kyseessä on yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Ei vähempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa nähdä, mitä F-kisaan taas syksyllä nostetaan. Tässä on kieltämättä ainesta! Esikoiskisassa ainakin vahvoilla. Kytömäen Kultarinta lienee myös tyrkyllä, ja se mitä olen kuullut Hiidensalon Karhunpesästä, antaa sillekin mahdollisuuksia. Kirjavuosi ei kuitenkaan ole edes puolessa vielä!

      Poista
  6. Pääsin vasta nyt lukemaan näitä Neljäntienristeys-bloggauksia, kun sain oman postauksen tehdyksi ja kirjan siis loppuun. Tiesin, että kirjasta pidetään kovasti, muuta en. Ole ihan myyty. Minusta teos oli niin kovasti koskettava, etten oikein edes pääse tunteeseeni helposti kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava, tosiaan. On ollut myös liikuttavaa lukea ja katsoa Kinnusen haastatteluja. Mies on viattoman vilpittömän hämmästynyt kaikesta kohkauksesta kirjan ympärillä. Yllättävän vaivattomasti tuntuu kirja syntyneen. Tietty vaivattomuus siitä välittyy minusta lukijallekin.

      Poista
    2. Tuo "etten oikein edes pääse tunteeseeni helposti kiinni" -tyyppinen tunnelman kuvaus lukukokemuksesta osuu omalle kohalle, ja ilmeisesti sopii monen muunki kirjan lukeneen tunnelmiin. Maaginen kirja just siksi, että jätti niin epätavallisen jälkitunnelman. Mielenkiinnolla ootan, mitä Kinnuselta ja Rauhalalta seuraavaksi tulee! Aika siistiä ku tulee niin hienoja tuoreita suomalaisia kirjailijoita!

      Poista
    3. Tulin lukemaan näitä kommentteja vielä kerran, kun mietin Lopotin postausta. Kinnusen kirja siis on saanut jatkoa ja kolmaskin osa sarjaan on tulossa. Rauhalalta sen sijaan ei vielä ole tullut lisää. Odottelen kovasti!

      Poista
  7. Satuin vilkaisemaan Majanderin jutun. En pidä spoilaamisesta. Eksyin sinun kirjoitukseen ja päätin, että luen tämän. Olin ajatellut sivuuttaa tämän. Onneksi kävi näin. Kirsi, mainitset F-kisan ja Kytömäen, jonka on pakko siis olla mukana. Hämmästyisin myös Kaukosen Kohinan puuttumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että Kinnunen ja Kytömäki olivat molemmat ehdolla, mutta Valtonen korjasi potin. Kytömäeltäkin muuten odotan jo kovasti uutta!

      Poista
  8. Olen niin monelle sanonut tämän kirjan olleen parhaan kotimaisen jonka olen lukenut, joten voinen kertoa sen vielä kerran tälläkin foorumilla.

    VastaaPoista
  9. Itsekin olin ja olen edelleen myyty tämän tekstin äärellä. Tarinat lomittuivat hienosti toisiinsa ja kieli oli kauttaaltaan kaunista, silloinkin, kun tapahtumien tajusi tuottavan tuskaa kirjan henkilöille.

    Oli vielä hienoa palata tämän kirjan äärelle täällä blogissa ja lukea nämä teidän muiden kommentit, erityisesti Kirsin tarkan analyysin.

    VastaaPoista
  10. Moi, laitoin linkin tekstiisi omassa Neljäntienristeys-bloggauksessani. Onhan ok?
    - Aloitteleva kirjabloggaaja Anu (http://ainakin52kirjaa.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anu! On ihan ok :D, kiitos linkityksestä! Itse asiassa blogietikettiin kuuluisikin etsiä muita bloggauksia ja linkittää niihin omia juttujaan, mutta aina ei vain jaksa. En ainakaan minä laita pahakseni, vaikka joku laittaisi linkin omaan juttuunsa kommentteihinkin.

      Onnea uudelle blogillesi!

      Poista
  11. Luin tämän vasta tänä vuonna ja vaikutuin kyllä kirjasta kovasti.

    //Leena

    VastaaPoista
  12. Lainasit arviossasi Majanderia: "Jo muutaman sivun jälkeen viriää vaikutelma, että käsissä on tapaus." Minulla kesti puoliväliin kirjaa, ennen kuin tajusin, että käsissäni on tapaus.

    Epilogi oli minusta huono - ja on edelleen. Se on vaikeasti hahmotettava ja en pidä rakenteesta, missä lomitaan kahta tarinaa sekaisin. Tämä tekniikka jatkuu seuraavassa kahdessa luvussa, mutta sitten siitä luovutaan. Onneksi.

    Minua ahdisti kirjan alkupuoli. Kyllä taas riittää kurjuutta, ajattelin happamana. Vasta kun päästiin anopin tarinaan ja myöhäisempiin vuosikymmeniin aloin herätä.

    Onnin tarina lopulta räjäytti pankin. Tämä tarina oli yllätys kahdessakin mielessä. Olin jo ajatellut, että anopin tarinaa seuraa vielä yksi naistarina, mutta ei. Toiseksi Onnin tarinan ydin oli hätkähdyttävä. Homoseksuaalisuutta rikollisuuden vuosikymmeninä ei ole liiemmilti kuvattu suomalaisessa kirjailisuudessa, ei ainakaan näin vahvasti.

    Kirjan luettuani palailin vielä aiempiin lukuihin, makustelemaan tarinaa. Ehkä eniten arvostan kirjassa Kinnusen taitoa eläytyä hyvin erilaisten ihmisten osaan.

    Täytyy sanoa, että viime vuosi oli kyllä upea vuosi suomalaisessa kirjallisuudessa!

    VastaaPoista
  13. Hei.Luin kirjan ihan puhtaalta pöydältä, kuten muutama muukin viestiketjun lukija. Vasta kesken lukemisen ja sen jälkeen huomasin yhtyväni aika lailla Majaniemen arvioon. "Kokemuksellisesti" minnua veti heti ensi alkuun puoleensa rikas ja eleetön kieli sekä tavaton lämpö,jolla vaikeat ja traagisetkin kokemukset välittyvät. Teoksen rakenteeseen yms. kiinnitin vasta myöhemmin huomiota, enkä paljon lukeneeni kirjallisuuden harrastajana havainnu niissä kummempia puutteita. Lukijana itselleni teos todellakin oli yksi monista "tapuksista" tai pikemminkin "tapaamisista". Kiitos kirjailijalle.

    VastaaPoista