Juri Nummelinin mukaan
teknotrilleri syntyi 1980-luvulla. ”Teknotrilleri oli tuoreeltaan uudenlainen
lajityyppi, joka syntyi monesta eri lähteestä tulleista vaikutteista. Kirjoissa
nähdään usein science fictionille tyypillisiä ideoita ja keksintöjä, mutta
teosten juonet liittyvät usein todellisuuteen ja maailmanpolitiikan keskelle.
Yhtenä ensimmäisistä ja kenties tärkeimpänä teknotrillerikirjoittajana on
pidetty amerikkalaista Tom Clancya,
joka löi itsensä läpi romaanilla Punaisen Lokakuun metsästys (1984, suom. 1985) --- nopeasti Clancy
vakiinnutti teknotrillerin ominaisuudet: pääosissa ovat koneistus, aseistus ja
tietokoneella ohjatut laitteet. Clancy on myös vienyt kirjojaan
tieteiskirjallisuuden suuntaan, kun teoksissa kuvataan tapahtumia, joita ei ole
oikeasti tapahtunut, kuten suurvaltojen välisiä sotia.”
”1980-luvun lopulla syntyi myös niin sanottu tieteistrilleri (science thriller). Lajityyppi on vielä kerran uusi sekoitus, mutta sillekin voi osoittaa edelläkävijöiksi muun muassa Jules Vernen ja H. G. Wellsin. Lisäksi joskus on vaikea erottaa, milloin sairaala- tai teknotrilleri muuttuvat tieteistrilleriksi. --- Useissa ajan vakoilutrillereissa tekniikka oli kuitenkin lähinnä vain lähtökohta, kun taas uudemmissa tieteistrillereissä nykyajan tiede näkyy lähes kaikissa teoksen yksityiskohdissa. Lisäksi lajityyppiin kuuluu oletus, että tieteen tulee olla uskottavaa - tieteistrilleri onkin niin sanotun kovan tieteiskirjallisuuden (hard science fiction) perillinen monessa mielessä.” (Juri Nummelin: Trillerin historiaa. Jurin tekstit -blogi 28.2.2007.)
”1980-luvun lopulla syntyi myös niin sanottu tieteistrilleri (science thriller). Lajityyppi on vielä kerran uusi sekoitus, mutta sillekin voi osoittaa edelläkävijöiksi muun muassa Jules Vernen ja H. G. Wellsin. Lisäksi joskus on vaikea erottaa, milloin sairaala- tai teknotrilleri muuttuvat tieteistrilleriksi. --- Useissa ajan vakoilutrillereissa tekniikka oli kuitenkin lähinnä vain lähtökohta, kun taas uudemmissa tieteistrillereissä nykyajan tiede näkyy lähes kaikissa teoksen yksityiskohdissa. Lisäksi lajityyppiin kuuluu oletus, että tieteen tulee olla uskottavaa - tieteistrilleri onkin niin sanotun kovan tieteiskirjallisuuden (hard science fiction) perillinen monessa mielessä.” (Juri Nummelin: Trillerin historiaa. Jurin tekstit -blogi 28.2.2007.)
Kaivoin tämän Nummelinin määritelmän ja historiakatsauksen
esiin ryhtyessäni kirjoittamaan ajatuksiani Jaakko Markus Seppälän esikoisromaanista Lemen, jonka takakanteen on painettu: Kuumeinen teknotrilleri lähitulevaisuuden maailmasta. Kun Lemeniä peilaa Nummelinin määritelmiin,
paljastuu, että kyseessä on todellakin nykyaikainen teknotrilleri
tieteistrillerimaustein. Joskus on mukavaa koettaa mahdollisimman tarkasti
asettaa jokin teos genreluokitteluihin, vaikka mahdotonta ja turhaahan se
toisaalta on.
1. Pääosissa
koneistus, aseistus ja tietokoneella ohjatut laitteet - Kyllä. Lemenissä ihmiskehoja on paranneltu
erilaisin implantein, jotka ovat pääosin mekaanisia. Tietokonepohjainen
virtuaalimaailma on myös keskeinen, todellisuuden ja keinomaailman raja
hämärtyy. Aseillakin on oma osuutensa tarinassa, tosin aseistuksen kirjo
vaihtelee rajusti. Yhteistä sille on kuitenkin ultramodernius.
2. Kuvataan
tapahtumia, joita ei ole oikeasti tapahtunut, kuten suurvaltojen välisiä sotia.
- Kyllä. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuosikymmenen (?) päähän
tulevaisuuteen, ja maailma on muuttunut tunnistamattomaksi. Jättimäiset
kansainväliset tai oikeammin täysglobaalit yhtiöt, korporaatiot, hallitsevat.
Ihmiset asuvat synkeissä jättiläiskaupungeissa, joissa voi tapahtua mitä vain.
Selkeitä vihollisia tai omia ei oikeastaan ole.
3. Nykyajan
tiede näkyy lähes kaikissa teoksen yksityiskohdissa. - Kyllä. Tästä Seppälä
on huolehtinut kunnioitettavan pikkutarkasti.
4. Tieteen
tulee olla uskottavaa. - Kyllä. Kirjan oma maailma on rakennettu huolella.
Seppälä on kirjan kansilievetekstin mukaan ammatiltaan
ohjelmistokoodaaja, joten ei siis ihme, että tietokoneilla ja
virtuaalimaailmalla on keskeinen osuutensa kirjassa. Seppälä on myös huolella
ja antaumuksella paneutunut rakentamaan luomastaan maailmasta uskottavaa ja
pelottavaa. Sekaan on siis roiskaistu vielä aimo kauhallinen dystopiaa, aikamme
muotigenreä.
Valitettavasti yhtä suuria panoksia Seppälällä ei ole ollut
laittaa juonenrakenteluun tai henkilökuvaukseen. Raikkaasti kirjan päähenkilö
on nuorehko nainen, Nina, joka joutuu tekemään poliisille niin sanottuja
freelance-keikkoja välttyäkseen joskus menneisyydessään tekemänsä rikkomuksen
rangaistukselta. Nina saa keikan, jossa hänen tehtävänsä on hakea nuori nainen
Melinda Lee pois suuryrityksen tehdasalueelta ennen kuin yrityksen omat
vartijat keksivät hänet ja tekevät hänestä selvää. Alku onkin lupaavan
toiminnallinen ja jännittävä.
Kun tehtävä on enemmän tai vähemmän onnistuneesti
suoritettu, katoaa teoksen jännite valitettavalla tavalla tekniseen selittelyyn
ja juonen kannalta epäolennaisiin sivupolkuihin. Nina on kuitenkin saanut
peräänsä paitsi irti päässeen tekoälyn myös armeijan erikoisjoukot. Miten
kaikki liittyy mihinkään, selviää vasta aivan viimeisillä sivuilla, joilla
tarina saa varsin mahtipontiset mittasuhteet. Kuinka paljon ihmisen ja koneen
rajaa voidaan häivyttää? Onko hyväksi vai pahaksi, että ihmiskehon
ominaisuuksia voidaan parantaa erilaisilla implanteilla lähes määrättömästi?
Synkkä tulevaisuus, jossa suuryritykset hallitsevat maailmaa
ja kaikki on kaupan, on tietysti omalla tavallaan kiehtova, mutta tälle en nyt
kauheasti lämmennyt. Tekninen tietämykseni ja erityisesti kiinnostukseni eivät
riittäneet nostamaan tätä lukukokemusta lentoon. Ninaan olisin mieluusti
tutustunut paremmin.
Jaakko Markus
Seppälä: Lemen
Like 2015. 313 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti