Jos kärsit masennuksesta,
turhautuneisuudesta tai
päänsärystä, lähde matkalle.
Yllä oleva sitaatti on Mia
Kankimäen kirjasta Naiset joita
ajattelen öisin (eli tuttujen kesken Yönaisista).
Kankimäki on ajatellut öisin eli inspiroitunut kymmenen naisen elämästä ja
teoista. Ensinnäkin häntä on innoittanut Karen
Blixenin uskomaton tarina. Kirjan toinen osa kertoo tutkimusmatkailijanaisista
ja heidän uskomattomista matkoistaan, ja kolmas osa keskittyy naistaiteilijoiden
tarinoihin.
Minä olen M. Olen
43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia – eikä se
liity mitenkään seksiin.
Viehätyin kovasti Kankimäen esikoisteokseen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Miltei nelikymppinen Kankimäki
kaipasi muutosta elämäänsä, otti töistä virkavapaata, vaihtoi asuntonsa
pienempään ja lähti Japaniin tekemään taustatyötä kirjaansa varten. Kirjan
aiheena olisi satoja vuosia sitten (ehkä) elänyt nainen, Sei Shōnagon, jonka Tyynynaluskirja
oli tehnyt vaikutuksen Kankimäkeen. Tutkimusurakkaan ryhtymistä Kankimäki ei
antanut sen seikan häiritä, ettei hän juurikaan osannut japania. Lopputuloksena
oli hurmaava matkakirja, kirja kirjan kirjoittamisesta ja myös kiinnostavaa
tietoa Sei Shōnagonista ja tämän kirjasta.
Sama taika toimi loistavasti myös Kankimäen toisen teoksen
eli Yönaisten kohdalla. Hurmaannuin,
uppouduin ja tempauduin täysillä kirjan ja sen käsittelemien naisten
maailmoihin. Jälleen Kankimäki kertoo paljon siitä, miten ja miksi kirja
syntyi, miten löytyivät puhuttelevimmat naiskohtalot ja millaisia mielen
matkoja ja ihan konkreettisiakin matkoja hän teki niihin syventyessään. Sain
nauttia tästä kaikesta oman lukutuolini lämpimässä syleilyssä.
Tällaisessa paikassa,
hautavajoaman reunalla, tulee ajatelleeksi maapalloa, kaiken mittakaavaa,
suuruutta ja pienuutta. Merkitystä, merkityksettömyyttä, luonnon valtavaa
monimuotoisuutta, luomiskertomusta – sitä miten tämä ihmeellinen pallo kiitää
halki avaruuden, ja me sen pinnalla. Tämä näkymä on yksinkertaisesti
käsittämätön. Käsitänkö muka näitä kirahveja, norsuja, seeproja, kaikkia näitä
villejä eläimiä, jotka elävät täällä omaa elämäänsä meistä mitään välittämättä?
Flamingojen tanssia en ainakaan.
Yönaisissa on
kolme osaa: Afrikka, joka kertoo
Karen Blixenistä, Tutkimusmatkailijat
ja Taiteilijat. Jokaiseen osaan
liittyy myös jokin Kankimäen oma matka tai parikin ja niiden kuvausta. Monissa
luvuissa vuorottelevat tutkimuskohteen omat tekstit, kuten otteet
päiväkirjoista tai kirjeistä, Kankimäen kerronta kohteen elämästä ja vaiheista,
Kankimäen omat matkakokemukset ja ajatukset kohdehenkilöistä ja vielä kirjeet,
joita Kankimäki on laatinut kohteilleen. Kokonaisuus on kiehtova! Tyyli on
jonkinlaista kertovaa tietokirjallisuutta. Kustantaja on sijoittanut Yönaiset kirjastoluokkaan 99.1 eli
elämäkertoihin ja muistelmiin. Luin kuitenkin kirjaa kuin parasta romaania.
Olen ajatellut naisia
niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu,
ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni
näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä,
jotka johdattavat eteenpäin.
Noin kolmannes kirjasta siis käsittelee Afrikkaa ja Blixenin
elämää. Aikoinani hurmaannuin Minun
Afrikkani -elokuvasta (ja Robert Redfordista) niin, että hankin Blixenin
kirjan Eurooppalaisena Afrikassa
hyllyyni. Siellä se on vieläkin lukemista odottelemassa. Kaivoin sen Kankimäen
innoittamana esille. Jospa jossain välissä lukisinkin? Kankimäki avaa Blixenin
tarinaa kutkuttavasti. Ainakin leffa pitää katsoa pian uudelleen (ja muistaa
varata nenäliinoja). Blixeniltä Kankimäki tiivistää ensimmäisen yönaisten neuvon: ”Lähde Afrikkaan.” Ja toteuttaa sen.
Tutusta Blixenistä oli siis hyvä aloittaa. Olin täysin myyty
tämän osuuden luettuani. Mikä kirja! Seuraavassa eli Tutkimusmatkailijat-osuudessa mennään minulle entuudestaan
tuntemattomalle alueelle eli Kankimäki esittelee viisi eurooppalaista naista,
jotka eri lähtökohdista päätyvät tekemään uskomattomia matkoja maailman eri
puolille kartoittamattomiin paikkoihin 1800-luvulla ja 1900-luvun
alkuvuosikymmeninä.
Yhteisiä piirteitä näissä naisissa ovat ainakin uskomaton
sitkeys ja tinkimätön päättäväisyys. Aikana, jolloin naisen elinpiiri oli
nykynäkökulmasta käsittämättömän suppea ja matkustaminen ylipäätään monin
verroin hankalampaa, vaarallisempaa ja aikaa vievempää kuin nykyään, nämä
naiset tekivät, mitä halusivat. Osa rahoitti matkojaan julkaisemalla kirjoja
tai kirjoittamalla lehtiin. Jotkut tekivät tieteellisiä löytöjäkin ja
saavuttivat aikansa tiedeyhteisöissä arvostusta, jota vain ani harvoille
naisille oli jaossa. Osasta tuli aikansa julkkiksia.
Ei ihme, että nämä kiehtovat tarinat lumosivat Kankimäen,
joka on seurannut osin tietämättään heidän esimerkkiään omassa elämässään. Ne
lumosivat yhtä lailla minut, joka en todellakaan ole tehnyt ainuttakaan näiden
naisten uroteoista, enkä edes aidosti koskaan haaveillut sellaisista teoista.
Seuraa polkua joka eteesi avautuu.
Jätä paluulippu käyttämättä.
Jätä paluulippu käyttämättä.
Kolmas osa Taiteilijat
on Yönaisten irrallisin osuus. Sen
neljästä naisesta kaksi on sattumalta minulle ennestään tuttuja, sillä olen vuosia
sitten kirjoittanut arvion Artemisia
Gentileschistä kertovasta Susan
Vreelandin romaanista Artemisian
rohkeus (WSOY 2003). Yayoi Kusaman
upeassa näyttelyssä kävin Helsingissä. Oli mukava jälleen tavata nämä naiset!
Enpä muuten edes ole tullut koskaan kyseenalaistaneeksi asiantilaa, että
taidehistoria on erittäin, lähes täysin, miesvaltaista. Harvalukuiset
naistaiteilijat on piilotettu gallerioiden kellareihin. On jo aika nostaa
heidät parrasvaloihin!
Yhtäkkiä tajuan, että
uudistuneet solut käyvät selitykseksi kaikkeen. Jos pitäisi jättää poikaystävä:
”Kuule, mulla on nyt solut uusiutunu.” Tai jos haluaa alkaa kirjailijaksi
vaikka pitäisi eläkettä kartuttaa, tai ryhtyä ihmiseksi joka soittelee
ovikelloja kutsua odottamatta – uusien solujen piikkiin vain. Solujen
uudistuminen mahdollistaa kaiken: uuden elämän, uuden asenteen,
kirjaimellisesti uudestisyntymisen.
Renessanssin.
Renessanssin.
Luin Yönaisia
hidastellen, peläten sen loppumista. Tutkimusmatkailijat-
ja Taiteilijat-osissa hidastaminen
oli sikälikin järkevää, että yhteen yönaiseen kerrallaan tutustumalla tarinat
pysyivät hallinnassa. Rakastuin tähän kirjaan melko ehdoitta! Tuntui, että
Kankimäki kirjoitti ja puhui sen sivuilta juuri minulle. Hänestä itsestään on
tullut oma yönaiseni. Ihanaa!
Mia Kankimäki: Naiset
joita ajattelen öisin
Otava 2018. 447 s.
Otava 2018. 447 s.
Ostettu.
Minäkin tykkäsin, mutta jäin pohtimaan lopuksi oman elämäni muutostarpeita. Niitä löytyi. Saa nähdä pitääkö edes etukäteen antamani uudenvuodenlupaus.
VastaaPoista