sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kissa kuumalla katolla Turun kaupunginteatterissa



On se…on se vaikeaa – puhuminen.

Tämä Big Daddy Pollittin (Taneli Mäkelä) toteamus kertoo minusta olennaisen Tennessee Williamsin ikiklassikosta Kissa kuumalla katolla. Kuusikymmentä vuotta vanha näytelmäteksti on herätetty oivallisesti eloon Turun kaupunginteatterissa Sini Pesosen ohjauksessa.



Taustalla sirittävät sirkat, vieno teatterisavun luoma hämärä, katossa humisten pyörivä tuuletin. Vaikutelma syvän etelän hikisenraskaasta sametintummasta illasta välittyy loistavasti katsomoon, joka henkeään pidättäen seuraa näyttämön tapahtumia lähes kolme tuntia. Jotkut ystäväni kuvasivat tunnelmaa ahdistavaksi, mutta itse en kokenut niin. Vereslihainen ja raadollinen teksti paikoin jopa nauratti yleisöä, minuakin, mutta mistään riehakkaasta riemusta ei ollut kyse, pikemminkin tunnistamisen ilosta. Tuollaista, juuri tuollaistahan ihmissuhdeviidakossa, jota perheeksi kutsutaan, pahimmillaan on!



Pidin lavastaja Jani Uljaan tavasta toteuttaa plantaasin päärakennuksen olemus näyttämölle. Etualalla on Brickin (Pyry Nikkilä) ja Maggien (Niina Koponen) makuuhuone vuoteineen ja divaaneineen, sivulla parveke. Väliseinät ovat pleksiä, joten huoneen läpi kirjaimellisesti näkee takana olevaan kylpyhuoneeseen ja sen läpi terassille. Läpinäkyvyys ja täydellinen yksityisyyden puute kertovat olennaisen Pollittien perheestä: kaikki tietävät kaiken. Mutta mistään ei puhuta, ainakaan suoraan.



Williams on kirjoittanut näytelmäänsä lähestulkoon kaikki perheen ja suvun keskiset julmuudet. Brick on menettänyt urheilu-uransa ja pelkää siten tuottaneensa pettymyksen isälleen Big Daddylle, jonka lellikki hän on ikänsä ollut. Avioliitto Maggien kanssa on ajautunut umpikujaan Brickin parhaan ystävän Skipperin kuolemaan liittyvien yksityiskohtien takia. Mitkä ne ovat, selviää vähitellen näytelmän aikana. Kaikkia näitä murheitaan Brick koettaa hukuttaa viinaan. Maggie ei aio hellittää Brickistä ja avioliitosta, sillä paluuta köyhyyteen ei siedä ajatellakaan.

Vereslihalla oleva haava on myös Maggien ja Brickin lapsettomuus, josta kuudetta lastaan odottava toinen miniä Mae jaksaa heitä ja kaikkia muitakin muistuttaa. Isoveli Gooper on aina mielestään jäänyt veljensä varjoon, mutta ei aio jäädä toiseksi, kun perintöä aikanaan jaetaan. Itse asiassa sen jakamisen aika saattaa olla nopeastikin, Big Daddy kun on vakavasti sairas. Totuutta vain ei haluta paljastaa syntymäpäiväsankarille ja tämän vaimolle.

Perheenjäsenet siis kohtelevat toisiaan lähinnä julmasti. Kaikkein julmimmaksi heittäytyy Big Daddy kuvitellessaan selviytyneensä syövästä. Hän musertaa vaimonsa (Eila Halonen) täydellisesti repimällä parin nelikymmenvuotisen avioliiton palasiksi. Vaimo on vain välttämätön paha, jota on ollut pakko sietää.



Ei siis mitään kevyttä hyvänmielen teatteria, mutta hyvä niin. Kun sain karistettua mielestäni sinne väkisin tunkevat Paul Newmanin ja Elizabeth Taylorin, nautin täysin siemauksin näytelmän intensiivisestä latauksesta. Pyry Nikkilä on mielestäni oikein oivallinen alkoholisti-Brick, mutta on myönnettävä, että Taneli Mäkelän jalat alta pyyhkäisevään karismaan hänellä on vielä matkaa.


Kissa kuumalla katolla

Teksti: Tennessee Williams
Suomennos: Juha Siltanen
Ohjaus: Sini Pesonen
Lavastus: Jani Uljas, lavastajan assistentti Mari Sipilä-Viitala
Puvustus: Henna-Riikka Taskinen
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Videosuunnittelu: Mika Hiltunen
Äänisuunnittelu: Jari Tengström
Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm

Rooleissa: Pyry Nikkilä (Brick), Niina Koponen (Margaret), Taneli Mäkelä (Big Daddy), Eila Halonen (Big Mama), Stefan Karlsson (Gooper), Riitta Salminen (Mae), Ulla Koivuranta (tohtori Baugh), Kimmo Rasila (pastori Tooker). Lisäksi lapsirooleissa vuorottelevat Amelie Chaabouni, Lilli Toivanen, Kasper Kouvonen, Melvin Tavakoli, Sarita Timsina, Vincent Niemi, Maria Salonen ja Helmi Laurinen.

Turun kaupunginteatteri, Logomo

Medialiput. 

Jutun kuvat Turun kaupunginteatteri, Otto-Ville Väätäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti