26.2.2014 Helsingin
Sanomissa julkaistu Antti Majanderin kritiikki räjäytti jonkinlaisen
kirjamaailman pankin meikäläisittäin. Majander hehkuttaa avoimen lääpällään
juuri ilmestynyttä Tommi Kinnusen
esikoisromaania Neljäntienristeys: ”Neljäntienristeys on
oivaltaen rakennettu, yksityiskohdissaan rikas ja ilmaisultaan herkkyydessään
väkevä. Jo muutaman sivun jälkeen viriää vaikutelma, että käsissä on tapaus.
Kun pääsee loppuun, on asiasta varma. Näin painokkaita ja varmaotteisia
proosadebyyttejä ilmestyy harvoin. Jos sanon, että muutaman kerran
vuosikymmenessä, saatan intoilla jo liikaakin. Vaan menköön. Kritiikin
mittatikut joutavat rovioon.”
Yhtäkkiä suhteellisen
tuntemattomasta turkulaisesta äidinkielen ja kirjallisuuden opettajasta tuli
suhteellisen tunnettu kirjamaailman julkkis, jonka haastatteluja halutaan joka paikkaan ja jonka kirjan ensimmäinen painos myytiin vauhdilla loppuun
kirjakaupoista. Minua onnisti, sillä sain napattua paikalliseen kirjakauppaan
hankitun, todennäköisesti ainoan, kappaleen toisten kirjaa himonneitten nenien
edestä. Varoin sen tarkemmin lukemasta Majanderin arviota, mutta sen yhteyteen
liitetyn Kinnusen haastattelun luin kyllä. Mies vaikuttaa sympaattiselta, mutta
ennen kaikkea kertomus kirjan synnystä viehätti. Lyhyen ajan sisään jo
kolmannen kerran törmäsin siihen, että kirjailija on ensin luullut kustantajan
yhteydenottoa pilapuheluksi.
Kaikesta huolimatta pääsin
lukemaan romaania suhteellisen puhtaalta pöydältä. En tiennyt kovinkaan paljon
siitä, mistä se kertoo. Sen tiesin, että tapahtumapaikka on Kuusamo ja
aikajänne pitkä. Yksi keskeisistä henkilöistä on kätilö viime vuosisadan
alussa. Siinäpä se. Lisäksi odotin laadukasta kerrontaa. En pettynyt
hiukkaakaan. Tulin jopa yllätetyksi. Majanderin arvion allekirjoitan sataprosenttisesti.
Neljäntienristeys on harvinaisen
kypsä, hiottu ja tasokas esikoisromaani. Se olisi sitä, vaikka olisi tekijänsä
kolmas tai kymmeneskin. Tarina viihdytti ja kosketti. Henkilökuvaus on
harvinaisen taitavaa. Teemat puhuttelevat. Rakenne on pohdittu ja taiten
sommiteltu. Mitään ei ole liikaa. Lukijalle jää vain jano saada lisää.
Romaani jakautuu neljään
osaan, joissa kussakin on oma päähenkilönsä. Henkilöt nivoutuvat tiiviisti
yhteen, sillä he ovat kaikki saman perheen jäseniä, vaikkakaan eivät kaikki
keskenään aikalaisia. Näkökulmat ja kertomuksen palat risteävät paikoin, ja
loppuun päästyään lukijalla on mielessään koko kuva erään perheen tarinasta.
Tosin itse olen sen verran hidasjärkinen lukija, että hienon epilogin jälkeen
minun oli palattava prologiin, joka vasta täysin avasi kuvion kaikki nyanssit.
Ensi lukemalla en epilogista vielä paljoakaan tajunnut.
Kinnunen kertoo tuossa
mainitsemassani Hesarin jutussa lähteneensä ensin kirjoittamaan novelleja,
mutta kirjoittajakurssin vetäjä Kirsti Ellilä
oli alkanut epäillä, että syntymässä onkin romaani. Novellimaisuus näkyykin Neljäntienristeyksessä mukavasti. Kunkin
henkilön elämästä on poimittu joukko tapahtumia, lyhyitä välähdyksiä, jotka voi
lukea taidokkaina novelleina halutessaan. Kinnusen tyylissä pidän paljon juuri selittelemättömyydestä,
jonka Majanderkin nostaa esiin. Lukija joutuu tai saa itse päätellä, mitä
kerrotusta seuraa tai mistä se johtuu.
Pidin myös siitä, miten
sattumalta Neljäntienristeys nivoutuu
yhteen monen viime vuosina lukemieni loistavien romaanien kanssa. Ensinnäkin
perheen kantaäiti Maria on ammatiltaan kätilö, itsellinen ja rohkea nainen.
Eipä ollut vaikea etsiä yhtymäkohtia Katja
Ketun Kätilö-romaaniin, vaikka ne
ovatkin todella vain aiheen tason samankaltaisuuksia. Kätilön ammatti on ollut
ensimmäisiä naisille avautuneita uravaihtoehtoja. Hinta itsenäisyydestä on
kova, ja sen Mariakin joutuu elämässään maksamaan. Yhteistä on myös pohjoisen
Suomen karut oltavat. Marian uran huippu asettuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniin,
mutta eivät olot paljoakaan siitä olleet muuttuneet Ketun Kätilön aikaan verrattuna.
Myös uskonnolla ja
lestadiolaisuudella on näissä kahdessa romaanissa samankaltainen osuus. Se ei
ole pääroolissa eikä keskeinen, mutta se vaikuttaa voimakkaana pohjavirtauksena
ihmisten ajatuksissa ja teoissa, erityisesti syyllisyysnäkemys nousee
uskonnollisesta kehyksestä. Lestadiolaisuuttahan tulin tutkailleeksi viime
vuoden puolella monenkin romaanin kautta. Mieleen palasi myös vuoden 2013
alkupuolen lukukohokohta Tapani Heinosen Reunalla.
Marian jälkeen ääneen pääsee
tämän tytär Lahja. Äitinsä tavoin Lahja haluaa olla itsenäinen ja taistelee
itselleen harvinaisen ammatin, jota hänen poikansa Johannes aikanaan jatkaa.
Lahja ei kuitenkaan ole muuten luonteeltaan Marian kaltainen. Mariaa
kunnioitettiin ja pelättiin, koska hän puolusti viimeiseen saakka äitejä, jotka
nääntyivät toistuvien synnytysten piinaamina. Maria ei pelännyt puhua suoraan
luimisteleville isännille ja paheksuville uskonveljille. Lahja haluaa saada hyväksyntää.
Kolmantena mukaan tulee
Kaarina, Lahjan miniä. Lahjan ja Kaarinan välit eivät koskaan lämpene kunnolla,
vaikka he asuvat samassa talossa neljäkymmentä vuotta. Vielä kuolinvuoteellaan
Lahja ajattelee, ettei koskaan suostunut sinuttelemaan miniäänsä. Eikä kadu,
sitä. Kaarina on muualta tullut. Johannes on hänet tuonut miniäksi
kotitaloonsa. Kaarinan näkökulmasta kerrotuissa luvuissa myös Johannes tulee
lukijaa lähimmäs.
Viimeisenä kerrotaan Onnin
tarina. Vasta tämä osa romaania avaa kunnolla sen, mikä meni Lahjan ja Onnin
suhteessa ja avioliitossa niin korjaamattomasti pieleen. Lahjan katkeruus ja
jopa viha saavat selityksensä. Sota muutti Onnin lopullisesti, mutta jotain
muutakin oli. Rauhan aikainen rakentamisvimmakin saa selityksensä. Marian
poltetun pitkän talon tilalle Onni rakentaa pitäjän korkeimman ja suurimman
talon. Vähän harmittaa jäädä aikanaan kirkolle toiseksi. Onnin tarina ja sen
vaikutus kaikkeen muuhun on minusta koko romaanin riipaisevin osuus.
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
WSOY 2014. 334 s.
Ostettu kirjakaupasta.
En uskaltanut hyvin tarkkaan lukea tekstiäsi, sillä odottelen tätä luettavaksi kirjaston varausjonossa. Majanderin arviotakaan en onneksi tullut lukeneeksi kovin tarkkaan. Odotukset kirjan suhteen ovat kyllä nyt korkealla.
VastaaPoistaMiten on mahtanut käydä? Joko olet kirjan lukenut ja blogannutkin? Linkin saa laittaa, kiitos!
PoistaHei Kirsi, hienoa kuulla, että voit allekirjoittaa Majanderin näkemykset. Itse pidin kirjasta myös ja oli pakko lukea e-kirjana, että sain nopeasti käsiini. Ainoastaan jäi harmittamaan, että ahmin Majanderin arvion enkä päässyt lukemaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Juuri tuo on niin totta, että tässä kirjassa mitään ei ollut liikaa.
VastaaPoistaMinua 'juonipaljastukset' korpeavat, vaikka tiedän syyllistyväni niihin itsekin. Vastuuta on toki lukijallakin, ja maut jakautuvat myös tässä asiassa. Kirjasta varmasti nautti, vaikka tiesikin jotain jo etukäteen.
PoistaTämän sinun arviosi uskalsin lukea, siitä Majanderin pysyn kaukana kunnes olen itse saanut tämän luettua kun olen kuullut että siinä spoilataan liikaa...kirjaston varausjonossa olen vielä minäkin.
VastaaPoistaJokohan jono on purkautunut?
PoistaTämä on kirjaston varauslistalla 174 ja ostan heti kun vastaan tulee :) Melkein syntymaisemista kertova kirja kiinnostaa kovasti.
VastaaPoistaMai, arvaan, että paikallisväri tuo vielä oman väkevän lisänsä kirjaan. Olen käynyt pikimmältään Kuusamossa kerran, joten en voi sanoa sen suhteen mitään. Silti tuntuu, että Kinnunen on kuvannut paikkaa tarkasti vaikkakin hellävaroen. Wikipediasta luin vähän, ja ainakin sodanaikaiset tapanhtumat ovat todenmukaisia noin yleisellä tasolla.
PoistaKirsi, minä en lukenut yhtäkään tekstiä, en edes Majanderin arviota Kinnusen kirjasta, ennen kuin sain äsken kirjoitettua omani. Minusta kyseessä on yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Ei vähempää.
VastaaPoistaMukavaa nähdä, mitä F-kisaan taas syksyllä nostetaan. Tässä on kieltämättä ainesta! Esikoiskisassa ainakin vahvoilla. Kytömäen Kultarinta lienee myös tyrkyllä, ja se mitä olen kuullut Hiidensalon Karhunpesästä, antaa sillekin mahdollisuuksia. Kirjavuosi ei kuitenkaan ole edes puolessa vielä!
PoistaPääsin vasta nyt lukemaan näitä Neljäntienristeys-bloggauksia, kun sain oman postauksen tehdyksi ja kirjan siis loppuun. Tiesin, että kirjasta pidetään kovasti, muuta en. Ole ihan myyty. Minusta teos oli niin kovasti koskettava, etten oikein edes pääse tunteeseeni helposti kiinni.
VastaaPoistaKoskettava, tosiaan. On ollut myös liikuttavaa lukea ja katsoa Kinnusen haastatteluja. Mies on viattoman vilpittömän hämmästynyt kaikesta kohkauksesta kirjan ympärillä. Yllättävän vaivattomasti tuntuu kirja syntyneen. Tietty vaivattomuus siitä välittyy minusta lukijallekin.
PoistaTuo "etten oikein edes pääse tunteeseeni helposti kiinni" -tyyppinen tunnelman kuvaus lukukokemuksesta osuu omalle kohalle, ja ilmeisesti sopii monen muunki kirjan lukeneen tunnelmiin. Maaginen kirja just siksi, että jätti niin epätavallisen jälkitunnelman. Mielenkiinnolla ootan, mitä Kinnuselta ja Rauhalalta seuraavaksi tulee! Aika siistiä ku tulee niin hienoja tuoreita suomalaisia kirjailijoita!
PoistaTulin lukemaan näitä kommentteja vielä kerran, kun mietin Lopotin postausta. Kinnusen kirja siis on saanut jatkoa ja kolmaskin osa sarjaan on tulossa. Rauhalalta sen sijaan ei vielä ole tullut lisää. Odottelen kovasti!
PoistaSatuin vilkaisemaan Majanderin jutun. En pidä spoilaamisesta. Eksyin sinun kirjoitukseen ja päätin, että luen tämän. Olin ajatellut sivuuttaa tämän. Onneksi kävi näin. Kirsi, mainitset F-kisan ja Kytömäen, jonka on pakko siis olla mukana. Hämmästyisin myös Kaukosen Kohinan puuttumista.
VastaaPoistaNäin jälkikäteen voidaan todeta, että Kinnunen ja Kytömäki olivat molemmat ehdolla, mutta Valtonen korjasi potin. Kytömäeltäkin muuten odotan jo kovasti uutta!
PoistaOlen niin monelle sanonut tämän kirjan olleen parhaan kotimaisen jonka olen lukenut, joten voinen kertoa sen vielä kerran tälläkin foorumilla.
VastaaPoistaItsekin olin ja olen edelleen myyty tämän tekstin äärellä. Tarinat lomittuivat hienosti toisiinsa ja kieli oli kauttaaltaan kaunista, silloinkin, kun tapahtumien tajusi tuottavan tuskaa kirjan henkilöille.
VastaaPoistaOli vielä hienoa palata tämän kirjan äärelle täällä blogissa ja lukea nämä teidän muiden kommentit, erityisesti Kirsin tarkan analyysin.
Moi, laitoin linkin tekstiisi omassa Neljäntienristeys-bloggauksessani. Onhan ok?
VastaaPoista- Aloitteleva kirjabloggaaja Anu (http://ainakin52kirjaa.blogspot.fi/)
Moi Anu! On ihan ok :D, kiitos linkityksestä! Itse asiassa blogietikettiin kuuluisikin etsiä muita bloggauksia ja linkittää niihin omia juttujaan, mutta aina ei vain jaksa. En ainakaan minä laita pahakseni, vaikka joku laittaisi linkin omaan juttuunsa kommentteihinkin.
PoistaOnnea uudelle blogillesi!
Luin tämän vasta tänä vuonna ja vaikutuin kyllä kirjasta kovasti.
VastaaPoista//Leena
Lainasit arviossasi Majanderia: "Jo muutaman sivun jälkeen viriää vaikutelma, että käsissä on tapaus." Minulla kesti puoliväliin kirjaa, ennen kuin tajusin, että käsissäni on tapaus.
VastaaPoistaEpilogi oli minusta huono - ja on edelleen. Se on vaikeasti hahmotettava ja en pidä rakenteesta, missä lomitaan kahta tarinaa sekaisin. Tämä tekniikka jatkuu seuraavassa kahdessa luvussa, mutta sitten siitä luovutaan. Onneksi.
Minua ahdisti kirjan alkupuoli. Kyllä taas riittää kurjuutta, ajattelin happamana. Vasta kun päästiin anopin tarinaan ja myöhäisempiin vuosikymmeniin aloin herätä.
Onnin tarina lopulta räjäytti pankin. Tämä tarina oli yllätys kahdessakin mielessä. Olin jo ajatellut, että anopin tarinaa seuraa vielä yksi naistarina, mutta ei. Toiseksi Onnin tarinan ydin oli hätkähdyttävä. Homoseksuaalisuutta rikollisuuden vuosikymmeninä ei ole liiemmilti kuvattu suomalaisessa kirjailisuudessa, ei ainakaan näin vahvasti.
Kirjan luettuani palailin vielä aiempiin lukuihin, makustelemaan tarinaa. Ehkä eniten arvostan kirjassa Kinnusen taitoa eläytyä hyvin erilaisten ihmisten osaan.
Täytyy sanoa, että viime vuosi oli kyllä upea vuosi suomalaisessa kirjallisuudessa!
Hei.Luin kirjan ihan puhtaalta pöydältä, kuten muutama muukin viestiketjun lukija. Vasta kesken lukemisen ja sen jälkeen huomasin yhtyväni aika lailla Majaniemen arvioon. "Kokemuksellisesti" minnua veti heti ensi alkuun puoleensa rikas ja eleetön kieli sekä tavaton lämpö,jolla vaikeat ja traagisetkin kokemukset välittyvät. Teoksen rakenteeseen yms. kiinnitin vasta myöhemmin huomiota, enkä paljon lukeneeni kirjallisuuden harrastajana havainnu niissä kummempia puutteita. Lukijana itselleni teos todellakin oli yksi monista "tapuksista" tai pikemminkin "tapaamisista". Kiitos kirjailijalle.
VastaaPoista