tiistai 8. marraskuuta 2016

Jaakko Markus Seppälä: Lemen



Juri Nummelinin mukaan teknotrilleri syntyi 1980-luvulla. ”Teknotrilleri oli tuoreeltaan uudenlainen lajityyppi, joka syntyi monesta eri lähteestä tulleista vaikutteista. Kirjoissa nähdään usein science fictionille tyypillisiä ideoita ja keksintöjä, mutta teosten juonet liittyvät usein todellisuuteen ja maailmanpolitiikan keskelle. Yhtenä ensimmäisistä ja kenties tärkeimpänä teknotrillerikirjoittajana on pidetty amerikkalaista Tom Clancya, joka löi itsensä läpi romaanilla Punaisen Lokakuun metsästys (1984, suom. 1985) --- nopeasti Clancy vakiinnutti teknotrillerin ominaisuudet: pääosissa ovat koneistus, aseistus ja tietokoneella ohjatut laitteet. Clancy on myös vienyt kirjojaan tieteiskirjallisuuden suuntaan, kun teoksissa kuvataan tapahtumia, joita ei ole oikeasti tapahtunut, kuten suurvaltojen välisiä sotia.

”1980-luvun lopulla syntyi myös niin sanottu tieteistrilleri (science thriller). Lajityyppi on vielä kerran uusi sekoitus, mutta sillekin voi osoittaa edelläkävijöiksi muun muassa Jules Vernen ja H. G. Wellsin. Lisäksi joskus on vaikea erottaa, milloin sairaala- tai teknotrilleri muuttuvat tieteistrilleriksi. --- Useissa ajan vakoilutrillereissa tekniikka oli kuitenkin lähinnä vain lähtökohta, kun taas uudemmissa tieteistrillereissä nykyajan tiede näkyy lähes kaikissa teoksen yksityiskohdissa. Lisäksi lajityyppiin kuuluu oletus, että tieteen tulee olla uskottavaa - tieteistrilleri onkin niin sanotun kovan tieteiskirjallisuuden (hard science fiction) perillinen monessa mielessä.”
(Juri Nummelin: Trillerin historiaa. Jurin tekstit -blogi 28.2.2007.)

Kaivoin tämän Nummelinin määritelmän ja historiakatsauksen esiin ryhtyessäni kirjoittamaan ajatuksiani Jaakko Markus Seppälän esikoisromaanista Lemen, jonka takakanteen on painettu: Kuumeinen teknotrilleri lähitulevaisuuden maailmasta. Kun Lemeniä peilaa Nummelinin määritelmiin, paljastuu, että kyseessä on todellakin nykyaikainen teknotrilleri tieteistrillerimaustein. Joskus on mukavaa koettaa mahdollisimman tarkasti asettaa jokin teos genreluokitteluihin, vaikka mahdotonta ja turhaahan se toisaalta on. 

1. Pääosissa koneistus, aseistus ja tietokoneella ohjatut laitteet - Kyllä. Lemenissä ihmiskehoja on paranneltu erilaisin implantein, jotka ovat pääosin mekaanisia. Tietokonepohjainen virtuaalimaailma on myös keskeinen, todellisuuden ja keinomaailman raja hämärtyy. Aseillakin on oma osuutensa tarinassa, tosin aseistuksen kirjo vaihtelee rajusti. Yhteistä sille on kuitenkin ultramodernius. 

2. Kuvataan tapahtumia, joita ei ole oikeasti tapahtunut, kuten suurvaltojen välisiä sotia. - Kyllä. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuosikymmenen (?) päähän tulevaisuuteen, ja maailma on muuttunut tunnistamattomaksi. Jättimäiset kansainväliset tai oikeammin täysglobaalit yhtiöt, korporaatiot, hallitsevat. Ihmiset asuvat synkeissä jättiläiskaupungeissa, joissa voi tapahtua mitä vain. Selkeitä vihollisia tai omia ei oikeastaan ole.

3. Nykyajan tiede näkyy lähes kaikissa teoksen yksityiskohdissa. - Kyllä. Tästä Seppälä on huolehtinut kunnioitettavan pikkutarkasti.

4. Tieteen tulee olla uskottavaa. - Kyllä. Kirjan oma maailma on rakennettu huolella.

Seppälä on kirjan kansilievetekstin mukaan ammatiltaan ohjelmistokoodaaja, joten ei siis ihme, että tietokoneilla ja virtuaalimaailmalla on keskeinen osuutensa kirjassa. Seppälä on myös huolella ja antaumuksella paneutunut rakentamaan luomastaan maailmasta uskottavaa ja pelottavaa. Sekaan on siis roiskaistu vielä aimo kauhallinen dystopiaa, aikamme muotigenreä.

Valitettavasti yhtä suuria panoksia Seppälällä ei ole ollut laittaa juonenrakenteluun tai henkilökuvaukseen. Raikkaasti kirjan päähenkilö on nuorehko nainen, Nina, joka joutuu tekemään poliisille niin sanottuja freelance-keikkoja välttyäkseen joskus menneisyydessään tekemänsä rikkomuksen rangaistukselta. Nina saa keikan, jossa hänen tehtävänsä on hakea nuori nainen Melinda Lee pois suuryrityksen tehdasalueelta ennen kuin yrityksen omat vartijat keksivät hänet ja tekevät hänestä selvää. Alku onkin lupaavan toiminnallinen ja jännittävä.

Kun tehtävä on enemmän tai vähemmän onnistuneesti suoritettu, katoaa teoksen jännite valitettavalla tavalla tekniseen selittelyyn ja juonen kannalta epäolennaisiin sivupolkuihin. Nina on kuitenkin saanut peräänsä paitsi irti päässeen tekoälyn myös armeijan erikoisjoukot. Miten kaikki liittyy mihinkään, selviää vasta aivan viimeisillä sivuilla, joilla tarina saa varsin mahtipontiset mittasuhteet. Kuinka paljon ihmisen ja koneen rajaa voidaan häivyttää? Onko hyväksi vai pahaksi, että ihmiskehon ominaisuuksia voidaan parantaa erilaisilla implanteilla lähes määrättömästi?

Synkkä tulevaisuus, jossa suuryritykset hallitsevat maailmaa ja kaikki on kaupan, on tietysti omalla tavallaan kiehtova, mutta tälle en nyt kauheasti lämmennyt. Tekninen tietämykseni ja erityisesti kiinnostukseni eivät riittäneet nostamaan tätä lukukokemusta lentoon. Ninaan olisin mieluusti tutustunut paremmin.

Jaakko Markus Seppälä: Lemen
Like 2015. 313 s.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti