Italialaistaustainen Jackie Saratoga on asettunut San Franciscoon
jätettyään työnsä FBI:n taidevarkauksiin keskittyvässä yksikössä. Nyt hän työskentelee
asianajaja Roberta Spencerin lakitoimiston yksityisetsivänä.
Työnantajalleen ja parhaalle ystävälleen Robertalle Jackie
ei ole hiiskunut sanaakaan upporikkaasta vanhasta suvustaan, jossa taiteentuntemus
ja -keräily ovat kunnioitettuja perinteitä (tosin suvussa kerrotaan olleen myös
ansioituneita taidevarkaita). Hän ei ole kertonut siitäkään, että hänellä on tohtorintutkinto
taidehistoriassa ja että hän edelleen työskentelee lukuisien tunnettujen
taidemuseoiden kanssa, jotka haluavat hänen varmistavan taideaarteiden aitouden.
Salassa Jackie on pitänyt myös synestesiansa, joka on hänen
tärkein työkalunsa taideteosten arvioinnissa. Jackie on nimittäin täysin
värisokea, eli hän näkee kaiken mustavalkoisena. Sen sijaan että näkisi värit, hän
kuulee ne. Tosin värit tuntuvat puhuvan hänelle vain, kun ne ovat osa
maalauksia. Taulut humisevat, hyrisevät ja vinkuvat Jackielle ja viestivät
hänelle tekijästään ja tämän tunnetiloista. Värien kuulemisen lisäksi Jackiella
on toinenkin synestesian muoto. Hän haistaa toisten ihmisten tunteet.
Jackien ylävartalo on kauttaaltaan mustien tatuointien
peittämä. Kuviot eivät kuitenkaan ole tavallisia tatuointeja, vaan ne liikkuvat
hänen ihollaan tietyissä tilanteissa. Niiden liike aiheuttaa viiltävää kipua,
mutta ne myös suojelevat Jackieta erilaisilta vaaroilta mitä merkillisimmillä
tavoilla. Tatuoinnit liittyvät jotenkin varjoihin ja auroihin, joita Jackie
näkee ihmisten ympärillä.
Kaiken tämän lisäksi Jackie on lumoavan kaunis nainen ja kuolettavasti
rakastunut omaan työnantajaansa. Tilannetta mutkistaa, ettei Jackie ole paljastanut
seksuaalista suuntautumistaan Robertalle tai Lizille, toimiston monitaiturisihteerille.
Roberta taas seurustelee Alexin kanssa eikä myönnä itselleen olevansa oikeasti
kiinnostunut Jackiesta.
Miten on, kuulostaako Jackie Saratoga lievästi sanottuna
erikoiselta dekkarin tai jännitysromaanin päähenkilöltä? Jackien voi nimittäin
tavata Patricia G. Bertényin
romaanissa Salaisuuksien galleria. Se
taas on saamassa jatkoa jo kesällä, kun sarjan toinen osa Varjojen saari ilmestyy.
Jos on päähenkilö arvoituksellinen, erikoinen on Salaisuuksien galleriakin. Se on villi sekoitus
taidemaailmaan sijoittuvaa jännitysromaania, pidäteltyä erotiikkaa tihkuvaa
rakkausromaania ja goottityylistä yliluonnollisia aineksia sisältävää kauhua.
Kun tarina sijoittuu San Franciscoon ja henkilöt ovat etniseltä taustaltaan italialaisia,
brittejä ja amerikkalaisia, tuntuu vähän kummalliselta ajatella, että kyseessä
on suomalaisen tekijän esikoisromaani. Ilahduinkin, kun lopulta tarinaan
saatiin ohut säie myös Suomeen ja jopa Turkuun.
Itse lähdin lukemaan Salaisuuksien
galleriaa nimenomaan taidedekkarina, mikä ehkä osaltaan selittää
ajoittaista hämmennystäni kirjan äärellä. Siinä kyllä selvitetään
taidemaailmaan liittyvää rikosta (tai itse asiassa useampaakin), mutta
varsinaisesta dekkarista ei kuitenkaan lopulta ole kyse. Taidekin jää valitettavan
pinnallisesti kuvatuksi. Lukija ei oikein pääse kärryille, mikä niissä Rodolfon
himoituissa tauluissa on niin upeaa. Jokin syyhän teosten arvolle pitää olla.
Alkusysäyksenä tapahtumille on Robertan saama toimeksianto.
Hänen vanha taidegalleristisetänsä Thomas Statton saapuu toimistolle ja pyytää,
että Roberta puhdistaisi hänen maineensa. Kolmekymmentä vuotta sitten Stattonia
on epäilty
taidemaalarisuojattinsa Rodolfon murhasta. Rodolfo on ollut nouseva
tähti, jonka Statton on ’löytänyt’ ja avustanut kuuluisuuteen. Ura on ollut vasta
puhkeamassa kukkaan, kun Rodolfo kuoli auto-onnettomuudessa. Onnettomuuteen
tuntuu liittyvän jotain epäselvää, ja Stattonia siis on epäilty julkisestikin
Rodolfon kuoleman aiheuttamisesta.
Vanha tapaus on noussut uudelleen päivänvaloon taiteilijan
kuoleman vuosipäivän lähestyessä ja kaupunkia riivaavan taidevarkausaallon myötä.
Rodolfon teokset ovat arvokkaita ja kysyttyjä, ja muun muassa Statton yrittää
haalia ne kaikki itselleen. Kaupan tuntuu olevan myös kyseenalaisia,
listaamattomia Rodolfon teoksia.
Roberta suhtautuu tehtävään epäillen. Hän ei ole
rikosjuristi vaan on keskittynyt perintöoikeuteen. Lisäksi juttu tuntuu sellaiselta,
että sitä on vaikea ’voittaa’, eikä hän oikein tunnu itsekään olevan täysin
vakuuttunut setänsä syyttömyydestä. Jackie kuitenkin kiinnostuu jutusta oitis
ja käy kuuntelemassa myynnissä olevaa Rodolfon teosta. Vaikutelma on tyrmäävä.
Teos valittaa ja kirkuu kuin huutaen epätoivoisesti apua.
Juoni etenee hieman poukkoilevasti. Naiset selvittelevät
vuosikymmenten takaisia tapahtumia, ja lukijalle tulee vaikutelma, että poliisit
ovat aikanaan olleet täysin ammattitaidottomia tai sitten tapausta ei ole
jostain syystä tutkittu lainkaan.
Esimerkiksi onnettomuuspaikan valokuvissa jokin tuntuu
olevan vinossa, mutta kukaan ei ole keksinyt, mikä. Kun Jackien ystävä sitten loputa
oivaltaa asian, se paljastuu sellaiseksi yksityiskohdaksi, joka puusilmäisimmänkin
rikostutkijan pitäisi oivaltaa heti. Poliisia ei myöskään ole kiinnostanut onnettomuuden
aikaan osuneet katoamiset. Sekä Stattonin vaimo että Rodolfon kumppani Mickey
ovat kadonneet jäljettömiin, mutta heitä ei ole edes etsitty mitenkään.
Salaisuuksien galleria
on siis genrehybridi. Ne ovat parhaillaan muodikkaita, eikä minulla ole mitään
niitä vastaan, päinvastoin, ne ovat yleensä oivallista luettavaa. Bertényi
tuntuu kuitenkin ahnehtineen ainakin tähän aloitusosaan liikaa erilaisia
aineksia. Esimerkiksi runsasta Jackien ja Robertan kytevän romanssin vatvontaa olisi
voinut karsia ja antaa enemmän tilaa Jackien sukukiroukselle (tai -siunaukselle?).
Naisen kummalliset ominaisuudet ovat ilmeisesti kulkeneet suvussa, mutta niiden
tarkoitusperät ja mekanismit jäävät tässä sarjan aloitusosassa lähes täysin
hämärän peittoon.
Henkilökaarti on hengästyttävän runsas, eikä kehenkään oikein
syvennytä kunnolla. Jackiekin jää kovin ohuesti kuvatuksi, osittain melkoisen
kompleksisuutensa takia. Häneen olisi kuitenkin mukava tutustua vähän paremmin.
Kenties Varjojen saari antaa tähän
mahdollisuuden?
Patricia G. Bertényi:
Salaisuuksien galleria
Tammi 2019. 331 s.
Äänikirjan lukija Heljä Heikkinen, kesto 10 h 32 min.
Tammi 2019. 331 s.
Äänikirjan lukija Heljä Heikkinen, kesto 10 h 32 min.
Arvostelukappale.
Äänikirja Storytel.
Kustantajan esittelyn mukaan Patricia G. Bertényi on unkarilaissyntyinen turkulainen, jolla on sukujuuria niin Ranskassa, Saksassa kuin Kreetalla. Sijoitan siis Salaisuuksien gallerian Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama teos.
Äänikirja Storytel.
Kustantajan esittelyn mukaan Patricia G. Bertényi on unkarilaissyntyinen turkulainen, jolla on sukujuuria niin Ranskassa, Saksassa kuin Kreetalla. Sijoitan siis Salaisuuksien gallerian Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama teos.
Kuuulostaa mielenkiintoiselta, mutta et sittenkään vaikuta kauhean innostuneelta ? No, pelkästään noiden kaikkien listattujen elementtien yhteensovittaminen kuulostaa sellaiselta hybridiltä, että jossain kohtaa tämä pitää lukea.
VastaaPoistaAika hyvin osaat tulkita tuntojani :D Ainekset ovat mielenkiintoisia ja niistä saisi varmasti vieläkin vetävämmän kokonaisuuden kuin Bertényi on malttanut (?)kirjoittaa. Mutta mielenkiintoinen, ja aion seuraavankin osan lukea.
Poista